Pömppömahaiset plussaajat, vol 6

Multa kanssa pikaviestiä
- Peepeelle tsemppia, kohta ponnistat :)
ja ei ole Auriksellakaan enää kaukana :) Upeaa!!!

Ellalle: haaveissa on toinen tai ainakin olemme päättäneet yrittää. Menkat alkoi muistaakseni joskus 7-8kk synnytyksen jälkeen ja imetin yksivuotiaaksi asti. Ja kyllä, joka kuukausi olen haaveillut luomu(ihme)plussasta, hieman tää on mennyt itsensäkiusaamisen puolelle...ei saisi...toivon niin että luomuna tulisi ja ettei tarvitsisi lähteä syksyllä Naikkarille hoitoihin, mutta...mutta. On ollut aivan hassua ja yllättävää kokea samantyyppistä pettymystä kuin aiemminkin menkkojen alkaessa - on ollut iso suru ja samaan aikaan koittanut muistuttaa itseään että meillä on yksi rakas lapsi. Hyvin ristiriitaista. Uusi yritys pelottaa, en haluaisi enää kokea sitä pettymystä ja ahdistusta hoidoista, mutta koitan tsempata sillä asenteella että kerran on sentään onnistunut...

Voi Stella, toivottavasti kaikki hyvin.
Ja enpäs ole muuten tainnut onnitella Siisamia ja Haavetta - hienoa Haave, että poika kasvaa. Meillä lähipiirissä ollut nyt kaksi keskoslasta ja on siinä ollut omat jännityksensä, onneksi kaikki mennyt hyvin.
 
PeePeen ja Stellan uutisia olen käynyt kurkkailemassa... Kylläpä pidätte hullua jännityksessä! B)

Täällä odotuksessa kaikki edelleen oikein hyvin. Nautin kesäisistä keleistä, vaikka pientä turvotusta se saakin aikaiseksi. Ihan sama, kumpaakaan ihanuutta, hellettä ja vatsakkaana oloa ei kestä kauaa enää :D! Siroa, mutta aktiivista vaavia odotellaan. Ja lopulta Kultamuru päätti asettua pää alaspäin. Jotta tapaamista enää odottelemme =).

Auris ja Kultamuru 38+0
 
Meikku: Nuo tuntemukset ovat varmaan meille kaikille hyvin tuttuja tai tulee vastaan uudestaan ja uudestaan, jos vielä pientä alkaa haaveilemaan. Tuollaiseen jatkuvaan joka kuukausi eteentulevaan odotus/jännitys/pettymys -rumbaan ei kyllä ole kellään varmaan suurta halua.

Aurikselle ja PeePeelle tsempitykset loppumetreille. Jännittävät päivät siis ihan käsillä. Nyt vaan nautitte masustanne kaikin tavoin vielä kun voitte. :D Ja sitten siitä pienestä nyytistä koko :heart: :n kyllyydestä!
 
Helteiset halaukset ja hymyt teille kaikille!

Ensinnä tärkein: mites Auris ja PeePee? Nyt on epäilemättä jo tapahtunut suuria...

Itselle: kuten olette huomanneet, ujostelen kirjoitella nettiin tuntemuksia ja kuulumisia, tämäkin ihme on nyt koettu. Omaa "uutta" pinoa en ole löytänyt ja koska kaikissa pinoissa, joita vähän joskus käyn lueskelemassa tapahtuu tasaisin väliajoin surullisia, en jotenkin pysty siihen. En oikein lukemiseen enkä varsinkaan kirjoittamiseen. Mutta teille, anonyymit nettikummitädit, voin toki kertoa kuulumiseni :hug: Elikkäs, kaikki hyvin. So far so good. Np-ultra oli ja meni, kaikki oli normaalia, saman kokoisia olivat tyypit, liikkuivat suloisina ja mua nauratti. Mies kyseli tarmokkaana kysymyksiä lääkäriltä, mä vaan naureskelin kuinka vauvat liikkui ruudulla mun naurun tahtiin. Voi luoja, se oli ihanaa. Sen jälkeen olen vain keskittynyt pääsemään vähitellen pahoinvoinnista eroon, päivä päivältä enemmän, ja nykyjään päivät menevät jo ihan hyvin, mitä nyt joskus tulee jotain outoa oloa ja närästystä, väsymystä tietysti. Nukunkin paremmin kun riittää pikapissat eikä tarvitse enää syödä öisin... :ashamed: Rakenneultraa kovasti odottelen, vielä on matkaa. Yritän olla murehtimatta ja huolehtimatta - mikään mitä teen tai ajattelen, ei muuta sitä, miten minun sisälläni kasvetaan. Massu on kasvanut muhkeaksi mutta liikkeistä en nyt ole ihan varma. Kyllä siellä ehkä jotain pientä välillä tapahtuu.

Ihania päiviä nämä ovat, ihania. Huolenhäiveet pystyn aika tehokkaasti häivyttämään jonnekin piiloon, siinä yleensä auttaa netin karttaminen... Jokainen päivä on niin ihme. Välillä tekee mieli mennä polvilleen kiitollisuudesta. Miten minä voin olla näin onnekas?

Stella ja Tyypit, vkolla 18

 
Iloinen ilmoitus!

Meille syntyi tyttövauva 13.5.2010
painoa3810g ja pituutta 50,5cm :heart:

Lapsestaan ikionnellinen ja kiitollinen Peepee

Aurikselle tsemppiä loppumetreille ja Stellalle onnena odotukseen. Kyllä se sinun raskaus sujuu hyvin loppuun asti kun olet jo noin pitkällä!

Ihanaa, että me kaikki saatiin ja ollaan saumassa omat nyytit. Kiitos myös arvokkaasta tuesta, ihanat pömppikset =)
 
PeePee:lle oikein paljon onnea tätäkin kautta, ihanaa!!! Odotan jo maanantaita kun pääsen ottamaan teidän pikku ihmeen syliin :heart: :heart:

Olipa kiva kuulla Stellankin hienot uutiset! Varmasti kaikki menee hyvin, kun raskaus on jo pian puolessavälissä =) On kyllä niin hyvä mieli sun&miehesi puolesta, unelmista tulee vihdoin totta!! :heart: Käythän kertomassa kuulumisiasi jatkossakin pömppisystävä :wave:

Aurikselle jaksamista viimeisille päiville, pian odotus palkitaan! :flower:
 




Pömppiksistä plussanneet =)

Miruliini + Pappu & Nupu :D s.5.12.2008
Sahranami + Aatu & Beetu :D s.30.12.2008
Meikku :D s.25.01.2009
Soraya :D s.2.3.2009
Vappuviuhka :D s.24.3.2009
Hanneli -78 :D s.30.4.2009
Ulpu78 :D s.26.4.2009
mmm :D s.30.5.2009
Hannele :D s.19.5.2009
Kamilla :D s.3.6.2009
Hobelix :D s.1.6.2009
Väre :D
Kurreliini + pikku prinsessat :D s.1.5.2009
Astarte :D s.13.7.2009
Helinäkeiju75 :D s.20.8.2009
MinzuS :D s.27.8.2009
EllaElias :D s.11.11.2009
Siisami :D s.18.2.2010
Haave :D s.16.3.2010
PeePee77 :D s.13.5.2010
löllykkä :D
Auringokukka :D
retuli82 :D
Stella08 :D

 
Oi ihanaa PeePee :heart: :heart: :heart: :heart: Kylmät väristykset teidän puolesta, pikkuinen tyttö! Ihanaa!

Ja kiitos molemmille, Kamilla ja PP, jatkan täällä odottamista samaan malliin elikkä rauhallisesti ja onnellisesti (kohti pömppismammojen Lintsi-kohtaamista jonakin kauniina päivänä :)

S.
 
mmm
Mielettömästi onnea PeePeelle ja koko perheelle pikku prinsessan johdosta :heart:

Stellalle onnellista tuplaodotusta :heart: :heart: juuri eilen kävin katsomassa pikku prinssejä, syntyivät huhtikuun lopussa :)

[/b]Aurikselle tsemppiä loppumetreille :heart:


t. mmm ja Minni-neiti kohta 1v. :heart:
 
:heart: :flower: Onnea PeePee tytöstä!

Lukaisin eilen illalla ennen nukkumaan menoa puhelimella, josko näkyisi jotain Pömppis uutisia - arvatkaa nukahdinko hymyssä suin ja hyvin mielin, kun luin Stellan ja PeePeen kuulumiset! Yöllä pissireissullakin sama fiilis jatkui! Tosiaan, nettikummitädiksi tunnen kyllä itseni =)

Ihan huippua, että PeePee sun raskaus sujui hienosti ja saitte tytönpalleron syliinne vihdoin. Takuulla Kamilla sun tekee mieli sylittelemään ihan tuoretta pikkuihmistä :D. (Melkein kadehdin...)

Stella kuulostaa juuri niin ihanalta tuo sinun odotuksesi kuin sen KUULUUKIN tuntua! Ilman muuta saa ja pitää nauttia, kun vihdoin pitkä tie on tuossa vaiheessa. Onnea on tulossa tuplasti! Älä luekaan mitään huonoja uutisia. Raskaana ollessa on muutenkin niin herkillä, että tv-mainoksetkin saa mielen järkkymään - saati mitä netistä löytyykään :|. Mutta tänne, tälle palstalle voi ja pitää silloin tällöin raportoida kuulumisia - me muut ollaan muuten kuin tulisilla hiilillä ;). Tunnet varmaankin jo vaavien melskaamisen, mutta et vaan tunnista vielä sitä! Odota vaan! Sitä melskaamista, potkuttelua ja venyttelyä tulen taas kohta kaipaamaan... Nytkin Kultamuru heiluttaa vatsaa mitä omituisempiin asentoihin - lähettänee teille kaikille terveisiä!

Kiitokset tsempeistä! Jotta yhtenä ollaan vielä - mutta päivät todellakin vähenevät vähenemistään :saint:. Odotus on kohdallani (näin vanhanakin vielä ) sujunut kaikin tavoin mainiosti. Olen voinut hyvin - ensimmäisten kuukausien jälkeen, joilloin voin t o d e l l a huonosti :LOL:. Nyt pystyn jo hyvin nauramaan sillekin ;). Viime viikon tiistaina kävin vielä sauvojen kanssa lenkillä. Nyt se ei enää tunnu hyvältä. Kultamuru on vihdoin tällä viikolla vähitellen painunut kohti ulostuloluukkua, hyvä, hyvä. Mutta vielä saan siivoiltua ja puutarhassa köykittyä. Mielenkiintoisia asentoja harrastaen juuri pesin pikkuWC:n lattian :LOL:. Teen vaan kaiken vähän hitaammin - mikäs kiire äippälomalaisella on ;). Nautin kävelystä Turun kauniissa jokirannassa tai istuskelusta pihalla hellemekko päällä - ja syön joka päivä jäätelön! Tällä hetkellä en tiedä parempaa ja olen erittäin onnellinen. Tämä kun on ollut raskas odotus henkisesti - vasta viimeiset kaksi kuukautta olemme pystyneet aidosti nauttimaan ja luottamaan. Ihmismieli on niin kummallinen. Mutta mutta - saas nähdä ehdimmekö saada hellevauvan, vai kylmeneekö ennen sitä... ;)

Aurinkoiset terveiset ihan teille kaikille!

Auris ja Kultamuru 38+4
 
:heart: :heart: :heart: Oi elämä, kuinka iloinen voi olla PeePeen puolesta, ihana pieni tyttö!! Kummitäti ilmoittautuu täälläkin. B)

Auris, en tiedä osaanko edes kuvitella odotuksenne raskautta, mutta sinä ihana aurinkoinen saat nyt nauttia ihan vaan tästä hetkestä, kun se Kultamuru ottaa jo lähtöasentoa ja antaa äidin vielä nauttia jäätelöstä ja äitiyslomalaisen olosta. Ja toivon hellevauvaa, varaudu siis lähtöön hyyyvin pian. :flower: Aivan mahtava juttu!

Ja Stella, polvet on ruvella kiitollisuudesta täälläkin. Älä ystävä kysele äläkä mieti, miten voit olla näin onnekas. Asioilla on tapansa järjestyä ja muistatko, ne vaunut nousevat sieltä kuilun pohjalta kuitenkin aina. Asioiden kuuluu mennä niin ja sinun kuuluu vaan nyt olla pakahtuvan onnellinen. Olethan jo äiti, joka malttamattoman odottaa pientensä näkemistä. Niitä ihania pikkuruisia sormia ja varpaita ja sitä vauvan tuoksua, josta antaisi vaikka oman henkensä. :heart:

Kaikille teille haluan tänä helteisenä perjantaina jakaa nämä Maaria Leinosen sanat:

Niin kauan odotettu
niin hartaasti toivottu
niin suuresti rakastettu
jo kauan ennen syntymääsi.

Miten pitkältä tieltä
miten syvältä kivusta
viimeiseltä rajalta
äitisi sinut nouti.

Ja nyt vain hymyä
valoa viattomuutta
kuin säteilevä heinäkuun päivä. Varjoton.
Kuin ei koskaan syksyä. Talvea.
Pakkasöitä.

Elämä
pitele hellin lujin käsin aarrettasi.
Varo pudottamasta sylistäsi
tomuiselle kiviselle tielle
ennen kuin nämä
nauravat ruusuvarpaat
valmiit vahvat
hyppimään kiipeilemään kivien yli.
Innolla. Ilolla.

Ihanaa alkavaa kesää ja kaikkea sitä hyvää, jota tässä pinossa olemme takuuvarmasti ansainneet. :flower: Hurraa kaikille pömppiksille!
 
PeePee: Sylin täydeltä onnea pienestä tylleröstä :heart:

Stella: Rentoudu ja nauti. Raskausaika menee hyvin sullakin ja se on yllättävän nopeesti ohi :D KOhta jo ikävöi sitä vauvamahaa.

Meillä poika täytti jo 3 kk ja kasvaa kovaa vauhtia. Pienellä ristiriitaisuudella suhtautuu tohon kasvuun. Toisalta odottaa, että poika oppii uusia taitoja ja toisaalta haluaisi pitää sen pienenä vauvana mahd. pitkään koska oletettavasti hän jää ainokaiseksi. Elämä on kuitenkin aika ihanaa tällä hetkellä :heart:
 
Astarte
PeePee, voi vide! Ihanaa ja halionnittelut!

Kaikki plussanneet myöskin saavat täältä sylikaupalla rutistuksia! Aivan mahtavalta tuntuu lukea että pömppistyneiden pino vain kasvaa ja kasvaa!

En ole käynyt täällä kurkkimassa kuukausiin. Meidän tytsy on nyt 10 kk. Ryömii minkä kerkiää johtojen ja muiden kiellettyjen kimppuun ja juoksee (tuettuna) perhosten perässä. Olen kotosalla ainakin tämän vuoden vielä ja nautin tytön aurinkoisesta seurasta.

Toisesta lapsesta on ollut puhetta, mutta toistaiseksi käytetään ehkäisyä. Lapsettomuus, raskaus ja pikkuvauva-aika oli sen verran raskasta, että täytyy varmistella mieltään ja pohdiskella että kestäähän parisuhde kaiken. Imetyksen olen lopettanut (tai tyttö ei enää huoli) pari kuukautta sitten ja kuukautisia on ollut kolmet. Meillä ei ole pakkasessa alkioita, mutta koska selittämättömiä ollaan, niin alkuun mennään luomuna sitten kun niin päätämme.

Jos jotain kesätapaamista, niin ollaan messissä!!
 
Kiva kuulla Astartesta piiitkästä aikaa! =) Ihana kuulla että kaikki on mennyt hyvin vauvan kanssa :heart: Meinaan kans olla ainakin tän vuoden kotona, ehkä jossain vaihees sit vois ruveta yrittämään uutta raskautta. Saa nähdä kuinka kovan takana se sit on vai tulisko helpommin kuin ensimmäinen.

Siisu, toi on niin totta että ristiriitaiselta tuntuu välillä seurata pienen kasvua.. Ihanaahan se on kun toinen kasvaa ja kehittyy mutta sit taas haluais pitää toisen vauvana mahd. pitkään.. Mutta ehkä sitä vielä joskus saa elää vauva-ajan vielä uudestaan, ainakin toivoo niin..

Täällä Kamilla-"täti" on aivan hurmaantunut PeePee:n suloistakin suloisemmasta killisilmästä :heart: :heart: Hyvä kun maltoin lähteä kotiin ollenkaan, kun oli niin ihana sylitellä pikkuista! Ja fiilistellä kuinka ihmeellistä tää elämä on.. :heart: Tuntuu kuin eilispäivältä ku kuljettiin hoidoissa ja PeePee oli mun mukana muutamia kertoja, mm. ekas siirros silloin helmikuussa 2008. Ihan mielettömän mahtavaa, että nyt on molemmilla vauvat sylissä, ei meinannut silloin usko riittää kummallakaan.

Olis kyl mahtavaa treffata jossain vaihees oikein livenä pömppissiskoja! :wave:
 
En ole piiiiiiitkään aikaan käynyt palstalla kurkistamassa, ja jostain syystä juuri tänään tein sen.

STELLA!!!! Ihanaa! Olet ollut silloin tällöin mielessäni. Erityisen kivinen taipaleesi kosketti minua niin kovasti, ja nyt, hyvänen aika sentään! Ihan huippuihana uutinen. Aina joku plussaa! Ja pinomme etusivua katsellessa pömppisten terapeuttinen leveys on ollut erityisen menestyksekäs. Nauti, sisko kulta, nauti! Hykertele hormonimyrskyissäsi ja kellittele omassa autuaassa kuplassasi. Vaikka tiedän, että se on vaikeaa, anna pelon ja synkkien ajatusten vähitellen hellittää ja keskity pyöristyvään vatsaan. Olen niin onnellinen teidän puolestanne! :heart:

"Vauva on vielä salainen,
lapsivedenalainen.
Isä on juhlamielellä.
Rallatus äidin kielellä.
Vatsanpohjassa hulmahdus
ja raisu onnentulvahdus.
Vauva on salainen kynttilä,
tähdenlento ja kipinä.
- Tittamari Marttinen

PeePee! Isot onnittelut ja rutistukset! Uskomaton tunne saada oma pieni nyytti vihdoin syliin. Jaksamista ensimmäisiin viikkoihin ja ihanaa tutustumisen aikaa! :flower:

Auris-sisko! Loppusuoralla sinäkin! Mahtavaa! Yritä jaksaa niitä "vieläkö olet yhtenä kappaleena" kyselyjä, joita taatusti tulee kymmenen kertaa päivässä. Itse lakkasin loppuajasta vastaamasta puhelimeen. Lepää, lepää ja lepää. Nuku varastoon!

Taas on selkä kipeä,
askel ei lie ripeä,

kohtu painaa mahaa,
tuoksut tekee pahaa,
vaivaa raju närästys,
migreeni ja ärtymys,

ei maistu juuresvuoka,
ei muu kuin jälkiruoka,
bensalle nyt olet perso,
eikös tästä hyvää verso?

Vaikka turpoatkin silmissä,
riehut niin kuin lännenfillmissä,
vaikka nenä aina tukossa,
korva koko ajan lukossa,

vaikka ovat rinnat arat,
särkevät nuo lonkkaparat,
vaikka iskee noidannuoli,
öisin valvottaa taas huoli,

vaikka uhkaakin jo myrkytys,
lopettakaa avuntyrkytys!

Vaikka särkee niskaa, rintaa
onnelle ei ole hintaa,
tukassa ei pysy pinnit,
naamassa vain kukkii finnit,

reidet, vatsa täynnä raitoja,
nännistä jo tihkuu maitoa,
vaikka vaivaa siivousvimma,
hellitä ei tämä kimma!

Vaikka kroppaan kertyy liikakilot,
runsaat ovat odotuksen ilot!

Vuoteen aallokossa kelli,
itseäsi hoivaa, helli,
kääri ympärille lakana,
pahin taitaa olla takana!
- Tittamari Marttinen

Kesäisen aurinkoisia terveisiä myös muille rakkaille Pömppiksille. :heart: B)

Ensimmäinen vuosi Pippurin kanssa on ollut huikea matka. Hän on aurinkoinen, nauravainen ja ihana poika, jolla on ihan ikioma huumorintajunsa. Alkukuukaudet olivat toki rankkoja, kun ihanihan kaikki piti opetella alusta alkaen. Unirytmit olivat välillä täysin sekaisin, ja unikouluakin pidettiin. Silti päivät ovat täyttyneet mielettömästä onnesta ja pienen ihmisen huikean kehityksen seuraamisesta.

Lopettelen vasta imettämistä, ja olo on vähän haikea. Toki vähitellen huomaan ajatusten karkaavan yhä useammin vauvaisiin mietteisiin. Ehkä pian olisi aika kurkistaa pakastimen kätköihin. Sen suhteen täytyy toki muistaa realismi. Tässä välillä on ehtinyt tulla pyöreitä vuosia täyteen - eikä ikä siis todellakaan ala enää kolmosella - joten aikaa ei ole ihan hirmuisesti pohdiskella ja makustella asiaa.

Onhan tämä ollut kyllä melkoinen pino! Kiitos, siskot teille siitä! :heart:

Rakkaudella Vappis ja Pippuri 1v 2 kk
:wave:

PS tapaaminen olis kyllä tosi mainio juttu!
 
Onpa hienoa, kun näin moni vanha, rakas sielunkumppani on aktivoitunut palstalle jälleen, ja miksipä ei olisi, sillä iloitsemme varmasti ihan jokainen viime viikkojen hienoista uutisista. :flower:

Auris, jokohan se Kultamuru on sylissäsi? :)

Jottei aika kävisi pitkäksi, niin ajattelin, että jos vaikka alettais nyt oikeasti puuhamaan sitä tapaamista. Tai siis että voisin itse vaikka tällä saralla nyt aktivoitua. Kesä olisi mielestäni oiva aika, ja ehdottaisin pääkaupunkiseutua paikaksi, vaikkeivat kaikki täällä asukaan. Ja juuri vauvautuneille voi olla haasteellista päästä mukaan, mutta jos keksittäis joku paikka, jonne voisi tulla lapsien kera tai ilman, niin ehkä se helpottaisi. Miltäs kuulostaisi heinäkuun alkupuoli, vaikkapa vko 27? Ketkä kaikki voisivat ajatella tulevansa mukaan, ja onko tuo ajankohta siis ollenkaan sopiva?

Kesäisin ajatuksin,
Kurre
 
Hei Kurre! :wave:

Loistavaa, jos alat puuhanaiseksi! Heinäkuun alkupuoli, vko 27, sopisi ainakin minulle mainiosti. Mutta mieluusti tosiaan viikolla, kun nuo kesäviikonloput tuppaavat olemaan ohjemoituja. PK-seutu sopii paremmin kuin hyvin. Ja ainakin minä kannatan tapaamista lasten kera. Olisi ihanaa nähdä pömppisten jälkikasvua esim. puistopiknikillä.

Mitä oravaperheen elämään muuten kuuluu? Joko otetaan ensiaskelia?

Vappis
 
Olipas mukava yllätys lukea Vappiksen kuulumisia pitkästä aikaa! =) :heart:

Mulle kans sopis se heinäkuun alku, ollaan varmaan tulossa joka tapauksessa Keravan suuntaan täältä Pohojanmaalta, niin samalla onnistuis treffitkin! :)
 
PeePee :heart: :heart: Onnea ja miljoonat rutistukset teidän pikkuperheelle!

Stella Ilolla luin teidän kuulumisia :heart:

Kurre Saatettais hyvinkin rohkaistua ja lähteä pojan kans pääkaupunkiseutu-matkalle tapaamiseen.

Olin just pääsykokeissa yhteen kouluun. Psykologin haastattelussa hän kysyi mikä on ollut mulle elämässä vaikeinta? Kerroin lapsen saamisen vaikeudesta meillä. Mielessäni oikein suututti kun tunsin kuinka kyyneleet nousee silmiin ja pala meni kurkkuun. Kertakaikkiaan ei ollut hyvä hetki alkaa itkemään. Hän kysyi että onko minulla nyt kuitenkin lapsi? Johon piipitin kyyneleet silmissä että on. Noloa! :ashamed:

Ulpu ja poitsu 1v 1kk
 
PeePee :D Suuren suuret onnittelut pienokaisen johdosta :heart: Aivan ihku huippua, jeeee :D :heart: :heart:

Ja muutenkin, kiva lueskella teidän kuulumisia =) Huippujuttu olisi jos pääsisi osallistumaan miittinkiin, heinäkuu taitaa vaan täällä olla sen verran ainutlaatuinen, etten uskalla lupailla mitään. Önni-pojan laskettu aika olisi 21.7. :heart: Mutta katsastelen tilannetta!
 
Astarte
Jos vaan suinkaan ollaan maisemissa niin takuulla osallistutaan miitinkiin viikolla 27!

Piknik on loistoidea. Joku sellainen puisto olisi kätevin, jossa on sisätilat vaipanvaihtoon. Esimerkiksi Koffin puisto Bulevardilla tai Leikkipuisto Sepän viereinen puisto Viiskulmassa. Kaivaristakin löytyy läheltä kahviloita.
 
Hienoa, yritetään puistotreffejä siis. B) Olisiko kyseisellä viikolla parempi pitkänmatkalaisille ottaa joko ihan alkuviikko tai sitten loppuviikko? Eli käytännössä vaikka maanantai tai torstai?

Astarte vaikuttaa meidän puistoexpertiltä, joten luottaisin sun näkemykseen. Toi Viiskulman puisto kuulostaa kivalta, mutta miten ois myös Töölönlahti siinä lähellä Sanomataloa? Olis junaltakin lyhyt matka ja ainakin helppo löytää. Ja sitten Sanomataloon pääsis sisälle, jos vaikka onkin sadepäivä tai tulee tarvetta mennä peppupesuille.

Sovitaanko muuten tarkka tapaamispaikka ja -aika yksäreillä vai ihan julkisesti?

Vappis, oravaperhe voi hyvin. Pesä on kunnossa ja pähkinöitä kätköissä. ;) Meillä isi jäi nyt isäkuukaudelle ja sitten sen perään kesälomalle eli ihan luksustahan tää elo kahden aikuisen kanssa on. Ja pääsee vanhemmatkin sitten itekseen vapaalle aina välillä. Tytöt on ihania omia persooniaan ja kohta meilläkin kai kävellään, nyt vielä on turvallisempaa mennä tukea pitkin. On noiden kahden menoa mahtava seurata ja ihmetellä, vaikka itsekin saa kaikkensa pistää likoon, mutta sanoisin, että tää 1v on aika mahtava ikä. Tavallaan ovat niin isoja ja reippaita jo, mutta sitten syliin käpertyessään kuitenkin niin pieniä ja viattomia ja suloisia. :heart:

Aurinkoisia päiviä kaikille toivotellen ja retulille jaksuja vikoihin viikkoihin!

Kurre
 
Pömppisuutisia syntyneet osastolla:

Prinsessa on kotona! Kultamurun valmistus ja toimitusaika venyi piiitkäksi - lahes 5 vuodeksi. Syntymäkin venyi lopulta yli 30 tuntiseksi - väittävät jossain, että naisia kuulemma saa aina odottaa - niinpä. Kultamuru osoittautui siis tytoksi 3180 g, 51 cm, pipo 34 cm, tarkka toimitusaika oli 30.5. Klo 13.53.

Tiistaina tulimme kotiin ja meidän koko perheemme on lumoutunut pienen edessä, isoveljiä myöden. Isälleenhän hän on esikoinen. Ruoka maistuu tytölle - sitä onkin hän tilaillut isosti. Kohta varmaan tulee Valion rekka pihaan... Kaikin puolin meillä sujuu hyvin pienen kanssa.

Tullaan mielellään tapaamiseen. Eipä meillä muuta ohjelmaa olekaan sovittuna seuraaville viikoille.

Aurinkoiset terveiset kaikille!

Ikionnellinen Auris ja Kultamuru 5 pv
 

Yhteistyössä