Purkaus!

Ihan ekaksi: kyllä, mie olen kiitollinen, että meillä on Pikkiksen kanssa mahdollisuus olla anoppilassa koko kesä. Mie olen kiitollinen, että miun ei tarvi nyt viimisilläni, eikä sitte uuden vauvan kanssa miettiä ruokaa, ei siivousta, ei paljon muutakaan. Ja etenki mie olen kiitollinen, että varsinkin uuden vauvan tultua täällä on sekä lasten mummi että ukki auttamassa (varsinkin tuon esikoisen) hoitamisessa. (Tämä järjestely siis miehen töiden takia, joista johtuen mies joutuu olemaan paljon yhtäjaksoisesti pois kotoa tänä kesänä.) Mie olisin oikeesti pulassa ilman tätä järjestelyä ja mahdollisuutta.

Mutta... Silti voi kai välillä rasittaa ja ärsyttää? Väsyttää? Tympästä toisten nurkissa olo, oman rauhan ja tilan puute? Uuvuttaa, kun mummilla on erilainen tapa käsitellä ja kasvattaa?

 

:hug:

 

ihan varmasti,minä en mahtuisi asumaan saman katon alle anoppilaan enkä kyllä äidin kanssakaan samaan osoitteeseen.

 

Ihan ekaksi: kyllä, mie olen kiitollinen, että meillä on Pikkiksen kanssa mahdollisuus olla anoppilassa koko kesä. Mie olen kiitollinen, että miun ei tarvi nyt viimisilläni, eikä sitte uuden vauvan kanssa miettiä ruokaa, ei siivousta, ei paljon muutakaan. Ja etenki mie olen kiitollinen, että varsinkin uuden vauvan tultua täällä on sekä lasten mummi että ukki auttamassa (varsinkin tuon esikoisen) hoitamisessa. (Tämä järjestely siis miehen töiden takia, joista johtuen mies joutuu olemaan paljon yhtäjaksoisesti pois kotoa tänä kesänä.) Mie olisin oikeesti pulassa ilman tätä järjestelyä ja mahdollisuutta.

Mutta... Silti voi kai välillä rasittaa ja ärsyttää? Väsyttää? Tympästä toisten nurkissa olo, oman rauhan ja tilan puute? Uuvuttaa, kun mummilla on erilainen tapa käsitellä ja kasvattaa?

No mä sitte taas ihmettelen , että jos susta tuntuu siltä niin miksi ihmeessä et mee kotiin??
Kyllä aikuisen ihmisen nyt täytyy pärjätä OMIEN lasensa kanssa!!

 

Noista kasvatus asioista kannattaisi reilusti keskustella!

Ja saa tympiä, mulle 4pv anoppilassa on jo aivan tarpeeksi. Ja olen kyllä tehnyt selväksi, miten lapsiamme kasvatamme ja he tukevat kasvatustamme.

 

Voisitteko mennä viikoksi tai pariksi välillä omaan kotiinne, niin saisitte tilaaa hengittää?

 

Olisiko mahdoton ajatus menna keskenanne hetkeksi omaan kotiin. Ihan normaalia se on, etta hermot menee kehen tahansa, jos koko ajan on yhdessa. Mutta siita ei kannata tehda se isompaa numeroa, hetki itsekseen saattaisi auttaa.

 

Voisitteko mennä viikoksi tai pariksi välillä omaan kotiinne, niin saisitte tilaaa hengittää?

Kun ei oikein voida. Tai siis tottakai voitaisiin, mutta matkaa sinne on 800 km...

Ja sellasella viikolla, kun mies on poissa, ei esikoiselle ole siellä ketään (siis oikeesti ketään) vahtia synnytyksen käynnistyessä (ja sairaalassa olo ajaksi), koska mies ei töistään sillon pysty poistumaan (on siellä turvallisuusvastaavana), ellei nyt ole todella joku pää-kainalossa-tilanne. Nyt on siis rv 39...

Eli kyllä (niinku joku tuolla sanoikin) mie omieni kanssa pärjäisin, mutta kun ei tuo kaksi vuotias vielä ihan yksikseen.

 

Olisiko mahdoton ajatus menna keskenanne hetkeksi omaan kotiin. Ihan normaalia se on, etta hermot menee kehen tahansa, jos koko ajan on yhdessa. Mutta siita ei kannata tehda se isompaa numeroa, hetki itsekseen saattaisi auttaa.

Ja plussalle purnaaminen.

Kun ei tässä nyt oikeesti ole mistään todellisista ongelmista kyse, ehkä enemmänkin loppuraskauden uupumuksesta ja "hormoonihöyryistä". :ashamed:

 

On kyllä mahtava mahin! Onneks! Ja toivottavasti pääsette pian kotiin nyytin kaa ja isukki isyyslomalle :heart:

 

Voisitteko mennä viikoksi tai pariksi välillä omaan kotiinne, niin saisitte tilaaa hengittää?

Kun ei oikein voida. Tai siis tottakai voitaisiin, mutta matkaa sinne on 800 km...

Ja sellasella viikolla, kun mies on poissa, ei esikoiselle ole siellä ketään (siis oikeesti ketään) vahtia synnytyksen käynnistyessä (ja sairaalassa olo ajaksi), koska mies ei töistään sillon pysty poistumaan (on siellä turvallisuusvastaavana), ellei nyt ole todella joku pää-kainalossa-tilanne. Nyt on siis rv 39...

Eli kyllä (niinku joku tuolla sanoikin) mie omieni kanssa pärjäisin, mutta kun ei tuo kaksi vuotias vielä ihan yksikseen.

Ai e huomannut, että olet ihan viimeisilläsi raskaana. Joten ei hyvä idea lähteä reissuun. Mieti enemmän niitä hyviä puolia siellä olosta. Ja tuohan on vain väliaikainen ratkaisu! VOIMIA!

 

On kyllä mahtava mahin! Onneks! Ja toivottavasti pääsette pian kotiin nyytin kaa ja isukki isyyslomalle :heart:

Niinpä!

Ja siksi miusta toisaalta tuntuu vielä kurjemmalle rutista tästä, mutta kun rutisuttaa... :ashamed:

Ehkä se siitä tosiaan, kunhan vähän päästelee höyryjä ulos, tälleen vaarattomasti ja virtuaalisesti! =)

 

Olisiko mahdoton ajatus menna keskenanne hetkeksi omaan kotiin. Ihan normaalia se on, etta hermot menee kehen tahansa, jos koko ajan on yhdessa. Mutta siita ei kannata tehda se isompaa numeroa, hetki itsekseen saattaisi auttaa.

Ja plussalle purnaaminen.

Kun ei tässä nyt oikeesti ole mistään todellisista ongelmista kyse, ehkä enemmänkin loppuraskauden uupumuksesta ja "hormoonihöyryistä". :ashamed:

Ja ne heremot saattaisivat menna ja hormoonit hyrrata kotosallakin, miehen kanssakin...

 

Ja ne heremot saattaisivat menna ja hormoonit hyrrata kotosallakin, miehen kanssakin...

Saattaisivat?

Mutta sille voisi sentään räjähtää päin naamaa ja saada halia ja pusuja lohduksi...

 

Päästä vaan höyryjä täälä pihalle. Tuo ei taatusti oo helppo tilanne. Ite en kestäis kyllä viikkoakaan. *nostaa siis hattua* Tsemppiä ja jaksamista sulle. Onnellisia hetkiä teille! =)