Selittäkää luottotiedottomat minulle logiikkanne, kun ei aukea tuosta toisesta ketjusta

Siis miksi ihmeessä pitää saada laskulle tai velaksi ostettua tavaraa, jos on näyttöä siitä, että ei ole selviytynyt aikaisemmistakaan velvoitteistaan?

Mistä ihmeestä se teidän kiukkunne syntyy "epäreiluutta" kohtaan, kun tietoisesti olette itse ongelmanne aiheuttaneet?

Ja nyt älkää sitten vaan alkako kitistä, että "ei ole oma syy" tai "ei sille aina mitään voi". Paskanmarjat. Olen itse menettänyt luottotietoni 19-vuotiaana palauttamattoman kirjastonkirjan takia. Muutin toisen osoitteeseen, en saanut huomautuskirjeitä ja asuin hetken ulkomailla. Kun palasin, oli perintäkirjeet nipussa odottamassa ja ilmoitus siitä, etä luottohäiriömerkintä oli tehty. Kenen syytä se sitten oli? Kirjastonko? Ehei, kyllä oli aivan mun omaa syytäni, kun en huolehtinut asioistani ennen muuttoa. Sitten makselin pääoman ja korot pois ja yritin sopia asioista. Vuosia kuitenkin meni ennen luottotietojen palautumista. Virhe oli täysin minun, ei kenenkään muun. Ei kirjaston, perintätoimiston eikä systeemin. Vain minun.

No, sen jälkeen en ole maksanut yhtäkään laskua myöhässä, osamaksulla tai ostanut mitään velaksi. Luottotiedot ovat kunnossa meillä molemmilla, mutta mitään tarvetta velaksiostoon ei ole. Se on aina yli varojen elämistä, jos ei pysty maksamaan ostostaan ostohetkellä. Ettekö tajua sitä?

Ja jos teillä ei ole rahaa ostohetkellä maksaa ostostanne, ette te sen laskun lähetysaikana rikastu, ongelmanne vaan siirtyy.

Eli kertokaa nyt ihmiset kun en todellakan ymmärrä, miksi luottotiedottomille pitäisi antaa velaksi tavaroita, joiden maksamisessa heillä on selkeitä vaikeuksia? Kuka yrittäjä on niin tyhmä?

Miksi valitatte, kun teillä on täysi oikeus hankkia nettikaupoista tai livemyymälöistä kaikki haluamanne, kunhan vaan maksatte hankinnoistanne. Niin minäkin teen, aina ja heti, vaikka onkin luottotiedot.

Siksi tuntuukin ristiriitaiselta, että harva tuntemistani nettikaupankävijöistä ostaa mitään laskulla, vaan maksaa heti nettipankin kautta. Se on viisautta ja helpottaa taloudenpitoa. Eli tuohon velaksi ja laskulla ostamiseen näyttää olevan kiintyneitä vain ihmiset, joilla ei ole alunperinkään varaa ostaa tavaraa.

Miksette ota vastuuta teoistanne, maksa velkojanne, tee ulosottomiehen kanssa suunnitelmaa, pysy siinä ja hanki luottotietojanne takaisin? kenen syytä on, että ette tee niin? Yhteiskunnanko?

Ette voi ostaa tavaroita, joihin teillä ei ole varaa!
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: astrolabe
Minäkin haluaisin tietää, että jos luottotiedoton on mielestään kykenevä selviämään osamaksuista, niin miksi hän ei säästä sitten etukäteen jotain ostosta varten? (Ja ei, en usko että jokaisella palstailevalla luottotiedottomalla on pesukone rikki joka ikinen kuukausi).

Mutta yksi asia, mitä ihmettelen on jotkut vakuutukset, joita maksetaan etukäteen kuten matkavakuutus, tai jotkut kotivakuutukset. Miksi luottotiedottomuus estää näiden saamisen? Sama on verkkopankkitunnusten kanssa.
 
Eli kertokaa nyt ihmiset kun en todellakan ymmärrä, miksi luottotiedottomille pitäisi antaa velaksi tavaroita, joiden maksamisessa heillä on selkeitä vaikeuksia?
Minulla on se käsitys, että jotkut luottotiedottomat ajattelevat siihen tapaan, että kun luottotiedot ovat jo menneet, niin on aivan sama, vaikka samaan syssyyn pakkaisi enemmänkin hoitamattomia lainoja. Eli heillä ei käsittääkseni ole aikomustakaan maksaa niitä uusia velkojaan.
 
Tuohon en kyllä osaa vastata, en ole kuullutkaan ennen, että asia olisi näin. Kummallista.
Olen lukenut täältä monet kerrat, että mistä luottotiedoton saa matka- tai kotivakuutuksen. Tosiaan, kun lähde on Kaksplus, niin onhan se vähän arveluttava, mutta mielestäni olen lukenut uutisen jostain lehdestä, että luottotiedottomalta oli evätty visa electron ja verkkopankkitunnukset.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Isämies;29119917:
Minulla on se käsitys, että jotkut luottotiedottomat ajattelevat siihen tapaan, että kun luottotiedot ovat jo menneet, niin on aivan sama, vaikka samaan syssyyn pakkaisi enemmänkin hoitamattomia lainoja. Eli heillä ei käsittääkseni ole aikomustakaan maksaa niitä uusia velkojaan.
Näin on. Itselläni tonnin pikavipistä lähti kierre ja velkaa on nyt 38.000. Ei sitä ikinä pysty maksamaan. Velka kasvaa koko ajan koska edes korkoja ei pysty työttömyyskorvauksesta maksamaan.
 
"vieras"
Asian vierestä.. mutta omakohtainen kokemus on tämä, että kun maksat verkkopankin kautta ostoksen heti.. menee siinä aikaa kummasti pitempään tuotteen saapuessa kuin esim.postiennakolla. Jännä juttu.. Tietysti tarvitsee katsoa itsekin mistä tilaa eikä ihan outoja kauppoja kukaan käske käyttämään. Mutta EMP, muutamat sähkötupakkaliikkeet, Zalando ovat näitä paikkoja... kun olen maksanut ne ostohetkellä, on tuotteiden toimituksissa ollut ongelmia liian monta kertaa. Mut laskulla tilattuna.. kappas kun nopeeta toimintaa! ;)

Mutta joskus tuntuu vaan tältä. Ja tunnen helvetin monta ihmistä, joiden vanhemmat ovat sössineet luottotiedot tai exä. Tunnen sympatiaa.. vaikka suurin osa onkin ollut hälläväliä-tapauksia tietenkin. Ymmärrän silti, että joskus on luotettavampaa saada jokin tuote laskulla kuin maksaa ensin. Luulen ettei luottarittomalle kovin helppoa ole kysellä perään saapumatonta tuotettakaan, tyyliin "oma vikas kun olet luottariton, pidä kipeenäs, huijaat kuitenkin!". En ymmärrä tuota asennetta.. yhtäläillä oikeus se on luottarittomallakin ostaa tuotteita, tietysti ne on maksettava en sitä tarkoita.

On minullakin ollut merkintöjä, maksamattomia parkkisakkoja yms exän toimesta (joskus vakaat tulot ei vaan riitä eikä kaikkea vaan pysty sopimaan aina, sen huomasin). Selvisin kyllä aivan hyvin sen aikaa mitä meni. :) Se leima eniten ärsytti.. ei muu.
 
"vieras"
Eikös se niomenomaan ole, että luottotiedoton ei saa muuta korttia, kun tuon Visa Elektronin?
"Höyläyskone" kun tarkistaa automaattisesti, onko tilillä katetta maksaa ostokset.
Tavallista pankki-luottokorttia ei tarkista, kun jonkun tietyn summan jälkeen eli sen saa "höylättyä" yli.
 
"vieras"
Ja nykyään pankit saavat ihan laillisesti kai evätä hakemuksen verkkotunnuksiin. Yhdellä tutulla visa electronia ei uusittu esim ja verkkopankkitunnukset lakkautettiin. Siinäpä sitä helpotetaan toisen elämää.. juu rangaistuksia on kiva jaella mut ei noissa tapauksissa aina tunnu järkeä olevan.

Kotivakuutuksia myönnetään joissain vakuutusyhtiöissä mutta on niistäkin ongelmia, koska oletus on luottotiedottaman "rikollinen tausta", olipa ne luottarit menneet vaikka omaisen hautajaiskulujen vuoksi.. :( - tätä en vaan tahdo ymmärtää ja pakko kehua, pääsin auttamaan ko.henkilöä sentään.. reilun vuoden päästä on merkintä poissa häneltäkin ja uskalsin ottaa vakuutuksen hänelle. :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Isämies;29119917:
Minulla on se käsitys, että jotkut luottotiedottomat ajattelevat siihen tapaan, että kun luottotiedot ovat jo menneet, niin on aivan sama, vaikka samaan syssyyn pakkaisi enemmänkin hoitamattomia lainoja. Eli heillä ei käsittääkseni ole aikomustakaan maksaa niitä uusia velkojaan.
Aivan. Ja sitten pääsemmekin jälleen samaan kysymykseen: Miksi heidän itsensä mielestä heille pitäisi antaa ilmaisia tavaroita?
 
[QUOTE="vieras";29119929]Näin on. Itselläni tonnin pikavipistä lähti kierre ja velkaa on nyt 38.000. Ei sitä ikinä pysty maksamaan. Velka kasvaa koko ajan koska edes korkoja ei pysty työttömyyskorvauksesta maksamaan.[/QUOTE]

No viikossa tuo 37.000 euron korko ei kerry.

Tiedät, että sinulla olisi ollut lukemattomia mahdollisuuksia hoitaa asia. Kun nyt olet päättänyt kerryttää velkaasi tuollaisiin mittasuhteisiin, kerronpa sinulle, mitä voit vielä tehdä.

Varaa heti aika ulosottomiehelle. Käykää läpi velat, joita sinulla on. Jos kyse on pelkästään yhdestä tuhannen euron pääomasta, tehkää yhdessä pikavippifirmaan ns. akordipyyntö. Sen sisältö on yksinkertaisuudessaan seuraava: Pyydät saada maksaa pääoman pois, ja he antavat korot anteeksi.

Kuullostaa todella hassulta, mutta on toiminut monien isojen velkojien kanssa (mm. Stockmann, Sonera, Silja Line, Aurinkomatkat). Tämä perustuu siihen, että kun olet vähävarainen, velkoja (siis tässä tapauksessa pikavippifirma) tietää, että ei koskaan tule saamaan sinulta penniäkään, koska korot ovat jo niissä mittasuhteissa, että sinun ei kannata edes yrittää. Joka kuukausi pikavippifirmalle aiheutuu kustannuksia perinnästä, ja asian ylläpito, uudelleenhaku ja perinnän jatkaminen tulee heille aivan helvetin kalliiksi. Eli tarjoat heille käytännössä seuraavaa vaihtoehtoa: Joko maksan teille velkani (1000 euroa) tai en maksa mitään.

Tiedän tapauksen, jossa yli 100 000 euron velat pienenivät alle kymmenesosaan. Kaikki velkojat, joihin otettiin yhteyttä, suostuivat diiliin: heille kerrottiin maksusuunnitelma (johon sisätyi vain pelkkä alkuperäinen pääoma), ja he luopuvat koroista ja perinnästä, mikäli rahaa tulee suunnitelman mukaisesti. Erikseen sitten vielä maksujen maksamisen jälkeen ulosottomies otti yhteyttä näihin velkojiin ja tiedusteli, onko heillä mitään sitä vastaan, että he ottavat luottohäiriömerkintänsä pois velallisen rekisterisstä. Näin tapahtui, ja nimen korjaantumiseen meni reilusti alle 5 vuotta siitä, kun velallinen otti ekan kontaktin ulosottomieheen. Nykykäytännöstä en kuitenkaan tiedä, on saattanut tuo asiakastiedon rekisteröinti ja ylläpito muuttua.

Mutta pointtina nyt se, että asiat voi aina hoitaa -halutessaan.
 
Viimeksi muokattu:
"vieras"
Muistan hämärästi että joku olisi joskus joutunut maksamaan operaattorille jonkinlaisen takuumaksun että sai uuden puhelinliittymän avattua kun vanha suljettiin maksamattomien laskujen vuoksi.
 
Olen kanssasi kyllä täysin samaa mieltä, mutta tämä kohta tekstistäsi jäi vähän ihmetyttämään:

No, sen jälkeen en ole maksanut yhtäkään laskua myöhässä, osamaksulla tai ostanut mitään velaksi. Luottotiedot ovat kunnossa meillä molemmilla, mutta mitään tarvetta velaksiostoon ei ole. Se on aina yli varojen elämistä, jos ei pysty maksamaan ostostaan ostohetkellä. Ettekö tajua sitä?

Ja jos teillä ei ole rahaa ostohetkellä maksaa ostostanne, ette te sen laskun lähetysaikana rikastu, ongelmanne vaan siirtyy.
Eli siis jos ostaa jotain osamaksulla tai luotolla, niin on automaattisesti ajautumassa velkakierteeseen vai? Me ostamme usein asioita osamaksulla, juurikin sen vuoksi että tiedämme pystyvämme maksamaan ne osat, mutta jos maksaisimme koko summan kerralla se saattaisi vaikeuttaa muiden laskujen maksua. Meillä on luottotiedot tallella, eikä ole ikinä edes ollut riskiä että ne menisi.
 
-
Tiedän erään, jonka exä aiheutti hänelle mittavat vahingot ottamalla tämän nimissä lainoja ja pikavippejä jättäen ne maksamatta. Siltikin olen sitä mieltä, että on ihan tyypin omaa vikaa, jos mahdollistaa toisen hämärät puuhat.
Itse en antaisi ikinä kenenkään hoitaa yhtäkään laskua tai muuta, joka on nimissäni. En antaisi kenellekkään pankkitunnuksiani tai mahdollisuutta hakea lainaa nimissäni. Mikäli näin olisi kuitenkin päässyt tapahtumaan, ilmoittaisin poliisille välittömästi rikoksesta, vaikka se olisikin kumppanini tekemä.
Eli, omaa vikaa moiset sotkut ja mielestäni on turha antaa tuollaisille mahdollisuutta kusta omaa tilannettaan yhtään enempää.
 
Olen kanssasi kyllä täysin samaa mieltä, mutta tämä kohta tekstistäsi jäi vähän ihmetyttämään:



Eli siis jos ostaa jotain osamaksulla tai luotolla, niin on automaattisesti ajautumassa velkakierteeseen vai? Me ostamme usein asioita osamaksulla, juurikin sen vuoksi että tiedämme pystyvämme maksamaan ne osat, mutta jos maksaisimme koko summan kerralla se saattaisi vaikeuttaa muiden laskujen maksua. Meillä on luottotiedot tallella, eikä ole ikinä edes ollut riskiä että ne menisi.
Puhunkin ihmisistä, joilla on jo lähtökohtaisesti vaikeuksia selviytyä menoistaan ja kustantaa hankintojaan. Sinulla ei selkeästi ole. En usko että itsellänikään olisi, mutta pelaan varman päälle. Kuitenkin sitä ristiriitaa tarkoitin, että ihmiset, joilla on ongelmia raha-asioissaan (ei luottotietoja = osoitus siitä, että ei osaa hoitaa talouttaan) peräänkuuluttavat oikeutta ostaa tavaraa velaksi, vaikka se on juurikin se tapa, jolla on harvinaisen helppoa joutua entistä suurempiin ongelmiin. Eli ihmisten joilla ei ole luottotietoja pitäisi mielestäni pyrkiä korjaamaan tilanteensa ja tekemään hankintoja vain käteisellä /hetimaksulla, jotta ongelmia ei siirtisi eteenpäin ja velkaa ei pääsisi enää yhtään kertymään. Tätä hain.

Lisäksi ajattelen, että jos olet tehnyt hankinnan osamaksulla (vaikka pesukoneen), pystyt sovittamaan sen talouteesi ja ymmärtämään, että se tulee haukkaamaan tietyn summan kuukaudessa tietyn ennalta määrätyn ajan. Tällaiset suuremman kertaostokset ne kuitenkin mielestäni isompia murheita tuovat, tyyliin "ostan muksuille 200 euron haalarit laskulla ja maksan ne sitten lapsilisistä kahden viikon päästä...."
 
Viimeksi muokattu:
Eli siis jos ostaa jotain osamaksulla tai luotolla, niin on automaattisesti ajautumassa velkakierteeseen vai? Me ostamme usein asioita osamaksulla, juurikin sen vuoksi että tiedämme pystyvämme maksamaan ne osat, mutta jos maksaisimme koko summan kerralla se saattaisi vaikeuttaa muiden laskujen maksua. Meillä on luottotiedot tallella, eikä ole ikinä edes ollut riskiä että ne menisi.
Osamaksulla tai luotolla ostamisen eli jälkikäteen säästämisen sijaan suunnittelen etukäteen säästämistä. Se on paitsi turvallisempaa, myös tehokkaampaa. Jälkikäteen säästäessä kun joutuu tavallisesti maksamaan korkoja, mutta etukäteen säästettäessä pääoman tuotot juoksevat kotiinpäin.
 
Ajateleppa näin, luottotiedottoman pesukone hajoaa ja tarvitsee ostaa uusi.Olis helpompaa maksaa 16e osissa kun 200-300e heti.
No, varmasti onkin joillekin helpompaa. Pointti onkin se, että miksi luottotiedottomien mielestä heillä pitäisi olla tällainen mahdollisuus, jos kerran ovat omalla toiminnallaan osoittaneet, että eivät kykene annetuista mahdollisuuksista selviytymään ja ovat kykenemättömiä arvioimaan kulutustaan ja elämänsä kustannuksia? isommassa mittakaavassahan asia on sama, jos luottotiedottomat alkaisivat huudella asuntolainan myöntämisen perään... miksei heillä siihen ole oikeutta? No, koska pankki ei ota riskiä sillä perusteella, miten henkilö on aikaisemmin raha-asioitaan hoitanut. Ja miksi ihmeessä riski pitäisi ottaa? Millä logiikalla?

Eli vaikka osarilla ostaminen olisiki helpompaa, ovat luottotietonsa menettäneet tehneet valintansa raha-asioidensa suhteen, ja se luotthäiriömerkintähän on olemassa juuri siksi, että vastaavia ylilyöntejä ei enää tapahtuisi. Eli ei ole mitään syytä, miksi luottotiedottomien pitäisi päästä raha-asioissaan helpolla, eiväthän he itse ole sitoutuneet niihin sääntöihin, joita luotonanto edellyttää!!
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja Isämies;29120706:
Nimenomaan näin. Pesukoneiden ja televisioiden yms. kaltaista kulutuselektroniikkaa ei ole mitään järkeä ostaa osarilla. Niiden arvo kun voi ainoastaan alentua.
Ja periaatteessa, säästämällä etukäteen saattaa saada himpun verran paremman version siitä telkkarista tai pesukoneesta, kuin minkä nyt hankkisi korkoineen. Mutta ei.
 
Niin, mutta. Se kysymys, jonka koitin alkuun muotoilla. Kysyn uudelleen hyvin selkeästi:

Miksi te luottotiedottomat olette sitä mieltä, että teille kuuluu oikeus ostaa tuotteita velaksi, vaikka ette ole osanneet hoitaa raha-asioitanne?
 
Niin, mutta. Se kysymys, jonka koitin alkuun muotoilla. Kysyn uudelleen hyvin selkeästi:

Miksi te luottotiedottomat olette sitä mieltä, että teille kuuluu oikeus ostaa tuotteita velaksi, vaikka ette ole osanneet hoitaa raha-asioitanne?
Heh, luulenpa että noin muotoiltuun kysymykseen et tule vastausta saamaan, mutta vaihtamalla tuon "oikeuden" vaikkapa "mahdollisuudeksi" saattaa joku jotain vastaillakin.
 

Yhteistyössä