Uusimman Kirkko ja kaupunki -lehden mielipideosastolta. Pistää mietityttämään. Vanhemmat eivät ilmeisesti kykene näkemään, että lapsi on voinut kokea uskonnollisen kasvatuksen ahdistavana ja hakenut helpotusta kannabiksesta. Omasta mielestään he kun ovat tehneet kaiken oppien mukaan ja olleet ns. "hyvä perhe".
Elämä ei ole yksinkertaista
Hyvä Seppo Simola. Pääkirjoituksessa 15.6.2011 sanoit, että jokaisen syrjäytyneen
nuoren taustalla ovat kotiolot, joissa jotakin on mennyt pieleen. Olemme mieheni kanssa
11 vuotta kyselleet, mikä on mennyt pieleen. Hyvä, jos Sinä sen nyt tiedät. Meillä on 26-vuotias poika, joka aloitti huumeiden käytön 15-vuotiaana. Kantaessani häntä kohdussani rukoilin, että saisin synnyttää lapseni Taivaan kansalaisuutta varten, en maailmaa varten. Olemme vieneet
poikaamme pyhäkouluun, kirkkoon, seurakunnan lastenleireille, Tuomasmessuun... Poikamme kävi rippileirin järjestön leirillä. Ajattelimme, että hän saa sieltä hyvää evästystä elämäänsä. Rippileirillä hän kuunteli isoisten tuomaa reggaemusiikkia. Se kolahti häneen syvästi. Hän tutustui rastafareihin ja Bob Marleyin. Rastafarien pyhä ruoho on marihuana. Muutamasta kannabiskerrasta hän oli koukussa.
Haimme hänelle heti apua. Hän on ollut lukemattomissa hoitopaikoissa, me olemme
istuneet lukemattomissa hoitopalavereissa ja vanhempien ryhmässä, jossa teimme työtä
syyllisyytemme kohtaamisessa ja kestämisessä. Syyllisyys musertaa ja syyllistäminen musertaa vielä kovemmin.
Jeesukseltakin kysyttiin, kuka teki syntiä, tämä poika vai hänen vanhempansa. Muistamme kaikki, mitä Jeesus vastasi. Olemme jotakuinkin selvinneet mieheni kanssa tuskan ja taakan alla
työkykyisinä. Luotamme edelleen Jumalan voimaan ja Jeesuksen armoon.