Tein tänään ratkaisun!

Valitettavasti se pommi ei ollut sellainen ;D. Sekä se ei olisi ollut mikään pommi, kun sanoin jo että teen itsekin rahoja ja osan nekin tehdä. Kyllä kuin yrittäjä hän on hieno, hän tekee kaiken että asiakkaat ja muut yhteistyökumpaanit olisivat tyytyväisiä, mikä on hienoa. Mutta perhe ei kauheasti kiinnosta, se on aikamoista jo jos on niin työnarkomaani ja ei voi kun muutama krt vuodessa joskus täällä olla, pommi ettei se asiaa muutu, päinvastoin nyt tulossa sellaisia keikkoja että tuntu tuskin ikinä näe koko miestä. Tarvitsenko mä sellaista neljän lapsen kanssa? No en todellakaan. Koska en ole riipuvainen hänestä enkä kenestä että jotain sellaista voin kestä. Sanoin jo silloinkin että naisena mulle on tärkeä myös läheisyys ja noin en vitsi vietää koko elämän ja on kun jonossakin vaikka minkälaisia, luusereita ja machoja jos tarvitsen ja vaikka ei olisikaan tai en olisi halunnut miestä, niin parempi jo yksin olla kun näin.
nyt kyllä haluaisin kuulla, kuinka vaikka sun vuosi sujuu neljän kanssa ihan totaaliyyhoona. pistät oman mamman Pietarin junaan ja tilaat kamerat kotiin tositv:tä varten. firmat myyntiin, kun ei jaksa pyörittää/eivät tuota ja asiakkaat vaatii rahojaan takaisin. ensimmäinen tositv, jota mäkin kattoisin. kuinka sä pyörität arjen, koska sanothan tuossa, ettet ole riippuvainen kenestäkään. juujuu. suomen valttio maksaa lapsilisää, kelasta saa massia ja tuttu lekuri kirjoitta pillereitä. teepä kerrankin fiksu päätös, äläkä vain jauha paskaa yksinpärjäämisestä. todista se. ei meille, vaan itselles.
 
Miten sä voit myydä firman joka ei ole kannattava? :D Kerrotko?
Laittaa vaikka Viasat niin siellä saat katsoa erilaisia tosi-tv sarjoja. Mitä mun äiti tekee Pietarissa? Kun ei se tunne koko kaupunkia :/? Olen nytkin pärjänyt yksin lasten ja firmojen kanssa. Auts... en mä tarvitse rahallista apua mistää, mä pahoittelen, mutta apua lasten kanssa tarvitsen kun töitä pitäisi tehdä. Lapsilisiä tietysti saamme? Etkö sinä saa? :O No ohhoh! Pillereitä? Pahoittelen mutta pillereitä en syö, en edes e-pillereitä. Korkeintaan burana, vaikka sekin hyvin harvoin kun enemmän MSM jauhe:tta käytän kun kemikaaleja. Kerrotko tarkemmin pillereistä? Mitä mun pitäisi itselle todista? En tajua sun pointtia kun on niin lapsellinen ja hyökkävä kirjoitus, sinunkin päivä ei ole alkanut hyvin. Minulla on taas ihan kiva päivä :).
 
Juu sama aina täällä sanonut että lapsia en voi vanhana tehdä enkä ura, kun monet äidit valitsevat joko uran tai lapset ja mä kaiken, koska se jaksaminen lähtee vain omasta pääkopasta. Enkä myöskään jotain odottaa jaksa, mutta myös niin paljon on opittu virheistä että toivon mukaan valitsen nyt sen oikean jos sen haluan. Sekä jonossa olevia pitäisi katsoa haha jos on jou sellainen heistä löytyy, mikä voisi olla tosissaan hyvää, jos ei niin potkut kaikille :D
ura?! LOL
 
kyllä tappiollisenkin firman voi myydä, siitä ei vaan saa niin paljoa kuin voitollisesta
Varmasti voi jonku Timarin tai ison kampaamo ketjun, mutta ei mitään pientä valitettavasti et myy, jos ei ole kannattava. Hulluko sen ostaa? Itse myin vain yhden pienen yrityksen, siksi kun ne tulot ja työmäärä eivät sopineet minulle, siksi kun on muut isommaat projektit päällä ja näihin tai näiden kanssa 101% pitäisi mennä :).
 
Egosentrisyys
Jos se mies ei nytkään olekoskaan kotona, niin miten sun PERHEEN elämä muka muuttuu ratkaisevasti jos sinä jatkat yksihuoltajana jossain toisessa paikassa? Revit lapset päivän varoitusajalla johonkin vieraaseen paikkaan 6 vkoa (jos hyvin käy) ennen synnytystä... No, vauvan ja muiden lasten tapaamisen hallinnoinnillahan saa kyykytettyä puolisoa mielensä mukaan ja elatusmaksuilla ylläpidettyä jotain totuttua elintasoa.

Mutta kun minulla naisena on oikeus tehdä ihan mitä minä milloinkin päätän keksiä, vai?

Halpamaista olisi minunkin valitsemani termi. Lisäisin vielä empatiakyvyttömyyden ja egosentrisyyden.
 
Sillä tavalla että jos olen vapaa voin nauttia elämästä miten haluan :). Mitä järkeä on olla naimisissa ei tiedä kenen kanssa. Miehen kanss joka on josssain töissä aina kaukana? Voi olla monile se käy että hei nähdään taas kuukauden päästä, mutta minua tökki jo...En ole riipuvainen kenestä enkä tuu olemaan että mun pitäiisi kestää jotain mitä en halua...
 
Pistä firma pystyyn toisessa maassa.
Mä teen jo muiden kanssa yhteistyötä ulkomaailla. Mutta se ei ole vielä kunnolla aloitettu :). Eli en voi mihinkään lähteä ennen kun asiat toimii. Vaikka on tietysti hyvää idea ainakin kun lapset ovat isommaat. Kun ei ko maasta ikinä pitänyt hirveästi. Kylmyys, verot ym... Sekä nautin enemmän lämmöstä, tämä on myös syy miksi haluan oman loma-asunnon muualla.
 
Onko sitten pakko haukkua tai omia tarinoita keksiä?
katso jostain suomi-venäjä-viro-ugri -sanakirjasta määritelmä haukkumiselle. älä tee aloituksia, jos haluat vain myönteistä, ruskeakielistä palautetta. olet elämääs täällä jakanut sisältä ja ulkoa. minä en ole kateellinen. mutta olen eronnut yksinhuoltaja. ja jopa 10kk jälkeenkin on henkisesti välillä todella rikki. mutta meidän Milanna se liitää taivaalla ja ilmoittaa palstalle ekana, että otanpa eron, kun alkoi kyllästyttää eikä talokaan mene kaupaksi ja muutenkin on tylsää. eikä mieskunta tule koskaan oppimaan, vaan aina löytyy uusi, isolla pankkilainalla varustettu elättäjä. mun oloa helpottaa usein se näitä lukiessa, että sä olet ihan oikeasti noin yksinkertainen, kuin annat ymmärtää. rakasta, älä kärsi kovin pitkään ja unhoita. ;) onneksi on olemassa myös tuollaisia ihmisiä, kuin sinä.
 
Anteeksi mutta miehen takiako pitäisi itkeä tai ahdistua? Tirsk :D. En todellakaan. Tämä on mun elämä ja teen mitä haluan tai näen oikein. En mä vitsi itkeä mitään miehiä, jos sen olisin tehnyt, olisin varma koukussa täälläkin. Sekä voi apua mulle aivan sama menekö koko talo myynttiin tai ei, miten se talo tähän liity? :O Sekä kui et vastanut kysymyksiin?
 
Miten sä voit myydä firman joka ei ole kannattava? :D Kerrotko?
Laittaa vaikka Viasat niin siellä saat katsoa erilaisia tosi-tv sarjoja. Mitä mun äiti tekee Pietarissa? Kun ei se tunne koko kaupunkia :/? Olen nytkin pärjänyt yksin lasten ja firmojen kanssa. Auts... en mä tarvitse rahallista apua mistää, mä pahoittelen, mutta apua lasten kanssa tarvitsen kun töitä pitäisi tehdä. Lapsilisiä tietysti saamme? Etkö sinä saa? :O No ohhoh! Pillereitä? Pahoittelen mutta pillereitä en syö, en edes e-pillereitä. Korkeintaan burana, vaikka sekin hyvin harvoin kun enemmän MSM jauhe:tta käytän kun kemikaaleja. Kerrotko tarkemmin pillereistä? Mitä mun pitäisi itselle todista? En tajua sun pointtia kun on niin lapsellinen ja hyökkävä kirjoitus, sinunkin päivä ei ole alkanut hyvin. Minulla on taas ihan kiva päivä :).
I'll rest my case. Kaikkea hyvää sulle, ihan oikeasti. Et voi kovin kovia kolhuja elämässäsi saada, ymmärrät varmaan meidän muiden mukana, miksi.
 
Egosentrisyys
Sillä tavalla että jos olen vapaa voin nauttia elämästä miten haluan :). Mitä järkeä on olla naimisissa ei tiedä kenen kanssa. Miehen kanss joka on josssain töissä aina kaukana? Voi olla monile se käy että hei nähdään taas kuukauden päästä, mutta minua tökki jo...En ole riipuvainen kenestä enkä tuu olemaan että mun pitäiisi kestää jotain mitä en halua...
Miten se vapaus ja elämästä nauttiminen tähän liittyy? Voihan sitä tehdä ilman että riepottelee lapsia edestakaisin sinne sun tänne. Jos se mies ei ole paikalla ikinä niin sehän on se ja sama pysyä nykyisessä tilanteessa.

Mutta epäilen että kyseessä on a) raha ja b) uuden kumppanin hankinta
 
ainaskaan mun käsitystä menestyksestä ei vastaa se että perustelee firmoja miehensä rahoilla eikä kummiskaan saa niitä kannattamaan
Oletko paikan päällä kun perustin firmoja ;D. Kulta pieni rauhoittuu jo. Miehen rahoja ei ole missään firmoissa kiinni, eikä hänne firman rahoja ole mun firmoissa kiinni. Sinulla joku ihme pakkomieli asian suhteen, yrittää päästä jo eroon tästä.
 
Yhteistyössä