Tammikuun tähtöset 2017

Koska ryhmän perusti toinen nainen joka ei ole meidän ryhmässä täällä kaksplussalla ja ryhmä oli tarkoitettu kaikille mistä tahansa foorumilta. Eli ryhmää ei tehty tätä kaksplussan porukkaa varten :LOL:

Jos tahdotte myöhemmin tehdä oman niin sekin onnistuu varmasti?
 
Mä kannan myös omalta osaltani korteni kekoon, että tää pysyis aktiivisena. Ja sille päälle kun satun, niin höpötän varmaan jopa liikakin, mutta olkoot. :D

Mä olisin halunnu pitää raskauden kyllä salassa pidemmälle, mutta ensinnäkin näyttää vahvasti siltä, että turvotus paljastaa mut kohta jo, sekä pahoinvointi (mikä on onneks jo vähän helpottanut) ja etova olo kahvista.
Nyt oon onneks löytäny teen, jota pystyn juomaan ilman oksentamista, tosin ainoa ongelma siinä on se, että sekin on kofeiinitonta..

Saas nähdä mitä sitä keksii päällensä laittaa kummipojan synttäreille, mitkä on ens viikon viikonloppuna, varsinkin jos tää turvotus tästä vielä kasvaa.

Mutta mikäli nyt kaikki menee niin kuin on pohdittu, niin neuvolan ja ultran jälkeen sit kerrotaan, kun ollaan nähty, että pieni on oikeessa paikassa.

Mut kyllä on tän raskauden alku poikennut edellisistä.
Mutta eikös se niin menekin, että jokainen raskaus on erilainen, joten ei ihme, että tämä on erilainen.

Laitoin tytöille pyörimään lastenohjelmia tabletilta siksi aikaa, kun täytän astianpesukoneen ja pyykinpesukoneen ja laitan ne päälle.
Sen jälkeen sitte tossa jossain vaiheessa mennään hakemaan posti ja samalla poiketaan naapuria moikkaamassa.

Niin ja oireista sen verran vielä, että kyllä väsyttää, sen takia töissäkin on hyvä, että on kiireistä, koska silloin sitä väsymystä ei niin huomaa, mutta hiljaisina hetkinä sitten sitäkin enemmän. :)

Mut tosiaan nyt täyttää niitä koneita.

Susanna & Pähkinä 7+4
 
Ajateltiin yhden naisen kanssa kun niin moni varmaan haluaa myöhemminkin fb rhmään tai jäi laskuista pois niin luotiin uusi salainen fb ryhmä :)
Olisko mahdollista vaihtaa siihen? Jotenkin itse tuntee olevansa vähän lähempänä jutuissa näitä loppukuussa vauvan saavia, kun oma la on myös siellä kuun puolen välin paikkeilla. Ja jos se pysyisi vielä vähän pienempänä kuin tuo nykyinen, niin olisi vähän intiimimpi tunnelma ;)
 
Moi kaikille! Mäkin taidan vihdoinkin uskaltautua mukaan keskusteluun. Kävin tänään lääkärillä ja vaikka sykettä ei vielä näkynytkään niin jotain siellä näkyi ihan oikeassa paikassa! Yli vuosi sitten raskaus päättyi keskenmenoon ja silloin huomattiin, että toinen munatorvi on laajentunut eli raskautuminen saattaa olla hieman hankalampaa ja kohdun ulkopuolisen raskauden riski kohonnut. Mutta toistaiseksi siis kaikki hyvin! Nyt seurataan verikokeilla hormonien nousua ja viikon päästä sitten uudestaan ultraan, jossa arvioidaan tarkemmin laskettu aika. En malta odottaa!
Toista lasta on odotettu jo hyvän tovin. Ensimmäinen syntyi 2012 ja kesästä 2014 saakka ollaan toivottu toista. Yllätyksenä tuli, ettei se ollutkaan yhtä helppoa kuin ekalla kerralla :) Mutta täytyy pysyä positiivisena, josko nyt vihdoinkin saataisiin pikkusisarus pojalle.
Siitä on myös aikaa kun kirjottelin viimeksi täällä, joten oon kokonaan unohtanut vanhan nimimerkin, joten loin nyt sitten uuden :)

Asun Ranskassa, joten on tosi kiva päästä jutustelemaan suomalaisten mammojen kanssa edes näin netin kautta. Tulisin mielelläni myös mukaan fb-ryhmään. Ilmeisesti toiseen vielä pääsee? Lähetän viestiä iinaalinalle.

Eli tiedot vielä : 18.1 / ranskiss / 32 / Ranska / 2.
 
Tänään kolmannen kerran ultrattavana epävirallisesti, nyt vastasi viikkoja ovulaatiosta laskettuna eli 7+1 :) edelleenkään ei pahoinvointia, mitä edellisissä on hyvinkin ollut näillä viikoilla. Se on "vähän" jopa huolestuttanut. Tänään myös reilut menkkajomottelut, minkä vuoksi uä tehtiin.
Mutta koskapa pieni siellä kasvaa ja syke vahvistuu niin enpä haikailee mitään yökötyksiä enää :D
Tsemppiä ultran odottelijoille!
 
Armadillo, voimia!

Tsempit ultraa odottaville!

Mulla oli tänään ultra, ja tulos oli onneksi huojentava. Pieni vastasi viikkoja ja syke näkyi :love: Lääkäri sanoi vuodon tulevan kohdunkaulan limakalvoilta. Toisesta munasarjasta löytyi myös 3cm kysta, joka voi olla kipujen syynä. Eihän tämä tulevaa lupaa, mutta nyt olen huippuonnellinen, että sieltä pieni löytyi ja oli vielä oikeassa paikassakin. Ensi viikolla sitten eka neuvola.

Toivottavasti tämä ryhmä ei hiljene, vaikka moni meneekin fb. Omalta osaltani yritän pitää keskustelua yllä ;)
 
Armadillo pahoittelut! Toivottavasti kesä tuo tullessaan ilouutisia!

Täällä suunnassa ei mitään uutta, mitä nyt miehen toiveesta tein uuden testin, joka näytti selkeää plussaa. Mitään olotiloja ei ole sen kummemmin tullut, viikkoja vasta niin vähän. Pissalla saa käydä hiukan useammin ja tunteet kuohahtelee, mutta muilta vaivoilta on vielä vältytty. Pahoinvointia on aiempien raskauksien aikana ollut vaihtelevasti. Ekasta kohtuullisesti, toisesta pitempään ja perusteellisemmin ja kolmannesta lyhyen aikaa rajusti. Saa nähdä mitä tulevat viikot tuovat tullessaan! Nyt aion nauttia täysin rinnoin helposta olotilasta, vatsallaan nukkumisesta ja ihanista uuden satokauden vihanneksista, joita kauppaan on alkanut putkahdella vähitellen. Haaveena on ehtiä saada vielä kasvimaa iskuun ja karja laitumille ennen pöntönhalailu-vaihetta.

Vuohenkello 4+6 (?)
 
  • Tykkää
Reactions: LillaMinttu
Armadillo, voimia
Täältä plussatuulia sinne!

Onnea uusille! :)

Ja tsemppiä ultran odottajille! :)

Täällä tosiaan se viikko ultraan, ja kyllä vähän alkaa jännittää.

Huomenna ois töitä, mutta viikonloppu on onneks kokonaan vapaa.
Silloin katsellaan jääkiekkoa ja etenkin Suomen otteita. :)

Voi, että kun sydän sulaa, kun lapset nukkumaan mennessään sanoo "äiti, lakastan(rakastan) sinua" tai " mamma, jag älskal(älskar) dig" siinähän rupee tällänen hormonihirviö parkumaan ku viimistä päivää.

Mutta joo, taitaa olla järkevintä mennä uinumaan tonne miehen kainaloon, että jaksaa huomenna olla töissä. :)

Susanna & Pähkinä 7+4
 
  • Tykkää
Reactions: Punastuu
Mä oon kiinnostunut siitä fb-ryhmästä ehkä sitten vähän myöhemmin jos tosiaan pysyy kohtuullisen kokoisena ja "intiiminä".

Onko kaikki täällä menossa alkuraskauden ultraan? Mä en oo aiemmissa käynyt enkä nytkään tiedä. Kyllähän se houkuttelee, mutta kallista on o_O No, on tässä aikaa muutama viikko miettiä.. :)

Onnea hyvistä ultrakuulumisista! Voimahalaus Armadillolle ja tervetuloa uusille!

Mamadread ja itu 4+4
 

Yhteistyössä