Saatanan rakit

  • Viestiketjun aloittaja Pistää vihaksi
  • Ensimmäinen viesti
Pistää vihaksi
Bullterrierit tappaneet 3-vuotiaan Saksassa! Kyllä meni nyt viimeinenkin ymmärrys koiranomistajia ja heidän "kullannuppujaan" kohtaan! Koiriin luotetaan liikaa, mutta mä en luota enää yhteenkään rakkiin. Kyllä risoo ihmiset jotka inhimillistävät ne paskakoneensa ja väittävät että ihan hyvin voi lapsen tuoda tutustumaan koiraan.
 
Nii.. Montakohan koiraa Saksassa on jotka ei ole tappaneet ketään.. Hihnan toisessa päässä se vastuu on. Jos on vikapää koira, on omistajan ongelma ettei hankkiudu siitä eroon. Jos taas koira on täysipäinen, saa omistaja koirasta tehtyä vaikka mitä aggressiivisella koulutuksella tai sillä että jättää kouluttamatta.

Meidän kaksi koiraa tuskin kovin helposti tappais ketään. Ainakaan lapsia. Kovasti tykkäävät omistakin muksuista, saati sitten vieraista :)
 
wtf
Mä kyllä yleistän, juuri nuo rodut, bullterrierit, rotweilerit, pahimpia rotuja. Ihan jo senkin takia että saavat helposti niin pahaa jälkeä aikaan, mieluummin otan kimppuuni jonkun mopsin kuin tuollaisen sikaruhon. Pahoja rotuja väärissä käsissä.
 
-DLD-
Mä uskon että suurin osa näistä koirien tekemistä tapoista on koulutuksen puutetta tai luonnevikaa. Useimmiten se vika löytyy hihnan päästä!

Palvelu- ja taistelukoirien omistajille voisi olla joku koe, millä perusteella päätetään saako ko. rotuja ottaa haltuunsa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja wtf:
Mä kyllä yleistän, juuri nuo rodut, bullterrierit, rotweilerit, pahimpia rotuja. Ihan jo senkin takia että saavat helposti niin pahaa jälkeä aikaan, mieluummin otan kimppuuni jonkun mopsin kuin tuollaisen sikaruhon. Pahoja rotuja väärissä käsissä.
no totta on kyllä että saavat pahaa jälkeä aikaan kun on lukkopurenta, vahvat leuat jne. mutta kyllä se vika on omistajassa ja koulutuksessa...
ja toki kun kyseessä on eläin niin aikuisten pitäis muistaa ettei parane 100% luottaa siihen, eläimellä kun ei ole samanlaista oikean ja väärän tajua, toimivat vaistojensa varassa..
 
Alkuperäinen kirjoittaja wtf:
Mä kyllä yleistän, juuri nuo rodut, bullterrierit, rotweilerit, pahimpia rotuja. Ihan jo senkin takia että saavat helposti niin pahaa jälkeä aikaan, mieluummin otan kimppuuni jonkun mopsin kuin tuollaisen sikaruhon. Pahoja rotuja väärissä käsissä.
Varmasti ovat väärissä käsissä pahoja, mutta kyllä pienikin rakki saa pahaa jälkeä lapsen kanssa aikaiseksi kun sellaisen kimppuunsa saa. Todella perseelleen koulutettuja, tai siis todennäköisesti täysin kouluttamatta jätettyjä pikkurakkeja kulkee pitkin poikin meidänkin asuinseutuja ja ovat hyökkäilemässä ihan holtittomasti kaikkien kimppuun jotka vaan vastaan uskaltaa kävellä. Siinä sitten joku pikkutyttö toisessa päässä hihnaa lussuttaa 'äläpäs Fifi nyt, ollaan ihan rauhassa vaan' eikä rakki kuuntele yhtään mitään.

Ottaa ihan sairaasti päähän kun kulkee lasten ja koirien kanssa kun tuollaiset alkaa räkyttää ja idiootti omistajansa ei tajua että jos lapsi vaunuista ojentaa käden ja koira sitä nappaa, meidän koira syö sen. Eikä se ole mun vika siinä vaiheessa jos liian lähelle päästää. Että pikkurakkeja ne ihmiset vasta inhimillistää ja kuvittelee että ei sellaisen purema kuitenkaan niin paljon satu. Eipä kun lapsen naamaan käy!
 
Keittiönoita
Mä en ole juurikaan luottanut ihmisiin. Toki tuttuihin, mutta jokainen vieras ihminen voi tehdä mityä mieleensä juolahtaa. En luota kaikkiin koiriinkaan, mutta koirilla on heikompi kyky peitellä ilkeitä taipumuksiaan kuin ihmisellä. 90% maapallon rotistakin on käytökseltään luotettavampia kuin 90% maapallon ihmisistä.

On aina ikävää, jos eläin käy käsiksi ihmiseen. Minusta kuitenkin vielä ikävämpää on, kun ihminen käy käsiksi ihmiseen. Ihmiseltä kun voisi - ainakin mun mielestäni - odottaa hieman enemmän kuin eläimeltä. Silti ihmisen tappaja useimmiten on toinen ihminen eikä eläin.
 
punkmamma
http://www.sathy.fi/mediamyytti.htm#yli

VAROITUS etenkin koirien ystäville sisältää julmaa materiaalia. Rotuvihan ylilyönneistä maailmalla. SATHYN viralliset sivut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Mä en ole juurikaan luottanut ihmisiin. Toki tuttuihin, mutta jokainen vieras ihminen voi tehdä mityä mieleensä juolahtaa. En luota kaikkiin koiriinkaan, mutta koirilla on heikompi kyky peitellä ilkeitä taipumuksiaan kuin ihmisellä. 90% maapallon rotistakin on käytökseltään luotettavampia kuin 90% maapallon ihmisistä.

On aina ikävää, jos eläin käy käsiksi ihmiseen. Minusta kuitenkin vielä ikävämpää on, kun ihminen käy käsiksi ihmiseen. Ihmiseltä kun voisi - ainakin mun mielestäni - odottaa hieman enemmän kuin eläimeltä. Silti ihmisen tappaja useimmiten on toinen ihminen eikä eläin.
Varsinkin lapsen tappaja, ja sehän se kaikkein surullisinta on.

Koira joka tappaa ihmisen, tapetaan. Ihminen joka tappaa ihmisen saa näpäyksen sormille ja pääsee kohta tekemään sen uudelleen. Varsinkaan lapsensa tappava vanhempi harvoin saa kunnollista rangaistusta, sehän on voinut olla vaikka vahinko :( Niinhän se on koirallakin voinut olla, eikös senkin pitäisi saada lievempi rangaistus?
 
vieras
Järkytävää. Olen kuullut, että nuo taistelukoiriksi jalostetut bullit suorastaan nauttivat puremisesta. Eli kun puremisen makuun pääsevät niin vereen erittyy suuret määrät enforfiinihormoja ja puremista ei saada loppumaan.
 
Kyllä minä suhtaudun aina varauksella kaikkiin koiriin. Varsinkin jos lapsia on lähellä.
Itse olen ollut koiranomistaja ja harkitsen jatkossakin hankkivani karvaturrin tänne meille. MUTTA, koskaan ei voi koiraan luottaa, edes siihen omaan luttanaan.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja punkmamma:
enempi ihmiset tappaa toisiaan ja vielä harkitusti, vertaa esim. sodat
Siis vertaat ihan oikeasti ihmistä ja koiraa..?? Voi että jotkut voivat olla typeriä. Onko sinusta siis ok että koira tappaa 3-vuotiaan? Entä jos se olisi sinun lapsesi?
 
vieras
Rotukoirissa on yhä enenevässä määrin kaikenlaisia luonnevikoja. Se on todella surullista, että koiria pitää jalostaa ja jalostaa, tulokset ovat nyt sitten nähtävissä :( Enää ei voi luottaa siihenkään, että joku kultainen noutaja olisi lempeä ja lapsirakas rotu. Staffia olen pitänyt maailman ihanimpana rotuna (ja mulla on itselläni ollut joskus staffi ) Nyt en enää tiedä :/
 
luomakunnan kruunu
itketäänkö täällä samalla tavalla, kun villieläin jossain afrikassa tappaa lapsen? tai halutaanko kieltää autot, kun tenava jää alle? suomessa on yli puoli miljoonaa koiraa. 30 vuodessa 2 vai peräti kolme kuolemaa johtunut koiran hyökkäyksestä. suhteellisuudentajua.
 
saamari
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja punkmamma:
enempi ihmiset tappaa toisiaan ja vielä harkitusti, vertaa esim. sodat
Siis vertaat ihan oikeasti ihmistä ja koiraa..?? Voi että jotkut voivat olla typeriä. Onko sinusta siis ok että koira tappaa 3-vuotiaan? Entä jos se olisi sinun lapsesi?
No tottakai vertaa... Ihan kuin susta ois jotenkin ookoo että ihminen tappaa lapsen?? Tai että se ois jotenkin vähemmän kamalaa kuin jos koira tappaa lapsen? En ymmärrä, selitä mitä sun korvein välissä liikkuu!
 
Serkullani pittbulli uros, staffi narttu ja kolme alle kouluikäistä lasta.
Koirat aivan mahtavia lasten kanssa, pitkäpinnaisia ja jaksavat touhuta pihalla lasten kanssa AIKUISEN VALVONNASSA.

Staffi varsinkin rakastaa ihmisiä niin omia kuin vieraita, bulli touhuaa enemmän omiaan.
Molemmat kuitenkin vahvoja ja puruviettiä rodussa joten riskejä vanhemmat eivät ota jättämällä lapsia keskenään koirien kanssa. Vaikka koirat eivät tarkoittaisi pahaa, niin massaa jo sen verran että lapsia voi sattua jos riehaantuisivat keskenään painimaan ( koirat siis )

Itse ottaisin ehdottomasti staffin, dobermannin tai rotikan lasten kaveriksi koska koirakokemusta ja tervettä järkeä löytyy.
Mikäli yksilö osoittautuisi sopimattomaksi lasten kanssa niin kasvattajalle palautuisi, mutta uskon että huolellisella sosiaalistamisella ja koulutuksella saa hyviä perhekoiria jos ei jo pentulaatikossa huonoja kokemuksia/ heikko hermorakenne
 
Huge L
Perusmami ei itteensä peilaa, ei pahemmin meikkaa, leikkaa tai sheivaa. Perusmami järjestää lastenkutsui, äänestää Halosta ja tappaa katseel hutsui jnejne. Mut koirista ei kyllä hirveesti tiedetä.
 
kamalaa mut katsotaanko omistajaa eka
Alkuperäinen kirjoittaja wtf:
Mä kyllä yleistän, juuri nuo rodut, bullterrierit, rotweilerit, pahimpia rotuja. Ihan jo senkin takia että saavat helposti niin pahaa jälkeä aikaan, mieluummin otan kimppuuni jonkun mopsin kuin tuollaisen sikaruhon. Pahoja rotuja väärissä käsissä.
siis ongelma ei ole koirassa vaan siinä että ihmiset ottaa vaikeita rotuja joita ei sit osaa käsitellä...koirien ongelmat johtuu melkein aina omistajasta
 
kahden koiran mami
Alkuperäinen kirjoittaja kamalaa mut katsotaanko omistajaa eka:
Alkuperäinen kirjoittaja wtf:
Mä kyllä yleistän, juuri nuo rodut, bullterrierit, rotweilerit, pahimpia rotuja. Ihan jo senkin takia että saavat helposti niin pahaa jälkeä aikaan, mieluummin otan kimppuuni jonkun mopsin kuin tuollaisen sikaruhon. Pahoja rotuja väärissä käsissä.
siis ongelma ei ole koirassa vaan siinä että ihmiset ottaa vaikeita rotuja joita ei sit osaa käsitellä...koirien ongelmat johtuu melkein aina omistajasta
Juuri näin!
 
että on tyhmää....
Sitä täällä on moni yrittänyt sanoa.. suomessa on tuhanisa rottweilereita lapsiperheissä, kuten myös staffeja. Elävät sovussa ihmisten kanssa, eikä elämänsä aikana pure ainuttakaan ihmistä.
On hyvin koulutettuja pelastuskoiria, jotka pelastaa ihmishenkiä, etsii eksyneitä.
Palvovat lapsia, omistajia, ihmisiä..

Sitten joku sekopää ottaa rotikan/staffin.. ei osaa kasvattaa ja kenties huonoihin tapoihin kannustetaan. Koira puree/raatelee/tappaa. Tapaus sattuu saksassa, emme tiedä millainen omistaja näillä sekopää koirilla oli..

Sitten hyökkää mammat "kaikki staffit on tapettava, kaikki rotikat on tapettava".

Meillä koira on kuulunut aina perheeseen, rottweiler, saksanpaimenkoira. Yksikään ei koskaan ole purrut ihmistä.
 

Yhteistyössä