toisia ns. sikiöseuloista kiinni jääneitä?

  • Viestiketjun aloittaja erilainenko
  • Ensimmäinen viesti
tääl ei onneks eksy ku metsästys aikaan noita toisten koiria pihaan..tosin noi hirvikoirat ku tulee nii piru on irti pihassa..se ku ei erota hevosta nähtävästi hirvestä.. :LOL:
kissat on puussa..ja meidän koiruus aivan sekaisin..se ei voi sietää muita koiria.
sillo kiehun kyl. onneks ei montaa kertaa vuodes tarvi käydä tappelemas sitä pois tuosta.

mitähän hyvää laittas viikonloppuna ruuaksi??????
saankoha eka kerran eläissäni ton 60kg painossa rikki ku mässsään koko ajan taas jotakin.
normaalisti pärjään nii vähällä..nyt tuntuu et mässään koko ajan.. :eek:
 
varohan, jos ei koivet kestä kaikkea kuuttakymmentä kiloa :LOL:
ai että oli taivas, kun sain aamulla nukkua yhdeksään =) isäntä leikki typyn kaa seitsemästä lähtien ja meikä makaa. mitenhän sattuikin sellainen vahinko, et tuollaisen ukon löysin. sekin sattui työpaikan tulospalkkioreissulla vuokatissa =) olin just päättänyt pistää edellisen ukon pellolle (seurusteltiin 12 v), koska tuli mieleen et mun pitäis muksujakin ruveta tekeen mut ei inspistä enää sen kanssa. sitten löytyi tälläinen, jonka kanssa on laitettu tuulemaan ja toinen kovaa vauhtia tulossa. nyt mulla ikää niin paljon, et parempi kun ei enää tee. on varmaan niin mätiä jo meikäläisen munasolut, että aina ois jossain seuloissa kiinni ja vaikka minkä näköistä häiriötä tiedossa.... :LOL:

reissuun tekis mieli, mut siirtyy sit ensi talveen. just oli ukon kaa päätetty budabestin reissu tehdä, kun kaksi viivaa näyttäytyi. mä sit oon niin friikki, etten uskalla riskeerata mitään ja reissu peruttiin.... ekaa imetin 7 kk ja tarkoitus ois tätäkin, jos vaan kaikki natsaa, joten ei kummosia reissuja ennen sitä pysty miettimään...

ihana kun satoi kunnolla lunta viime yönä. nyt jo näyttää talvelle, kun lunta enemmän kuin 20 cm!
 
hiiiiiop....!!!!
ja kivan karsea päivä tulossa. lauantaina lohkesi sit kunnon siivu hampaasta.. :(
ja tänään hammaslääkärille pakko mennä..enkä kammoa paikkaa kun ihan hulluna.. :eek:
yön näin jo painajaisia ja paniikki on jotain ihan uskomatonta...apua apua apua!!!!!!
Miten voiki ihminen pelätä sitä paikkaa näin vietävästi ja pakko kai se on käydä ku niin paha pala irtosi.. :'(
jäbä ei enää missään viistossa vaan on kyl nii selkee perätila ku olla ja voi...
potkii nii tonne alas jonneki..liikkeetki on huomattavasti vaimeammat ku ylös potkiessa.
mut tuntuu ne ny onneks kuitenki.
huomenna viel se äitipoli päälle..oikein piinapäivät edessä.
ukkoki jossain uudes työmaalla nii en tiedä tuleeko se sit mukaan. :/
huomisesta kyl selviää mut tänä päivänä oon varmaan shokista vainaa... :'(

tänä aamuna laitoin noita kaapissa pölyttyneitä pieniä vauvan vaatteita pesuun. tuntu kyl aikast hassulta niitä pyykätä..pakko kai se on valmiiksi eis jotain laitella ku ei täs ole ku kolmisen viikkoa ku esikoinen syntyi. :eek: kauheeta... :eek:
pakko lähtee imuroimaan väliin ku meinaa ylikiepeille paniikista heittää..

hammaslääkärikammoinen nemika ja perätila jäbykkä 30+1
 
Niin se päättyi meidänkin pienen elämä ennen kun kerkesi kunnolla edes alkamaan. En montaa päivää kerennyt lapsivesi tutkimuksen tuloksista nauttimaan. Keskiviikkona oli neuvola ja siellä ei vauvan sydänääniä löydetty, menin sitten sairaalaan ja siellä sit totesivat että lapsivesi on hävinnyt kokonaan ja vauvan sydän ei enää lyö. Pieni tyttäremme syntyi Rv 23+5 ystävänpäivänä 14.2. Synnytys kesti kokonaisuudessaan noin 5 tuntia. En voinut katsoa lastamme, tuska olisi ollut liian kova. Pala minusta revittiin pois ennen kuin olin valmis siitä luopumaan. Ikävä on valtava, välillä ylitse pääsemätön. Hautajaiset ovat viikonloppuna. Kävin hakemassa enkelini ruumiin itse sairaalalta ja vein kirkolle. Sain olla vielä kerran kahden pieneni kanssa ja kertoa kuinka paljon ikävöin ja rakastan häntä.
 
tauski82: :hug: ei voi olla totta :'( kaiken sen jälkeen ku sait vielä hyviä tuloksia :'(
tuskaasi en voi edes kuvitellakaan, täällä nyt ollut huonoja uutisia liikaakin. :'(
voimia ja jaksamisia suureen suruunne :hug:
ja viikonlopuksi voimia myös sylin täydeltä :hug: :'(
nyt on liian monta enkelivauvaa syntynyt, eikä mitkään sanat varmasti lohduta.
järkevää selitystä kun näille ei ole, eikä siihenkään jaksa uskoa että näin oli tarkoitettu. :'(
voimia vielä sylin täydeltä :'( :hug:

nemika :'(
 
Olen pahoillani, että teillekin kävi näin. Nyt on olleet oikeat suruviikot tällä palstalla, kun enkelivauvoja tuntuu jatkuvasti tulevan. :hug: :hug: :hug:
Saatan kuvitella tuskaasi; itse odottaessani tuloksia ja viikkoja jo ollessa kasassa lähes se 20, mietin silloin mielessäni että joutuuko sitä lapsensa hautaamaan... Voin kuvitella, että on raskaista raskain päivä teillä edessä! :hug: :hug:
Ei taida sanatkaan auttaa; ja tuntuu ettei oikein sanoja löydäkään tässä tilanteessa, jossa joku käy läpi niin suurta tuskaa, josta itsellä ei tietoakaan! Voimia ja toivotaan valoisampaa tulevaisuutta! :heart:

jeppistä
 

ensikertalainen: onnea hyvistä uutisista! jotakin positiivista välillä! en ole pysynyt mukana, joten minkä vuoksi jouduitte siihen punktioon? onnellista odotusaikaa ja toivotaan, että teittin muksu pyörähtää ajoissa oikeaan asentoon.... =) :flower:

nemika: still alive? :LOL: kyllähän sitä hammaslääkäriä ja synnytystä voi ihan silleen verrata.... eikö jo tunnu synnytysten jälkeen, et noi hammaslääkärit on pikku juttu? :LOL:
itsellä lohkesi hammas niin pahoin joitakin vuosia sitten, että se jouduttiin repimään pois ja leukaluuhun porattiin reikä, johon ruuvilla laitettiin implantti kiinni... sillon voin sanoa pelänneeni; eikä se luun maku poratessa maistunut miltään hyvältä... :x
tämä potkii edelleen jonnekin alas ja mun mielestä jo rauhottunutkin liikkeittensä puolesta eikä myllää silleen mitä viikko sitten vielä! :kieh: joten kohta sitä ollaan sit leikeltävänä, perkele! viime yönä koski ihan sikana toiselle puolelle; en tiedä mitä kakru teki (varmaan puri), mut kun viimein tuskiltani sain kylkeä käännettyä, se kipu loppui kuin seinään. mikä lie. vai yrittikö kääntyä muttei sopinu?

jeppistä ja mökö 31+0
 
Voi kuinka elämä voikaan olla julmaa, :'( saitte jo niin hyviä tuloksia ja pikkuinen ei kuitenkaan jaksanut! Olen todella pahoillani, muistan itsekin kun vauvani oli poissa, moneen viikkoon en ymmärtänyt lohdutksen sanoista mitään, kai olin jossain shokissa! Elämä helpottuu ajan myötä, usko pois, vaikka nyt se ei siltä tuntuisikaan :hug:
 
Onkohan teillä Nemika ja Jeppistä jokin telepaattinen yhteys, kun kumpikaan ei suostu kääntymään :LOL: No toivotaan että, kummatkin vielä kääntyy!

Itse kävin toissaviikolla rakenneultrassa ja kaikki oli onneksi hyvin. Sydämmestäkään ei mitään löytynyt! . Oliko teillä muilla vielä uusintaultraa sydämmen takia! Mulla on vielä tällä viikolla yksi ultra, jossa katotaan sydämmeen johtavien suonien paikat, koska näkee paremmin, kun viikkoja enemmän. Silloin siis viikkoja 23. Näin Hämeenlinnassa!

Jade-Julia ja tytsy 22+4 :heart:
 
ensikertalainen: onnea hyvistä tuloksista sinne :heart: nyt pääset masua kasvattelemaan ilman huolia sitten. =)

jade-julia: onnea rakenneultran tuloksista sinne :flower: mulla ei uusintaultraa ollut sydämen takia vaikka vaavilla oli sitä turvotusta alunalkaen. mut kontrolleissa ku olen käynyt ovat sydämen virtauksia katselleet.
juu tää mun jäbä käänty varmaan myötätunnosta väärinpäin jeppiksen vauvaa kohtaan. kun niin hyvin raivotarjonnassa pysyi.

jeppistä: juu hengissä ihme kyllä..ihan sikana pelotti ja tärisin kauhusta.
ja nyt saanu kunnon supisteluista kärsiä sitten. aamulla olis sit huomen se kontrolli äippäpolille. täytyy toivoo et jäbä on vaa kasvanu ny tarpeeks et kelpaa viisaammille.
tääl kans tuo masuelo rauhoittunut tosi paljon edellisviikkoon. päiväl jo tökin ja painelin sitä rassua hereille et sain elonmerkkejä. nyt se myllää tuolla kyl kiitettävästi näin iltaa kohden.
mut tonne alas jonneki pistelee ja nipistelee kivasti..en oo ajatellukaa tuota puremistaktiikkaa jos se on täälläki sitä.. :LOL: :LOL:
tai sit paikat vaa venyyyyyyyy... :/

juu tuntuu kyl et synnytän mieluummin ku hammaslääkäriin menen. tsiisus mikä paikka.
vaiks pakko myöntää et oli se täti nii taitava etten tienny mitään vaiks pelkäsinki kauhiasti.
tosin puuduttikin melkein puoli naamaa ku tiesi mun pelon. vieläki paikoin puuduksis turpa.. :LOL: :LOL:
 
Tauski82: :'( Todella ikävää kuulla, että hyvistä tuloksista huolimatta kaikki ei ollutkaan kunnossa eikä pikkuinen enkelinne tarkoitettu tähän maailmaan. :hug:

Ensikertalainen: onnea sinulle hyvistä tuloksista -riskiluku todellakin huima 1/5 -siinä näkee, että ihmeitäkin tapahtuu ja kaikki voi kääntyä hyväksi vaikka ennuste näyttää huonolta.

Jeppistä: Ihana kuulla et jossain on lunta, oikeesti -meillä su oli vähän satanut ja neiti lähti heti ulos hiihtämään -ehti sulaa jo ennen iltaa ja nyt vihertää taas nurmikko -vois mennä vaikka haravoimaan. onneks päästään Leville pääsiäisenä nauttimaan lumesta -hiihtämään ei tällä mahalla enää mennä.

Meilläkin pikkunen istuu mahassa! :heart:
 
ensikertalainen: onhan tuota turvotusta ollut, joten huokaisu on varmasti ollut syvä :heart:
onnea vielä!

jade-julia: onnea teillekin rakenteista. ja sitten onnellista odotusta, kunnes alkaa jotain uutta ilmenemään kuten nemikalla ja meikäläisellä
:LOL: nemika on niin myötätuntoinen ihminen, että mua lohduttaakseen pukkas jäbän samoinpäin... :LOL: tää on varmaan tätä toukokuun vaihteen härkien tyyliä :headwall:
vaikka nemika onkin vannonut tekevänsä jo maaliskuussa, niin oikea laskettu siellä meikäläisen lähellä :LOL:

merika: juu on meillä savossa lunta; yleensä varmaan kolme kertaa enemmän. nyt hikisesti vajaa puol metriä, ehkä 30 cm? onneks meidän nurmikko ei viherrä, kun kesän kunniaksi ennen viimeistä nurmikon leikkausta meittin leikkuukone särkyi :LOL: millä mä nyt nurmikkoo ajelisin.... paljonko sul on viikot, kun vielä sydämellä istuvan mukelon merkkasit :LOL: mulla alkaa jo ärräpäät lennellä... :LOL:

nemika: hyvä ettei nyt jännityksestä kesken mennyt. mulla menee kohta kesken tuon uhmaikäisen tytön takia. onko ihan normaalia et noi on niin kauheita jo tässä 1v11kk iässä :kieh: vai liekö sillä joku adhd tai vastaava? uskomaton pässinpää; oinas horoskoopiltaan ja nyt ois toinen sarvipää tulossa. auttakaa!!!!! |O
mul ois huomenna kans neuvolalekuri, joka sit toivottavasti kirjoittaa tän loppuajan kertalinttuusta saikkua ettei enää tartte sen takia lekurilla juosta. on niin nuorikin lekuri et paniikissa meinas viimeks jo sairaalaan mut lykätä. tää supistelee ihan sikana ja musta tuntuu et en enää kehta peffaa sohvalta nostaa kun niin v-mäiselle tuntuu!
 
jeppistä: juu mun pitäis joskus hillitä tätä myötäelämistä..olisin kyl siinä raivotarjonnas roikottanu tätä mieluummin..et miten ois.josko käännettäisi nämä oikein päin??? :LOL:
elä ny tuota vajaa kahden vuoden ikää kauhistele..ootas ku se on tuon 4v... :kieh: :kieh:
sit vasta tuo "lempeä" luonne on näkyvillä parhaiden.. :kieh: :kieh: :LOL:

ihme pistelyä vasemmalla puolella mahaa..venyyköhän vai mitä hittoa nipistelee..kyyryssä saapi kävellä ku liikkeelle lähtee. kohta rollaattori hommattava et huoneesta huoneeseen pääsee menee.
ja ny ku suppailee vielä näin paljo nii kiva toi huominen sairaala reissu lähtee ajamaan. 60km suuntaansa..mut tää pistely ahistaa enemmän..
täytyy saunas käydä jos vaiks asettus jossain vaihees. tai sit mun nahka repiää kyl ens yön aikana tätä menoo jos nää jotain venymis nippailuja on.
saa tehtyä sektionki ite katos ku luonto hoitelee asiaa... :xmas:
 
jeppistä: viikkoja kohta 26. Esikoinen teki voltin vast viikolla 36. Ei mua niinkään se istuminen stressaa -kääntyy varmaan viel ihan ok asentoon, mut se koko esikoinen oli 4800g ja risat. No onneks voi verrata sf-mittoja nyt kekenään -yläkäyrän yläpuolella mennään nytkin, tasaista tahtia. no, pääseepähän sit viel ultraan joskus lopussa jos jatkaa samaan malliin kasvamista.
 
merika: onneks joku jaksaa olla noin positiivisella mielellä! :flower: tietty jos kokemusta noinkin myöhäisestä kiepistä niin eihän se sit vielä hätäilytä =) onhan tuolla ekalla kokoa ollut; itse painoin tasan 4800 g, joten on meikäläisenkin äitillä ollut ponnistelemista :heart: olin kyllä monta viikkoa yliaikainen, joten kaippa se suurin syy siinä.

nemika: heti kun kerrot miten tämän täältä kippaa toisin päin, niin varmasti teen sen. ois yksi huoli vähemmän. tää on välillä poikittain ja potkii kylkeen ja välillä monottelee alas, joten ei nyt vielä lähtökuopissaan vaan vaihtelee onneks asentoaan. jospa se siitä :eek:
vai että neljän vuoden ikää pitäisi odotella; sehän mielenkiintoista kun silloin eka on sen neljä ja toka kaksi :kieh: :kieh: meillä nykyään kaikki on "en ota"! ihan sama mitä kysyt niin vastaus on sama. eilen illalla taas härkläs koiraa, kun tietää et siitä mä kimpaannun ja tietty sit koiraankin tää kireys tarttuu ja muris muksulle, kun tää kiersi sitä ympäri. ei auta kuin pitää ne erillään, koska ei typy osaa käyttäytyä ja antaa koiran olla rauhassa. :kieh:
aurinko paistaa, jee... jospa joskus risukasaankin...
 
Ensikertalainen: Ei ollut mitään tekemistä punktion kanssa. Jostain syystä lapsivettä ei vain muodostunut lisää. Jokaisessa ultrassa vettä oli vähemmän. Syytä yritetään kyllä selvittää. Vauvalle tehtiin ruumiinavaus, istukka tutkitaan ja minusta otettiin 19 putkea verta, uus verikoe tällä viikolla ja sit viel yhet verikokeet parin kuukauden päästä. Kaikki tulokset kootaan yhteen ja sit mennään 3 kuukauden päästä kuulemaan tulokset. Jos sit ei ole syy selvinnyt niin sit ei selviä ollenkaan.
 
Heippa. Ajattelin minäkin tulla tänne kirjoittamaan kun hirvittää vähän kun minäkin jäin kiinni tuosta veri seulasta ja ens viikon ke olisi se lapsivesitutkimus.

Luin noita tekstejä ja oli pakko tulla tiedustelemaan kun tuo tauski kirjoitti että ei ollut enää lapsi vettä niin johtuiko se siitä lapsivesitutkimuksesta vai jostain muusta kun alkoi hirvittämään että onko tuo mahdollista että sen tutkimuksen johdosta lapsivesi häviää.

Olisin kiitollinen jos joku tietäisi tähän vastausta kun itse olen siihen tutkimukseen vasta menossa.

Todella isot :hug: tauskille
 
kotiäiti32: tauski kerkesikin vastaamaan ettei se veden vähyys punktiosta johdu. itse saman käyneenä voin kertoa sen mitä minulle sanottiin, että neulanreikä umpeutuu parissa päivässä. kuulemma joku sellainen systeemi siellä luonnostaan, että korjaa vauriot. tietty jos on joku tulehdus tai punktion seurauksena saa jonkun tulehduksen, niin eri asia ja on kait sitten niitäkin harvoja (myös tässä ketjussa joku kertoi) että pussit repeäisivät. mutta lienee tosi tosi tosi harvinaista; ainakin aiemmilla viikoilla. suurin hätä lienee niistä tulehduksista. hyvin se menee, kun muistat ottaa rauhassa sen jälkeen.... :hug:

tauski: olen kuullut että reuma tekisi vähäisen lapsiveden. kattovatko ne sinulta sitä?
 
nyt on piinaava polikäynti takana. ja sairaalaan olisin joutunut. :'(
kohtu auennut jonnin verran sisäpuolelta ja kohdunkaula lyhentynyt reippaasti.
eli supistelut tehny tuhoa oikein kunnolla. :(
mitenkä sitä sairaalaan jää makaamaan kun kotona on kaksi muksua vailla hoitoa.
supistuksia estäviä lääkkeitä mitä voi kotiin antaa en saa ottaa ku verenpaine on alhaalla. omat paineet romahtavat niillä lääkkeillä sitten.
kortisonin pistoa miettivät mutta jättivät antamatta vielä. jos ei helpota nii heti käymään hakemas kortisoni sit. sen paras vaikutusaika ku on 1vrk-7vrk pistämisestä. ja siihen väliin pitäisi synnytys osua. eli on aikast vaikea arvioida sitä sitten.
ens maanantaina uusi kontrolli jos sinne asti pääsee sitten.
jäbä oli kasvanut 1,3kg nyt paino. eli sillä omalla käyrällä kasvaa tasaisesti.
ainut hyvä puoli oli että viime yönä kääntyi raivotarjontaan takaisin. eli jos syntyy pian niin norm. synnytys voipi onnistua. mut jos perätilassa ja liian ennenaikainen niin sektio pakollinen.
nyt vaa lepoa lepoa lepoa...
ja ihan armoton veetutus on asian takia päällä..ei jaksa!!!!!!!!!!!!!!!

nemika + jäbä liian aikainen 30+2 :(
 
Neminka: Toivotaan parasta et malttaa viellä olla mahassa ja kasvaa isommaksi.

Kotiäiti32: mä vastasinkin sulle jo kerran. Saitko sä muuten millaisen riskiluvun? Kyllä se punktio varmasti hyvin menee -siellä katsovat sit lapsiveden määrää ja kertovat tarkemmin rakenteista. Oletko ehkä menossa TYKS:iin -itse kävin siellä ja kaikki meni tosi hyvin! Vaikka tulosten odottelu on piinaavaa, saa kuitenkin mielenrauhan. Jaksamista sinne, onneksi sulla on lapsia mitkä pitää ajatukset varmasti arjessa.
 
nemika, onneksi vauva on tuonkin kokoinen jo. Hyvin varmasti pärjää, vaikka syntyisi ennen aikojaan. Tunnen yhden äidin, jonka vauva syntyi rv.35 ja painoi kilon. Hänellekkin laitettiin kortisoonipiikki, koska kyseessä oli raskausmyrkytys. Tehohoidossa oli 5-6 viikkoa, mutta nykyisin ihan reipas, kohta 12v. koululainen. Onhan tietysti parempi jos vielä masussa sinittelisi, mutta minkäs luonnolle teet! :hug: Eikös teillä muutkin lapsoset olleet ennenaikaisia!
 

Yhteistyössä