Terolut mimmit

Kävin eilen ostaa sukset, siis MINÄ ja SUKSET :D, ja kävin sit vähän koklaamassa.
Edellisestä hiihtämisestä oli vierähtäny n. 15 vuotta :O

Mun piti jo viimme vuonna hommata sukset, mutta se sitten jäi. Ja nyt oli otollinen aika hommata ne, kun ollaan parin viikon päästä lähössä Vuokattiin "hiihtolomalle"

Mikähän kp mulla on menossa nyt :ashamed:? Pitää varmaan selata ketjua taaksepäin, että vähän ees pysyis ajan tasalla.

Ja eilen soittelin sille mun kaverille joka marraskuussa sai tytön. Maanantaina pitäs mennä käymään siellä. Mua ahistaa koko ajatus ihan älyttömästi :(, mutta joskushan se eteen tulee kumminkin että siellä on käytävä.

Nyt meen vähän levittelee pyykkiä ja muutenkin siivoilee, saapi ajan kulumaan paremmin :)
 
Onnea miss_piggy!

Mulla menossa toka terolut kierto menossa ja toissapäivänä (kp11) bongasin ekaa kertaa vahvat kaksi viivaa. Peittoja oltiin heiluteltu edellisenä päivänä ja kyseisenä päivänä. Mitään ovulaatiotuntemuksia mulla ei kuitenkaan ole ollut, joten voihan olla etten ovuloi vaikka LH-huippu näkyykin testissä :/ LH-tasohan mulla on ihan liian matala raskaaksi tulemiseen ennen viime kiertoa eikä testissä LH-huippuakaan näkynyt tuon kierron aikana. Jospa tuo yksi terolut kierto olisi sitten vaikuttanut jotenkin? Tiedä häntä.
 
täällä ollaan lomalta takas :)

ONNEA TUHANNESTI miss_piggy!!!!!
ihan mahtavaaaa!!! ja kuten oon aikasemminki sanonu antaa niin paljon toivoa että se yritys vielä palkitaan! todella hienoa :)


ittelläni nyt kp21/39... ja odottelua odottelua....
sain kp18 tähän asti vahvimmat viivat ovistestiin ikinä..taisi olla joku One step testi.. siinä näkyi testiviiva jopa hitusen tummempana kuin kontrolli viiva! mutta samasta pissistä tein myös Alicen ovistestin ja siinä oli paljon haaleampi se viiva, ja sen mukaan ei siis ois ovista ollu edes vielä...? :/ eilen taas oli sitte viivat niin haaleita että uskon ja toivon kuitenkin että se kp18 testi oli positiivinen.... mene ja tiedä siitä sitten taas, mutta on mielestäni kyllä ollut kaikenmaailman nippailuja masussa paripäivää ja tuolloin kp18 tuli myös hieman ihan rusehtavaa vuotoa, mitä lie sekin!! :LOL: nii ja vielä en ole terolutteja alottanut... kaks kk oon niitä nyt syöny ja tää olis kolmas.. alan varmaa maanantaina ottaa sen 10päivää jonka jälkeen r-testejä kehiin :D

tsemppiä kaikille muille!! :heart:
 
miss_piggy
Nuo erimerkkiset ovistestithän voi tosiaan näyttää erivahvuisia viivoja, että täysin en itekään noihin ovistesteihin luottanut. Siksipä onkin hyvä ottaa varman päälle ja pupuilla :)
Mulla tää uuden vuoden ovis oli kyllä tunnistettavissa mahakivuistakin jo, en muista terojen aikana että mulla ois kertaakaan ollut mitään ns. oviskipuja.

miss_piggy ja mini-possu 6+4
 
  • Tykkää
Reactions: Melody89
jooo no harmitaa vähän kun ei ollu clear blue testiä matkassa mukana, jos siihen ois voinu paremmi luottaa... :D noh alotin terot nyt tänään jo kuitenkin, tulis sitte seuraava kierto taas nopeemmin.. se ois sit se kriittinen kolmas terokierto mulla ja sen jälkeen lääkäri suositteli että odottelisi jos alkais luomuna rullaamaan kierrot.. saas nähä..

ihmellistä pientä tiputteluvuotoa on tullu tänään taas.. siis ihan minimaalista haaleaa ruskeaa näkyy paperissa kun pyyhkii.. nyt siis kp 22.

onko kellään teistä ollu terojen aikana tiputteluvuotoa?
:O
mulla ei oo ikinä nimittäin ennen ollut minkäänlaista, joten vähän ihmetyttää.
 
Melody89 Mulla on ainakin tiputellut terojen aikana. Muutamassa kierrossa tuntunut oikeastaan siltä kuin söis viimeiset tapletit kuurista turhaan, kun vuoto alkais jo aikasemmin mutta tapletit vaan pidättelee kunnon vuotoa... Toivotaan että sulla olis ovis ollut matkalla.:) Oliko hyvä matka?

yrittäjä87 :hug: Olisko mahdollista mennä toiselle lääkärille? Ei noin voi olla! Onhan sullaki ikää jo 25 ja teroja jo tullut syötyä.:O

Täällä menossa vissiin jo kp40.. Ovista ei ole tullut bongattua. Testit näyttäny vaan kp17 asti samaa selkeää mutta haaleeta viivaa.:kieh: Terotkin aloitin, että päästäis ees uuteen kiertoon, kun mitää menkkatuntemuksiakaa ei oo näkyny. Masentaa vaihteeksi tämä koko hormoonitoiminta tai sen puute... Yhdeksän kuukautta yritystä ja mahdollisesti vain yksi ovis koko aikana...:'(
 
Alkaa taas orastava tissikipu :(. Viimme kierrossa merkkas menkkoja, saa nähä mitä kipu nyt meinaa. Vähän epäilen menkkoja, koska välillä on ollu VALTAVAA turvotusta.

Kävin eilen kahtomassa sitä kaverin vauvaa, olihan se pien. Ikääkin jo 2kk. Ahistus oli kova kun pääsin lähemmäs kaverin taloa, mutta se sitten kaikkos siinä kun kaverin kanssa juteltiin niitä näitä :). Meijän tilanteesta ei tällä kertaa puhuttu, yleensä puheluitten ja näkemisten pääaihe on meidän yrittäminen. Johan sitä on jo melki 1,5 vuotta takana. Ja kaikkee tuohon 1,5 vuoteen on mahtunu, iloja ja suruja.

On niin äärettömän avuton olo, kun ei oikeestaan itte voi mittään tehhä :(. Vois tietty mennä kaikkiin ihme hoitoihin, mutta siinäkin olis valta muilla. Mulla on kyllä totaalisen ihmeellinen ajatusmaailma, mutta kait mä perustelen sen sillai itelleni että kolme alkanutta raskautta on aika hyvin siihen nähen että joillakin EI tapahdu vuosiin yhtään mitään. Joten vaikka olen viallinen, nii en ihan kokonaan. Onko tällasessa ajattelussa niin mitään järkeä???
 
kiitos vastauksesta tiuhti!

fossiilille en osaa sanoa muuta, kun että kannattaa tehdä ihan niinkuin oma sydän ja pää sanoo : /


oma napainen pikakysymys!! jos joku osaa auttaa olisin kiitollinen!!

eli siis...
kp 20 asti ollu huonovointisuutta, närästystä ja mielettömiä toispuoleisia ala-vatsakipuja.. ei tullu siinä vaiheessa vielä mieleen että ois ehkä ovis, joten kp 22 alotin terot. sain sit kuitenki kp 23 ja kp 24 vahvat ovisviivat ja kp 24 alavatsakipu oli pahimmillaan!
nyt on siis kp 25 ja oon ottanu 4 päivänä teropillerin nyt. kannattaisko mun lopettaa ne pillerit nyt kesken ja odottaa muutama päivä että menis ovis varmasti ohi??
vai jatkanko vaan hammasta purren 10 päivää pillerit loppuun, tietäen että meni tää ovis sitte sivusuun. :(
eli voisko tän oviksen ehkä vielä pelastaa lopettamalla terot väliaikasesti??

kiitos jos joku jaksaa jelppiä!!:heart:
 
Viimeksi muokattu:
Hähhääää :D

Repäsin tänään ihan urakalla ja kävin sanomassa itteni irti :D :D :D :D
On niin hyvä olo että.

Ens viikko ollaa siä reissussa ja sit pitäs toden teolla alkaa laittaa sitä firmaa pystyyn :)

Eilen oli testi nega, jos joku harmittaa niin se. Luovutan plussan suhteen tässä kierrossa vasta sitten ku punainen täti kurvaa pihaan :)
 
Tarvitsisin pikaisia neuvoja. Mulle on siis määrätty terot kp15-24 tasoittamaan kiertoa (kierrot ennen teroja 40-41pvä). Ensimmäinen tero kierto meni hyvin ja menkat alkoivat 3pvä viimeisestä tabletista. Tässä kierrossa kuitenkin menkat alkoivat jo kesken tablettien kp21. Mitä teen loppujen kolmen pillerin kanssa? Syönkö niitä ollenkaan nyt kun menkat jo alkoivat? Mistä voi johtua, että vuoto alkaa jo ennen kuurin loppua? Tuhannesti kiitoksia kaikille jotka jaksavat vastata!
 
fosssiili onko viivat tuplaantunu? :)

miss_piggy eikai ole enää vuodellut pahasti? mutta oon ymmärtäny että pieni tiputtelu voi olla ihan normaalia..?

mama en tiedä varmaa vastausta, mutta itse jatkaisin varmaan pillereiden syömistä ja katsoisin miten tilanne etenee..

(.)
päätin nyt kuitenkin tehdä niin että, söin 5 päivää teroja ja pidin välissä 2pv tauon ihan varmuuden vuoksi, kun oli ovistuntemukset sellaset ettei ole koskaan ennen ollut, toispuoleista alavatsa kipua ja neppailuja lähes viikon, sekä vahvat, kirkuvan punaiset viivat ovisteisteihin terojen aikana! limakin alkoi lisääntyä kun vielä napsin teroja ja yltyi vaan tuon 2pvn tauon aikana..
nyt pitäs sitten pari viikkoa jännätä miten käy!! :D

mites te muut??
onko kellään tullut uutta pontta yrittämiseen! :)
 
Viimeksi muokattu:
Mä soin 3 kiertoa teroja ja nyt menossa eka kierto "luomuna". Sain ekan, vahvan, ovisplussan testiin ja ovuloin luultavasti ekan kerran pillereiden lopettamisen (10kk) jälkeen. Ovispäivä tuli ihan normaalisti kp 16, eli mulla ainakin Terot ajoi asiansa ja normalisoi kierron. Nyt menossa DPO 7, jännäillään tuottiko ovis tulosta ;)
 
miss_piggy
mama:Itse söisin kuurin loppuun vaikka menkat alkaiskin kesken laatan.

Stiina:Mullakin olevinaan oli ovis terojen jälkeen kp 14-15, mutta jatkoin kuitenki sinnillä tikuttelua ja se OIKEA kunnon ovis tuli silloin kp 26 :D En tiedä oliko sitte kaks ovista tuossa kierrossa, mutta tärppi ainakin kävi :)

Mulla ei oo enää verta vuotanut, se oli vain se keskiviikkoinen pieni vuotelu, jota ei kyllä tullut edes siteeseen asti. Tänään tein huvikseni testin ku pakkohan se on vieläkin tikutella ja kyllähän se viiva on vahva :D

Nyt siis rv 7+2.
 
mama Itse oon kans syöny kuurin loppuun,vaikka menkat olis ollut alkamassa jo aiemmin.

Fossiili, Melody ja Stiina Pidetään peukkuja että olis tärpänny.:D

miss_piggy Hyvä jos ei enää oo ollut vuotoa.:heart: Tuu kertoon sitte neuvolakuulumiset.

Täällä teroja syöty viimenen jo 22.päivä eikä tätiä vaan näy... Ei oo muissa kierroissa tällästäkää ongelmaa ollu. Kp 46 jo tänään...:confused: Ennen teroilla vuotanut liikakin usein. R-testi negaa... Yrittäny täällä palstallakin käydä harvemmin, kun ittellä ei tapahdu mitään ja sitte ahdistaa vielä enemmän kun miettii ettei tapahdu mitään...:ashamed: Vähä vissiin sekavia ajatuksia.
 
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy
Onnea miss_piggy! <3
Tulin pitkästä aikaa käymään täällä. Teroja on syöty, jotka sittemmin vaihdetto Primoihin.
Mutta olin miss_piggy lukevinani jostain ketjusta, että olet syönyt gelee royalea ja teroja. Söitkö siinä kierrossa, missä raskauduit?
Itse aloitin gelee royalit ja loppukiertoon tulee taas primot.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy
miss_piggy
Onnea miss_piggy! <3
Tulin pitkästä aikaa käymään täällä. Teroja on syöty, jotka sittemmin vaihdetto Primoihin.
Mutta olin miss_piggy lukevinani jostain ketjusta, että olet syönyt gelee royalea ja teroja. Söitkö siinä kierrossa, missä raskauduit?
Itse aloitin gelee royalit ja loppukiertoon tulee taas primot.
Söin tosiaan tässäki kierrossa noita gelee royaleita, tai siis ennenku plussasin :D Eli otin niitä 2/pvä, se maksimiannos :) Nyt sitte ku sillon plussa tuli, niin en enää oo niitä uskaltanu ottaa. Eihän sitä tiä, voihan niistäkin jotain apua olla esim. ovulaation kehittymiseen.
 
Lomalla käyty ja kovin oli touhukas viikko. Tuli aikasta paljon hiiheltyä, poika n.27km, minä 42km ja mies 80km :D. Ja mullahan oli ollu viimmex vuonna 98 sukset jalassa :LOL:, joten voin olla varsin tyytyväinen tulokseeni. Käytiin pojan kanssa maailman suurimmassa Angry Birds Avtivity Parkissa, oli se vaan huikeen iso. Ja eilen käytiin lillumassa kylpylässä. Muuten oli ihan vaan tuota hiihtoa ja lepoa. Joten oli varsin onnistunut reissu kaikin puolin...

Ja niitä muita kuulumisia. On mun nyt pakko kertoa eli tänään tuli testiin 2-3 viikkoa :heart:. Teille uskallan kertoa, kun ei sillai irl tunneta :). Siis meillähän oli ihan sama tilanne viimmex kun Vuokatissa oltiin, reissun jälkeen testasin ja sama tulos oli testissä. Mutta huonostihhan siinä kävi. Nyt oon vähän positiivisemmalla mielellä liikkellä. Meinasin varhaisultraan ensin mennä ja sit vasta ilmottaa neuvolaan. Jos mentäs menkkojen mukaan nii viikkoja olis 5+6 ja siis 28 kp:n mukaan. Mutta uskon tuota testiä ja sehän meinaa sitä että ovis ollu myöhemmin. Näinhän mulla on aina menny. Ärsyttää kun neuvolassa aina ottavat niitten viimesten menkkojen mukaan. Viime kerralla joutu sinne varhaisultraan menemään uudestaan pari viikko myöhemmin, kun oli niin pienet viikot kun menkkojen mukaan laski.

Nyt mä meen purkaa kassit sun muut :)
 
  • Tykkää
Reactions: Tiuhti87
miss_piggy
Vaude! Voi, onnea vielä oikein kovasti miss_piggy!
Oliko sinulla muuten ensimmäinen kierto ilman teroja vaiko viimeinen tero -kierto meneillään?
Eka kierto terojen jälkeen missä plussasin, siis oletin että ovis oli kp 15, kuten terojenki aikana, mutta jatkoin kuitenki oviksen tikuttelua, ja sainki kunnon ovisplussan kp 26. Ja menkatkaan ei sitte alkanu enää kp 29 niinku ois pitäny, joten se kierto oli pidempi muutenki. Ja heti napsahti :)

Nyt rv 8+2.
 
Fossiili:kiss: Toivotaan että nyt kaikki menis hyvin.:heart:

Täällä kuukautiset lopuillaan. Alkasivat sitte vihdoin viikon odotuksen jälkeen, mutta olleet taas hiukan erikoiset... Niukkaa ja limaista vuotoa..:confused: Negatiivinen olo koko vauva-asian kanssa. Olen tässä töihinkin ehtinyt palata... Sais tämän rahapuolen perheessä vähän paremmalle tolalle niin, jos vaikka sitte tilais lääkärille uutta aikaa. Ei tässä varmaan muu auta. Ei se vauva vaan saa alkuaan... ainakaan ilman ovista.
 
Tiuhti Kyllä toive on kova, että pikkunen pysyy loppuun asti matkassa :heart:

Tiiän että jossain vaiheessa se pelko taas hiipii selkärankaa pitkin tuonne pääkoppaan, vaikka kuinka yrittäisin ottaa niinkö rennosti. Tulee olemaan pitkiä viikkoja ennen varhaisultraa ja sitten taas kun ootetaan sitä vko:n 12 ultraa :)
 
heippa kaikille,
oon ihan uus lukija ja kirjoittelija, oon kyllä syönyt jo teroja öö... 6kiertoo? sitä ennen viime kesänä olin vähän aikaa ilman ja sitä ennen teroja kans käyttäny.. Tosiaan lapsi olisi meillä haaveena, on ollu jo pitkään. Nyt vaan rupeaa paineet kasvamaan, aloitin itsekkin gelee royalin ja F-vitamiinin syönnin vasta.
Mulla on ollut muutamassa papassa lieviä muutoksia, olen itse omassa päässäni pähkäillyt voisiko siinä olla vika ettei tärppää.. Nyt terojen aikaan oon tuntenu(tai kuvitellut tuntevani) oviksen, ja kierto ollut ensimmäistä kertaa säännöllinen. Mutta nyt tässä kierrossa, (tänään kp 14 eli siis huomenna alkaa terot taas), alkoi tiputtelemaan kp 10, ja tiputtelee edelleen, ei ole ikinä ennen ollut tiputtelua, ennemmin liian harvoin vain, osaisitteko kertoa mistä tämä voi johtua?
Mulla ovis tuntunut yleensä kp14 eli tänään ois pitäny tuntua mutta eipä ole tuntunut, pupuiltu on tietysti silti.. :)
IHANAA kuulla että pitkät odotukset on palkittu! miss_piggy ja fossiili, ja tsemppiä teille!! :)) <3

Muuten suosittelen lukemaan tosta F-vitamiinista, se on vasta markkinoille tullut ja sain luontaistuote kauppijaalta semmoisen esitteen ja ymmärsin että on aika hyvä lapsettomuus jutuissa ja muissa vastaavissa.

Plussa tuulia kaikille!!!
 
Mä kanssa kävin jo eilen laittamassa viestiä, mutta jonnekin se on kadonnut.. |O

No mutta joka tapauksessa, olen 21-vuotias jolla todettiin maanantaina PCO. Ja sainkin sitten terolut kuurin. Miehen kanssa yritetään lasta, lokakuussa tuli keskenmeno viikolla 11. Keskenmenon jälkeen ei ole tullut menkkoja, ja aina ennenkin oli ollut tosi epäsäännölliset, tullut kerran vuodessa.

Hei sitten jos joku viittis auttaa. Onko kenelläkään alaselässä särkyä kuurin aloittamisen jälkeen?
 

Yhteistyössä