Sossu sitten laski tuloksi tyttären stipendin (50e)

  • Viestiketjun aloittaja Ilot pois köyhiltä
  • Ensimmäinen viesti
gerps
Pohjoismaat eivät ole itsekkäitä, vaikka jotkut sen yksilöt ovatkin kun käyttävät järjestelmää hyväkseen tai pakoilevat veroja. Tuloerojen kasvu on kylläkin vahva viite siitä että itsekkyys on lisääntynyt täälläkin. Perussuomalaiset ratsastavat itsekkyydellä eivätkä suinkaan ole epäitsekkäitä.
Siinä onkin hassu paradoksi että pohjoismainen sosiaalidemokraattinen hyvinvointimalli kannustaa itsekkyyteen ja vie maksuautomaatteineen ja sääntöineen ihmisiä pois luonnollisesta yhteisöllisyydestä. Moderni Suomalainen elää onnellisinta elämää ilmeisesti silloin kun vanhukset ja sairaat ovat laitoksessa ja lapset toisella paikkakunnalla pienessä yksiössä elämässä omaa elämäänsä.

Olen persuista samaa mieltä. Siihen suuntaan tarkoitin vihjatakkin, mutta olin epäselvä.
 
viera.s
Niin tulisi ollakkin. On se perkele että oikein yhteiskunnan puolesta kannustetaan itsekkyyteen. Kenestäkään ei tarvi välittää. Ei lapsista, ei vanhemmista. Ihmekkään että porukka masentuu, murjottaa ja äänestää perussuomalaisia. Peukkua vaan faceen mummon hautakynttiläkuvalle. Muuhun ei kyetä.
Yhteiskunta ei voi pakottaa välittämään, eikä kaikki vanhemmat ole välittämisen arvoisia. Sinänsä ehdottomasti kannatan sellaista kasvatusta, jossa läheisten auttamiseen kannustetaan. On arvostettavaa, jos aikuiset lapset auttavat vaikeuksissa olevia vanhempiaan ja päinvastoin. Mutta on myös ymmärrettävää, että aikuinen lapsi ei halua avustaa alkoholisti-isää, joka joka perjantai hakkasi äidin. Näissä sossutapauksissa on paljon perheitä, joissa lapset kärsivät vanhempiensa takia muutenkin kuin taloudellisessa mielessä.
 
Gerpsille..
Ei sossusta mitään automaattisesti saa, itse en ainakaan saisi yhtään mitään jos nyt vaikka sairastuisin ja joutuisin työkyvyttömäksi, käskettäis vaan myydä pieni kotikin.
Minulle ainakin on itsestäänselvää auttaa vanhempiani.
 
Mä en oikein ymmärrä kuka viittii olla kateellinen työttömyysturvasta tai ainakaan toimeentulotuesta. Vielä vähemmän sitä kuka viittii olla kateellinen jos köyhän perheen lapsi saa viidenkympin stipendin.

Enkä oikein ymmärrä virkailijaa joka selkeistä ohjeista huolimatta lapsen viiskymppisen vuoksi vaatii tositteita ja alkaa tehdä laskelmia uusiksi, ja näin nostaa ton viiskymppisen käsittelykulut viiteensataan.
 
Mä en oikein ymmärrä kuka viittii olla kateellinen työttömyysturvasta tai ainakaan toimeentulotuesta. Vielä vähemmän sitä kuka viittii olla kateellinen jos köyhän perheen lapsi saa viidenkympin stipendin.
Minäkään en ymmärrä.

Monet ihmettelevät täällä, että miksi meni möläyttämään tästä stipendistä. Ymmärrän hyvin että möläytti, ei mullakaan tulisi mieleeni, että lapsen 50 e stipendin takia kaikki laskelmat pitäisi tehdä uusiksi. Eihän siinä ole mitään järkeä!
 
vierailija.
Minäkään en ymmärrä.

Monet ihmettelevät täällä, että miksi meni möläyttämään tästä stipendistä. Ymmärrän hyvin että möläytti, ei mullakaan tulisi mieleeni, että lapsen 50 e stipendin takia kaikki laskelmat pitäisi tehdä uusiksi. Eihän siinä ole mitään järkeä!
Enkä minä. Varsinkaan, kun Suomen lakikin on sellainen, että jos vaikka alaikäinen lapsi saa perintöäkin tai hänellä on omalla tilillään omissa nimissään olevia rahatalletuksia,
ja vanhemmat käyttävät ne rahat, se katsotaan rikokseksi. Rikosnimike on varkaus, kavallus tai anastaminen, muttei sallittua kuitenkaan.
 
"äitee"
Oliko järkevää opettaa tytölle että voi hummata rahat, koska sossusta saa lisää? Lapset imevät kaiken ja juuri tällaisten pienten asioiden vuoksi sossuelämä periintyy.
Laita lippis päähän, tupakki suuhun ja hauku ruokkivaa kättä vähän lisää. Ja muista aika-ajoin muistuttaa lastasi että turhaa raatoi stipendin eteen kun senkin rahan olisi saanut sossusta suoraan.
Onpas rumaa tekstiä.Eihän tuo lapsi ole rahoja hummannut vaan ostanut vaatteita itselleen jotka on täysin ansainnut kun on itselleen rahan saanut ahkeruudesta tms.
 
c s
x
Oletusarvoisesti ei tietenkään, mutta jos huoltaja ei kerran kykene, niin miksipä ei lapsi mahdollisuuksiensa mukaan saisi osallistua?
Jos lapsi vaikka raaputtaa lahja-arvastaan 10 000€, niin onko edelleen niin että lapsen ei tarvitse osallistua, vaan perhe hakee ruokarahansa sossusta? Missä menee raja?

Ei pitäisi olettaa että yhteiskunta elättää, eikä varsinkaan istuttaa sitä asennetta lapsiin. Kun hakee toimeentulotukea, pitäisi silloin kellojen soida, että nyt pitää asioiden muuttua. Se on viimeinen ja väliaikaiseksi tarkoitettu tuki hengissäpitimiksi. Sossussa asioinnin jälkeen pitäisi nopeasti ja tehokkaasti ryhtyä toimenpiteisiin, joilla pienennetään menoja ja kasvatetaan tuloja. Halvin yksiö kaupunginlaidalta tai maalle. Auto halvempaan tai mieluiten pois. Yksi kännykkä per perhe. Vaatteet kirpparilta. Realisoidaan realisoitavissa oleva. Ruoka halvimman mukaan. Lapset kesätöihin ja itse lisätienestiä mistä tahansa. Pullot tienvarsista, marjat ja sienet metsästä, kalat vesistä jne. Ja työn perässä muutetaan sitten vaikka kuuhun jos niikseen. Ei pidä jäädä makaamaan ja odottaa että joku muu hoitaa.
 
työpaikkojapaljon
Tässähän se taas tuli, maailman idioottimaisin ja kusipäisin kommentti.
No kerropa nyt mulle tosiaan miten "mennään töihin", kun jokaiseen työpaikkaan on 200-500 hakijaa?
Käveletkö sä sinne työpaikalle vaan ja ilmoitat että "Tulin tänne töihin ja pois en lähde"?
Työpaikkojahan on niin paljon, että meillä otetaan neekereitäkin paikkaamaan työvoimapulaa. Jos niille ylimääräisille eli ulkomaalaisille löytyy töitä, niin löytyy suomalaisillekin.
 
vierailija.
Alkuperäinen kirjoittaja työpaikkojapaljon;29974212:
Työpaikkojahan on niin paljon, että meillä otetaan neekereitäkin paikkaamaan työvoimapulaa. Jos niille ylimääräisille eli ulkomaalaisille löytyy töitä, niin löytyy suomalaisillekin.
Älä nyt viitsi. Työpaikkojahan kyllä olisi miljoonia, muttei sellaisia joista maksettaisiin asianmukainen palkka.
 
Sä olet sairas. Mieti nyt oikeesti vähän, yritä edes asettua toisen asemaan välillä. Perhe kituuttaa vuosikausia jollain pienellä sossurahalla, tää lapsi ei taatusti saa ikinä mitään kivaa ylimääräistä itselleen ihan muuten vaan. Sitten lapsi ansaitsee omilla ansioillaan edes vaivaiset 50 e, niin sekin pitäis käyttää vaan perheen elättämiseen? Kuinka paljon edes pystyy nykyään hummaamaan jollain 50 eurolla? Ei sillä saa kuin pari vaivaista vaatekappaletta, mutta sekin on jo varmasti paljon lapselle joka ei muuten saa ikinä mitään ylimääräistä.
Jos perhe kituuttaa vuosikausia toimeentulotuella, niin eiköhän vika ole korvien välissä.
Väärin tietysti lapsen raha ottaa pois, mutta jos vanhempien moraali on tuolla tasolla niin huh huh. Toivottavasti eivät kasvata seuraavaa sossusukupolvea!
 
"vieraana"
Valitusta vaan kehiin, eli mene lain mukaan tuollainen.

Jos lapsi raaputtaa arvasta 10 000e se arpa lienee vanhemman ostama koska alle 18v ei saa pelata näitä "uhkapelejä" joten silloin koko raha kuuluu sille joka arvan on osstanut/huoltajille.
 
mä...
Lapsilisää ei oteta tuloina. Eikös tää lapsen stipendikin ole pikkasen kyseenalainen. Sitäpaitsi nää eri virkailijoiden päätökset eivät ole keskenään tasa-arvoisia. Se mikä on väärin, on se, että joku toinen virkailija toisessa kunnassa olis antanut mennä läpi sormien...
Missä lapsilisää ei oteta tuloina huomioon? Toimeentulotukea laskettaessa ainakin otetaan ihan täysimääräisenä.
 
m1es
Älä nyt viitsi. Työpaikkojahan kyllä olisi miljoonia, muttei sellaisia joista maksettaisiin asianmukainen palkka.
Mikä tahansa palkka on parempi kuin sossun varassa roikkuminen. Koska ap. on viimeksi ollut työssä? Miksi työsuhde päättyi? Kelpaisivatko siivoushommat? Jos matalapalkkaiset työt tuntuvat ei-kiinnostavilta - on sossun antama toimeentulotuki ei-asianmukainen eli liian korkea ja passivoiva.

Se, että sossussa puhutaan "niitänäitä" vihjaa, että ap. on vakiintunut asiakas, elämäntapayksinhuoltaja? Vai missä se lapsestaan vastuuta kantava isä on?

Se on toki typerää, jos tyttären stipendistä ruvetaan rankaisemaan. Reaktiona pitäisi kuitenkin olla äidin herääminen siihen, että hän on ajautunut asemaan, jossa lapsia rankaistaan hänen saamattomuudestaan.
 
Jos perhe kituuttaa vuosikausia toimeentulotuella, niin eiköhän vika ole korvien välissä.
Väärin tietysti lapsen raha ottaa pois, mutta jos vanhempien moraali on tuolla tasolla niin huh huh. Toivottavasti eivät kasvata seuraavaa sossusukupolvea!
Mistä me tiedetään oikea syy miksi elävät sossuntuella. Ap:llä voi olla vaikka jokin sairaus tai vastaavaa. Ihmiset heti olettaa, että jos elää sossuntuella niin on jokin pummi ja laiska vaan. Minä en usko siihen, tuskin kovin moni huvikseen täyttelee lappusia saadakseen rahaa. Helpompaa se työssäkäyminen olisi. Varsinkin kun suomessa saat ihmisarvon vasta kun olet työssäkäyvä, muuten olet vaan laiska ja pohjasakkaa, riippumatta syystä miksi ei vaikka pysty töissä käymään.
 

Yhteistyössä