Täällä yksi kuumeilija mutta kuukautiset on muuttuneet ihmeellisiksi. Tuhruvuotoa tulee viikon verran ennen menkkoja ja raskautuminen ei onnistu. Ei siis kauan yritettykään toista lasta, mutta silti luulen että vikaa on kierrossa. Tätä jatkunut jo monta kuukautta, mutta nyt vasta tajusin että mistä on kyse kun lueskelin materiaalia enemmän.
Olen lukenut että terolut on juuri tuhruvuotoa ja häiriintynyttä ovulaatiota varten ja jopa ensimmäisen kierron aikana raskautuminen onnistuu usein.
Eli kysymys: Saako jos tarvitsee terolut kuurin tavalliselta lääkäriltä, vai pitääkö mennä gynelle? Missä vaiheessa terolutia pitää alkaa ottaa, ihan kierron alussa vai milloin vaan? Jos nyt alkoi kuukautiset ja maanantaina saisin terolutit, niin voko heti aloittaa ottaa niitä?
Kertokaas nyt hätäiselle, en millään malta mennä vaan lääkärille kyselemään, kun haluaisin jo toimintaa!