Pojan koulumenestys

  • Viestiketjun aloittaja Luulin maailman muuttuneen :(
  • Ensimmäinen viesti
Opettajan aatoksia arvioinnista.

Peruskoulussa, lukiossa, ammattikoulussa ja korkeammilla asteilla on eri opetussuunnitelmat, joten esimerkiksi ammattikoulun ja perusopetuksen arviointia ei voi mitenkään vertailla.

Peruskoulussa noudatetaan valtakunnallista perusopetuksen opetussuunnitelmaa, joka löytyy Opetushallituksen kotisivuilta. Tällä hetkellä käytössä oleva opetussuunnitelma on vuodelta 2004. Vuonna 2016 otetaan käyttöön uusi opetusuunnitelma, joka kulkee nimellä Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014.

Valtakunnallinen opetusuunnitelma antaa kunnille ja kouluille pohjan opetussuunnitelmien laatimiseen. Valtakunnallisen opsin lisäksi on siis kuntatason ops ja koulutason ops. Kaikki perustuvat valtakunnalliseen opsiin.

Koulukohtainen ops on se, mitä opettajat käytännön tasolla noudattavat. Sieltä pitäisi löytyä myös tietoa arvioinnista. Arvioinnista löytyy tietoa myös valtakunnallisesta opsista sekä opetushallituksen kotisivuilta.

Peruskoulussa arviointi pohjautuu niin sanottujen hyvän osaamisen kriteereihin. Nämä kriteerit vastaavat arvosanaa 8. Nämä kriteerit löytyvät ainakin valtakunnallisesta opsista. Muistelisin myös nähneeni niitä useiden koulujen opseissa, joten on mahdollista, että löytyvät myös sieltä. Jos oppilaan osaaminen on enemmän kuin hyvä osaaminen, puhutaan arvosanoista 9 ja 10. Jos taas osaaminen on heikompaa, puhutaan arvosanoista, jotka ovat alle 8. Osaamisella voi myös kompensoida. Arvosanan 8 voi saada, vaikkei kaikkea osaakaan kahdeksan edestä. Jos osaa jotain enemmän ja jotain vähemmän, 8 käy arvosanaksi.

Arviointi on hyvin vaikeaa, koska aukotonta ohjeistusta ei ole. Jokainen opettaja joutuu näitä itse soveltamaan.

Kriteerit on annettu nivelvaiheisiin eli 2. luokan päättyessä, 5. luokan päättyessä sekä perusopetuksen päättyessä.

Opettajan tehtävä on arvioida oppilasta suhteessa näihin osaamisen kriteereihin. Työskentely voi olla osa arviointia, mutta käyttäytyminen ei saa näkyä oppiaineen arvosanassa, vaan siihen on oma arvosanansa. Eli oppilaan huono asenne näkyy käytösnumerossa eikä oppiaineen arvosanassa. Numero ei saa myöskään olla kokeiden keskiarvo, vaan numeron pitää perustua monipuoliseen näyttöön. Oppilaalla on oikeus näyttää osaamisensa mahdollisimman eri tavoin.

Käyttäytymisen arvosana 8 on se perushyvä käytös (se, mistä ennen sai 10). Jotta voi saada käyttäytymisestä 9 tai 10, pitää käyttäytyä keskiverto-oppilasta paremmin. Pitää tehdä enemmän hyvää kuin vain olla hiljaa tunnilla ja noudattaa ohjeita.

Oppilaalla on oikeus saada tietää arviointikriteereistä jo opintojen aikana. Opettajalla on lisäksi velvollisuus kertoa arvioinnista, jos oppilas siitä kysyy. Tämä koskee myös kysymyksiä numeron antamisen jälkeen.

Jos oppilas/huoltaja eivät ole tyytyväisiä, siihen voi hakea oikaisua.

Opettajan tehtävä on kaivaa oppilaasta esiin osaaminen. Jos oppilas on ujo eikä uskalla viitata tunnilla, se ei missään nimessä saa kostautua numerossa, vaan opettajan pitää selvittää oppilaan osaaminen muulla tavalla.

Nämä kaikki asiat lukevat opetushallituksen sivuilla sekä opetussuunnitelmassa.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä