Toukokuun toukat 2013 *LOKAKUU*

Harmittaa niin vietävästi huonot uutiset :'( Voimia :hug:
Olin noin neljä päivää reissussa ja jäin ketjussa älyttömästi "jälkeen".
Satsumavillitys jatkuu ja olii ihan hirveää Pietarin reissulla, kun ei ollut kaupassa kunnollisia, mutta nyt taas on :p Nyt tekee mieli sosekeittoja... :eek:

Kahden viikon päästä eka ultra keskussairaalassa (np-ultra) ja tekis jo nyt mieli mennä oven taakse odottamaan

Rapunen ja "Vauva" 10+0
 
Onpas vierähtänyt pitkä tovi kun viimeksi tänne kirjoittelin! Olen ollut iltaisin todella saamaton... Varsinaista väsymystä ei ole ihan kauheasti, mutta muuten ei mitään saisi tehtyä. Olen kyllä joka päivä ahkerasti teidän juttuja lukenut, mutta tosiaan kirjoittaminen jäänyt.

Pahoittelut kaikille huonoja uutisia kohdanneille :hug:

Mielelläni kuulen teidän muiden kokemuksia turhista hankinnoista, koska itselle ensikertalaisena kaikki neuvot ovat tarpeen! Ajattelin hankkia suurimman osan tavarosita käytettynä kun ovat käytössäkin niin vähän aikaa. Lisäksi mietin, että siirrän ainakin osan hankinnoista vasta vauvan syntymän jälkeiseen aikaan, jotta nähdään onko niille tarvetta (tutti, tuttipullo, kantoreppu, sitteri ym.).

Myös minulla on kasvot lähtenyt kukkimaan oikein kunnolla. Aivan alussa ei juuri ollut finnejä, mutta nyt on viimeiset pari viikkoa ollut sama tilanne kuin joku jo kertoi, yksi lähtee ja ainakin kolme tulee heti tilalle... Olen aikoinaan syönyt pillereitä akneen ja ne auttoikin. Pillereiden jälkeen tilanne aaltoili usean kuukauden kunnes ennen raskautta vihdoin tasoittui. Nyt ollaan taas palattu niihin leuan kipeisiin, hormonipahkuroihin.

Ensi viikon ti 23.10. on meille edessä se kauan odotettu nt-ultra. Olen viimeiset kaksi viikkoa nukkunut todella levottomasti ja nytkin lasken öitä tuohon päivään :) Jännittää ihan vietävästi, sekä hyvällä että huonolla tavalla. Mies on viimeiset viikot ottanut etäisyyttä raskaus-asiaan, koska hänestä tämä tuntuu vielä niin epätodelliselta ilman kunnon "todisteita". Se jotenkin harmittaa, mutta toisaalta ymmärrän häntä. Toki hän on ollut innoissaan ja kertonut oma-aloitteisesti muutamalle läheiselle raskaudesta, mutta ilmeisesti hän haluaa suojella itseään mahdolliselta pettymykseltä.

Typy & muru 11+0 poks!
 
Huomenta.

Veluwelle:hug:surullisia uutisia:'(

Tipelle:hug:

Omaa napaa: niskat taas pahasti jumissa,päätä särkee ja huippaa.Tänään pitäs mennä minun vanhemmilla käymään,saa nähdä joko on kerrottava toukosalaisuudesta:heart:Terkan soittoa oottelen,lupas soittaa sitä ultra aikaa tänään tai viimeistään maanantaina:D

petronella ja toukosalaisuus 8+2:heart:
 
  • Tykkää
Reactions: -Tipe-
Tervetuloa uusille!

-Tipe-lle paljon tsemppiä ja jaksamista odotukseen!

Veluwelle paljon :hug:

Meillä on neuvolat noin 4 viikon välein nyt alussa. Nyt tuntuu kyllä että olisi aika tiheästi kun oli neuvola (8+5), np-ultra (10+1) ja nyt neuvola lääkäri (11+0). Seuraava neuvola on tasan 15+0.

Nännikipua löytyy täältäkin. Tai koko rinnat on aivan järkyttävän kipeät. En ole kyllä keksinyt mikä siihen auttaisi.

Kirsikkabanaani aiotko pysyä täällä meidän kanssa? Muutanko tuon sinun lasketunajan?

Joulumieltä on täälläkin. Olen aivan hirveä jouluhullu! Joululahjat on melkein kaikki ostettu ja lapsille joulukalenterit. Pientä jouluaskartelua tehty ja nyt vain odotellaan, että voisi alkaa joulukoristeita laittamaan.

Kristiin aivan ihanaa! Minäkin kovasti odotan sitä!

(.) Eilen oli lääkäri ja tottakai siellä oli todella todella huonoa suomea puhuva naislääkäri. Kaikki mitä hänen puheesta ymmärsin oli jonkin sortin haukkumista. Teki myös alatutkimuksen ja se teki niin kipeää :'( Eipä ole vähään aikaan sattunut niin paljon. Kotiin kun pääsin niin kyllä tuli itku. Onneksi seuraava lääkäri on vasta joskus keski raskaudessa. Minä alan kyllä nyt näyttämään aivan teinipojalta näiden finnien kanssa.
Eipä tässä muuta tällä kertaa. Piti tulla hieman kiukkua purkamaan :ashamed:
 
  • Tykkää
Reactions: -Tipe-
Tiivi-taavi: kurjaa,kun sinulle sattui noin huono lääkärikokemus:hug:Itselle kanssa osunut jos minkälaisia alatutkimuksen tekijöitä,kauhein kokemus oli viime syksynä,joku yleislääkäri(mies),teki tosi kipeää,tuntu että räjähtää koko alapää:'(Meillä nykyinen neuvolalääkäri ihana ja asiallinen nuorehko mies,samalla,kun np ultra on myös tuo neuvolalääkärin tarkastus ainakin ennen ollut:)
 
aika taas vierähtänyt...

osaan ottoni surua kohdanneille..

ikäerosta - tulee meille aika tasan 2v vauvan ja esikoisen väliin.

(.) Paha olo on minulla helpottanut jo parisen viikkoa sitten (toivottavasti kaikki kuitenkin mallillaan) ja väsymys jatkuu. Hirveä flunssa on iskenyt meidän taloon, kaikki ollaan ihan tukossa. Ens viikon tiistaina olis meidän ensimmäinen neuvola, toivon mukaan siellä yritettäis kuunnella sydänääniä et sais jo jotain varmuutta tähän odotukseen.

Eilen poksuttiin, eli tänään 8+1 :heart:
 
Tipelle tsemppiä odotukseen, toivottavasti kaikki huoli ihan turhaa...

Veluwelle puolestaan osanottoni, ja onnea uuteen yritykseen jos sellaseen heti päädytte...

Täällä kolahti tänään luukusta kirje np-ultraan joka siis 1.11, se on aamuaika pitää kattoa pääseekö mies sillon mukaan vai joutuuko yrittää siirtää aikaa vai mennä yksin, jännittää jo kovasti jos tulee huonoja uutisia jotenkin vaan niin epäilevä tunne mutta jos kaikki sillon hyvin niin sit yritän tosissaan lopettaa tän turhan stressaamisen ja alkaa nauttimaan raskaudesta..

Välillä sanoin että rintakipu olis ohi mutta eipä se ollutkaan muuta ku joku hetkellinen katoaminen, eli ihan herkät ne vieläkin onneks on.. Täälläkin mahan nippailut loppunut jo varmaan jotai pari viikkoa sit et siitä en olis kyl huolissani..

Niin ja satsumat täälläkin suurta herkkua tällä hetkellä ja toinen mikä maistuu nyt superhyvältä on suolakurkut niin ja lakritsi vaik sitä ei kannattaiskaan paljoa syödä..
 
  • Tykkää
Reactions: Rapunen ja -Tipe-
Kakaravaara, minä ainakin suosittelen Manducaa lämpimästi, mua harmittaa että maltoin ostaa sen vasta kolmannelle! Se on ollut niin loisto hankinta etten varmaan olisi selvinnyt kolmen alle 4v lapsen yh-arjesta ilman sitä. Kannoin tota pienintä puolivuotiaaksi eka etupuolella ja sit vaihdoin selkään ja vieläkin vaikka poika on jo 1v9kk ja painaa 14kg niin sitä on kevyt kantaa selässä pitkiäkin matkoja/aikoja.
 
Veluwe, halaus ja jaksamista tuleviin päiviiin!!

Itsellä tänään eka neuvola ja eipä tuolla tullut hullua hurskaammaksi. Kun arvasinkin sen, että sydänääniä ei vielä tässä vaiheessa kuunnella.

Yritin myös purkaa tätä valtavaa huolta, että onko välttämättä pienellä kaikki hyvin? Mutta eipä sieltä sen kummempaa vastausta tullut, että "eletään nyt niin että kaikki on hyvin ja murehditaan vasta sitten jos jotain sattuu." Helppoahan sen on toisen sanoa. Nyt sitten täällä kotona ensin olin todella vihaisella tuulella ja nyt lähinnä olen masentunut ja itken vain..... Tämä epävarmuus on helvetillistä. Vaikka viime viikolla näimmekin pienen ja sykekin kuului. Silti koko ajan vain PELKÄÄN milloin vuoto alkaa ja menetämme hänet. Koko ajan vain laukkaan vessassa asiaa tarkistamassa.

Lisäksi seuraava ultra (np-ultra) on varattavissa vasta 9.11 alkaen eli tässä on vielä PIINAVIIKKOJA jäljellä sellaiset kolmisen viikkoa ja rapiat edessä. Kun tuntuu, että nytkin ovat hermot jo ihan riekaleina. Niin ja seuraava neuvolakin on vasta neljän viikon päästä eli 15.11. Tuskallisen pitkä aika......

Miehellekin sanoin, että tekisi mieli mennä jossakin rv.10 paikkeilla yksityiselle ultraan tarkistamaan että onko kaikki ok, mutta mies ei ollut yhtään innoissaan asiasta. Sanoi, että hermoilen ihan turhaan.

Tuntuu, että oireetkin ovat häviämässä. Tiistaina hävisi etova olotila eikä sitä ole sen kummemmin takaisin tullut. Mahan turvotuskin on laskenut maanantaista asti. Tosin noista oireistakin neuvolatädille mainitsin ja hän sanoi, että niin kauan on kaikki ok, kun rinnat ovat kipeänä. Muista oireista ei tarvitse huolehtia.

Pelottaa vain niin kovin, että tämä homma ei mene loppuun asti.

Tsempit muille!!

Tupasvilla ja mutukka rv.8+1
 
Tuli vain mieleeni ja oli aivan pakko tulla heti kysymään oudoista mielihaluista. Onko teillä tullut tässä tai aikaisemmissa raskauksissa mitään erikoisia mielihaluja ruuan suhteen?
Aikaisemmissa kun itselläni ei ole ollut ja äsken teki mieli hirveästi saada paahtoleipää jonka päälle laitoin HEDELMIÄ! :LOL:
Luin noista kirjasista, että odottavan äidin elimistö vaistonvaraisesti vaatii tarpeellisiksi katsomiaan ruoka-aineita, jotka sisältävät tärkeitä ravintoaineita.
 
Tupasvilla: samanlaisia tuntemuksia/ajatuksia minullakin ensimmäisen neuvolan jälkeen:hug:erona se,etten ole vielä missään vaiheessa nähnyt tai kuullut pikkuista: /ja minulle lupailtiin np ultraa viikolle 45 ja tuskastuttavan pitkä aika sinne on:whistle:

Ei oo neuvolatäti soittanut ultra-aikaa,minäkö malttamaton:D

En muista,että minulla olisi ollut pahemmin mitään mielihaluja,paitsi esikoista oottaessa mämmi maistui hyvin pääsiäisenä,nyt oon syönyt puolukkahilloa,vaikka tykkään siitä muutenkin.
 
Viimeksi muokattu:
VTI taas, mikäs muukaan ja ollaan menossa rv 9+4. Eli toinen antibioottikuuri alkaa nyt ja sitten se ihana estolääkitys raskauden viimemetreille saakka. Tuttua tuttua... Neuvolan liuskat näytti puhdasta, mut mun pitää viiä aina myös labraan näyte ku on ollu nuita tulehuksia, ja labrastahan tuli positiivinen tulos.

Nyt lähen hakemaan reseptiä..
Hyvät ja harmittomat ja huolettomat viikonloput kaikille kanssaodottajille!
-valjakka
 
Verestä, epäilyksistä ja huolista huolimatta, ultrasta saimme tänään parhaita uutisia; kaikki on niin kuin pitääkin. Sydän sykki, mitat olivat kunnossa, tyyppi venytteli, potkiskeli ja näytti peukkua. Kyllä siinä liikutus iski kummallekin. Ultraava lääkäri oli aivan ihana, kehui koko ajan kaikkea hienoksi, komeaksi ja kauniiksi. Tuolla mahassa on joku elävä tyyppi, niin siistiä. Koko ajan meinaan pillahtaa itkuun, kun tätä ajattelen.

Oli kyllä raskaat melkein kaksi kuukautta elää epätietoisuudessa, nyt vasta sitä uskaltaa ajatella kunnolla edes koko asiaa, ja sanoa itselleen, että meille tulee vauva. Ok, voihan kaikki mennä vieläkin pieleen, mutta nyt kun tästä on selvitty, aion vaan elää päivä kerrallaan positiivisesti ja iloita. Voi vitsit. Taidan palkita itseni viikonloppuna kirppiskierroksella, jolla sallitaan vauva-asioidenkin katselu ja jopa ostelu. Tähän mennessä olen pysynyt niistä visusti erossa.

Laskettua aikaa ei muutettu, vaikka pari päivää kookkaampi ikäänsä nähden tyyppi olikin.Mut ehkä tuonne tietoihin (5.5.2013 alle) voisi täydentää affen/ 33 v. / 1./ NKL

11+5
 
Tuli vain mieleeni ja oli aivan pakko tulla heti kysymään oudoista mielihaluista. Onko teillä tullut tässä tai aikaisemmissa raskauksissa mitään erikoisia mielihaluja ruuan suhteen?
Aikaisemmissa kun itselläni ei ole ollut ja äsken teki mieli hirveästi saada paahtoleipää jonka päälle laitoin HEDELMIÄ! :LOL:
Luin noista kirjasista, että odottavan äidin elimistö vaistonvaraisesti vaatii tarpeellisiksi katsomiaan ruoka-aineita, jotka sisältävät tärkeitä ravintoaineita.
Mun on tehny älyttömästi mieli mäkin ranskalaisia ja alko naurattaa ajatuskin niiden terveellisyydestä :D Muutenkin kaikkea suolaista tekee mieli. Esikoisen kohdalla söin kaura-/ moniviljapuuroa, johon laitoin sokeria ja kuorin aina ohuen kerroksen puuroa ja sokeria lusikalla. Sitten teitysti lisää sokeria päälle et sai puuron syötyä... :popcorn: M
Itkun saisin varmaan asiasta kuin asiasta aikaan.
 
Tänään käyty ultrassa, pikkuinen siellä oli juuri sellaisena kuin pitääkin, niinkuin arvelenkin LA muuttui hieman eli minulle voi päivittää lasketuksi ajaksi 7.5.2013. Jos vanhat merkit pitäisivät paikkansa ja lapsi syntyisi päivän ennen laskettua aikaa, niin syntyisi isänsä syntymäpäivänä, kaikki kolme edellistä lasta on syntynyt 39+6.

Onnen kyyneleet ne vain vieri poskia pitkin kun katsoi ruudulta pientä ihmettä :heart:

Olot ne on kehnot, päädyin siis lääkärille aikaa varailemaan ja hakemaan sairasloman jatkoa, mutta kun ultrassa oli kaikki hyvin niin tämän olonkin kestää paremmin :)

11+3
 
Vieläkö mahtus mukaan? viimeviikolla varmistu että odotetaan kun vein ihan pissa testin labraan kun kaupan testit näytti negaa. Samalle päivälle pääsin ultraan että voitiin varmistaa et kuinka pitkällä ollaan kun kuukautiset ei ollu tullu 2kk. Mutta viikolla 6+5 oltiin vasta meinasin itkuun purskahtaa kun kuului jo sydänäänet :D tiedot olis LA 30.5 / Sindes / 20 / 1 / OYS /
 
Täälläkin olisi vielä uusi mukaan. Meille tulossa toukokuussa 10.5. 5. lapsukainen. Viikkoja nyt jotain 11. Alku mennyt pahoinvoinnin kanssa piehtaroidessa, ja uskon että loppukin menee :) Muuten kaikki ok. Ultra on 1.11. sitten on varmaan jo varmempi olo kaikesta :)
 
Moikka pitkästä aikaa!

Olen lukenut minkä ehtinyt mutten ole päässyt kirjoittamaan asti.

Flunssa jatkuu yhtä kamalana ja töissä olen yrittänyt sinnitellä. Tänään sentään pystyin tekemään kotoa etänä, sillä ei ollut mitään palaveria ym. toimistolla. Eilen oli koulutuksessa 9 tuntia istumista yhdellä ruoka- ja kahvitauolla ja kotiin päästyä kaaduin sohvalle ja nukahdin. Väsymys jatkuu ihan koko ajan vaikka kuinka nukkuis ja rinnat+nännit ovat todella arat mutta siinä ne mun oireet onkin. Ei siis pahoinvointia, vieläkään...joten huoli Ihanulin olemassaolosta on kova (aikaisemmasta ultrasta huolimatta).

Joo, ja aamuisin on yleensä tosi kova nälkä :)

Np-ultraan olis vielä 3 viikkoa enkä malttais enää odottaa...
Oon muuten kans miettinyt sitä kotidoppleria...ehkäpä pistän tilaukseen :)

Ihana lukea kokeneimpien turhakkeet-tärkeät -listaa ja miettiä miten itsellä voisi olla tarvetta tavaroille...

Ihanaa syysviikonloppua!
Farkkutyttö + Ihanuli
 
Moi,

Tervetulloo jälleen uusille ja iso halaus kaikille sitä tarvitseville:hug:

Mä olin jo varma, että joudun poistumaan tästä ketjusta, takana nimittäin hyvin vaiherikas vuorokausi..

Eilen mulla oli siis np-ultra, jossa kaikki oli mallillaan, sikiö vastasi viikkoja, liikkui, sydän sykki ja riskiluvut olivat normaalit:heart:. Mähän olin tietty ihan onneni kukkoilla tuolta päästyäni - nyt saisin huokaista helpotuksesta ja viikonloppuna kertoisin ensimmäisille asiasta.

Noh, yöllä alkoi sitten verinen vuoto ja sitä tuli paljon, enemmän kuin normi menkoissa. Ennen tätä veristä vuotoa tuli lakanalle lammikko kirkasta nestettä, voiko olla lapsivettä vai mitä ihmettä se oikein oli? Tähän eivät osanneet neuvolatäti eikä lääkärikään vastata. Yö meni valvoessa, itkiessä ja vessassa rampatessa, odottelin myös kipuja saapuvaksi ja olin sitä mieltä että tää oli nyt sitten tässä. Mietein myös että melkoista karman lakia, että ottaa ja menee kesken heti np-ultran jälkeen, jossa kaikki todettu olevan hyvin.

Aamua kohden verenvuoto alkoi tyrehtymään, eikä kipua kuulunut, soittelin kuitenkin neuvolaan, josta suosittelivat käväisemään päivystyksessä. Päivystyksessä istuskelin pari tuntia alahuuli väpättäen - olin ihan varma, että kyseessä on keskenmeno. Pääsin onneksi ultraan, jossa moninaisten vaiheiden jälkeen paljastui, että sikiöllä kaikki hyvin, lapsivedet paikoillaan ja sydän sykkii normisti. Voi sitä helpotuksen määrää!! :heart:

Sekä neuvolatäti että päivystyksen lääkäri olivat sitä mieltä, että kenties kohdunsuu ärsyyntynyt eilisestä ultrauksesta. Tai sitten jostain syystä istukan reunaan tullut pieni repeämä, joka sitten vuosi. Mutta kirkas neste - mitä hemmettiä se oli?

Onko muilla kokemuksia tällaisesta?


Viikonlopun otan nyt levon kannalta ja toivon niin paljon, että tuo asukki pysyy nyt mukana, eikö tule ulos.. Eilinen yö oli kyllä kamala, voi kauhistus!

Amon & piskuinen 12+0 (poks)
 
Heissan!

Täällä on yks odottaja ihan :D:hug::D fiiliksissä! Kävin siis tänään NP-ultrassa ja SIELLÄ OLI KAIKKI HYVIN! :D :D Mä olen niiiiiin onnellinen että minäkin saan kuulua siihen joukkoon jotka selviää np-ultrasta puhtain paperein! Turvotusta oli 1 mm ja riskiluku 1:7600, joten ei pitäisi olla mitään hätää. Vertasin joutessani kuopuksen lukuja, ne olivat 1,6 mm ja 1:5600. Eli aivan ihanasti on nyt asiat!

Saa nähdä pitääkö ens viikolla jo kertoo pomolle...sinänsä en tahtois kun meidän työyhteisössä ei ole kuin 1 nainen itseni lisäksi, loput ukkoja ja pomokin on mies. ja koen jotenki että ne aina kohtelee mua jotenkin oudosti kun oon raskaana...tai sitten vaan kuvittelen! Mutta en tahtois sitäkään että pomo kuulee uutisen joltain muulta kuin multa. Noh, katsellaan vielä....

Nykyään pitää kuulemma tehdä 2 sokerirasitusta raskauden aikana! mun pitäis mennä niin pian ku mahdolista siihen ensimmäiseen mutta on tosi vaikea nyt töiden kannalta saada siihen aikaa järjestymään. oon ma-pe töissä 7-15 eikä labra ole auki enää kolmen jälkeen. siihen pitäis joku aamupäivä nyt saada järjestymään...kuinkahan tärkeä tuo on...mietin että jos skippais koko jutun. kun ei ole kahdessa aikaisemmassakaan raskaudessa ollut mitään häikkää sokereiden kanssa.

No nyt mussukoiden kanssa värittämään!

Niin ja muuten LA aikaistui päivällä :) eli voi muuttaa listaan 3.5.2013

Bindi&Tara 12+0 * super poks!*
 

Yhteistyössä