Syyskuun Sydänkäpyset *heinäkuu*

Pikaisesti vain muutama rivi sen kunniaksi, että tänään rv 31+0. =)

Saatiin heti aamusta tapetoitua tuo yläkerran uusi huone, johon esikoinen ensi v-loppuna "muuttaa". Ihanaa! Siis vihaan tapetointia, eikä tämäkään kerta sitä tunnetta muuksi muuttanut. Onneksi se on nyt hoidettu. Tosin entistä tuskaisemmaksi tuon homman teki se, että yläkerrassa meillä on varmaan lähemmän 40 astetta lämmintä näillä keleillä. Vähän liikaa ikkunoita tässä talossa..

Mullekin tuli eilen päätös äitiys-/vanhempainpäivärahasta.. Laskivat sen nyt sitten vuoden 2009 tulojen mukaan, kun jäi parista satasesta kiinni, ettei edeltävien 6 kk:n tulot ylittäneet sitä 20 %. Taidan tehdä valituksen, et laskevat sen helmi-heinäkuun tulojen mukaan, eikä tammi-kesäkuun tulojen mukaan, niin kuin nyt tekivät. Tuolla helmi-heinäkuu laskelmalla 20% ylittyy/toteutuu kyllä. Muutenkin tulee olemaan aika suuri pudotus tuloihin tähän töissä olotilanteeseen verrattuna, sillä saan niin paljon verottomia lisiä per kk näin töissä ollessa. Mut eipä mahda mitään, toivottavasti mun valitus menee läpi. :D

Raisu 31+0
 
Huh tosiaan tätä hellettä! En jaksais enää :( Oikeesti meinaa huumori loppua kun turvottaa ja ahdistaa ja hiki valuu ja ja ja...valivali ;) En nuku enää kuin 2-3 tuntia yössä, tuntuu että oon ihan pönttö sekasin. Neuvolalääkäri laittoi saikkua äitiyslomaan asti kun hetken katseli mun känkkäämistä (liitoskivut!) ja kuunteli mun väsyneitä jorinoita. Meillä tulee töissä yhtäkkisiä vaaratilanteita joista olis välttämätöntä päästä pikaisesti pakoon tarvittaessa ja tuumaili että noilla hoksottimilla ja tuolla liikkumisella et kyllä enää töihin mene. Hyvä niin.

Mun pitäis jaksaa etsiä autoa mutta kun en jaksa istua autossa edes autokaupoille asti. Netti on kovassa käytössä, etitään edullista 7-paikkaista, kun ei mahduta sitten enää koko porukalla tavalliseen farkkuun kun vauva syntyy.... Noita kaukaloita katselin sielä amazonista, ja kyllä sieltä halvemmalla sais kuin suomesta. Mitä kaukaloita ootte hankkinu/teillä on? Aattelin ensin, että pitää ehdottomasti saada sellanen travel system -paketti, mutta en taidakaan raaskia. Voihan sen kaukalon laskea autosta emmaljungankin ratasosan päälle, jos vauva sattuu nukkumaan juuri kaupan pihaan saavuttaessa.

Meillä kyllä mies tulee mukaan synnytykseen, mun äiti tulee tänne katsomaan muita muksuja siksi aikaa. Ei tuosta isännästä kyllä mitään apua ole aiemmin ollut, paitsi onhan se herttainen kun yrittää hieroa ym. Viimeksi onnistui rikkomaan ilokaasumaskin kun hermostuneena hädissään yritti sitä nopeasti mun naamalle tyrkätä kun karjuin :DDD Ja on siinä tietty se hyvä puoli, että on voinut karjua ja kiroilla sille omalle ukolle eikä ole tarvinnut kätilölle huutaa, kun sattuu niin. Oon synnyttäny kaikki silkalla raivolla tähän asti, ei todellakaan mitään hempeitä hetkiä oo ollu ;P Nyt tulee tietty eri meininki kun tulee sektio.

myy ja möykky
 
Talvicci Siis se paine tuntuu vaan alapäässä ja vaan pöntöllä istuessa?!? Ja vain joskus, ei siis edes joka päivä. Eli en usko että se on mitään kohdun laskeumaa tai avautumista, enempi uskon että vauva vaan on tosi alhaalla sillä hetkellä ja painaa tavallaan alaspäin?

Hankinnoista Meiltä puuttuu siis ne rattaat ja kun en ole sellasia täydellisiä löytänyt niin kattelen vielä tämän kuun vaihtoehtoja, haetaan sit elokuun puolella jotkut mieleiset. Ne Emmaljungan Nitro Cityt on tällä hetkellä ykköset, tokana Mamas&Papas Sola ja kolmosena Britax b-smart 4. Lisäksi pitää ostaa rintapumppu + pullot + tutteja + rintakumit ja pieniä kertisvaippoja. Niin ja Nannia kaappiin varmuuden vuoksi.

Mua kiinnostaisi tietää millainen olo teillä masun kanssa on, kun monesti sanotaan, että nainen on kauneimmillaan raskaana? -Noo, vaihtelee päivittäin. Välillä on ihan hehkee ja naisellinen olo ja oonkin käyttänyt paljon hameita ja mekkoja nyt odotusaikana, farkkuhameet on ihan pop :) ja sit trikoisia toppeja/t-paitoja jotka on silleen muotoja korostavia. Mä en todellakaan voi laittaa mitään hulmuavaa "telttaa" päälleni kun oon muutenkin lyhyt ja pullero!! :ashamed:

Ootteko huomannu et ihmiset tuijottaa? Siis mua jotenkin on nyt alkanu ärsyttää oikeen kun ihmiset kattoo pitkään! Tänäänkin rannalla (joo olin bikineissä ja joo oon pullero) 2 naista oikeen tuijotti ja selvästi puhuivat minusta jotain, grrrrrr. Ihanku olisin joku maailman kolmas ihme, perheellinen raskaanaoleva nainen joka on uskaltautunut hellepäivänä rannalle????? :O Muistan kyllä edellisestä odotuksesta että ihmiset kattelee mahaa ym. mutta nyt se jotenkin rasittaa...

Millanen lakki teillä on vauvalle? Krhm, tunnustan pipo-hulluuteni! Mulla on vauvalle 15 erilaista ja erikokoista pipoa/myssyä...eikä yksikään ole esikoisen vanha. Kaikki siis olen ostanut/saanut nyt tämän odotuksen aikana. On uusretroja froteelakkeja kirkkaissa väreissä, on valkoisia trikoopipoja nauhoilla ja ilman, kuviollisia ja yksivärisiä ja ja ja... Laitokselle meinasin ottaa mukaan valkoisen Polarn.o Pyretin trikoisen leuan alle solmittavan ohkasen pipon (ja tietty body+potkuhaalari ja sukat)

miirikki ja pööpö 29+3
 
Miirikki: Ehkäpä olemme myös samaan aikaan synnyttämässä viereisissä huoneissa. ;) Kiva kuulla, että Naistenklinikalla on myös pienempiä huoneita. Luulin, että ne olisi kaikki samanlaisia kuin se, jossa itse olin.

Minä koen itseni lähinnä punaiseksi, hikiseksi elefantiksi. En todellakaan koe olevani mitenkään hehkeä... Ja kyllä: Ihmiset tuijottaa! Varsinkin kun kävin vielä jumpassa (nyt jumppakortti loppui), muut jumppaajat tuijottivat mahaa.

Paljon tsemppiä lepohoidossa oleville! Toivottavasti kaikkien vauvat pysyvät vielä muutaman viikon masussa!

Kurpitsainen ja mörrimöykky 29+3
 
Hellurei kaikille!

On vierähtänyt taas tovi etten ole kirjoitellut. Lienenköhän edes kesäkuun pinoon kirjoittanut mitään :D ehkä kuitenkin. En edes tiedä et minkä takia ei jaksa jotenkin alkaa näpyttelemään, mutta lukenut olen kyllä ahkerasti ja hengessä olen mukana.

Täälä olaan kesälomalla ja siitä alkaakin sitten äitiysloma suoraan. Tää on kyllä ihanaa =)

Edellinen neuvola mulla oli 7.6. Rv 26+3. Painoa oli tullut 25gr/vko :D, verenpaine 125/75, hemoglobiini 124 ja kohdunpohjankorkeus 25cm. Vauvan syke oli 140 ja liikkeet ++.

Neuvolalääkärissä kävin sitten viikolla 27+3 ja lääkäri oli kirjoittanut seuraavanlaisen tekstin: " Virkeä vauva, painoarvio 1175 ja RT. Syke 146, liikkeet ++"

Nyt vauva on kyllä lääntynyt selkeästi perätilaan, koska pää puskee koko ajan kylkiluihin oikeelle ja samalla tuntuu kantapäitä vasemmalla alhaalla. Venyttelee vissiin itteensä siellä :) Laittoivat myös äitipolille synnytystapa-arvioon kun esikoinen jouduttiin tosiaan perätilan takia sectioimaan. Tai ei siis sen perätilan takia vaan siksi koska hänellä oli napanuora kaulan ympärillä. Aika sinne arvioon olisi 17.8.

Seuraava neuvola on ensi viikolla ja sen jälkeen alkavat käynnit tihentyä kahden viikon välein :) Neuvolassa on mun mielestä niin hauska aina käydä kun th:kin on niin kiva.

Sairaalakassia en ole vielä edes ajatellut. Ensi kuussa sitten :) Meilläkin on synnytysmatka vain sen 15min joten ei haittaa vaikka tyhjin käsin menisinkin. Iskä voi sitten tuoda mitä tarvitaan jos siis kiire lähtö jostain systä tulee.

Raskausmaha mulla on tosi nätti, eikä vain muiden mielestä :) Tämä on aivan eri mallinen kuin esikoisesta. Ihan tyylipuhdas poikamaha. Takaapäin kun katsoo niin ei raskaus näy ollenkaan vaikka vatsanympärys on jo 106cm. Kommentteja on tullut kumpaakin suuntaan. "Ihanan iso massu" ja "Voi ku sulla on pieni maha" :LOL: Eli epäloogista tarkkailua ja riippuu aina katsojasta. Ja ehkä myös vaatteistakin. Tykkään kyllä pitää ihonmyötäisiä toppeja ja tuubimekkoja. Onkin mukava nyt odottaa kesäaikaan kun voi olla vähemmillä vaatteilla ja esitellä muhkeita muotoja ;) Oon kuitenkin aika pitkä nainen (178cm) niin herätän usein muutenkin jo huomiota. Varsinkin kun miehen kans kävellään (joka on jotain 163cm) :D

Hankintoja on vielä joitain tekemättä mutta paljon on jo tehtykin. Kestävän kehityksen elämäntapa on tässäkin näkyvissä. En osta paljonkaan uutta, vaan kaikki mikä vain mahdollista, ostetaan käytettynä. Ainoa juttu mikä on ehdoton ostaa uutena, ovat vaunut. Niitä kun tiedän että käytetään vielä useammalla lapsella :)

Hankittuna on jo:

- Kaikki vaatteet 0kk-6kk (saatiin kaverilta neljä muovikassillista :O), joitain yksittäisiä vaatekappaleita olen ostanut myös kirppikseltä sekä ihan uutena jos on alennusrekistä jotain fantsua löytänyt. Niin ja miehen siskolta tuli kans pari laatikollista :)
- Pinnasänky (ilmaiseksi työkaverilta. Hyvässä kunnossa, pitää vain maalata)
- Pinnikseen patja (ilmaiseksi kaverin äidiltä joka lopetti perhepäivähoitajan hommat. Yksi lapsi nukkunut siinä vain päikkyjä n. puoli vuotta)
- Turvakaukalo (naapurin sukulaiselta pari kertaa käytetty Gracon telakkakaukalo, ihanan turkoosi)
- Matkarattaat (kaverin äidiltä ostettiin, siltä perhepäivähoitajalta)
- Rintapumppu (miehen siskolta ilmaiseksi)
- Kävelyhäkkyrä (ei ehkä ihan heti käyttöön tarvita mutta ompahan valmiina :) )
- Leikkimatto joka jäi esikoiselta. Hän ei kyllä siinä viihtynyt mutta saas nähdä tämän kanssa.

Vielä pitäisi ostaa:

- No ne vaunut ORA
- Itkuhälytin (näytti olevan realisointikeskuksessa aika uuden mallisia tarjolla. Ja halvalla!!)
- Kestovaipat (Ostan varmaan jonkun verran uusina nallevaipoilta tai jostain vähän niin kuin malliksi ja sit loput tehdään itse vanhoista vaatteista yms.)
- Kertisvaippoja ihan paketti vain näin aluksi jos jostain syystä tarvii
- Harsoja ja hahtuvahousuja (niihin kestovaippoihin siis)
- Kestoliivinsuojia
- Mahdollisesti kantoliina tai rintareppu (käytettynä)
- Imetystyyny (todennäköisesti teen itse, mutta jos esim. huutonetistä öytyy siisti ja suhteellisen edullinen niin voisin kyllä tilata sieltäkin)

Mitä EN aio hankkia:

- Tuttipulloja (koska imetän)
- Tuteja (mielestäni täysin turha keksintö koska mulla on rinnat)
- Mitään turhakkeita (siis minun mielestäni turhakkeita :D)
- Sitteriä, pomppukiikkua (mulle turhia. Pidän lasta kuitenkin sylissä aina kun on tarve)

Aion siis mennä tän lapsen kans mahdollisimman vähällä tavaralla ja tilpehöörillä. Oikeesti en vaan ymmärrä äitejä jotka luulevat että kaikki, mitä esim. vauvojen hoitoon mainostetaan, täytyy hankkia. Ei millään pahalla, mutta tyrskähdin vähän tuolle että Liberolta pitäis ostaa pusseja mihin voi pakata likaiset vaipat :D tyhjät leipä- ja hedelmäpussit menee meillä siihen tarkoitukseen. Se vauvan tulo on kuitenkin ihan luonnolinen juttu eikä se ole mun mielestä mitään välineurheilua. Vauva tarvitsee kuitenkin vain rakkautta, läheisyyttä, ruokaa, kuivat vaipat ja rauhallisen paikan missä nukkua.

Tämä helle tekee mut välillä hulluksi kun viileistä paikoista alkaa tulla ihan tosissaan pula. Sisällä meillä on +32 astetta tälläkin hetkellä :kieh: Mut toivottavasti se ukkonen alkaisi tulla tännepäin että viilenisi tuo ilma. Näyttää jo tuulevan siihen malliin että kohta alkaa rytäkkä :) Mä rakastan ukkosta :heart:

Vointi on ollut tosi hyvä poislukien selkäkivut, harkkasupistukset ja unettomuuden. Mieliala on korkealla ja tuntuu että kaikki menee kuin meneekin hyvin. On useempaan kertaan aikaisemmin tullut tunne että ei tästä mitään tuu! :D En tiedä miksi, hormoonit kai ;) Tosin takana on ollut aika rankka kuukausi. Saatettiin haudan lepoon nuori (25v) ystävä joka kuoli auto-onnettomuudessa. Sitten yhdellä koiralla todettiin paha nivelrikko joka kylläkin yksityisellä lääkärillä käydessämme osoittautui vääräksi diagnoosiksi ja koiralla onkin jonkin sortin tulehdus päällä joka on saanut sen tosi huonoon kuntoon. Toivottavasti menee nyt tällä tuhdilla antibioottikuurilla ohi. Nuorin koira juoksi kolme viikkoa sitten kirveeseen (meni etukämmen aika silpuksi) :eek: ja toipuminen on nyt vasta lähtenyt kunnolla käyntiin siitä. Sille kerkesi tulla tosi paha verenhukka ja oli ihan minuuteista kiinni että joutuuko verensiirtoon. Mut ensi viikonloppuna pääsen laittamaan avomiehen valmistujaisia :) Oon niin ylpeä siitä :heart:

Synnytyksestä ja kivunlievityksestä olen miettinyt paljonkin mutta siihen sairaalan esitietolomakkeeseen en tohtinut kovin tarkkoja vaatimuksia laittaa. Kattovat kuitenkin että jahas, tämä on taas "niitä" äitejä :D Laitoin ihan vain että vesisynnytys olisi kiva kokea ja/tai synnytysjakkara. Kivunlievitystä otan vastaan jos tarve tulee ja että haluaisin mahdollisimman rauhallisen synnytystilanteen jossa edetään mun tuntemuksien mukaan. Tämä viimeinen varsinkin saattaa olla vaikea toteuttaa jos synnytyksessä tulee jotain odottamatonta eteen. Toivon kuitenkin että muksu kääntysi takaisin raivotilaan ettei taas jouduttaisi sectioon. Voin kyllä synnyttää perätilavauvankin alakautta, se ei pelota. Luotan ehkä vähän liiankin sokeasti kätilöiden ja lääkäreiden ammattitaitoon :)

Hieman pomppii ajatus tässä ja tuntuu että olen tainnut kirjoittaa huoman novellin kun ei ole tosiaan tullut kirjoiteltua kovin ahkerasti. En edes uskalla luvata että skarppaisin tässä kirjoittelussa kun vedän siitä sitten jonkun älyttömän stressin kuitenkin :D Oon vähän tällainen stressiherkkä tapaus.

Ruutinen ja Leo 30+0 POKSISTA
 
Olipas paljon tulut tekstiä! Kaikkea en kovint arkkaan jaksanut lukea.

myy Meille ostettiin Britax baby safe plus ja siihen telakka. Britaxin kaukalolle saa travelsystem adapterin Emmaljungan vaunuihin, meille sellainenkin hommattiin :D Ihan Lastentarvikkeesta ja makso jotain vajaa 50e.

Turussa siis ollaan ja aamupäivästä mentiin Muumimaahan. Siellä menihin hikoillessa useampikin tunti ja hiet lähdetiin huuhtomaan Caribian kylpylään. Vielä kun sai massuun ruokaa niin kyllä on mukava olla :) Huomenna sitten suunnataan takaisin kotiin... Ihan hyvin jaksoin muumimaassa olla, otain oman kokoon taitettavan tuolin kotoa mukaan, ja lykin sitä ja viittä juomapuolloani (ynnä muita tavaroita) sitten rattaissa :D Ei meidän lapset rattaita tarvii, mutta tavarat tartti. En mä todellakana olisi kantanut niitä kaikkia :O Ja toi Caribiassa lilluttelu ja uiskentelu rentoutti kyllä hyvin väsyneitä lihaksia :)

Jos nyt vaikka nukkumaan, jaksaa aamulla taas herätä.

-S ja M-M 27+1
 
Huomenet täältä mökin viileydestä! Eilinen päivä meni ilmalämpöpumpun alla istuessa:) Kyllä on ihanan viileää...tosin nyt sit kurkku on kyllä kipeä:( En kyllä jostain syystä nukkunut yhtään paremmin:( Heräilin vajaan tunnin välein. Illalla oli pakko pulahtaa järveen ja vesi olikin +26, joten kyllä tarkeni:)
Meiltä on 10min matka sairaalaan ja lähisukulaiset asustavat (siis äitini, siskoni, appivanhemmat) 5km säteellä ,joten jonkun meille saa kyllä lapsien kanssa, kun h-hetki lähenee. Tosin onhan meillä noi lapsukaiset niin isoja, että menevät keskenäänkin jos tiukkapaikka tulee. En kyllä mielelläni jätä heitä keskenään ellei ole pakko, kun ei ikinä tiedä jos jotain sattuukin.

Meillä vauvan tulevan kummitäti on osteskellu neitokaiselle kaikenlaista. Kantoliinan, itkuhälyttimen, kehdon, triptrapin syöttötuolin jne...Oikeestaan ainoa mitkä puuttuu on vaipat, rasvat jne... Gracon telakkaistuimen joka oli 6kk vanha, sain kaverilta ja maksoin siitä tosiaan 20e ja mukaan laitto paljon muutakin tavaraa. Naapurista ostan vaunut, mutta ovat heilltä tallissa säilytyksessä siihen asti, kunnes neiti kotiutuu. Pinnasänky pitäisi hakea kaverilta, kun vaan jossainvälissä ehtis.
Pieniä vaatteita on läjäpäin, joita isommat esittelee kavereille, kun ne on pestynä ja kaappiin laitettuna valmiiksi. Kenkiä löytyy kauheet määrät myös:)
 
Onneksi on viileämpää vaihteeksi, mutta silti huonosti nukuttu yö takana vaikka tuuletin oli päällä koko yön. Meinas jo alkaa tulla tuskaset paikat tuon kuumuuden kanssa..

Täytyisi lähteä tässä joku päivä taas kaupungille katselemaan josko löytäisin jonkun mekon elokuussa oleviin kaverin häihin, voi olla hankala tehtävä etsiä... Täällä kun ei kauppoja hirveesti ole josta odottava löytäisi jotain.

Sain siis sen äippärahapäätöksen ja todellakin verot lähtee siitä summasta mikä siinä oli.. No pienoinen pettymys oli kun päätös oli tehty 2009 tulojen mukaan, kun toivoin että tekisivät päätöksen 6 kk:n tulojen mukaan, mutta eihän ne tee kun eivät ole 20 % suuremmat, eli mulla jäi kiinni noin 4000 eurosta.. Noh mennään näillä sitten.

Huomenna sitte neuvolaan kuulumisia kertoilemaan, olen voinut todella hyvin, paitsi yöt ovat hankalia, kuumuuden vuoksi ja asennon löytäminen hankalaa. Vauva painaa monesti iltaisin kylkiä, oikean rinnan alla välillä pullistelee kovasti, olisiko pää tai peppu. Jospa jo huomenna neuvolantäti osaisi kertoa millaisessa asennossa sitä oikein ollaan. Välillä liikkeet tuntuu tosi alhaallakin.
No tämmöistä tällä erää..

31+1
 
Myy kyseli turvakaukaloista...
Me ostettiin esikoiselle Maxi-Cosin Capriofix turvakaukalo (ja sitten se isofix jalusta) ja ollaan kovasti kyllä tykätty siitä. Musta siihen sopii melko pitkäkin lapsi kaiken lisäks. Tulee tälle toisellekki sitten käyttöön ku aika koittaa :)

Ruutinen
Kiva kuulla sunki kuulumisia :)
Tuteista tuli mieleen ku puhelit et esikoinen ei alussa syöny tuttia ollenkaan mut oliski sitten yöllä roikkunu koko ajan tississä kiinni ja sitten ku tissi lähti suusta niin alko huuto...
Että ainaki esikoisella tutti oli hyvä keksintö ku ei tarttenu koko ajan vauva tissillä olla :whistle:


Mitkä ihmeen helteet... Täällä ainaki sato eilen vähän vettä. Tänäänki pilvessä. Lämmintä ehkä 15astetta...

Talvicci ja Torsti rv.28+2 :heart:
 
Hellurei,

Ja kiitos Mädchenille taas uudesta pinosta. Ja yhdessä poksuttiin taas. Heinäkuussa ollaan ja aika vaan menee ja menee. Toisaalta taas tuntuu, että ihanko oikeasti vielä kaksi kuukautta nyt ainakin.

Teillä on monella kaikki niin ihanan valmista vauvaa varten jo, ihania reippaita ihmisiä täällä. <3 Itsekin jo haaveilen, että kaikki olisi valmista, mutta meillä on tällä hetkellä niin vähän tilaa ettei kauheasti motivoi aloittaa. Vissiin mainitsinkin joskus, että raksaprojekti päällä ja väliaikaisessa asutaan marraskuun loppuun asti. Mies aloittaa lomansa huomenna, niin jospa sitten ehtisin laittaa kaiken valmiiksi uudelle tulokkaalla. <3 Olen vaan välillä itsekin jo niin kipeä että ihan hirvittää, että mitä jos tämä kolmas päättääkin saapua maailmaan odotettua aiemmin.

Helteitä piisaa täälläkin, nyt niistä osaa jo nauttia. Auringonpalvoja olen ja väriä tullut ihan kivasti jo. Aina kun lapset laittaa unille niin tämä mamma ottaa pienen lukuhetken auringossa levähtäen. :D Muita auringonpalvojia? Vaikka eihän sitä saisi juuri ottaa ja varsinkaan raskausaikana pigmenttimuutosten takia. Ekaa odottaessani en tuota edes ajatellut ja sitten vaan tyytyväisenä köllöttelin Etelä-Euroopan auringossa koko häämatkan. Ei siltä pahoinvoinnilta muutakaan pystynyt. :D Mutta kohtuus kaikessa, siihen uskon.

Vauvamaha ja oma olo. Jotenkin aina kaikkien muiden mahat on kauniita ja ihania, varsinkin silloin kun itse ei ole raskaana ollut. Mutta sitten kun on ,niin en osaa oikein olla sinut itseni kanssa. Varsinkaan nyt, kun maha on paaljon isompi kuin kahdessa edellisessä. Mutta raskausmaha on tosi kaunis kyllä ja ihania masukuvia olette laittaneet, itse en vaan omani kanssa osaa olla kovin luonteva.

Turvaistuin on Gracon kaukalo meilläkin, kolmatta kertaa tulee nyt käyttöön, mutta ostettu 2009. Käyttöikä sillä melko lyhyt.

Kauniita lapsia tosiaan marjalla, ja kunnioitettava katras. :)Itsekin aina välillä haaveilen vieläkin suuremmasta perheestä, kun on ne lapset vaan niin ihania, mutta kyllä meillä jää nyt näillä näkymin lapsiluku kolmeen.

Hei nyt kuopus haluaa kaiken huomion, tekee reppana kolmea poskihammasta yhtä aikaa.

Mutta mukavia kesäpäiviä mammat, ja paljon lepoa sitä tarvitseville. Nyt pitäis olla aikaa kirjoitellakin, kun mies aloittaa lomansa ja lasten viimeisetkin harrastukset jäävät tauolle tulevan vkon jälkeen.
 
huh hellettä! sietämätön olo, kun sisälläkin +30 astetta... :mad:

hankinnoista: meillä on lähes kaikki jo hommattuna, enää puuttuu amme, sitteri ja kaikki pieni "sälä" eli rasvat, tuttipullot, korvikkeet, vaipat yms. mitkä saa hommattua ihan tavallisesta kaupasta sit vähän lähempänä. rintapumppua en uskalla valmiiksi ostaa, jos onkin sitten turha...

meillä turvakaukalona Gracon Logico S kaukalo ja telakka, vuodelta 2007

mahan kanssa kauneimmillaan ehkä enemmän tätä mieltä, nyt tuntuu et vaatteetkin istuu paremmin ja voi käyttää tiukkojakin paitoja, ilman että tarvii olla mahamakkaroista huolissaan :LOL:

muiden tuijotus ÄRSYTTÄÄ!! ihan niinkun miun maha ois joku näyttelykohde. tai sit ne vaan miettii et onpas lihava nainen :kieh: onneksi kukaan ei oo uskaltautunu miun mahaa taputtelemaan tai silittelemään!!:stick:

miulla on ollu jo varmaan vuoden päivät sellane lidlin tukityyny. en osais nukkua enää ilman sitä ja raskauden aikana se on ollut korvaamaton! en ollu ees aatellu et sitä vois imetystyynynäkin käyttää :ashamed: ei tuu aina ajateltua niin monipuolisesti :D

välillä tulee valvottua yöllä, mutta otan sitten takaisin päivällä! :)

vaivoista: inhottavinta on nuo selkä-/iskiaskivut... närästykseen oon jo tottunu ja se menee kyllä ohi renniellä. muita vaivoja ei nyt oikeastaan ole ollutkaan, *koputtaa puuta* mutta kyllähän niitä kerkee vielä tulemaan! vauva alkaa olla niin ylhäällä että painaa keuhkoja ja potkii kylkiluihin välillä inhottavasti.

auringossa olen ollut ihan niinkuin ennenkin, en ole jaksanut pahemmin huolestua. eilenkin oli pakko päästä rannalle makoilemaan, kun kotona on niin kuuma! :p


tiikkonen ja juniori 28+2
 
Viimeksi muokattu:
Turussa siis ollaan ja aamupäivästä mentiin Muumimaahan. Siellä menihin hikoillessa useampikin tunti ja hiet lähdetiin huuhtomaan Caribian kylpylään. Vielä kun sai massuun ruokaa niin kyllä on mukava olla :) Huomenna sitten suunnataan takaisin kotiin... Ihan hyvin jaksoin muumimaassa olla, otain oman kokoon taitettavan tuolin kotoa mukaan, ja lykin sitä ja viittä juomapuolloani (ynnä muita tavaroita) sitten rattaissa :D Ei meidän lapset rattaita tarvii, mutta tavarat tartti. En mä todellakana olisi kantanut niitä kaikkia :O Ja toi Caribiassa lilluttelu ja uiskentelu rentoutti kyllä hyvin väsyneitä lihaksia :)

Jos nyt vaikka nukkumaan, jaksaa aamulla taas herätä.

-S ja M-M 27+1
Törmättiinköhän me siellä muumimaassa...=D Käytiin myös eilen. Me myös lähinnä lykittiin kärryillä reppua ja juomapuolta. :wave:
 
  • Tykkää
Reactions: Santtu81
Ah! Ulkona on ihanan viileää! Viime yönä sain jopa nukuttua heräämättä kertaakaan tuskaiseen kuumuuteen. :) Oli melko rankka helleviikko.

Kivunlievitystä oon miettinyt paljonkin parin viime viikon aikana. Tuntuu, että mitä enemmän asiasta ottaa selvää, sitä pahemmin oon pihalla koko kuviosta. :D Mut siitä oon varma, että mun selkään ei tökitä yhtään mitään. Olin vuosi sitten sairaalassa rajun migreenikohtauksen takia ja 3 lääkäriä arpoi mun selän takana, et kuka uskaltaa tehdä selkäydinpunktion, ku jotenki on nikamat vinossa ja oikeeta kohtaa ei meinannu löytyä. Täällä kun kaikki lääkärit puhuu vielä tosi huonoa suomea ja väärinkäsityksiä tulee PALJON, mä olin aivan kuutamolla migreenini kanssa ja sit joku vaan sanoo, et huikkaa hei, jos tuntuu jaloissa oudolle, ku sit me on pistetty väärään kohtaan... Olihan reissu! Että kai sitä on sitte tilanteen mukaan katottava. Pelkään vaan, etten osaa ensisynnyttäjänä vaatia kivunlievitystä ja sit se onkin jo liian myöhäistä. Mut ehkä tästä selvitään, lapsiahan on synnytelty maailman sivu. ;)

Mies tulee mukaan synnytykseen. Se on alusta asti ollut selvää. Sairaalaan on pitkä matka ja mä tarvitsen ton viilipytyn sinne mukaan. :D Ja kyllähän mies haluaakin tulla, en mä sitä aio pakottaa. :LOL:

( . ) Mä oon seurannut aivan haltioituneena, kun vauvan liikkeet viimein näkyy kunnolla ihan ulospäinkin. :heart: Eilen katseltiin miehen kanssa Saimaa-ilmiötä ja masussa alkoi kunnon kemut Eppujen biisin aikaan. :D Meni sitten hetki masua tuijotellessa. Mies vaan totesi, että ainakin musiikkimaku on oikeaan suuntaan kallellaan. :D

Loppuuko nää kamalat mielialavaihtelut ikinä? Siis oikeesti. Mä en ymmärrä, miten toi mies jaksaa, ku en enää itsekään jaksa itteäni. Sain taas sen päiväset hepulit lauantaina ja kireät välit oli miehen kanssa vielä sunnuntainakin. Musta vaan tuntu, että mua on loukattu niin verisesti ja olin ajoittain ihan hysteerinen. Pahinta tässä on se, että miehen lapset olivat täällä, eikä niiden kuulu kärsiä mun kenkkuilusta. :ashamed: Vaikka mä kuinka yritän ajatella asioita järjellä, ne tuntuu vaan niin järjettömän suurilta, enkä mä saa itseäni hillittyä. Sit tollasina hetkinä iskee päälle kamalat pelot, että miten mä pärjään sitte, ku vauva on syntynyt, ku nyt on jo näin hankalaa. Munhan pitäis olla onnellinen ja säteilevä ja vaikka mitä, mutta mä en jaksa! :(

Josko tästä lähtis koiran kanssa vähän tuulettamaan ajatuksia. Ihanan viileä tuuli puskee tuuletusikkunoista. Mä haluun pihalle siitä nauttimaan!

Liinukka + Antero 28+0
 
Heipsan kaikille.

Kotiuduimme viikonloppuna meidän perinteiseltä pohjoisen reissulta. Ajamista oli vajaat 800 km suuntaansa ja yksi päivä meni toipuessa paluumatkasta. Ei kertakaikkiaan pysty enään tommosiin reissuihin. Poikia viedään vielä laivalle, mutta reissu typistyi mun toiveesta 24h malliksi, kun ei vaan jaksa hässäköidä siellä laivalla ja maissa montaa päivää.

Mahasta olen tässä raskaudessa ollut mahdottoman ylpeä, ihan reteesti uin bikineissä (valas varoitus :LOL:) mitä normaalisti en tee. Jotenkin kerrassaan mahtava pallo, mittasin ympäryksen ja se on huimat 110 cm :D.

Nyt vasta loman ja "rauhoittumisen" myötä on tajunnut että tässä on enään 2 kk jäljellä ja meille ihan oikeesti tulee uusi vauva! Aika on todellakin mennyt nopeasti. Pitää nyt todellakin toimeentua vauvan tavaroiden suhteen koska muutenkin pyykkiä ja järjestelemistä on ihan omiksi tarpeiksi. Ja loppuvaiheeseen on turha jättää mitään kun lasten koulu ja eskari härdelli alkaa niin aika menee ihan arkiasioissa.

Casannalle voimia lepoon!

Maximilian ja vauva (nyt en kyllä muista viikkoja)
 
Liinukka Hui kauhea ...jos joku olis mun selän takana alannut noin arpomaan niin olisin juossut jo karkuun:O

Täällä kans mietitty kivunlievitystä. Oon päättänyt että niin pitkälle kun pystyy niin ilman...elikkäs mieluiten ei ollenkaan:D
Lämpösessä vedessä olis kyllä ihana olla:D Oon melko varma että se auttaa kun auttaa hyvin menkka kipuihinkin (jotka ei oo mitkään pienet monesti oksennus kurkussa:()

Hommasin pari tuttipulloa ihan sen takia vaan että jos joutuu antamaan vettä.

Ihanan viileätä pihalla vain 17c:D

muffi+nappula :heart: 30+6
 
Hei vaan :)

Kivunlievitystä minäkin olen pähkäillyt! Aiemmissa synnytyksissä on menty ilokaasulla ja epiduraalilla, mutta kumpikaan ei ole mulle se paras mahdollinen. Ilokaasusta menee vauvalla syke hitaaksi ja epiduraali aiheuttaa mulla valtavan horkkakohtauksen, ekalla kerralla nosti kuumehorkan ja tokalla vain hillittömän vapinan.

M :heart: 29+3
 
Kesäloma!! Mikä ihana asia :)
Nyt jos reipastuisi ja alkais pikku hiljaa pesemään äp-vaatteita ja haalimaan vielä lisää laatikoihin :) ostin nimittäin käytettynä aika loistavan kokoisen hoitopöydän + laatikoston.

Massusta, niin ainakin minä olen aika tyytyväinen omaani, nimittäin aluksi tuntui, että eihän tämä kasvakkaan ollenkaan. Mitään erityistä kommenttia en ole saanut.
Mun pallomassu :heart:

Huomenna perhevalmennusta, johon tod näk menen yksin, kun avokilla piisaa vielä töitä ja sitte keskiviikkona neuvolaan.
Voikukka 30 +6
Huomenna näköjään poksuu :)
 
R-M
POKS! Enää 9 viikkoa ja jännitys alkaa pikkuhiljaa astumaan esiin.. Synnytystä oon alkanut ihan urakalla miettimään, kivunlievityksiä sun muita. Eihän mulla ole mitään käsityksiä tälleen ensikertalaisena et mitä tuleman pitää, kovasti oon vaan yrittäny asennoitua siihen että kivut on jotain semmosta mitä en osaa vielä kuvitellakaan. Välillä iskee myös paniikki että enhän mä osaa synnyttää että onks ihan pakko! :O Tällä hetkellä oon sitä mieltä et kaikki maholliset kivunlievitykset tänne vaan, mut mistä tuota tietää miten mieli kerkeää muuttua.
Ei sitä vieläkään meinaa tajuta että parin kuukauden päästä meillä on oma nyytti täällä! Kai sen tajuaa vasta sitten ku se on täällä.

Meillä on joku Gracon telakallinen turvakaukalo, mun isäukolta saatiin lainaan siskopuolen vanha kaukalo. Käytössä ollu sen puolisen vuotta vuonna 2009.

Lauantaina huomasin ekan kerran turvotusta, nilkkoja ei omiksi tunnistanu ja kaikki vaatteet ahdisti! Olikin ihan kauhea hellepäivä, jätskillä käytiin kävellen niin olo oli sen jälkeen että ihan ku ois maratonin juossu.. Ei enää puhti riitä samanlai. Eilenkin oli jalat ihan puhkipoikki kun käytiin parissa eri kaupassa metsästämässä tuuletinta. Mitenhän mä jaksan tehä mitään vaikka puolentoista kuukauden päästä?? :O

Tällä ollaan mieli ihan maassa. :( Alkanu huumori loppumaan tuon mun toisen kissan kanssa ja mies on nyt sitä mieltä että se lähtee. Kissan otin eläinsuojeluyhdistyksen kautta syksyllä '07, oli löytynyt jostain halkopinosta pentuna, eli ei ihan kaikista paras elämänalku toisella. Tää kissa on sitten aina ollut semmonen, että pissat ja kakat tulee melkeinpä aina lattialle, hyvin harvoin käy laatikolla vaikka se ois kuinka puhdas ym. Vaikka mitä keinoja oon kokeillu, on vaihdettu hiekkamerkkiä, on ollu monenlaista laatikkoa ja eri paikoissa, feromonipantaa ja -haihdutinta kokeiltu jne jne jne.. Nyt mies on sitä mieltä että jos tuo kissa ei ala käyttäytyy niin se lähtee ennenku vauva syntyy, ei tästä mitään tuu ku kissan jätöksiä löytyy millon mistäkin ja kuseksii minne sattuu. Kyllähän mä sen itsekin tiedän, mutta en halua vaan sanoa sitä ääneen. :( Täytyy nyt vielä käyttää sitä lääkärissä, että saisko sieltä jotain apuja ja neuvoja tähän ongelmaan vai joutuuko tuosta kisumiusta oikeesti luopumaan... Mun pikkusisko ois valmis ottamaan kissan huostaansa, mutta se alottaa opiskelun syksyllä toisella paikkakunnalla eikä asuntolaan saa ottaa eläimiä. :attn:
Nyt mä käyn nappaamassa kyseisen kissan kainaloon ja kaivaudun sohvannurkkaan alahuuli rullalla syömään jätskiä murheisiin. : /

R-M & Eemeli 31+0 :heart:
 
Turvakaukalo: Ostettiin juuri jalustallinen Graco Logico S, ainoa jonka saa asentaa 2-pistevyöllä. Lastentarvikkeessa oli tarjouksessa 149e yhtä väriä ja muut 169e. No se oli ihan kivan sininen kaukalo, joten ei alettu 20e maksamaan väristä :p Mua vähän houkuttaisi Graco Quattro Sport-matkarattaat kaveriksi... Katsotaan nyt raaskinko, maksavat kuitenkin reilusti päälle 200e.

Verensokerien kotiseurannankin sain tehtyä ja laitoin lukemat äpkl:lle s-postilla. Hyvin meni, ainoastaan yksi aterian jälkeinen arvo hipas likeltä ;) 7,7. Loppuviikolla olisi sitten käynti. Ja kun kerta lääkäriaikakin on, että eikös silloin ultrata myös :) Aiemmin ainakin ultrattu, täytyyhän niiden vauvan kasvua seurata? Voisi vielä udella kumpi kohdussa kasvaa... :D

M :heart: 29+3
 
Viimeksi muokattu:
No just kun eilen kehuin kuinka hyvin olen voinut, niin enkös illalla kävelyllä sitte kaatunut, kompastuin kiviin :( No säikähdin tietysti ihan kauheesti, mut onneksi käsillä otin vastaan etten vatsalleen kaatunut. Polviin ruhjeita tuli vaan. Illan ajan seurailin sitte vauvan liikkeitä ja muutenkin omaa vointia, mihinkään ei onneksi koskenut. Vauva liikkuu entiseen malliin ja hyvä niin. Kyllä kamalasti säikähdin!!

Neuvolassa siis tänään: RR-ok, paino +200g/vko, pissa puhdas, Hb 123, Sf-mitta 28, vauvan syke hyvin pompottelee, liikkeet ++, turvotukset -. Kerroin kaatumisesta myös. Seuraava neuvola taas 2 vkon kuluttua.

Sitten rv 36 minulla on synnytystapa-arvio äitiyspolilla, edellinen synnytys kun päättyi kiireelliseen sektioon. Ainakin ultra-ääni siellä on, rakko täynnä pitäis mennä. Neuvolan sijaisterveydenhoitaja oli tänään sitä mieltä että saattavat nytkin suositella sektiota:O En tiedä mitä tuosta ajattelisin... Viimeksi toipuminen oli tosi hidasta. Ajatukset ovat välillä aika sekavat. No ei pitäis ajatella liikaa, antaa ajan kulua. Lääkärit varmaan tekevät minun kannaltani järkevän ratkaisun. Nyt nautin kesästä ja pallomahasta :)

31+2
 
Heij taas kaikki pallomasut :heart:

Pikaisesti pakko tulla omanapailemaan:

Mulla oli tossa vkonloppuna pari "kitupäivää" eli heti aamusta kun heräsi niin oli selässä ja mahassa menkkajomotusta ja koko maha ihan kipeä. Panadolia otin sit, muttei juurikaan helpottanut. Eilen iltapäivällä ja illalla tuli sellasia yhtäkkisiä pistoja häpyluuhun kun vauva liikuskeli (ei oo ollu aikasemmin sellasia tässä raskaudessa). Tänä aamuna heräsin sit loistavalla voinnilla ja ihmettelin et mihin mun maha katosi!?!?! Rv 22 oli navanymärys 104cm ja tänään rv 29+5 107cm!! Vauva siis ilmeisesti laskeutui :O :D :confused:

miirikki ja pööpö
 
Moikkamoi!

Turvakaukalosta Meillä on Gracon turvakaukalo telakalla, tai itseasiassa kaks, heh. Toinen on vuodelta -08, kaverin vanha ja toinen esikoisen vanha, käytetty sekin. Onpahan molempiin autoihin omat. Toi telakkasysteemi oli viimeks musta tosi näppärä! Vaunuihin/rattaisiin tota istuinta ei kai saa (vaikka on meillä kyllä Gragon matkarattaat?), mutta en mä viimeksikään kaivannut sellasta versiota... Kattoo nyt. Vaunuina meillä on ikivanhat Emmaljungat. Täytyy nyt kattoo, miten noiden rattaiden ja vaunujen kans tekis. Pitäskö hommata vielä tuplat, vai meniskö sit tarvittaessa ihan vaikka liinalla tms. Millaisilla ikäeroilla muut käyttää tuplia? Asutaan täällä korvessa, kauppaan on 10km ja lähimpien kamujen luo sen verran et tosi harvoin tulee varmastikin lähdettyä rattailla kahta työntäen (talvella tiet on nimittäin aika huonosti aurattuja!) eikä meillä tuo esikoinen meinaa edes jaksaa istua rattaissa kun maisemina on vaan puita :D En nyt ainakaan valmiiksi käy ostaa mitään uusia vaunuja, katson tilanteen mukaan kun vauvakin on maailmassa!

Merkkari ja möhkis 31+? :D
Ruutisen kanssa oon ihan eri linjoilla noista "ei tarpeellisista" tavaroista :D Meillä esikoinen söi tuttia ja tarvittaessa myös pullosta, vaikka mä imetinkin. Mä tykkään siitä, että voin lähtee pariks tunnis jonnekin ilman paniikkia, toivon et tää toinenkin söis pullosta tarvittaessa ja tutinkin annan, jos se vaan tutin huolii ja tuntuu sitä tarvitsevan. Meillä esikoinen söi aika isoksi muutaman tunnin välein, en ois päässy edes lenkille ilman paniikkia et huutaaks se nyt siellä pää punaisena. Ja sillä oli muutenkin tosi kova imemisen tarve. Kyllähän sillon ehti olla tuttinakin, mutta nyt luulen, etten aina ehdi :D Ja tutti helpotti tosi paljon esim autoilua. Meillä ei oo pojalla ollu koskaan korvatulehduksia (mitä tutin sanotaan lisäävän), imetys suju ilman ongelmia (vaikka söi välillä pullostakin) ja tutista luopuminenkin kävi ilman itkuja. Ja toisaalta, onhan tutin käytön todettu vähentävän esim kätkytkuoleman riskiäkin. Mutta ajattelen, että tilanteen mukaan. Sit esim sitteri oli musta tosi näppärä kapine, sai täytettyä tiskikoneen, käytyä suihkussa tms kun toinen katseli siinä. Itse en tosin liinaillut esikoisesta, ehkä se vauva olis menny liinassa hyvin kotihommia tehdessä. Nyt meinasin koittaa liinailua. Ja syömisopettelut oli helppoja sitterissä. Eihän siinä nyt vauvaa kuitenkaan tunti tolkulla pidetä, mutta itse koin että helpotti kovasti kun sai toisen hetkeksi pois käsistä ja kädet vapaaksi, vaikka muuten tosi paljon syliteltiinkin ja sylitellään yhä.

Täällä taas ollaan selvästi perätilassa, pää painaa kylkiluita. Auts. Ja mulla on hankala olla. Tosin huomattavasti on helpottaneet liitoskivut... Ehkä ne taas palailee, jos vauva kääntyy pää alaspäin. Sillä oli nimittäin jo pää aika alhaalla viimeks lääkärissä, ei oo enää. Lantio on ihan tyhjä!

Viikot vaan vähenee ja paniikki iskee! Kaikki on kesken! Talven polttopuut (meillä on puukeskuslämmitys eli sitä puuta tosiaan menee) pitäs saada kuivumaan pinoon ja remppa on kesken, aaaargh. Missähän välissä kaiken saa tehtyä, etenkään kun itse nyt en enää paljon puita pinoa ja jeesaa miestä... Ihana työleiri tää meidän asumus :D
 
Täällä kans tuntuu kylkiluissa pää, oikean rinnan alla varsinkin nousee ajoittain kova iso möykky, eli päätä veikkaisin. Välillä vauva on varmaan poikkitilassa koska minulla on hankala olla.

Millä viikoilla neuvolassa osaavat kertoa missä asennossa vauva on? Tänään ei ainakaan osanut sanoa mitään.
 
Mädchen: Meilläkin painoi kaukalon valinnassa se, että on mahdollisuus kiinnittää 2-pistevyöllä. Isännän autoharrastuksen takia kun meillä on toinen auto lähes poikkeuksetta sellainen, missä ei 3-pistevöitä ole ainakaan takapenkillä. Cragon kaukalo ja telakka siis meilläkin. Sattui vielä kivasti, että tutulta saatiin halvalla Cragon matkarattaat, joten onpa nyt sitte kaikki niin samaa sarjaa. :p
 

Yhteistyössä