***SYYSMASSUKAT 2008 maaliskuussa***

Harmillisn harvoin olen täällä nykyään vieraillut. Nyt ehkä useammin sillä LA siirtyi takaisin syyskuulle 27.9! Ihmeellistä, kolme edellistä mittaustulosta antoivat kaikki lasketuksi 24.10, ja nyt meidän pikkuinen olikin ottanut viikon kasvu -ja kehityspyrähsyksen.
Eilen siis oli NP-ultra. Huoh, ku jännäs taas. Ultrasivat muuten ekaa kertaa masun päältä ja hyvin näkyi! (Yksi hyöty alipainosta :D )Siellä se polski ja melskasi. Ei hetkeäkään ollut paikoillaan. Kaikki oli kunnossa, näkyi aivopuoliskot, sydämen kammiot, vatsalaukku, täysi virtsarakko, selkäranka ja tietenkin syke. Crl 56,2 mm ja np 0,8. Jee Oltiin kyllä ihan fiiliksissä koko eilinen.
Sitten ikävimpiin uutisiin, mulla on hiivatulehdus. Ekaa kertaa. Järkyttävää. Itse tiet. pelkäsin emätintulehdusta, kun taas nippailee tonne alas. Mutta onneks VAIN hiivaa. Eilen sitten Canestenia puikkona ja voiteena (ilman asetinta). Onneks hiiva on täysin vaaratonta, paitsi voi hoitamattomana johtaa siihen tulehsukseen, joka taas lisää keskenmenoriskiä. Onko täällä muita hiivaisia? :LOL:
Ihanaa päivää...
T. Cora ja pikki 12+4
 
Elikkäs kaikki oli kunnossa, np oli 0,8mm. Mutta sainhan minä sitte yhden murheen lisää, kun mua jäi vaivaamaan kun sikiö oli niin rauhallinen :( Mulla taitaa olla päässä jotain vikaa :ashamed: Reippaat sydänäänet kuulu ja jalat ja kädet löyty. Kuvia saatiin mukaan ja Kätilö otti sitte myös 4d ultralla :D En edes tienny että täällä on sellanen!! Elikkäs synnäriksi saat Katjuska laittaa Keski-Pohjanmaan keskussairaalan (outo lyhenne oli sillä) K-PKS. On pitäny vähän varoa ku muutama kaveri käy myös näillä sivuilla muuten vaan lukemassa, nottei jää kiinni ;)

Coralle tervetuloa takasi!!! Hiiva ei ole vaivannu, mutta aikas yleistä taitaa olla!
Lasketuista ajoista sen verran, kun Nennakin sitä mietti. Kun mulle just sanoivat että sitä ei muuteta näin aikasessa vaiheessa yleensä ja heittoa pitää (ainaki täälläpäin ) olla sen yli 10 päivää ennenkuin muuttavat sitä mihinkään. Itselläni 5.3 menkkojen mukaan piti olla rv 11 Niin mittojen mukaan oli 10-12 välillä Ja tuo pään mitta antoi kaikista isoimmat viikot Ja pääperä mitta pienimmät. Nyt koko vastasi viikkoja 12 pitäs olla 13 plus. Sitä ei vissiin muuteta kuin sitte rakenneultrassa. Tässäkin varmasti on kunnittain eroja! Esikoisella oli sama juttu rv piti olla menkkojen mukaan 12 niin koko vastasi 10 ja sitte rakenneultrassa koko oli pari päivää jälessä. La ei koskaan esikolta muutettu ja la oli 30.10 ja poika synty 2.11. Elikkäs minä aion elää (ennen kuin toisin todistetaan ) menkkojen mukaan. Olipa taas stoori :whistle:

Ja puoliska oli myös sitte mukana, tykkäs kyllä ( suomalaiseen jurotyylin ) Teki sille varmaan ihan hyvää, nyt vain mietitään että kuin saatas kerrottua sukulaisille, esikolta laitettiin tekstarit.... jos ei kertos ollenkaan. Taitas ne vaan huomata jossain vaiheessa :D

Jos nyt lähtis hakeen poikaa mummulta!!

R iikka 13+2?
 
Heipsan taas neitoset ja masukit :)

Taas pyörähti uusi viikko käyntiin ja pikku hiljaa edetään kohti viidettä raskauskuukautta joka siten alkaa ensi viikolla. Tuntuu aivan hullulta! Miten me ollaan jo näin pitkällä kun just pähkäiltiin ettei ikinä päästä edes riskiviikoille :D

Olitte höpisset monista jutuista ja kommentoin niihin jotka muistan vielä...

Cora85 kyseli hiivasta, mulla oli ihan alkuraskaudessa hiivaa ja canestenillahan se rauhoittui. Nyt olen sitten aamuin illoin huolellisesti tehnyt alapesun ja vaihdellut alkkareita usein sekä ilmakylpenyt yöllä :kieh: on pysynyt poissa kiltisti.. toivottavasti sinullakin pian helpottaa!

Nyyttimyy oli kysellyt sukupuoli fiiliksistä ja taidan olla ainoa meidän lähipiiristä joka kuvittelee masuasukin tytöksi, kaikkien muiden mielestä selvä poika ja mitä pidemmälle mennään niin pikku hiljaa ne aivopesee muakin tuohon uskoon mutta toivottavasti saatais seuraavassa ultrassa vihiä että kumpi on tulossa niin ei tarviis enää arvuutella.

Meripihka kyseli puolison alkoholi käyttäytymisestä ja meillä miekkonen on kyllä viikonloput kanssani ja mennään yhdessä sitten jos mennään. Kyllä alkoholia hänellä kuluu ja kyllä se mua raivostuttaa kun pitää muiden kännäilyä katsella mutta niin harmitonta se kuitenkin on kun ei miekkonen viihteellä sentään yksin juoksentele! Lätkämatseissa sen sijaan :headwall:
...mutta niistä palaa aina kiltisti selvinpäin kotiin mamman kaikkuun :heart:

Unohdinkohan nyt jotain, enköhän...

Ainiin ja unista piti puhua. Mentiin aikasin eilen nukumaan mutta olin aamulla aivan rättiväsynyt ja tuntui kuin olisin nukkunut max 2h. Näin tosi paljon unia joissa miekkonen seikkaili lähes kaikissa :D Oli kyllä tosi ihmeellisiä unia.. häviineistä silmälaseista kadonneeseen avokkiin..


Mutta juupi juu josko jatkais taas hommia...


Tini+Pingu rv 16+0
 
Hei kaikille,
meillä myös ultra np-ultra onnellisesti ohi. Vauva nukkui kun aletiin ultrata, heräsi pian, mutta ei suostunut kääntymään ja näyttämään niskapuoltaan. Tuijotteli vain 20 min suoraan meitä, vaikka kätilö heilutteli kohtua ja minä yritin hiukan liikkua. Lopulta otettiin ultra mahan päältä ja saatiin laskettua myös niskaturvotus. CRL 65.5 mm ja NT 1,4 mm (näillä viikoilla riskiluku olisi ollut 2,5 mm).

Kaikki oli kunnossa: raajat löytyivät, virtsarakko oli täynnä, viisi sormea toisessa kädessä ja toinen tiiviissä nyrkissä, aivojen kehitys hyvin aluillaan ja selkäranka siellä missä pitikin. Mies oli mukana, niin kuin on tähän mennessä aina ollut, ja hyvin innoissaan kaikesta. LA siirtyi hieman, eli se on nyt 24.9, jos viitsit Katjuska sen vaihtaa.

Cora 85, hiivaa olen epäillyt muutaman kerran, mutta tulehdusoireena ollut kutina on hävinnyt itsestään nopeasti. Mitä lie ollut.

Meripihka, mies on käynyt ulkona aina välillä kavereidensa kanssa, mutta on pyynnöstäni vähentänyt "ulkoiluaan" aika tavalla kavereidensa harmiksi. Itse en ole raskauden aikana kestänyt varsinkaan olutta juoneen ihmisen hajua, yök. En tiedä miksi se haisee niin pahalta. Näin ollen en ole myöskään käynyt kuin muutaman kerran baarissa istumassa hetken ystävien ja tai miehen seurassa. Syömässä ollaan kyllä käyty ulkona usein ja leffassa, mutta baarit eivät houkuttele. Keikoille kaipailen, jospa pääsiäisenä jaksaisi lähteä katselemaan jotain bändiä.

Ai niin, menimme muuten lauantaina kihloihin! Minua on kosittu jo kuukausia sitten, mutta emme ole saaneet aikaiseksi ostaa sormuksia. Nyt kun maha alkaa kohta näkyä, niin ajattelimme, että voisi olla ihan kiva saada joku merkki pysyvämmästä parisuhteesta :LOL: Varsinkin kun uusi työkaverini ja ainoa ihminen joka töissä tietää raskaudestani kommentoi kuultuaan, että "aika jännää, et vaikuta ihmiseltä, joka on jo niin vakiintunut"! Erikoinen kommentti, parempi siis saada se sormus :kieh:

Nyt minä sairaslomalainen (edelleen) otan itseäni niskasta kiinni ja lähden salille. Äänen puuttuminen tai käheys tuskin estää pientä treeniä. Eipä ole tullut salilla aikoihin käytyä. Saa nähdä pääsenkö huomenna kävelemään.

 
:wave: Hengissä ollaan, vaikka välillä tuntuu puolikuolleelle tämä elämä. Aivan kamalat viikot töissä, ja olen ihan rättipoikki. Ja pääsiäisenä meillä ramppaa porukkaa monena päivänä, niin kukahan se sitten passaa ja laittaa ruoat, ja kahvit, ja käy kaupassa jne :kieh: Onneksi mies on nyt tän viikon lomalla, niin nyt se on jo aloittanu kunnoisen siivouksen, helpottaa edes sen verran mun hommia.

Mies&alkoholi-yhdistelmästä oli ollu puhetta. Meillä mies (ja minä ennen raskautta ) käy viihteellä vuodessa 2-3kertaa, ja helmikuussa mies oli saunaillassa, otti siellä enemmänkin, mutta näyttäyty kotona vasta sitten kun oli selvinny. Minä inhoon sitä li kaiken, että mies tulee kännissä kotiin ja makaa seuraavan päivän kankkusessa. Onneksi mies siis kunnioittaa mun toiveita ja mielipidettä tässä asiassa. Kyllä hän joka viikonloppu ottaa yhden tai kaksi saunakaljaa, mutta kun tuo mies on kaapinkokoinen mörssäri, niin ei se näy missään tuolla. Mutta että tämä on aihe, mistä mun ei siis ONNEKSI tarvii huolehtia enempää.

Kaikki kunnossa, vauva liikuskeli taas illalla, ensin tuntu semmosta hivelevää liikettä, ja sitten monotti jo ihan tolokusti massuun. Tämmösiä tänne.
Sisu ja toukka 15+0 :heart:
 
ail
Eilen tuli neuvolasa käytyä ja paino noussut yhteensä jo 6kg!Kauheaa.Kaikissa edellissä raskauksissa paino laski alussa.Mies jutteli neuvolatädin kanssa siitä että juon päivän mittaa noin 6-8dl ja molemmat totes sen olevan painonnousun syy.Eli olen turvoksissa ja ilman nestettä ei oikein tuo mahakaan toimi.Jospa keskiraskaudessa pystyisi juomaan enenmpi (ilman oksentamista) ja paino tasaantuisi.Pliis sanokaa että en paisu tätä tahtia.Neuvolantäti nauroi mahallenikin joka on todella pullahtanut esiin ja näytän kuin olisin jo pitemmällä.Eikä maha kuulemma siitä välttämättä laske.Kohtu oli noussut reippaasti ja sydänäänet oli hyvät.Kyllä se aina rauhoittaa kun kuule pikkusen sydänäänet.Olipa jälleen omanapaista juttua.Meripihka katsellaan jos jorvissa nähtäis :D

ail ja Pipsa 15+5
 
Heipsan!

Nopeesti tulin kirjoittelemaan näin töiden jälkeen, kun tässä kohta lähetään ajelemaan lentokentälle ja viel olis paljon tekemistä ennen sitä! ääk!

En paljon muuta nyt ehdi kommentoida kuin että hirmusesti onnea ihanista ultra-kuulumisista! Ja pitäkäähän itsestänne huolta, massukat! :)

Palaillaan parin viikon päästä astioille, kun palaan thaimaasta!

Mukavia vointeja ja kivaa pääsiäistä kaikille!

suhveli ja nappula 15+0 :heart:
 
Tähän porukkaan liityisin...

1. Oma ja puolison ikä 32 ja 27

2.Asuinpaikka 02 alue

3.Ammatti Kotiäiti

4.Mahdolliset lapset ja heidän iät + karvakorvat ja muut elikot Poika 5 ja Tyttö 2, sekä katti alle 1v

5.Tärppiin johtaneet yrityskerrat + mahdolliset mutkat matkalla Ei mutkia matkalla, tärppäsi 1. kierrosta ehkäisyn lopettamisen jälkeen.. kovin toivottu kolmonen siis tulossa.

6. Koska plussa? Joskus tammikuun lopulla .. muistaakseni tehtiin testi vaikka oli kyllä jo muutenkin oireista päätellen tiedossa.

La on siis 21.9 ja tuleva synnytys tapahtuu oletettavasti LAS :issa
ultrassa ei olla vielä oltu, kerran neuvolassa ja ensikuun alusta taas lääkärineuvolaan.

:wave:
 
Moi!
Enpä ole paljoa tänne kirjoittanut,vaikka päivittäin käyn lukemassa.
Mulla masu kasvaa ja vauva on ilmoittanut tuuppimalla jo reilun viikon. Varsinkin jos aivastan tai yskin alkaa kauhea myllerrys mahassa =)

Painoa on tullut jo reilu 6kg,vaikka ei tarvisi paljoa tulla kun on ihan riittämiin jo valmiiksi.
Paha olo alkaa väistymään,mutta karsea väsy painaa edelleen.
Töissä meinaa väkisin nukahtaa.

Mahdanko olla ensimmäisiä putkauttelioita kun mulla käynnistetään varmaankin elokuun puolivälissä(?)

Odottava aika on pitkä...

Pesupähkinä Mistä päin tarkemmin oot kotoisin? Ajattelin vaan että jos meet LAS:iin synnyttämään voidaan olla samalta suunnalta =)
 
R iikka: meillä ultralääkäri sanoi taas että tarkimmat tiedot la:sta saadaan alkuvaiheessa ku kasvu riippuu loppupuolella niin ruokavaliosta (jos syö paljon sokerii tai vehnää --> vauva kasvaa enempi) ja silleen. Eli että LA varmistetaan Np:ssä ku on sillon mitat tarkempii ja viikkojen määritys siksi helpompaa. Eli tosi paljon mielipiteet muuttuu paikkakunnittain. Ja meidän LA:kin vaihdettiin vaikka heittoo oli vaan 4-5 päivää ja sen hän perusteli sillä että "pääsee vähän aikasemmin äitiyslomalle" hah. Tosin kyllä toivoinkin että siirtää koska TYKSissä ei käynnistetä yliaikaisia ennen ku ne on ainakin sen 2 viikkoo yli ni ihan jees että aikaistui :LOL:

Tervetuloo mukaan vaan Pesupähkinä
josta tulikin mieleen että en muista oonko kertonu että ite oon 25 (kohta 26) ja mies samanikäinen, tytär -05 entuudestaan ja 8-vuotias kissa. Opiskelen oikeustiedettä ja mies on yrittäjä. Niin ja asumme Turun seudulla (naapurissa oikeestaan, Kaarinassa).

On kyllä kiva kun on ympärisuomee porukkaa ni voi just vertailla että millasta tietoo ja toimintaa muualla on. Koska paljon on eroja paikkakunnasta riippuen näköjään. =) La laskenta kaavasta, ultriin ja silleen.

Nyyttimyy ja murmeli 14+1
 
muikkis
aattelin tulla kurkkimaan "kohtalotovereita". Mulla LA 30.9, np ultra oli viikko sitten ja siellä meidän pienokainen köllötteli. Oli löytänyt mukavan kohdan ja ei siitä juurikaan suostunut liikkumaan yrityksistä huolimatta ( taitaa olla yhtä itsepäinen kuin äitikin ), mutta vilkutteli meille onnellisille vanhemmille kuitenkin. :wave:
winix 12+1
 
draama: juu juu. Tytär oli 3840 syntyessään ja viikkoi oli sillon 40+1. Olis se kyllä kans jos eivät käynnistäis ja sais sit synnyttää niitä yli 5 kilosii. Huih, hatun nosto niiden synnyttäneille (tuntuu että tämän 3800 g:n synnytyskin oli aika rankka :LOL: )
 
Mulla muuten näitä hölmöi kysymyksii tulee kyllä mieleen. :LOL: Eli missä kohtaa muilla on istukka? Meil on takana joka ilmeisesti oli hyvä juttu tai jotain. Esikosta oli edessä ja se vaimensi potkut niin et mies sai oikeesti tunnustella niitä :D
 
Iltaa kaikille!!!

Meillä poika lähti eilen mummolaan ja lähtevät sieltä hiihtolomareissulle lappiin ja tulevat vasta ei tämän vaan seurv.vkon sunnuntaina!!!

Olemme siis 1 1/2 vkoa miehen kanssa kaksisteen....voitte varmasti kuvitella että täällä on hiljaista ja autioo täällä kämpässä..

Poika ei ole usein hoidossa mutta sitten kun on on pidemmän aikaa putkeen(mummi asuu kauempana)

Jokatapauksessa poika lähti innoissaan ja pakkasi laukkuaan monta pvää ennen lähtöä :D

pääsee siellä hiihtämään,luistelemaan ja kylpylään-varmasti unohtumaton reissu pikkumiehelle!Sovittiin että soitellaan joka ilta ja ainut jolla ikävä varmasti tulee on meikäläinen..poika vaan totes et "älä huoli,mä tulen kyllä takas ja soitan sulle jos ikävä tulee.." :LOL:

Siis eikö mun pitäis olla se joka yrittää lohduttaa häntä.... =)
Poika on onneksi ollut aina helppo jättää jokapaikkaan eikä ole ollut perään itkemisiä ym.

Että nyt koitan nauttia vaan ja NUKKUA ja hoitaa rästiin jääneitä hommia ja nauttia ajasta miehen kanssa kaksisteen...

Sitten muutama kysymys teille jotka odotatte toista tai kolmatta,minkä kokoisia lapsoset olivat syntyessään??

Meidän "pikkuinen" oli 4160kg ja 53cm joten tästäkään ei varmaan mitään "pientä" tule ,mietin vain että syntyykö poikkeuksetta isompi kuin edellinen vai miten se menee??

Tosin hienosti mahtui alateitse joten en ole "huolissani"..

Ja sitten toinen kysymys onko lapsissa ja heidän luonteissaan ollut isoja eroja...ts. ovatko kaikki olleet huonoja/hyviä nukkujia ym.ym.

Meillä poika on alusta asti nukkunut,syönyt hyvin ja muutenkin ollut ns."helppo" tapaus niin sitä väkisinkin miettii ja on varautunut siihen että tämä kakkonen ei sitä välttämättä olekkaan...tiedä sitten aika näyttää..onko muut pohtineet tällaisia..??

16+5 tänään :heart:
 
Jouskari Miettii myös tulevan lapsen luonnetta ja kokoa... Kuin myös. Esikko oli syntyessään pieni 2960g ja 48cm Ja myös suht helppo tapaus. Vaikka eihän ne vauvat koskaan ole helppoja(varsinkaan ekat) ! Kiltti ja tottunut moneenlaiseen menoon ja jää kiltisti hoitoon, aikalailla minne vain. Ainut vaikea aika oli hoitoon jättää kun pojalla oli tosi paha sairastumisputki päällä n. vuoden vanhana. Hoitopöpöihin tottumiseen meniki sitte aikaa ja ennen joulua - 06 oltiin sairaalassa. Mua lähinnä huolettaa jos synnytys onki vaikeampi entä esikolla. Kesti kaikki 4,5 tuntia ja panadolilla ja ilokaasulla oli pärjättävä. Kuuma suihku oli hyvä ystävä.

Joku mietti (en nyt anteeksi muista kuka) runsasta pissahätää varsinki iltasin. Jostaki luin että kannattaa ajottaa se runsas juominen aina aamuun, ettei sen takia tarvitse yöllä juosta vessassa. (olikohan mein palstalta edes) No mutta kumminki niillle jotka kärsii yö juoksuista vessaan. Toinen voi olla (niin hassulta kun kuullostaa) nestevajaus. Esikon imetys aika oli tuskasta kun joutu koko ajan juokseen vessassa ja aina tuli vaan pari tippaa, kummastelin sitte asiaa ja kaveri sano että nestevaje voi tehdä sen että "pissattaa" koko ajan. Ja täytyyhän meidän muistaa juoda.

Tää on kivaa, poika oppi kiipeemään pois pinnasängystä :whistle: Nyt sitte juostaan viemässä takasi Heh heh!!

Hyvää yötä! Pääsiänen pitäs sitte jaksaa töissä :/

R iikka 14. rv
 
Moikka täältäkin!

En tiedä mihin aika menee, kun ei muka kirjoittamaan kerkee. En edes muista mitä piti kommentoida.
Mutta toi koko juttu nyt meni ainaskin niin mulla, että
1. 4330g/54cm (poika, 40+1)
2. 4090g/52cm (tyttö, 40+2)
3. 4220g/52cm (tyttö 40+2)
4. 3790g/50cm (tyttö, 37+0, syntyi siis ennenaikaisena mukamas....)
5.4530g/52cm (poika, 40+1)
Tosta vitosesta lääkäri sanoi edellisenä aamuna että ei ole edes nelikiloinen......niinpä.

Nyt mulla kans todettiin ekaa kertaa raskausajan diabetes, jotta mikä lie vähintään viisi kiloinen tuosta tuleekaan....pelottaa.

Mua pelottaa muutenkin hiukan kun ei pääse kurkkimaan tonne mahaan, että onko siellä kaikki kunnossa. Olis ihana päästä rakenneultraan, mutta ei ole kyllä vartsua mennä yksityiselle.

Ja liikkeitä en vielä ole tuntenut........
Ja istukka on takaseinässä, kuten muikssakin raskauksissa ja se on vissiin hyvä asia.

Meillä kans kaksi vanhinta lähtee huomenna mummulaan ja tulevat vasta maanantaina. Outoa ja hiljaista on meilläkin kun osa porukasta on pois.

Mutta nyt nukkumaan. Mä nukun yöt tosi huonosti ja se on raivostuttavaa ja sitten päivisin olen ihan väsynyt.

Miia ja rv 15+3
 
snodgrass
Iltaa (vai yötäkö jo?)!

Täällä kyseltiin niitä lasten kokoja: meidän esikko oli 3630g/50cm (39+4). Hän oli ns. "vaativa" ja herkästi ärtyvä vauva. Päivisin nukkui kyllä neljän tunnin päikkärit pihalla, mutta yöt oli aika kauheita. Ja juuri siinä vaiheessa kun sanotaan, et viimeistään helpottaa (3-4kk), meillä vasta alkoi kaikkein pahin aika. Nyt eletään siinä toivossa, et tämä toinen vois olla sellainen klassinen toinen lapsi, rauhallinen ja tyytyväinen.. Mutta kyllä se on hyvin muistissa minkälaista se oli, ja takaraivossa sitä yrittää myös valmistautua siihen että tämänkin kanssa voi olla samanlaista. Niin, esikoinen ei edelleenkään ole nukkunut öitään yhtäjaksoisesti kuin satunnaisesti jonkun kuukauden pätkän siellä täällä. Pääsääntöisesti heräillään edelleen kerran-pari yössä.

Mutta kaipa tältä listalta muitakin yökukkujia löytyy - ja entäpä te, joilla esikoinen on vasta aika pieni?

Nyt ei muuta, täytyy hipsiä iltapesulle ja nukkumaan.
Öitä!
Snodgrass ja neponen 15+5
 
Voi kökkö...laitoin pitkät tekstit ja sitte en muistanu lähettää sitä :headwall: :headwall: |O :kieh: :LOL:

Tervetuloa kirjoittelemaan pesupähkinä =)

lasten koosta ja luonteesta...
Tyttö syntyi rv 39 ja oli 3250 g 48 cm
poika syntyi rv 39 ja oli 2840 g 49 cm
eli yllätyn jos nyt jättivauva syntyis :LOL:
Tyttö valvotti mua kahden vuoden ikään asti melkein joka yö ja oli vauvanakin erittäin tempperamettinen tapaus ja on sitä edelleen.
Poika lopetti yösyönnit puolen vuoden paikkeilla ja nukkui silloin jo kokonaisia öitä. Joskus kyllä edelleenkin heräillään, mutta yleisesti ottaen kuitenkin nukutaan hyvin.
Koliikkivauvoja molemmat, joten siihen jo nytkin varaudun :kieh:

nyt vaipan vaihtoon :wave:

katjuska ja vilpertti 16+1 :heart:
 
Tiinuliinille Onnitteluja kihlauksesta ja sormuksista. :flower: huomannu eilen onnitella. =)

Esikoinen oli meillä oikeen helppotapaus. 2,5kk ikäisenä nukkui öisin jo 7 tunnin pätkän (lasken sen koko yöksi) ja on ollut niin helppo ja tyytyväinen eikä ruikuta mistään turhasta. On ihan enkeli. Silti jostain syystä tytön ollessa ihan pieni koin itseni väsyneeksi ja turhanpäiväiseksi ihmiseksi ja pelottaa miten käy jos vauva on nyt vaativa että miten mä sitten jaksan. Jos saan kulutettuu itteni loppuun helpon lapsenkin kanssa. Tosin nyt rakkaus kukoistaa miehen kanssa ihan eritavalla ku sillon :heart: ja saan häneltä enemmän tukee ja ymmärrystä ni ehkä nyt pärjäisin sen vaativammankin vauvan kanssa. Siskon pojat olleet huonoja nukkujia yötä päivää ja vielä molemmat korvatulehduskierteessä :/ Noo onneks varmaan meidän neiti on reippaana auttamassa vauvan hoidossa siinä missä pystyy. Ollu hirveen kiinnostunu 2 pienestä vauva serkustaan. Sillä perusteella melkoista isosiskomateriaalii. Mietityttää sekin että ymmärtääkö toi 3 vuotias sukupuolen jo miten tarkkaan. Hän kun nyt on vakuuttunu että meille tulee "pikkuveli" ja mitä mahtaa käydä jos sieltä tuleekin toinen prinsessa =) sykkeet oli neuvolassa sillon 156 (jos se mitään ikinä voi kertoo ees :LOL: )

Olikohan mulla vielä jotain. Hitto ku tän lahopään kanssa muista kanssa yhtään mitään ja sit tulee kirjotettuu 100 viestii päivässä ku lukee uusiks ja tulee mieleen jotain uutta.

Nyyttimyy ja murmeli 14+2
 
huomenta syysmammoille!
nyt on sit istukkabiopsiassa käyty ja se ei mennytkään ihan odotusten mukaan..eli istukka oli hyvässä paikassa josta näytteen olisi voinut ottaa, mutta lääkäri ei saanut otettua sitä.. kahden yrityksen jälkeen lopetettiin toimenpide koska alkoi kovasti supistelemaan ja loppuilta meni panadolia syödessä kun supisteli kipeästi. eilen lääkärineuvolassa kuitenkin kaikki hyvin..laskettu aika ei muuttunut, vaikka vauva oli 6 päivää vanhempi, en taida sitä itsekään muuttaa.. =)
lapsien kokoja oli kyselty ilmeisesti..meillä tyttö syntyi (40+3) 2830g/47cm ja poika (39+3) 3550g/50cm jonkin verran enemmän oli haasteetta pojan synnyttämisessä kun muuten olen aika pienikokoinen :) mutta kaikki mennyt hyvin molemmilla kerroilla =)

kuinka pitkiä synnytyksiä teillä muilla on ollut?onko toisen lapsen synnytys ollut nopeampi kuin ensimmäisen?

jane85 ja masukki 14+0
 
Jane85 Olipas harmi, ettei istukkabiopsia mennyt niin kuin piti, mut onneksi kuitenkin kaikki hyvin lääkärineuvolassa.

Tyttö syntyi rv 40+6 ja mitat olivat 3285g ja 50cm. Synnytys oli helppo ja jäi hyvät muistot. Meillä ei ole ollenkaan ollut yöheräämisiä, joten sen suhteen helpolla päästy. Ensimmäisen viikon ajan söi kerran yössä mut sen jälkeen on nukkunut läpi yöt. Muutenkin tyttö ollut helppo ja kiltti. Saa nähdä kuinka seuraavan kanssa käy.

Nyt ei kerkee enempää kun tyttö on koiruuden kimpussa.

Nenna ja siskoveli 14+5
 

Yhteistyössä