Te, jotka ette matkustele ulkomaille

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
mää
Meilläkin on rahasta kiinni. Toiseksi minä jotenkin ajattlen niin, että sitten kun lapset on vanhempia (ala-asteella) ne muistavat matkat paremmin ja osaavat ottaa niistä enemmän irti. Joten säästetään siihen, että lapset ovat 7-8-vuotiaita.
 
kolmen äiti
Alkuperäinen kirjoittaja Etana-Elli:
Alkuperäinen kirjoittaja Pikkelispokkelis:
Suoraan sanoen minusta on aika pateettista olla matkustelematta. Jos ei halua lentää, myös muilla tavoilla pystyy reissaamaan vaikka Euroopan sisällä ja täällä on todella paljon nähtävää.

Oman kokemukseni mukaan ihmiset, jotka eivät koskaan matkaile kotimaan ulkopuolella ovat joko todella köyhiä tai sitten todella kapeakatseisia juntteja, sellaisia, joiden oikeastaan toivookin pysyvän Suomessa etteivät vain ulkomailla vie "Suomi-kuvaa" eteenpäin.
Lapsuuden kodisssa meillä ei ikinä matkusteltu, kun rahasta oli tiukkaa muutenkin. Silloin ajattelin että aika turhaa hommaa, mutta sitten aikuisena kun tulotaso parani ja pääsin matkustelun makuun, oli kun uusi maailma olisi avautunut, ihan konkreettisesti. :D

Uskoisin että aikas monella se on loppupeleissä kiinni rahasta. Ja kun siihen ettei reissata tottuu, muuttuu se tottumiskysymykseksikin. Sitä mitä ei ole kokenut, ei osaa kaivatakaan.
Sama tällä. Omille lapsille ehdottomasti haluan näyttää muitakin paikkoja kun Tukholman ja Tallinnan, mutta vasta sitten kun ymmärtävät siitä jotakin, eli joskus 7-vuotiaasta alkaen. Siihen saakka on aikaa säästää. :)
 
Kotomaassa on paljon nähtävää!
Aikanaan lapsena ja nuorena likkana reissasin vanhempieni kanssa kerran, pari vuodessa ulkomaille. Sain kai annoksen täyteen koska nyt aikuisiällä ei vois vähempää kiinnostaa.
 
vieras
Jos automatka Lahdesta Kuopioon vaatii ainakin yhden, mielellään kaksi pysäystä, niin kuinka meidän kävisi Thaimaan koneessa. "Välilasku Moskovaan ja joka tuppukylään siitä etiäpäin"
 
sori nyt vain
Alkuperäinen kirjoittaja Kotomaassa on paljon nähtävää!:
Aikanaan lapsena ja nuorena likkana reissasin vanhempieni kanssa kerran, pari vuodessa ulkomaille. Sain kai annoksen täyteen koska nyt aikuisiällä ei vois vähempää kiinnostaa.
Hah hah, tätä et usko itsekään. Aurinkomatkat joskus 80-luvulla vanhempien kanssa Kanarian saarille on pikkasen eri juttu kun ns. oikea matkustelu.

Mutta riippuu paljon omasta sivistyksestä, kielitaidosta ja ennekkoluulottomuudesta ym. yleisestä elämänasenteesta paljonko matkailusta saa irti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pikkelispokkelis:
Suoraan sanoen minusta on aika pateettista olla matkustelematta. Jos ei halua lentää, myös muilla tavoilla pystyy reissaamaan vaikka Euroopan sisällä ja täällä on todella paljon nähtävää.

Oman kokemukseni mukaan ihmiset, jotka eivät koskaan matkaile kotimaan ulkopuolella ovat joko todella köyhiä tai sitten todella kapeakatseisia juntteja, sellaisia, joiden oikeastaan toivookin pysyvän Suomessa etteivät vain ulkomailla vie "Suomi-kuvaa" eteenpäin.
Tämähän se rohkaiseekin "junttia" sivistämään itseään. Pah.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hehheh:
Aika jännä juttu, että ne jotka tykkäävät matkustelusta eivät hyväksy muuta syytä ei-matkusteluun kuin rahapulan! :D Jos ei vaan huvita, on heti 'juntti' tms. :D
Mä kyllä matkustelen, tämän vuoden puolella olen käynyt kolmessa eri euroopan maassa, eikä yksikään niistä ole Suomen naapurimaa :D Mutta oikeasti, mä en kovinkaan paljoa tykkää hotelliasumisesta, ja mä en todellakaan tykkää lentämisestä vaikka usein sitä teenkin.

Mä kyllä ymmärrän, jos matkailu ei kiinnosta. Täpötäydessä lentokoneessa nirppanokkien "minä matkustelen eli olen sivistynyt ihminen" -suomalaisten kanssa monta, monta, monta tuntia... plaah.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hehheh:
Aika jännä juttu, että ne jotka tykkäävät matkustelusta eivät hyväksy muuta syytä ei-matkusteluun kuin rahapulan! :D Jos ei vaan huvita, on heti 'juntti' tms. :D
Minä kyllä hyväksyn kaikki syyt. Semmoinen tosin kuulostaa vähän hassulta, kun sanotaan, että missään en ole käynyt, enkä käy, kun siellä "ulkomailla" (niin kuin kaikki Suomen ulkopuolella olisi sitä yhtä ja samaa) on kaikki niin huonosti. Tai että "kyllä Suomessakin riittää näkemistä" eikä silti ole käynyt kotoa kauempana kuin 50 km. Mutta kyllä sekin syy minulle kelpaa, saattaa vain hymyilyttää. Erittäin hyvin ymmärrän nämä syyt, ettei uskalla tai halua lentää tai ettei ole halua käyttää rahaa matkailuun, vaikka olisi varaakin. Tai ettei osaa kieliä ja sen vuoksi arastuttaa, tai ei tunne oloaan viihtyisäksi muilla mailla, täysin hyviä syitä =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja hehheh:
Aika jännä juttu, että ne jotka tykkäävät matkustelusta eivät hyväksy muuta syytä ei-matkusteluun kuin rahapulan! :D Jos ei vaan huvita, on heti 'juntti' tms. :D

Hyvaksyn kaikki syyt. Ei kaikkien TARVITSE tykata matkustelusta. Onneksi ihmiset on erilaisia. Itse vaipuisin depressioon, jos en koskaan paasisi muille maille...

Alkuperäinen kirjoittaja hiukkaskiihdytin:
opiskelijoina ei oo hirveesti rahaa eikä aikaa lähteä reissuun :/ kovasti menottas mutta pakko odottaa siihen asti että koulut on käyty ja saa oikeita töitä.
Mennään joskus meidän pikkujoulu-porukalla! :D :saint: Me ei varmaan tultaisi hengissä takaisin siltä reissulta... :LOL: :LOL:
 
Saraldo
Pääsyy siihen, ettei matkusteta, on raha. Vaikka on kaksi työssäkäyvää ihmistä ja yksi lapsi, niin siltikään sitä rahaa ei vaan jää säästöön. Ja silloin kun jää, käytämme sen johonkin tarpeellisempaan kuin matkusteluun.

Mua kyllä kiinnostais matkailu, mutta rajoitetusti. En halua matkustaa minnekään aurinkorannoille enkä päiväntasaajan tienoille, koska mun mielestäni Suomessakin on kesällä liian kuumaa. En myöskään haluaisi lentää pitkiä lentoja. Joten mun vaihtoehdot olisi varmaankin Euroopassa. Islanti kiinnostais ihan hirveästi, samoin Keski-Euroopan vanhat kaupungit.

Mutta: vaikkei meillä ole kuin se yksi lapsi, niin silti koen pelottavana lähteä reissuun hänen kanssaan. Pystytäänkö me nauttimaan reissusta, jos suurin osa reissusta on sitä, että etsitään lapsille sopivia kohteita? Kun olis kiva koluta niitä museoita ja nähtävyyksiäkin. Enkä voisi jättää lasta viikoksi kotiinkaan. Kotimaassa ollaan tehty päivän reissuja (Ikaalinen, Tamepre, Helsinki...), mutta ei olla täälläkään yövytty missään. Sen vois kyllä ottaa ohjelmaan ensi kesänä... Lappi on kanssa sellainen, joka kiehtoo mua hurjasti ja haluaisin päästä siellä käymään.

Parin vuoden kuluttua meillä on tiedossa reissu ison rapakon toiselle puolelle. Onneksi lapsi on silloin vähän vanhempi, että jaksaa paremmin pitkän lennon. Ja silloin olisi sitten tarkoitus viettää aikaa siellä pari kolme viikkoa.
 
kaks-ei-köyhää
Alkuperäinen kirjoittaja Pikkelispokkelis:
Suoraan sanoen minusta on aika pateettista olla matkustelematta. Jos ei halua lentää, myös muilla tavoilla pystyy reissaamaan vaikka Euroopan sisällä ja täällä on todella paljon nähtävää.

Oman kokemukseni mukaan ihmiset, jotka eivät koskaan matkaile kotimaan ulkopuolella ovat joko todella köyhiä tai sitten todella kapeakatseisia juntteja, sellaisia, joiden oikeastaan toivookin pysyvän Suomessa etteivät vain ulkomailla vie "Suomi-kuvaa" eteenpäin.
Sori. Emme ole köyhiä emmekä juntteja. Tosin tiedän molempia jotka käyvät ulkomailla. Toiset velaksi (kun on pakko ettei vaikuta köyhältä juntilta) ja toiset muuten vain viemässä Suomea kyseenalaisesti kartalle. Kai mekin sitten joskus innostutaan, vielä ei sitä päivää ole tullut. Pahoittelen.
 
epeli
Mä en tajua miksei sitä voi myöntää että se suurin syy on rahapula ja kielitaidon puute monella. Kuuluu yleissivistykseen tietää millaista oman maan rajojen ulkopuolella on!

Ja onhan ulkomailla aivan IHANIA paikkoja joista ei Suomessa osata haaveillakaan... Mitään halpoja massaturistikohteita ne parhaat mestat eivät kuitenkaan ole. Ja kyllä suurkaupungeissa tarvitsee olla paljon rahaa jos meinaa tasokkaassa hotellissa asua ja hyvissä ravintoloissa syödä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja epeli:

tota mä en kyllä millään suostu allekirjoittamaan.siis oikeesti,sit oot sivistyny ku oot käyny ulkomailla :LOL:
 
kolmen äiti
Alkuperäinen kirjoittaja kaks-ei-köyhää:
Alkuperäinen kirjoittaja Pikkelispokkelis:
Suoraan sanoen minusta on aika pateettista olla matkustelematta. Jos ei halua lentää, myös muilla tavoilla pystyy reissaamaan vaikka Euroopan sisällä ja täällä on todella paljon nähtävää.

Oman kokemukseni mukaan ihmiset, jotka eivät koskaan matkaile kotimaan ulkopuolella ovat joko todella köyhiä tai sitten todella kapeakatseisia juntteja, sellaisia, joiden oikeastaan toivookin pysyvän Suomessa etteivät vain ulkomailla vie "Suomi-kuvaa" eteenpäin.
Sori. Emme ole köyhiä emmekä juntteja. Tosin tiedän molempia jotka käyvät ulkomailla. Toiset velaksi (kun on pakko ettei vaikuta köyhältä juntilta) ja toiset muuten vain viemässä Suomea kyseenalaisesti kartalle. Kai mekin sitten joskus innostutaan, vielä ei sitä päivää ole tullut. Pahoittelen.
Noo, se köyhyys ja junttius ovat hyvin subjektiivisia käsitteitä. ;)
 
Matkustan taas heti kun lapsi on hieman vanhempi ja voin jättää sen isovanhempien kanssa kotiin. Mun mielestä pikkulasten (0-2v) paikka ei ole lentokoneessa, jos ei ole pakko, eikä aurinkorannalla puettuna ja leikkimässä 35-asteen lämmössä.
 
Yhteistyössä