Toisesta ketjusta tuli mieleen, Kuinka paljon miehenne määräävät teidän menoistanne?

[QUOTE="harmaana";29808990]Tarkoitinkin sitä, että päälle päin se ei näy. Kyllähän minä olen monta kertaa lähtenytkin menoihini, eihän kukaan tajua, miten vaikeaa se oikeasti on. Hän ei suoraan kiellä. Ja jos kieltää, hänellä on aina "hyvä" syy. Hän ei myöskään vaadi minua tekemään niitä asioita valmiiksi, mutta tiedän, että jos jätän ne tekemättä, lapset eivät saa ruokaa, eivätkä mene harrastuksiin jne (on koettu, enkä toista kertaa tee sitä virhettä, että jättäisin ne asiat huolehtimatta). Tuonkin voi kuitata sillä, että en minä nyt vain osannut/muistanut/ei kai se ole niin tarkkaa.

Eli jos tästä lähtisin tämän vuoksi, tätä pidettäisiin ihan turhana erona ja minua nipottajana.[/QUOTE]

Siis se että mies ei ruoki omia lapsiaan ja jättää heidät heitteille jos et sinä tee kaikkea valmiiksi ei kyllä ole mikään turha syy erota. Suhteesi kuulostaa aivan kamalalta.

 

[QUOTE="vieras.";29809010]Siis se että mies ei ruoki omia lapsiaan ja jättää heidät heitteille jos et sinä tee kaikkea valmiiksi ei kyllä ole mikään turha syy erota. Suhteesi kuulostaa aivan kamalalta.[/QUOTE]

Totta kyllä. Mutta kun "eihän niiltä miehiltä saa odottaa liikaa, kun ne kuitenkin yrittää parhaansa. Ei kaiken tarvitse olla niin tarkkaa aina." Näinhän täälläkin aina sanotaan. Missä sitten menee nipottamisen ja heitteille jättämisen kultainen keskitie?

 

Mies ei määrää. Ei omista saati mun asioista. Hullu ajatuskin. Meillä määrään yksin minä!

 

Meillä mies kyllä ihan taatusti huolehtii lapsista. Ei ole sellaisesta pelkoa.

Ainoa jota tämä häiritsee on siis minä. Mies haluaa pelotella että jos lähden ni jotain pahaa tapahtuu minulle kuitenkin. Tai kun joskus olen puhunut erilleen muuttamisesta ni sanoi että jos erotaan ni minun elämään tulee mies joka heittää minut ulospakkaseen, hakkaa ja raiskaa.

 

[QUOTE="Annastiina";29809047]Meillä mies kyllä ihan taatusti huolehtii lapsista. Ei ole sellaisesta pelkoa.

Ainoa jota tämä häiritsee on siis minä. Mies haluaa pelotella että jos lähden ni jotain pahaa tapahtuu minulle kuitenkin. Tai kun joskus olen puhunut erilleen muuttamisesta ni sanoi että jos erotaan ni minun elämään tulee mies joka heittää minut ulospakkaseen, hakkaa ja raiskaa.[/QUOTE]

Minusta voisit sanoa miehellesi, että olet aikuinen ihminen ja osaat huolehtia itsestäsi. Jos hän haluaa verhota mustasukkaisen rajoittamisen tuohon "huolehtimiseen", voit ihan hyvin sanoa, että pahoitat mielesi, kun hän jatkuvasti aliarvioi sinua ja kohtelee kuin lasta. Yhtä ikävää se on, kohdistuu se epäluottamus sitten sinun uskollisuutesi tai itsenäisyyteesi.

 

Tästä on keskusteltu monta kertaa. Olen kertonut, suuttunut joskus jopa korottanut ääntäni kun tuntuu ettei minua kuulla ollenkaan. Olen itkenyt, ollut pahalla mielellä ja surullinen.
Olen pyytäny ja kertonut kauniisti. Mutta kun ei auta. Mies on sitä mieltä että huoli on aiheellinen. Kun haluan lähteä johonkin niin tiuskii ja mököttää.

Kuitenkin, niinkuin joku toinenkin sanoi, meillä on ulospäin todella hyvä suhde. Kukaan ei varmaan edes osaa aavistaa minkälaista tämä on. Anoppi ehkä kun hänen kanssaan on joskus ollut puhe tuosta miehen äkkipikaisuudesta.
Mies ei lyö minua. Ja muukin fyysinen kiinnikäyminen on jäänyt mielestäni jo pois.

 

[QUOTE="harmaana";29808990]Tarkoitinkin sitä, että päälle päin se ei näy. Kyllähän minä olen monta kertaa lähtenytkin menoihini, eihän kukaan tajua, miten vaikeaa se oikeasti on. Hän ei suoraan kiellä. Ja jos kieltää, hänellä on aina "hyvä" syy. Hän ei myöskään vaadi minua tekemään niitä asioita valmiiksi, mutta tiedän, että jos jätän ne tekemättä, lapset eivät saa ruokaa, eivätkä mene harrastuksiin jne (on koettu, enkä toista kertaa tee sitä virhettä, että jättäisin ne asiat huolehtimatta). Tuonkin voi kuitata sillä, että en minä nyt vain osannut/muistanut/ei kai se ole niin tarkkaa.

Eli jos tästä lähtisin tämän vuoksi, tätä pidettäisiin ihan turhana erona ja minua nipottajana.[/QUOTE]

Oikeesti, että voi jättää lapset ruokkimatta päästäkseen osoittamaan mieltään : /

 

[QUOTE="Annastiina";29809096]Tästä on keskusteltu monta kertaa. Olen kertonut, suuttunut joskus jopa korottanut ääntäni kun tuntuu ettei minua kuulla ollenkaan. Olen itkenyt, ollut pahalla mielellä ja surullinen.
Olen pyytäny ja kertonut kauniisti. Mutta kun ei auta. Mies on sitä mieltä että huoli on aiheellinen. Kun haluan lähteä johonkin niin tiuskii ja mököttää.

Kuitenkin, niinkuin joku toinenkin sanoi, meillä on ulospäin todella hyvä suhde. Kukaan ei varmaan edes osaa aavistaa minkälaista tämä on. Anoppi ehkä kun hänen kanssaan on joskus ollut puhe tuosta miehen äkkipikaisuudesta.
Mies ei lyö minua. Ja muukin fyysinen kiinnikäyminen on jäänyt mielestäni jo pois.[/QUOTE]

Jos mies sanoo, että huoli on aiheellinen, on sekin mielestäni hyvä syy lähteä. Sehän tarkoittaa sitä, että hän pitää sinua aivan kakarana eikä tasaveroisena kumppanina. Hän ei luota sinuun ja kykyysi elää omaa elämää ja tehdä valintoja.

Vaikka tiedän (ja taidat itsekin tietää), ettei kyse ole nyt siitä, että mies oikeasti kuvittelee sinun tulevan heti raiskatuksi, kun eroatte. Huolehtiminen vain kuulostaa paremmalta kuin halu kontrolloida ja se on ehkä miehelle mukavampi myöntää.

 

[QUOTE="harmaana";29809025]Totta kyllä. Mutta kun "eihän niiltä miehiltä saa odottaa liikaa, kun ne kuitenkin yrittää parhaansa. Ei kaiken tarvitse olla niin tarkkaa aina." Näinhän täälläkin aina sanotaan. Missä sitten menee nipottamisen ja heitteille jättämisen kultainen keskitie?[/QUOTE]

Kultainen keskitie on se, että mies antaa siellä kotona kuin kodin ulkopuolella suht saman panoksen kuin sinä. Ja molemmat saa päättää omista menoistaan, tietysti yhteen sovitellen. Mutta että toinen voi vaikka lähteä kaverin kanssa viikonloppumatkalle Pariisiin jos niin haluaa ilman kamalia mustasukkaisuuskohtauksia.

Omaat kyllä aika vääristyneen käsityksen parisuhteesta jos mielestäsi elät normaalissa sellaisessa ja vika on sinussa koska nipotat. En katselis tuollaista menoa hetkeäkään. Mutta omat valintansahan jokainen tekee ja jos suhteesi tekee sinut onnelliseksi niin mitäpä tuohon on sanomaan kunhan lapset eivät kärsi.

 

Oikeesti, että voi jättää lapset ruokkimatta päästäkseen osoittamaan mieltään : /

Niin, tiedän. Uskomatonta, eikö vaan?

Ehkä olen ollut liikaa tällä palstalla, mutta täällä kyllä saa syyllistettyä itsensä tästäkin. Eihän palstalla tajuta, että oikeasti ne hommat jää tekemättä, jos äiti ei niitä tee ja tällaisesta kyllä helposti eksyy sinne marttyyripolulle. Ja samoin ei tajuta, että kaikki erot eivät ole niitä "ei nyt vain enää huvita" -päähänpistoja, vaikkei pettämistä, väkivaltaa tai viinaa kuvioissa olisikaan.

 

Miehen mielestä olen niin kiltti ja hyväsydäminen etten osaa pitää puoliani. Sen takia on kuulemma huolissaan. Vaikka olen sanonut että en ikinä vapaaehtoisesti anna kenenkään minuun koskea.

Olen saanut muutamia paniikkikohtauksia jo pelkästään siitä että mieheni painaa minut seinää vasten niin etten pääse kulkemaan. En taatusti alistu mihinkään vapaaehtoisesti muidenkaan kanssa.
Mies tietää sen kyllä. Tai sitten ei usko siihen.

Tiedän etten halua elää näin. Mutta en toisaalta haluaisi myöskään rikkoa lasten perhettä jos kyse onkin vain siitä että ongelma on minun päässäni? Olen nipottaja? Tai vaadin liikaa?

Minulla ei ole näin vakavia parisuhteita ennen ollutkaan. Mieheni on ensimmäinen vakava seurustelukumppani.

 

jos mies yrittäs kieltää mua menemästä johonkin tai alkais vahtaa jotenkin, olisin varmaan koko ajan menossa, koska eihän sellasen kanssa haluu olla joka on ahdistava. Ei tommonen vahtiminen ja kiukuttelu oo mitään normaalia.

 

[QUOTE="vieras.";29809145]Kultainen keskitie on se, että mies antaa siellä kotona kuin kodin ulkopuolella suht saman panoksen kuin sinä. Ja molemmat saa päättää omista menoistaan, tietysti yhteen sovitellen. Mutta että toinen voi vaikka lähteä kaverin kanssa viikonloppumatkalle Pariisiin jos niin haluaa ilman kamalia mustasukkaisuuskohtauksia.

Omaat kyllä aika vääristyneen käsityksen parisuhteesta jos mielestäsi elät normaalissa sellaisessa ja vika on sinussa koska nipotat. En katselis tuollaista menoa hetkeäkään. Mutta omat valintansahan jokainen tekee ja jos suhteesi tekee sinut onnelliseksi niin mitäpä tuohon on sanomaan kunhan lapset eivät kärsi.[/QUOTE]

Ei, ymmärsit väärin! En missään tapauksessa sano, että parisuhteeni on normaali. Ongelmani on vain se, etten uskalla lähteä. En pelkää miestäni vaan lasten elämän hajoamista. Ja toisaalta ajattelen niinkin, että niin kauan kun emme eroa, minulla on kontrolli myös lasten ja miehen väliseen suhteeseen ja arkeen. Miten ihmeessä voisin antaa lapset huoletta viikonlopuksi isälleen, kun muutama tuntikin on mahdotonta?

Joo tiedän, että tämä on sairasta. Olen kyllä suunnitellut, että eroan, kun on "oikea aika", mutta eihän sitä koskaan tule. Edelleen, pelkuri kun olen.

 

[QUOTE="harmaana";29809171]Ei, ymmärsit väärin! En missään tapauksessa sano, että parisuhteeni on normaali. Ongelmani on vain se, etten uskalla lähteä. En pelkää miestäni vaan lasten elämän hajoamista. Ja toisaalta ajattelen niinkin, että niin kauan kun emme eroa, minulla on kontrolli myös lasten ja miehen väliseen suhteeseen ja arkeen. Miten ihmeessä voisin antaa lapset huoletta viikonlopuksi isälleen, kun muutama tuntikin on mahdotonta?

Joo tiedän, että tämä on sairasta. Olen kyllä suunnitellut, että eroan, kun on "oikea aika", mutta eihän sitä koskaan tule. Edelleen, pelkuri kun olen.[/QUOTE]

Niin samanlaisia tunteita minulla.
Tosin tiedän että mies kyllä huolehtii lapsista aina kun olen poissa kotoa.
Mutta se että myytäisiin talo josta on vielä lainaa? Jaettaisiin tavarat, autot? Muutettaisiin? Miten saisin voimia tehdä sen kaiken?
Miten se vaikuttaa lapsiin?

 

[QUOTE="Annastiina";29809153]Miehen mielestä olen niin kiltti ja hyväsydäminen etten osaa pitää puoliani. Sen takia on kuulemma huolissaan. Vaikka olen sanonut että en ikinä vapaaehtoisesti anna kenenkään minuun koskea.

Olen saanut muutamia paniikkikohtauksia jo pelkästään siitä että mieheni painaa minut seinää vasten niin etten pääse kulkemaan. En taatusti alistu mihinkään vapaaehtoisesti muidenkaan kanssa.
Mies tietää sen kyllä. Tai sitten ei usko siihen.

Tiedän etten halua elää näin. Mutta en toisaalta haluaisi myöskään rikkoa lasten perhettä jos kyse onkin vain siitä että ongelma on minun päässäni? Olen nipottaja? Tai vaadin liikaa?

Minulla ei ole näin vakavia parisuhteita ennen ollutkaan. Mieheni on ensimmäinen vakava seurustelukumppani.[/QUOTE]

Edelleen olen sitä mieltä, että miehesi haluaa vain olla muka empaattinen, kun väittää, ettet pärjäisi yksin. Minkä ikäisenä menitte yhteen? Onko sinua koskaan raiskattu? Jos olet pystynyt elämään ennen häntäkin, pystyt todennäköisesti siihen eronkin jälkeen. Voit sanoa tämän miehellesi.

 

Olin nuori kun mentiin mieheni kanssa yhteen. Mieheni on minua useamman vuoden vanhempi. Itse olin alaikäinen. Tämä ikäero ei kuitenkaan koskaan ole ollut sinällään ongelma meille eikä lähipiirille. Kyse ei ole kymmenistä vuosista kuitenkaan.

 

[QUOTE="Annastiina";29809047] Mies haluaa pelotella että jos lähden ni jotain pahaa tapahtuu minulle kuitenkin. Tai kun joskus olen puhunut erilleen muuttamisesta ni sanoi että jos erotaan ni minun elämään tulee mies joka heittää minut ulospakkaseen, hakkaa ja raiskaa.[/QUOTE]

no, sanoisin, että suhteesi on kamala ja elämäsi niin ahdistavaa, että itse en sitä pystyisi elämään.

minun korvaani kuullostaa siltä, että miehelläsi on jonkinlaisia mielenterveyden ongelmia. niihin pitäisi saada apuja, mutten kyllä osaa neuvoa miten (keskustelu kun ei liene saa miestäsi hakeutumaan avun piiriin?)

suosittelisin sinulle siis avun hakemista. mene keskustelemaan ammattilaisten kanssa. jos mies sitä väkivaltaisesti vastustaa, niin tee rikosilmoitus. jos mies vastustaa vaan sanoin, niin älä kuuntele.

 

Enää mies ei halua tästä edes puhua. Hermostuu tai poistuu tilanteesta kun edes aloitan asiaa..

Olen oikeasti niin tyhmä etten edes tiedä mistä aloittaisin? Jos haluan erota niin mitä teen? En voi muuttaa pois ennen kuin talo on myyty? Mies ei tähän varmasti halua jäädä ja minulla ei siihen ole mahdollisuutta edes.

 

Ei määräile yhtään, eikä muutenkaan osoita mieltä. Kummallakin on vapaus tehdä juuri niitä asioita, joista pitää. Ei ole tervettä yrittää hallita toista ja rajoittaa menemisiä millään tavalla.

 

Välillä vaan tuntuu et tarvis sellasen miellyttävän, turvallisen olon.