Syyskuun söpöläiset 2014 <3 *maaliskuussa*

Kääk! Tuomiopäivä tänään, eli np-ultra. Jännittää niin pirusti. Henkisesti olen valmistautunut huonoihin uutisiin, mutta romahdushan siitä tulee. Mitään syytä näille tunteille ei ole, verenvuotoa ei tule, tissit ja maha kasvaa mutta mutta... Jokin tunne vaan on, toivottavasti väärä. Niin, pahoinvointi loppu ja vatsaa EI nippaile, ei mistään kohtaa. Siinä ne negat..

Tökkiikö tää palsta muilla? Puhelimellahan tätä on surkea käyttää eikä tabletillaan paras mahdollinen, mutta jostain syystä meillä vetää läppärikin kierrokset kaksplussalla eikä meinaa saada kirjoitettua mitään ja kovalevy huutaa. Olisko tämä nykyinen mainostulva tällä sivulla, mutta estää kyllä käyttöä tehokkaasti :headwall:

Otetaanko fb-ryhmään vielä mukaan? Palaan iltapäivällä kertomaan uutiset, sitten jos pystyis keskittymään muuhun kuin omaan napaankin, pahoittelut tällä kertaa siitä :)

Tuzzi 11+3
 
Tuzzi, ei mullakaan ole ollut ennen viimeviikkoa mitään pahoinvointia, nippailua, mitään tunnetta tai muuta. Ainoa, mistä nyt huomasi itse, niin maha kasvaa ja kai tissit myös jonkin verran. Silti kaikki oli ultrassa hyvin :) Tuudittaudun siihen, että jos jotain ongelmaa olisi, niin kyllä sitten se vuotokin alkaisi.
Eikä mulla vieläkään mitään nippailua ole. Pahoinvointia on ollut nyt kerran, parina iltana viikossa ja siinä kaikki.

Huomenna vaihtuu taas viikko :) Nythän tää aika vasta tuntuukin lentävän.
 
tuzzi: Täälläkin ilmottautuu yks vähäoireinen. Tänään 11+5 ja ultraan vielä viikko ja päivä (huooh...). On kovasti tässä matkan varrella huolettanut, että onko mulla ketään kyydissä, mutta ei kai se auta turhaa miettiä. Mullakaan ei ole mitään vuotoja ollut missään vaiheessa.
 
Täällä oli myös kylässä sellainen vatsatauti, että huh huh. Onneksi mies ei ollut ihan pahimmillaan ihan samaan aikaan, joten saatiin joten kuten huolehdittua lapset (jotka sairasti myös vähän eri aikaan ja lievemmin). Että tsempit vaan raskauspahoinvoinnin kanssa kamppaileville, taas muistaa olla kiitollinen omasta vähäoireisuudesta! (Silti kyllä harmittaa hirveästi vkl väliin jäänyt tärkeä harrastusmeno.)

Tänään oli lääkärineuvola ja kuten olin ollut ymmärtävinänikin, se oli pelkkä lääkärin tekemä sisätutkimus ja sydänäänten kuuntelu. Ei siis terveydenhoitajan näkemistä lainkaan.

13+3
 
  • Tykkää
Reactions: Emeli-
Pakko oli tuolta lokakuisista tulla Tuzzille kommentoimaan, nimittäin täällä myös yksi lähes oireeton odottaja ilmoittautuu :ashamed:

Oireina ei ole tällä hetkellä, kun julmettu nälkä (joka voi myös liittyä tupakoinnin lopettamiseen), nännien tummuminen ja rintojen ehkä pienoinen kasvu, sekä vatsan turvotus! Tänään siis viikkoja 10+5 ja ultraan vielä 2vkoa.

Mä olen tässä raskaudessa myös pelännyt ihan hirveesti tätä oireettomuutta, VAIKKA edellinen raskauteni oli ihan täysin yhtä oireeton! :headwall: Ensimmäisellä kerralla sitä oli kuitenkin niin tietämätön kaikesta ja luotti vaan siihen, että kyllä kaikki menee hyvin ja nyt taas on lukenut kaikki keskenmenoista ja keskeytyneistä keskenmenoista, joten mähän olen ihan satavarma, että ultrassa paljastuu että pikkuinen onkin kuollut jo ajat sitten, mutta ei ole vaan tullut ulos.. Mitään vuotoja tai kipuja ei ole ollut missään vaiheessa..

Että on meitä muitakin oireettomia, jotka tuntee tuskasi ;)

dolly 10+5
 
No niin, siellä ultrassa käyty. Vuotoa oli tosiaan torstaina, mutta seuraavana päivänä se oli jo ruskeaa tiputtelua ja siihen se sitten jäikin, joten en tänään ollut kovin huolissani. No, sanoin vuodosta kuitenkin meidän superempaattiselle ultraajalle, johon hän vastasi ainoastaan "selvä". Ultraus kesti taas ehkä jopa ne huimat 2,5 minuuttia MUTTA pikkuisella oli kaikki hyvin ja hän oli kasvanut vaikka kuinka paljon! :) Niin iso jo, 64mm päästä peppuun (papereihin tosin tuli aiempi mitta, 57mm, mutta sen jälkeen hän liikkui ja oli sitten jo isompi - mitään ei kuitenkaan muuteta, joten väliäkö sillä). Niskaturvotus oli sentin.

Jos tämä nyt sitten olisi julkista? Mies on yhä sitä mieltä, että jotain voi sattua - mutta tokaisin, että kohta meillä on viisivuotias lapsi, josta ei voi kellekään ilmoittaa kun "eihän se vielä ole kuollut mutta onhan se kuitenkin mahdollista". Mies oli tosiaan tuosta vuodostakin ihan varma että vauva kuoli ja tuli ulos ja kaikkea. Enpä tajunnut että minä voin olla meistä se vähemmän hysteerinen! :D

Pahoinvoinnista... Ainakin itselläni tuntuu hormonit taas jotenkin hyppivän, eilen pahoinvointia oli koko päivän, samoin tajuton väsymys iski jo kahdeksalta. Ja naama kukkii jälleen, johan se ehti vähän aikaa näyttää siedettävältä. Ja tuota vatsan nippailua on nyt ollut tällä viikolla ensimmäistä kertaa. Mutta kyllä siellä kasvetaankin hurjaa vauhtia tällä hetkellä... :)

Fritang 12+4
 
  • Tykkää
Reactions: Emeli-
mäki oon nyt miettiny oisko sitä ihan "julkisesti raskaana". Toisaalta lähimmät ystävät tietävät jo.. yksi perheenjäsen kysyikin onko tämä nyt ihan julkista tietoa, mä vastasin, et tuskin me mitenkään erikoisemmin tätä julkistetaan, et kyllä siitä voi puhua jos se tulee luonnollisesti jossain puheeksi, ettei raskaus nyt mikään salaisuuskaan ole ja mieheni yhtyi tähän :)

tosin, jos mä mietin omalla kohdallani tuota "tulee luonnollisesti puheeksi" niin mikä nyt ois enemmän mielessä kun tämä raskaus, joten aika äkkiä voi tietoa levitä :D

Sandri 12+2
 
Perhanan päänsärky! Mulla yleensä ottaen toooooosi harvoin, ehkä kerran vuodessa. Nyt viime viikolla ti-to joka päivä, viikonlopun selvisin ilman lääkettä, mut nyt alkaa taas jomottaa :( En tiiä johtuuko siitä, että istun töissä huonossa tuolissa huonon pöydän ääressä nyt pari viikkoa ennen kun pääsen takasin omalle paikalle vai raskaudesta. Pitää varmaan kohta mennä tutkituttaa, jos ei ala helpottaa.

Mulla kanssa vastas viikkoja sekä varhaisultrassa 7+3 että nt-ultrassa 12+0. Toivotaan, että pieni kasvaa yhä samaa vauhtia :heart:

Aniko & pomppi 13+3
 
Miekin voisin ilmottautua tähän ketjuun =) taustalta olen tätä tähän asti lukenut, mutta nyt messiin. Olen pian 33 vuotta täyttävä ensikertalainen raskauden saralla. Laskettu aika on 2.9., ja äippälomalla ajattelin muuttaa siippani kanssa samalle paikkakunnalle, joten synnäri olisi K-SKS.
 
Viimeksi muokattu:
Toi Fritangin kommentti viisivuotiaasta lapsesta naurattaa :D Ihan tosi. Ehkä siksi et siin o totuuden perää tännekin. Mitä tätä niin suurella voimalla salaamaan ja peittelemään kun todennäköisyys on jo suurelti osin meen puolella. Mahdollista sitä on aina tapahtua lähes mitä vaan. Naurattaa tuo lausahdus kyllä. :D

t.Emeli 12+2
 
Kiitos ihanat, tuli ihan itku teidän tsemppejä lukiessa!

Valitettavasti kuitenkin äidinvaisto tiesi tänään ja nyt se on varmaa. Tuulimuna. Osastolle tyhjennykseen huomenna. Olo on aika turta ja "I told you so"- fiiliksillä mennään. Yritän miettiä positiivisesti ja kuinkas sopivasti uudelle syyskuiselle, join jo lasillisen punkkua :)

Kaikille teille toivotan hyvää raskausaikaa ja vauvaonnea, meidän vuoro on sitten ehkä ensi vuonna..
 
Voi Tuzzi olen niin pahoillani tuulimunasta ja että vaistosi osui oikeaan :hug: aika hyvin sitä nainen tietää ja tuntee kun kaikki ei olekaan hyvin.. Toivon että teidän vuoro tulee hyvin pian! Jaksuja huomiseen ja tuleviin päiviin!

Voih mulla on sama huomenna...mua ei kyllä varmaan koskaan oo pelottanu tämä np-ultra yhtä paljon ku nyt..voi kun kaikki olisi hyvin..

Onnea kuitenkin kaikille ihania ultrauutisia saaneille, oli muutama oikein ihana kuvakin, kiitos niistä!
 
Voi että. Voimia sinne.

Joku vaisto se kyllä on. Itellä oli aivan samanlainen olo viime raskaudessa, mikä sitten tosiaan päättyi keskenmenoon.

Oli vaistoa tai ei, ei se silti hirveesti lohduta. Vaikkei ehkä tippuminen sit niin korkeelta tapahdukaan.. Voimia ja onnea uuteen yritykseen heti kun mahdollista!
 
Viimeksi muokattu:
oisko täällä muuten muita jotka valmistuvat toukokuussa jostain koulusta? Mitä mietteitä teillä on kesätöiden suhteen?

Mä tässä mietin ku raskaus on nyt jo tässä vaiheessa, niin kaippa se pitää kesätöitä kysellessä mainita, että LA on syyskuussa ja sen mukaanhan sitä jäis äippälomalle elokuun puolivälissä aikaisintaan.. Hirvittää saako töitä kun on raskaana, mutta pitää nyt toivoa että jotain löytyis että sais äippärahaakin kasvatettua..
 
Heips, täällä ilmoittautuu yksi pitkään keskustelua sivusta seurannut, mutta pelko menetyksestä on estänyt kirjautumasta aiemmin. Meillä on yritystä takana kaksi vuotta ja gynen julma kommentti ehkäisyä hakiessani sai minut raivon valtaan "ethän sä mitään tarvi ku et kuitenkaa tuu lapsia saamaan ku oot noin pieni" ja sen jälkeen ei tosiaan tullu ehkäisyä käytettyä.. Mutta nyt kuitenkin masuasukki on ja toiveikkaana odotan kesän menevän nopeasti että saan pienen syliin :)
Olen opiskelija ja tulevaisuus pelottaa jonkoin verran, taloudellinen tilanteemme on tällähetkellä melko kehnolla pohjalla, mutta olen kesäksi menossa töihin, jotta saa vähän säästöjä alkuun, toivon vain, että raskaus ei tuo tullessaan yllätyksiä, koska jos en pääse töihin, en saa kesältä mitään tuloja : / Onko täällä muita samassa tilanteessa?
Kaikenmaailman stressaaminen tulevaisuudesta vie odotuksen iloa ja riitoja on kotona ollut viimeaikoina paljon eilen raha-asiat ajoivat miltei eroon ja siitäkös vasta lisäpaineita tulikin :'(
Otan osaa menetyksen kohdanneiden suruun ja toivon ettei enempää huonoja uutisia tulisi kenellekään, tsemppiä muille odotukseen!

furu/26/1/HYS LA 14.9
 
Tuzzille pahoittelut. Kurja juttu :(

Meillä oli myös tänään NP ultra. Ultraaja oli aivan mielettömän ystävällinen ja selitti kaiken tosi tarkasti. Aikaa käytettiin kunnolla ja rauhassa katseltiin vauvaa. Erittäin positiivinen kokemus kaikkiaan. Tampereen Terveystalolle :flower: . Ultrassa kaikki oli hyvin ja saatiin mukaan kolme 4d kuvaakin :heart: .
katso liitettä 19472

Laskettuaika tarkentui 19.9.

Syyskuu14 12+3
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: *emppu* ja Fritang
Tuzzille isot halit ja pahoittelut. Kovin kauan sua huijattiinkin, ihmeellinen juttu kun noin pitkälle jatkui tuulimunana. Mä vaan kokoajan vakuutun enemmän siitä, että toi 26.9 on joku epäonnen päivä, sieltä on tippunut kauheasti porukkaa. Kovasti jaksamista ja onnea uudelle kierrokselle jahka sen aika on!

-Napsi 11+3-
 
Tervetuloa uusille ja Tuzzille hirveästi jaksamisia. :hug:

Furu, itse olen myös opiskelija mutta "onneksi" sairaslomalla elokuun loppuun... ja sittenhän se äitiyslomakin jo alkaa. Hankala tilanne teillä :( Saisitteko toimeentulotukea kesältä, jos et pääsisikään työskentelemään?
 
Heips kaikille. Olen lueskellut tätä ketjua alkutekijöistä, mutta jospa tästä pikkuhiljaa uskaltautuis mukaan. Eli olen 39v viiden lapsen äiti ja kuudes siis tulossa.
Mukaan mahtuu myös ekan ja tokan väliin tuulimuna ja viidettä ennen oli kolme km, joista yksi huomattiin vasta 14+ viikolla ja kehitys oli loppunut 12+5. Mitään syytä ei löytynyt, mutta siitä huomas että ei se 12 viikko vielä niin varmaa vielä oo:|
Neuvolassa en vielä edes oo käynyt kun viime viikolla oli aika niin lääkärineuvola kesti sit niin kauan etten päässytkään neuvolaan (se kun olis ollu samassa huoneessa)
Nyt uusi aika torstaina. Onneks viime viikolla tuli doppler niin on voinu kuunnella että sielä joku on :)

mother4/39/6/K-PKS LA 15.9
 
Taas oli surullisia uutisia, pahoittelut Tuzzi :hug:

Ja olihan niitä ihaniakin ultrakuulumisia tullut pinoon, onnea kaikille niitä saaneille :flower:

Omassa olossa ei muutosta, väsy ja kuvotus jatkuu...Niin ja tänään taas tuli viikko lisää raskauteen, nyt on 11+0, hurjaa :) Siis kahdestoista raskausviikko alkoi. No, ensi viikon perjantaina olisi ultra, se jännittää ja stressaa todella paljon!!!! Välillä ei saa oltua kuinkaan päin kun ultra pelottaa niin paljon :(

Fb ryhmään olen harkinnut liittymistä, haluan odotella kuitenkin ensin tuon ultran ja jos sielä kaikki ok, liityn fb ryhmään mukaan. Siis liityn jos siihen vielä pääsee.

Nä-räs-tää!!!

muhvi ja pätkis 11+0 PoKs :heart:
 
Tsemppiä tuzzi! Vetää sanattomaksi :(

Ja tervetuloa uusille!

Minusta tuntuu pitkästä aikaa sille, että olen jälleen elossa, kun pystyin liikkumaan pitkästä aikaa kunnolla. Jee. Toivottavasti ei tulis takapakkia. Kaikkien näiden huonojen uutisen ja lehtijuttujen (uusimmassa meidän perheessäkin oli surullinen juttu vauvan kuolemasta ja se hesarin juttu oli ihan hirvee) jälkeen sitä odottaa omaa ultraa ihan hirveästi ja toivoo hyviä uutisia. Vielä viikko ja kaksi päivää..

Vuuti, 11+4
 
voi tuzzi... :hug: kamalaa... ei voi muuta sanoa... :(

tervetuloa uudet! :wave:

meillä on huomena ultra, jännittää niin pirusti... onneks on saanu ajatukset pois siitä, mutta heti kun se mieleen tulee niin iskee jännitys... ensin odottanut innolla mutta nyt on alkanu pelko hiipiin takaraivoon... menis vaan pois!

niin ja hyvä fritang että teillä oli kaikki hyvin vuodosta huolimatta :) ja kiva tosiaan tuo ultraaja teillä. jos itelle huomena tuollanen osuu kohille ni voi v... hiukka ärsyttäis. tahon nähdä kunnolla selitysten kera tai vaadin uusintaa! eka kerta kumminki ku pikkusen näkee...

joo eipä tässä. huomista ootellaa sekavin tuntein. toivotaan että kaikki on hyvin.

*emppu* 12+4
 
Tuzzille voimia täältäkin! Tosi ikävää, että noin kävi ja vielä niin pitkään meni, ennen kuin saitte tietää.

Minä en vielä töissä paljastanutkaan kuin vasta yhdelle läheisemmälle työkaverille. Pistin taas turvallisen neuletakin päälle ja a vot, mitään ei huomaa. Kyllä mä kuitenkin aion huomenna ehkä jo käydä pomolle sanomassa, että voi ryhtyä miettimään sijaisasioita, kun se ei mun alalla ole mikään yksinkertainen juttu. Ja en oo muuten kyllä enää salaillut, mutta ei sitä jotenkin osaa töissä yhtäkkiä yleisesti pamauttaa, että mä oon muuten raskaana.

Pahoinvointi on vihdoin hellittänyt. Vielä väsyttää eikä nyt huippu olo ole, mutta eipä okseta eikä kuvota kuitenkaan. Mullakin oli muuten joku oksentamishuippu siinä 12+ -viikolla, että ehkä siihen kuuluu joku sellainen, kun monella muullakin kuulostaa olleen.

Mukavaa viikkoa!

Meelia ja Kullanmuru 14+6
 
Aniko: päänsärkyä monena päivänä myös mulla. Ajattelin jo, että se loppui, kun kuvotus loppui ja oli monia hyviä päiviä. Silti melkein joka päivä iltaa kohden jälleen viikonlopusta asti inhottavaa jomottavaa päänsärkyä ja paineentunnetta päässä. Välillä voi jättää huomiotta, mut välillä tosissaan häiritsee. Oon käsittänyt, että tosi yleinen oire, joten koetan vaan kestää ja käydä kävelyllä raittiissa ilmassa, että hartiat vetreytyy eikä ainakaan siitä ok kiinni. Välillä otan parasetamolia, jos voimakkaammaksi yltyy.

Omaa napaa: toinen häiritsevä oire mulla nyt vatsan superhidas toiminta ja turvotus. Oon nyt kokeillut apteekin vi-siblin kuituvalmistetta. Ehkä siitä jotain apua on ollut.

Ilokarpalo ja Pipana 14+5 (huh, alkaa laskut mennä sekaisin kun ei enää joka päivä täpinöisaään mieti. Tuntuu, että on sellainen tasainen suvantovaihe, potkuja vatsasta odotellessa...)
 

Yhteistyössä