Toukokuun tiitiäiset 2015 *syyskuussa*

Voisin liittyä mukaan joukkoon :)
Eli täällä tehty clearbluen testillä: raskaana 1-2 viikkoa :heart:

26.5/Tempe/35/5/phks

Eli viidettä pukkaisi, ihanaa ???? Aiemmat lapset ovat nyt 10v, 8v, 6v ja 5kk

Mulla on todella paha verenpainetauti joten saa nähdä kuin pitkälle tässä raskaudessa päästään... Kaksi viimestä on syntynyt rv36+1 ja rv 37+3 joten la jää arvoitukseksi...
 
misamelle jaksamisia! :hug:

Mulla on uusi vaiva. Minua röyhtäyttää koko ajan. Ensin luulin, että johtuu smoothieista, joita olen välillä juonut kaksikin päivässä. Vaan tänään en ole juonut mitään ilmavaa tai hapokasta ja silti joka välissä pitää röyhtäistä. Muilla samaa? Luulen, että osa pahoinvoinnistakin johtuu siitä, että maha on täynnä ilmaa.

Tänään olen löytänyt muutaman jutun jotka maistuvat oikeasti hyvältä: omenamehu, kiivi, Atrian korppukinkku (muiden merkkien kinkut näytti ällöttäviltä :D ) ja BelVita aamupalakeksit. Toki näidenkin jälkeen olen käynyt kakistelemassa vessassa, mutta syöminen sentään oli miellyttävää. Periaatteessa kyllä voin syödä melkein mitä vain, mutta en halua, kun olo pahenee. Hesen tai Mäkkärin ranskalaisia tekee mieli, mutta yritän syödä terveellisesti niin ne ei oikein sovi. Jos himo jatkuu niin varmaan annan periksi. Mulla ei tosiaan auta pienet ateriat usein, ei sängyssä napostelu ennen nousemista jne. Ihan sama, mitä syön ja milloin, niin aina on karsea olo. No nyt valehtelin. Aamulla 5.30 oli normaali olo hetken aikaa, kun vessaan heräsin. Muutaman tunnin kuluttua sekin oli vain lämmin muisto. Mies on kovin pahoillaan ja tuumasi, ettei Matonen päästä helpolla. Mietinkin, että raskaaksi tuleminenkin oli vaikeaa, niin tietenkin raskaus on vaikea ja vauvakin syntyy etuajassa jne jne. Vaikea olla positiivinen, kun koko ajan etoo.
 
  • Tykkää
Reactions: Viiu
Pahoittelut Misame!

Tsemppiä oksentelijoille! Itse olen selvinnyt etomisella, johon auttaa syöminen (koko ajan). Mieli tekee kaikkea vähemmän terveellistä kaiken lisäksi :( Voin kertoa että musta on tulossa valas. Nyt on jo melkein 3 kiloa tullut painoa :( Yhyy. Lisäksi tuntuu, että liikuntakaan ei maistu tän huonon olon takia.
Edellisellä kerralla helpotti noin vkolla 12 joten sitä odotellessa.

Mä oon saanu ekan muksun 3-kymppisenä. Se on hyvä ikä saada eka. Ei todellakaan ole vielä liian vanha.

Eka neuvola ja np-ultra on varattu. Millon meinaatte kertoa julkisesti? Entä te kenellä on jo lapsia, miten isoille sisaruksille kerrotaan? Mulla tää turvotus on niin järkkyä, että kohta on vaikeaa pitää salaisuutta. Lapsille kun kertoo, niin tietää että sit se tieto leviää varmasti :D
Ois kiva odottaa ultraan, mut miten tän pötsin peittäis..

Jollain muullakin oli määräaikainen työsuhde ja "ahdistusta" sen tiimoilta. Itsellä sama juttu. Jotenkin huono fiilis kun en ollutkaan luottamuksen arvoinen, eli kun sitouduin määräajaksi töihin enkä sitä nyt pystykään olemaan.

Muuten ei kummempaa. Menkkajomotukset on päivittäistä vaivaa, selviän kyllä ilman lääkettä.

Jadey 6+2
 
Misame :hug:

Täälläkin ollut kuvotusta ihan riittämiin. Ilmapatjan puhaltaminen eilen sai lähes oksennuskohtauksen aikaan. Mutta tahdonvoimalla sitä on menty ja hoettu, että ei saa oksentaa. Nälkä on kiitettävästi ja kiitettävän usein...odotan, että pääsen harrastamaan liikuntaa taas.

Taidankin olla porukan seniori. Olen 37-vuotta jo. Oma äitinikin oli aikanaan vaan muutaman vuoden nuorempi joten kai se menee suvussa että lapset tehdään myöhemmin. Olen erittäin iloinen siitä, että olen saanut keskittyä rakentamaan omaa elämääni tähän asti, nähnyt maailmaa ja kokenut paljon. Olen itsellisenä naisena projektissa, erottuani vuoden vaihteessa eksästäni.

Tänään olin varhaisultrassa. Ultrassa näkyi jo pieni sikiö ja sen syke. Kehitys vastasi täysin viikkoja. Olen hyvin onnellinen. Kaikki oli normaalia ja kunnossa. En aio kertoa asiasta nykyistä laajemmalle ennen rv 12. Toivotaan että kaikki jatkuu yhtä hyvänä kuin tähänkin asti.

Rupean pikkuhiljaa vähän jo uskaltautua jo odotus tunnelmiin...ostin vauvakirjan, jonne täydennän odotusajan tietoja. Äitiysneuvolan varasin ja se on ensi viikolla. Kyllä nämä tästä. Kaikki on uutta, mutta pikkuhiljaa tässä opetellaan.

Sisko + pirpana 7+0

Päivitettäväksi tietoni listaan

4.5/ sisko36/ 37/ eka/ satks
 
Viimeksi muokattu:
Hei vaan! Alkuun pahoittelut menetyksen kohdanneille.:hug:

Täälläkin olot aaltoilee, sillä välillä on aamupahoinvointia ja välillä etovuus alkaa vasta iltapäivästä ja pahenee iltaa kohden, kuten tänään. Kolme edellistä aamua on taas saanut harkiten nousta ja syödä heti väkisin näkkileipää, ettei olisi mennyt pöntönhalaushommiksi. Turvotus on ja pysyy ja närästys. Turvotus alkaa kyllä olla jo niin maanisissa mittasuhteissa, että suht hoikkana tyttönä tuo vatsa jo pönöttää ja töihin jo verhoudun isoihin villapaitoihin tai somistan rintamusta roikkuvalla huivilla. Töissä kerron vasta mahdollisimman myöhäisessä vaiheessa, vaikka pomolle vauvaprojekti ei ole enää yllätys, sillä hän töissä ainoana tiesi kevään keskenmenostani.

Itse täytän ensi vuoden toukokuussa 33, la on pari päivää aiemmin, mutta voihan se vielä heittää muutamankin viikon, jos nyt ylipäätään sinne asti päästään. Oma äitini oli lähes 40 kun keksi alkaa haluamaan lapsia, joten hänelle keväinen raskaus oli suuri yllätys ("nytkö jo?"), vaikka en todellakaan ensisynnyttäjäksi mielestäni ole liian nuori! :p Mutta suvussa varmasti nämäkin asiat osittain kulkee, sillä myös isoäitini oli lähempänä 40 kuin 30, kun hankki sitten perätysten koko katraan lapsia, enkä itsekään ollut ajatellut lastenhankintaa alle 3-kymppisenä. Nyt on omaa elämää ja uraa saanut rakennettua siihen pisteeseen, että olen valmis jäämään pariksi vuodeksi kotiin, tai vaikka pidemmäksikin, jos siltä sitten tuntuu. Vielä en kuitenkaan uskalla mitään varmaksi toivoa, enkä tavarahankintoja edes miettiä. Kovasti vain toivon, että tämä onni meille suotaisiin toukokuussa syliin asti.:heart:
 
Viimeksi muokattu:
Täältä ilmottautuu 26v kolmannen lapsen odottaja :)

Fb ryhmäänkin jo osallistuin. LA on 15.5 menkkojen mukaan mutta siirtyy taas varmasti aikaisemmaksi kuten edellisissäkin.

Esikoiseni sain 23 vuotiaana ;) eli aika tiuhaan nää tulee. Itse ajattelen asian niin että 23 vuotiaaksi ehdin opiskella itselleni parikin eri ammattia ja käydä sen verran töissä, että sitten kun on aika keskittyä uraan niin eipä tarvitse enää pomppia äitiyslomilla. Nykyään kun tuo opiskelukin on sellaista että koskaan se ei ole liian myöhäistä, niin voi vaihtaa alaakin vaikka kuinka vanhaksi asti.

Pahoinvointi alkanut viime viikolla, joka on jatkuvaa (aamusta iltaan) Hankin pahoinvointirannekkeet tänään ja sain apua. Tosin jos ne siirtyy paikaltaan niin pahoinvointi alkaa heti eli niitä saa jatkuvasti tarkastella varsinkin kun on kaks pientä niin niiden kans touhutessa nää rannekkeet siirtyilee kokoajan.

Jos lähtis vaaka-asentoon kun öklötys alko jäätelön syönnin jälkeen...
 
Viime iltana olin ihan naatti ja nukahin jo ennen yheksää. Kolmelta heräsin pahaan oloon, kakoen juoksin jääkaapille hakemaan omenapiirakkaa :LOL: ja kun sain pari palaa suuhun, olo helpotti ja nukuin ku tukki aamuseittemään jollon herätyskello herätti. Työpäivästä selvisin jyrsimällä työpöydän laatikosta salaa lisää omenapiirakkaa.

Miehellä oli töissä tänään jotkut asiakaskahvitukset, ja sieltä jäi pullia yli. Niin eikös hän sitten nohevana tokassut että "mää voisinkin viedä näitä pullia kotiin kun emänällä on nyt niitä mielihaluja " :headwall: senkin tolvana, nyt tietää koko miehen työpaikka...

Anime ja 6+1
 
Me kerrotaan sisaruksille sitten Np ultraan jälkeen. Saa näyttää sitten ultrakuviakin. Alustavasti kyseltiin miltä se tuntuis jos meillä ois vauva. Tyttö ysi vee sanoi että ihana ois, mut ei meidän kannata kun sitte on vaikee mennä uimaan ja hoploppiin.. Poika kuusi vee totesi et ei mitään rääkyvää vauvaa meille, hyi!

Joten ei niin kiire ole kertoa ilouutisesta :snotty:

7+1
 
Huomenta kaikki :)
Eilis illalla lueskelin teidän kirjoituksia ja yrittää päästä juttuun mukaan :)

Huomasin että mun viestiin oli tullut kysymerkkejä vaikka piti tullut huutomerkkejä ????

Täällä ei oo ollut aiemmissa raskauksista minkäänlaista kuvotusta, mutta pientä päänsärkyä ollut aina ennen plussaa, niin kuin tälläkin kertaa...

FB ryhmään laitoin pyyntöä ???? siellä tulee pyörittyä koko ajan ????

Täällä ei oo kerrottu vielä kellekkään, mutta pakko se pian on kertoa kun mulla ei raskautta piilotella, joka kerta Np ultraan mennessä on sanottu että olet tulossa rakenne ultraan ????

Mutta laittamaan loputkin muksut kouluun ja eskariin ????
 
Täällä on menny yöt nyt vessassa ravatessa :) Eilen oli mukava ilta kun tehtiin ruokaa miehen kahden veljen emäntien kanssa Anopin piristykseksi :) oli ihanaa ku vuoden jälkee pystyttiin olemaan sovussa kaikki samassa paikassa :) pienet serkukset sai leikkiä yhessä toinen on 8kk ja toinen 9 kk :)
 
Joo, väsymys on kyllä ihan jäätävä. Hyvät 8 tunnin unet alla, kolme tuntia hereillä ja nyt ois jo päikkärien tarpeessa. Huhhuh, toivottavasti tätä ei kovin kauaa jatku, että saa tehtyä edes osan arjen vaatimista velvollisuuksista.

5 + 2?
 
Kamalaa kiirettä pitänyt enkä ole pitkään aikaan ehtinyt edes lukemaan juttuja.

Oireet pahenee ja minullakin on nyt se koko päivän jatkuva etova olo ja syön ja syön ja syön ja kaipa minustakin tulee pian valas. apua. lisäksi väsyttää.

6+2 (lienee)
 
Täällä iloisin mielin taas, perjantain järkytyksestä pikkuhiljaa palautuen
Viimeviikolla etominen oli hirveää, lopulta pe aamulla kärjistyi oksentamiseen. Tuosta reilu tunti eteenpäin, ja vuodin reilun tunnin ajan kirkasta verta. Siinä vaiheessa olikin paniikki valmis.
Vkl aikana olo tasaantui, mitä nyt hirveä epävarmuus oli kokoajan läsnä. Testinkin tein la uudelleen, ja haaleamman plussan saimme tikkuun tulokseksi. Niin, paniikki jatkui.

Olot on kuitenkin kokoajan pysyneet, nyt taas voimistuneetkin. Etoo kiitettävästi, hajut ottaa nenään jokapuolella. Kaupassa saa nieleskellä ettei tulisi ylös. Vilu on kokoajan. Ja väsy iskee alkuillasta. Tänään uusi testi, ja vahva plussa tikussa!! :)

Eilen neuvolantädin kanssa juteltiin asiasta, saatiin lähete ultraan. Sitä odotellessa..

Kiivit yököttää, viimeviikollahan ne oli ainoat mitä teki mieli. Nyt maittaa leipäjuusto :D

Tsemppihalit siskot!!

Anna ja toukka 6 plus 4
 
Viimeksi muokattu:
joa
Hei! Hyppään varovasti mukaan :) eilen saatu digillä raskaana 1-2 ja tänään siis dpo 13 vasta.. :whistle:
Mutta testailla en aikonut enempää, EHKÄ sitten digillä kun olisi aika saada se 3+ siihen.
Esikoinen kyseessä, joten kaikki on uutta ja jännittävää, vähän pelottavaakin :) Raskaana en koskaan ole ollut, joten melkein arvasin raskauden jo siitä kun rinnat kipeytyivät eikä sellaista kipua ole koskaan ollut. Muuten oikeastaan oireita ei ole, paitsi alavatsan seudun tuntemukset :) vaan tässähän kerkeää hyvinkin vielä ilmaantua..

Milloin teillä alkoi ekat kuvotukset ja huonot olot?
27.5 / joa / 24 / 1. / k-pks

3 + 6 ?
 
Täällä etoo välillä, mutta olot pysyneet erittäin siedettävinä verrattuna edellisiin raskauksiin. Vähän itseasiassa pelottaa onko kaikki hyvin kun en ole pää pöntössä 24/7.. aikaisemmin oksentelu alkanut jo 6+ mutta nyt 6+4 ja ei mitään. .
Olen tottakai ihan super iloinen jos tällä kertaa selviäisi ilman oksentelua, kunhan kaikki vaan olisi hyvin kuitenkin.
Et en todellakaan halua niitä oloja, enkä tiedä miten ees selviäisin ton supertouhukkaan 1veen kanssa jos yrjöisin koko ajan. .
Onko muita joilla ollut monta raskautta kova pahoinvointi ja sitten seuraava raskaus mennytkin ilman oloja?
 
Varovasti minäkin ilmottaudun mukaan. Olen kovin epäuskoinen vielä kaikesta mutta kai se tästä :) Vauva.fi:n mukaan tänään 4+0, eka poks :)

Itse plussasin jo viime viikon pe, mutta koska lapsi on hoidoilla saanut alkunsa niin tiedän hänen alkutaipaleensa ihan tunnilleen :) Raskaana 1-2 tuli 3+3! Odottelen vielä torstain verikoetta, sen jälkeen mukaan fb!

Oireista vielä, ei vielä mitään muuta kuin vatsan turvotusta ja ruokahaluttomuutta, ja jotkut maut maistuu oudolle. Kauhulla odotan etovaa oloa, joka onneksi loppui viimeksi viikolla 13!

26.5./-tipunen-/28/2/tyks
 
Viimeksi muokattu:
Moikka! Voisin liittyä joukkoon :)
Tein la. Plussan ja kolme negaa oli jo tehty! Kauhean myöhään näkyi plussa...

Toinen lapsi on siis tulossa ja onnellisia ollaan <3

Minullakin on väsymys iha jäätävää ja taaperon perässä koitan tässä pysyä :D
Vielä ei olla perheille kerrottu. Ajateltiin että vasta sen ultran jälkeen niin on kuviakin mitä näyttää. :)

5.5(en ole varma tästä, kun tein tämän tuolla kaksplussan laskurilla, edellisten menkkojen perusteella..) / CherryCake / 25 / 2 / k-hks

7 viikko lähti tänään :)
 
Tervetuloa uusille :)

Onko muilla jäätävää nälkää? Viime yönä oon herännyt KOLME kertaa pelkästään syömään. Yöpöydällä on ties vaikka ja mitä kaikkea mitä sitten napostelen silmät ummessa. Eilen illalla söin hyvän annoksen pyttipannua ja eikö jo tunnin päästä järjetön nälkä. :LOL: ja ikävää tässä on se, kun aamuyöllä ja aamulla ei tee mieli syödä mitään, vaan kaikki ällöttää. Silti jotain syötävää pitää keksiä kun vatsa huutaa ruokaa :D

Kouluunkin olis pitänyt tänään päätyä, mutta mä makaan vielä sängyssä öllö-oloissa. Huoh :LOL:

Matunen & Pikku 7+5
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa ja onnea uusille! :)

Mie kaivelin vanhan kalenterin esiin tarkistaakseni, milloin viime syksyn raskaudessa alkoi pahoinvointi. Muistelin, että joskus rv 7 tms, mutta ihan samaan aikaan se alkoi kuin nytkin. Silloin oli jo saikulla näinä päivinä (nyt menossa 5+5). Pahoinvointi jatkui keskenmenoon asti, joten mielenkiinnolla odotan, miten kauan tämä oikeasti jatkuu, jos/KUN kaikki meneekin hyvin. Jostain luin, että yleensä viimeistään rv16 pahoinvointi helpottaa. Sinnekin on vielä ikuisuus ja tosiaan kohta pitäisi töihinkin pystyä, mikä ei kyllä helppoa tule olemaan, jos olot on tällaisia. Työpaikkani on vilkas pikkukauppa, jossa ollaan pääsääntöisesti yksin ja asiakaspalvelun lisäksi on paljon muutakin hommaa. Oksennus kurkussa on vaikea olla iloinen asiakaspalvelija ja olo pahenee huomattavasti, kun liikkuu, joten kassan ja hyllyjen välillä juoksentelu ei oikein ainakaan auta selviämistä. Ei pitäisi vielä murehtia, kun työt ei ole vielä alkaneet ja voihan tämä hellittää sopivasti ennen, mutta viimeksi sain kauheat haukut saikun takia. Siksi stressaa tämä ihan älyttömästi. Luottamusmiehen kanssa vielä tappelin itselleni paremman sopimuksen niin jotenkin olisi noloa jäädä heti saikulle tai tehdä työt huonosti. Sitäkin toki voi sitten miettiä, että kumpi on parempi: oksennella ja näyttää kurjalta kotona vai töissä...

Hehkeää odotusaikaa vain meille kaikille öklötyksestä, turvotuksesta ja/tai väsymyksestä kärsiville! :D
 
Joku kyseli että koska paha olo alkaa, niin mulla se alko siinä 6+0 tienoilla, pari päivää etukäteen jo etoi ja 6+0 kunniaksi oksensin :D

Töissä sanoin lähimmälle työkaverille tänään olevani raskaana. Mä nimittäin koko ajan pelkäsin sitä että onko paha olo, oksennanko, huomaako se että jyrsin välipalaa... Nyt ku sain sanottua että oksettaa niin oksettava olokin loppu saman tien :) Ei tarvii siitä stressata.

Muille ei nyt sitten kyllä kerrota ennen jotain viikkoa 12. Mulla on edelleenkin sellanen olo ettei tuolla masussa tällä kertaa ole ketään. Viimeks taas en miettiny tällasta pätkääkään ja heti tiesin että tyttö tulee. Nyt ei oo mitenkään raksaana-olo, paitsi että oireet tietty on koko ajan päällä.

6.10 vasta eka neuvolassakäynti. Sinne on 20 päivää! Järkky aika.

Anime ja 6+2
 
Tervetuloa uusille :)

Onko muilla jäätävää nälkää? Viime yönä oon herännyt KOLME kertaa pelkästään syömään. Yöpöydällä on ties vaikka ja mitä kaikkea mitä sitten napostelen silmät ummessa. Eilen illalla söin hyvän annoksen pyttipannua ja eikö jo tunnin päästä järjetön nälkä. :LOL: ja ikävää tässä on se, kun aamuyöllä ja aamulla ei tee mieli syödä mitään, vaan kaikki ällöttää. Silti jotain syötävää pitää keksiä kun vatsa huutaa ruokaa :D

Kouluunkin olis pitänyt tänään päätyä, mutta mä makaan vielä sängyssä öllö-oloissa. Huoh :LOL:

Matunen & Pikku 7+5
Joo, nälkä! Olen tehnyt nyt kaksi yövuoroa putkeen ja kuolen väsymykseen kun herään syömään jo pari tuntia nukkumaanmenosta, vaikka syön hyvin ennen nukahtamista. Ja pissalle on päästävä myös...

Pelottaa paino. On valmiiksi extraa... Ekasta lihoin 18kg ja toisesta 28kg... Nytkö sitten 38kg.. :O kunhan alkuhimot, olot ja nälät menee ohi, niin pitää aloittaa joku dietti. Esim. Karppaus. Sillä saisin ehkä raskausdiabeteksenkin pysymään poissa tällä kertaa.
 
Hei!

Täällä vielä yksi mattimyöhäinen mukaan ketjuun. Mun piti saada vahvitus
raskaudesta ja siitä että kaikki on kunnossa ennen kuin uskaltaudun mukaan.
Kyseessä on eka lapsi ja ikää on jo 40. Laskettu aika on vapuksi. Katsotaan miten
todellisuudessa käy. Alla siis kootut tiedot.

1.5/linkkari/40/1/tays


Mä vielä vähän sulattelen tätä raskausasiaa. Tämä on todella pitkään ja
hartaasti toivottu, joten miehen kanssa ollaan ihan onnesta ympyräisinä.
Ekan neuvolan just varasin tänään.

Tsemppiä kaikille ja osanotto menetyksen kokeneille!
 
Tervetuloa kaikille uusille! Mukavaa, että porukka lisääntyy koko ajan.

Tänään oli töihin tullessa ihan kamala olo siis aamulla. Oli pakko mennä hakemaan voileipä, jottei olo ihan hirveäksi menisi. Mitään ei juuri tee mieli...paitsi salmiakkia, mikä on kielletty suuremmissa määrin. Huokaus.

Tein kotona ruokaa ja nyt sen ajatteleminenkin saa etovan olon. Taidan mennä ostamaan maustamatonta jogurttia ja jotain hedelmiä. Niitä voisi tehdä mieli...
Se, mitä ei tee yhtään mieli on kaikki makeat leivonnaiset, karkit (paitsi salmiakki), roskaruoka. Tämä on tietenkin hyvä asia, mutta niin epätavallinen minulle.

Niin ja kahvin hajukin jo etoo. Olin alunperin huolissani, että mitenköhän käy kun olen sellainen kahvin lipittäjä. Mutta luonto näköjään hoitaa hommansa tässäkin. Ei tee mieli niin yhtään.

Tsemppejä rutkasti kaikille meille jaksaa kaikki nämä etovat olot yms. tuntemukset!
 

Yhteistyössä