Toiveena vauva 2017-2018

Kertokaa jos listassa on virheitä, nyt pitäisi olla päivitelty ja kaikki lisäilty mukaan. Tervetuloa uusille, ihanaa kun porukka kasvaa! <3 Ei kenenkään ole hyvä kuumeilla yksin :) Tai no yksin ja yksin, mutta kiva jakaa kokemuksia ja kuulumisia muiden kanssa :)
 
Tervetuloa, Cassis, Kikati ja inasofia! Enemmän väkeä, enemmän tulevia vauvoja! <3

M|ra, samaa juuri apteekissa hikoilin, että kyllähän mä nyt yhden Orionin pystyssä pidän näillä ostoksillani. Mulle ei nyt äkkiseltään tule vitamiinien (erityisesti se foolihappo) ja hammaslääkärin (pitäis itsekin uskaltaa tilata aika) lisäksi mieleen muuta kuin se, että terveellisiä elämäntapoja (terveellinen ruokavalio ja sopivasti liikuntaa) on hyvä noudattaa. Pitäisihän sillä olla jo vaikutusta hedelmällisyyteen, mutta erityisesti sitten raskausaikana sikiön hyvinvointiin. <3

Cassis, mä ymmärrän hyvin, että teidän taustalla mielellään aloittaa yrityksen ”ajoissa”. Mulla oli kyllä hirvee (uusi) vauvakuume myös, kun esikoinen oli noin 2-4 kuukautta, mutta ajattelin, että en vielä ole valmis. Nyt sitten, kun aika tuntui kypsältä, miehellä kesti pari kuukautta (eli ikuisuus :D) lämmetä ajatukselle ja mun takaraivossa kummittelee ajatus, että olisi pitänyt aloittaa aikaisemmin, kun kaipuu toiseen lapseen polttelee jo hurjana.

Kikati, mulla myös osa vitamiinivalmisteista aiheuttaa pahoinvointi, luulen, että on jotain yliherkkyyttä ehkä jollekin täyteaineelle tai muulle. Nyt mulla on käytössä hyväksi havaittuja valmisteita, lähes kaikista vitamiineista erikseen, eli mun vitamiinien syönti on ”kourallinen nappeja naamaan”-tyyppistä. Muitakin vesiliukoisia vitamiineja mun on pakko syödä foolihapon lisäksi, muuten esikoinen vetää kaikki vitamiinit ja hivenaineet rinnan kautta.

inasofia, mulla on aikaisemmin ollut Mirenaa vastaava ehkäisyvalmiste käytössä ja sen lopettamisen jälkeen ekat kuukautiset tuli kahden kuukauden päästä ja kierto palasi niin säännölliseksi kuin mulla ylipäänsä voi olla. Toivotaan, että sullakin kroppa ”palautuu” nopeasti!

pumpulipallero, meille ja mulle on ollut tärkeää saada lyhyitä omia hetkiä. En ole käytännössä ollut paljon erossa esikoisesta, eikä hän ole esimerkiksi vielä kertaakaan ollut yökylässä. Todellakin sama kuin inasofialla, että itsellä oli vaikea olla vauvasta erossa, kaipaus heräsi kaupassa käynnin aikana. Kahdestaan saunaan pääsy on meille kullanarvoinen hetki, onneksi toiset mummu ja pappa asuvat lähellä, joten tätä saadaan toteuttaa riittävän usein. Nyt isällä ja pojalla on yhteisiä ”harrastusmenoja” ja mä saan omaa aikaa välillä enemmän kuin tarvis ja välillä taas kaipaisi enemmän.


Mulla on mennyt mielialat tämän vauvakuumeen kanssa ylös ja alas. Välillä oon onneni kukkuloilla ja rennohko, mutta usein myös iskee ahdistus ja pelko siitä, että ei tästä mitään vauvaa tule. Onneksi esikoinen pitää kiireisenä, ettei kokoajan kieriskele suunnilleen itsesäälissä täällä. Tarkoitus ei ole täyttää tätä keskustelua itsesäälissä rypemisellä, mutta tämä kakkosen yrittäminen menee nyt jotenkin enemmän ja syvemmin tunteisiin kuin esikoisen.

Jouduin antibioottikuurille ja ensimmäisenä mieleen iski ajatus, miten lääkekuuri vaikuttaa ovulaatioon. Vastausta ei löytynyt pakkausselosteesta, sillä siinä kerrottiin, ettei ”vaikutusta hedelmällisyyteen ole tutkittu”.

Niin tai näin, nyt on menossa kp 13 ja ovistestit ajattelin aloittaa viikonloppuna. Uskoisin, että ovulaatio olisi jälleen aikaisintaan kp 20 tienoilla kuitenkin. Harvinaista olisi, jos tulisi aikaisemmin, mutta en halua päästää livahtamaan ohikaan. Talletuksia pitäisi jaksaa myös tehdä tasaisesti, mutta kipuilu vie nyt voimat.
 
Iik mulla paniikki!! Koht on hammaslääkäri ja unohdin et saattaa ollaet otetaan röntgenkuvat...!!! Ni en muistanu/ älynny tehä r- testiä... Vaikka tietty toivesjattelua et olis raskaana.. MUTTA kun n. Viikko sit mul sattu toiselle puolelle alavatsaa/ munasarjas (??) ni toive olis eka ovulaato ?? Lisäks nännit oli törröllää.. XD

Tietääks joku et jos siel olis nyt tärpänny ni ku siit olis n. Viikko jos ees sitäkään.. Et miten röntgenin käy... Kannattaaks mennä ottaa kuviu? Tietty kyl ne varmaan siel tietää kertoo, mut silti..
 
Et saan ite päättää otetaanko kuvat vai ei. Ja sit et kuulemma säteily on niin vähästä et kuulemma uuden säädöksen mukaan ei haittaa.

Otettii kuvat ja luulen et raskauden mahdollisuus on 0,1%..
 
Kiitos kiitos! :)

Maanantaina pitäs sitten alkaa hedelmällinen viikko! Romanttisesti jo miestä muistuttelin, että ensi viikolla pitäs olla alasti saman peiton alla :D

Täällä on myös mielialavaihteluita yrittämisen suhteen, mutta enemmänkin niin, että välillä meinaa iskeä epävarmuus ja ahdistus. Oonko valmis tähän? Ja seuraavana hetkenä haaveilen sydämenkuvat silmissä kahesta viivasta pissatikussa.
Ja nyt kotona ollessa (kiitos työmarkkinat) on muutoinkin aivan liikaa aikaa ajatella.

Saas nähä kuinka paljon käyn täällä höyryämässä kun alkaa testaamisen/menkkojen odottelu :D
 
Mulla on myös Kikati samanlaisia fiiliksiä uuden vauvan suhteen. Toisena päivänä ihan kauhea tarve ja kiire tulla raskaaksi ja sit taas seuraavana päivänä voi tulla epävarmuus et ollaankohan me sittenkään vielä valmiita uuteen vauvavuoteen ja jakamaan huomio kahden lapsen kanssa... Ristiriitaista. Olen pohtinut viime aikoina paljon ikäeroasiaa.. Mikä olisi hyvä ikäero ym. Olen tullut siihen tulokseen, että varmasti kaikissa ikäeroissa on omat hyvät ja huonot puolet ja koskaan ei pysty ennustamaan tulevaisuuteen miten asiat lutviutuu kahden lapsen kanssa. :) Kai aina uuteen hyppääminen hiukan saa pelottaakin.
 
Kikati mullakin pitas olla ovulaatio ensi viikolla.. on kylla noita testeja tuolla kaapissa varmuuden vuoksi :) viime kierrossa se tuli myohemmin, kp17. Jospa tassa kierrossa menisi ns normaalisti :) mutta kylla mies sen tietaa etta ensi viikolla ollaan petihommissa :D eika silla kylla mitaan sita vastaan ole :)
Janna muuten, minulla alkaa aina halut lisaantymaan jo kuukautisten aikaan?:D eli tuskin me kumminkaan ensi viikkoon odotellaan. Onneksi ne kuukautiset on nyt ohi :D
inasofia onhan se varmasti oma haasteensa siina, miten kahden lapsen kanssa selviaa. Mutta ihan varmasti sita selviaa ja osaa sen elaman sitten jarjestella niin :) ei sita hirveasti kannata etukateen murehtia (vaikka tiedan, etta helpommin sanottu kuin tehty. Minulle murehtiminen on melkeinpa elamantapa:p)

Eikos ne sita aina sano, etta koskaan ei ole taydellista aikaa saada lapsia? Itse yritan rauhoittua ja rentoutua, se stressi tuskin hirveasti tassa tilanteessa auttaa.

Ihanaa, rentoa viikonloppua kaikille :)
 
Mullahan vois olla ovulaatio nyt alkavalla viikolla myös, jos semmoinen siis tulee tässä kierrossa... Mähän siis epäilen, että jos mulla kierto venyy, niin ovulaatio jää silloin väliin ja kohtu vaan muuten hoksaa laittaa eristeet uusiksi.

Mua ei nyt yrityksen aikana ole arveluttanut, että ollaanko valmiita. Kun kierukan poistoon ryhdyin varaamaan aikaa, tuli ihana jännitys, että nyt saa vihdoin aloittaa ja siitä alkaen on ollu vahva varmuus siihen, että tämä on meidän juttu.
Vaikka siis toki, kun esikoinen lyö jarrut päälle uimahallin suihkussa tai muuta taaperokommellusta, niin käy mielessä, että mitäs sitten, jos tässä joskus on se toinenkin :D
Ja vähän luulen, että alkuraskauteen iskee ISO jännitys. Esikoisenkin kanssa kävi samoin, vaikka kovasti toivottu raskaus ja tuleva vauva olivatkin, niin iski semmoinen: "ollaanko me hulluja, mitä me on tehty?! Vauva?? Mitä me oikein kuviteltiin." :) Lieveni tosi nopeasti ja luulen, että jotain hormonaalista tai psykologista valmistautumista.

Mä olisin toivonut ikäeroksi kaksi vuotta tai korkeintaan pari kuukautta yli, mutta sehän nyt enää ei ole mahdollista... :( Mutta ehkä kuitenkin pian päästään odottamaan, eikä sillä ikäerolla sitten ole enää väliä. Kunhan saataisiin se toinenkin :) <3
 
Oliko muuten, M|ra, kyse ihan kunnon röntgenistä, eli siitä röntgenlaitteesta, johon laitetaan koko pää vai "pikaröntgenistä", jossa kuvauslaitteet laitetaan suuhun?

Jos ihan kunnon röntgen, niin en menisi realistisen raskausepäilyn kanssa, ellei ole aivan pakko. Silloinhan hoitohenkilökuntakin joko suojautuu niillä säteilysuojavaatteilla (essut) tai poistuu huoneesta säteilytyksen ajaksi. Eli silloin säteilyannos on isompi. Henkilökunnalla on toki suurempi riski, sillä altistuisivat röntgensäteilylle useammin kuin potilaat.

"Pikaröntgenissähän" henkilökunta ei muistaakseni erityisemmin itsekään suojaudu kuvauksen aikana? Ainakaan noissa, mitä täällä meillä tehdään.
Ajattelisin, että silloin altistus on todella tutkittu ja vähäiseksi todettu, sillä työterveys ja -suojelu on näissä säteilyasioissa tarkkaa.
 
Tervetuloa Darni73!

Toivotaan, että terolutit auttaa! Onko sulla esikoisen ja kakkosen kohdallakin ollut terolutit käytössä vai onko nyt kolmosen kohdalla uusi kokeilu?


inasofia, triplaovulaatioviikko oiskin aika huima juttu! :)


Sitten oman navan ympärille:

Auttakee epätoivoista ovistestailijaa!

Esikoisen testailuista muistan vain tärppikierrosta vain superselkeän plussan. Etäinen muistikuva on myös siitä, että sen jälkeen tehdyissä testeissä testiviiva olis poistunut, mutta en ole varma muistanko oikein.

Viime kierrossa ei tullut ovisplussaa, vaan testiviiva oli vain koko ajan vahvahko. :(

Miltä ovistestien siis kuuluu näyttää ennen ovista?
Nyt oon tehnyt kolmena päivänä (kp 16-18) ja testiviiva on ollut aika vahva. Onko kellään kokemusta, että voidaanko tästä vielä nousta ovulaatioon (esikoisen tärppikierrossa esim. kp 21) vai tuleeko tästä vaan ekan yk:n toisinto?
 
Kuhmura minun tietaakseni se ovistesti voi nayttaa vahvaa useamman paivan. Minullakin on ollut 2-3 paivaa suht vahvana viivat ja joskus vain sen paivan. Eli se varmaan riippuu. Ja sen olen huomannut, etta lahella kuukautisia se viiva taas vahvistuu ja kuukautisten aikaan se on taas tosi vahva (niin himotestaaja kun olen..).
 
Kuhmura joo on eka terolut kierto menossa.
Nyt dpo8 ja näihin aikoihin yleensä jo vuoto alkanut tai ainakin tuhruttelu, mut nyt ei vielä mitään.
Vois alkaa kohta tikuttelee, vaik viikonloppuna.
Oon testien suurkuluttaja :LOL:
 
Tervetuloa Darni73! :) Pahoitteluni, on listan päivittely kestänyt useamman päivän teknisten ongelmien takia jos näin voi sanoa :) Ja lisäksi menkat alkoi, piiiiiiitkästä aikaa kiitos terolutien, jälleen kerran. Mielialat vaihtuu nanosekunnissa, tai ainakin itsestä tuntuu siltä. Mukavaa keskiviikkoa!
 
Tanjuska sulla ollut terolut käytössä, kauan?
Kirjoitit että kierto miten sattuu, lyhyt vai pitkä?
Ootko huomannut muuttuneita "oireita" terolut kuurin aikana?
En tiedä miten aikasemmin oon laskenu mut nyt mulla onki vasta kp21
 
Mulla alkoi terolutit ensimmäisen kerran toukokuun alussa, silloin ne aloitettiin sen takia kun vuoto oli kestänyt 2 viikkoa putkeen ja se piti saada loppumaan. Määrättiin vielä kahdeksi kierroksi sen jälkeen koska mulla oli "luomu" kierto todella pitkä; noin 3-4kk oli väliä aina ennen kuin kuukautiset tulivat itsestään ja silloinkin ihan millon sattuivat. Tämän kahden kierron ajan kuukautiset tulivat "normaalisti". Heti kun terolutit jäi pois, kuukautiset jäi pois. Ennen näitä kuukautisia minulla oli viimeksi kuukautiset heinäkuun alussa. Eli ehti mennä taas 3kk ennen kun sain lääkäriltä uuden reseptin teroluteille, tällä kertaa puoleksi vuodeksi. Oireita... en tiedä onko ne, vai kuvittelenko vain, mutta yllättävää kyllä olen tavallista virkeämpi terolutien aikaan eli kp 15-25, mielialanvaihtelut on ihan karmeita, en yleensä itke helposti mutta nyt ei tarvitse kuin jonkun biisin (eikä tarvitse olla edes surullinen biisi) niin heti pistää nieleskelemään ettei purskahda itkuun :) ilo ja epätoivo kulkee sen kanssa käsi kädessä :D Enpä oikestaan muita oireita ole huomannut vielä ainakaan. Tai kyllä minulle noissa mielialanvaihteluissa on jo ihan riittävästi niin toivottavasti ei tulekaan enää muuta :) niin ja paino on noussut kolme kiloa, toki en tiedä onko silläkään yhteyttä oikeasti teroluteihin.
 
pumpulipallero, kiitos, vähän jaksan tsempata itseäni tämän perusteella :). Tosin testit näytti tänään viidettä päivää vahvaa (ei kuitenkaan positiivista) viivaa.


Mites muut? Onko viikko tuonut niitä odotettuja oviksia?
 
Kuhmura nayttas silta, etta ovis olisi tanaan. Aamulla tein ovistestin ja naytti vahvaa, mutta ehka pikkuriikkisen haaleampaa kuin kontrolliviiva. Meinasin kumminkin etta hyodynnetaan tama paiva, oli mika oli :D voihan sita huomenna sitten taas uudestaan jos se nayttaa vahvempaa. Monesti tosin se viiva rupeaa haalistuun nopeeta.Parempi varmuuden vuoksi talletella :)
Eli nyt menossa olis 14/27-28 :) ehka ensi viikon lopulla meinasin testailla jo :p
 
Tanjuska Kiitti vastauksesta. Mulla terot määrätty lyhyeeseen kiertoon johon kuuluu viel tuhruttelu ja välivuotoa.
Mulla on lämpö noussu ja nännit tullu tosi kipeeks johtuneekohan teroista (toivottavasti ei) :whistle:

Pumpulipallero vai, sullahan on ihanteellisen tarkka kierto :)
Mä teen ovistestei oletettuna aikana mahdollisuuksien mukaan useasti päivässä ja jokaisessa ovis kierrossa vahva plussa tullu myöhäis illallan tikutuksesta.
Muuhun vuorokauden aikaan aina negasta lähes tasavahvaan.
Nyt vaan täys kaato ja simpat perille ku ovisplussa saapunu (y)

Tääl dpo 9 huomenna vika terolut tällä kierrolla. Ei oo vuotoo eikä tuhrutteluu näkyny, eli siihen tuntuis kuurin jeesaamas koska tähän aikaan oon kyl normisti jo jotain tuhruttelu/tiputella. Tekis niin mieli alkaa jo testailee :rolleyes:
 
darni73 joo mulla ei oikeestaan koskaan ole ollut mitaan kiertohairioita. Kerran on ollut niin, etta kuukautiset tais olla myohassa viikon mutta se oli vaan kerran. Yleensa melkein osaa sanoo tarkalleen millon alkaa. Viime kierto oli pari paivaa pitempi, epailen etta stressi vaikutti asiaan.
Nakojaan toi ovisviiva vahvistui (tikutin vahan aikaa sitten) ja tanaan olisi otollinen paiva :D
Milloinka meinasit tehda testin? :)
 
Pumpulipallero ennakoiva tekstinsyöttö teki temput :/
Piti kirjoittaa aikaisempaan viestiin VAU eikä VAI sullahan on ihanteellisen...

Mietin et pitäisköhän kuitenki ootella se kolmisen päivää huomisesta (vikasta) terolutista. Eikös menkat ala n. 3 päivän aikaa lopettamisesta? Tietävii??
Eli sit olis tiistai tikutuksen aloitus... Joooo jaksaa jaksaa odottaa, no en varmaa kykene tiistaihin asti testaamatta:X3:.
Pitää vaan toivoo et ei menkat alkaiskaan mut eihän tää oo ku eka tero kierto vasta ja hyvä et jeesais välivuotoon. Piinaavaa aikaa ja jatkuvaa tunnusteluu ja tutkimista milloin lorahtaa menkan alku pöksyyn:barefoot:
 

Yhteistyössä