Uusi juhlavuoden Muumimuki, Iltapurjehdus

  • Viestiketjun aloittaja hopsula
  • Ensimmäinen viesti
Hattivattinen
"Luin jostain, että muumimukit on tän hetken keräilyvillitys ja että niiden hinnat laskisi tulevaisuudessa "

Näinhän se on. Muumimukeissa on mahdottomasti ilmaa hinnassa jo nyt. Esimerkiksi huutonetissä näkee sen, miten samalla myyjällä saattaa olla vaikkapa 2004-joulumuki myynnissä pitkäänkin sinnikkäästi kalliilla ilman, että menee kaupaksi. Kalliilla mukinsa sijoitusmielessä ostaneet eivät raski myydä, vaikkei menisi kaupaksi ja hintavarauksilla sekä häirikköhuudoissa pidetään myyntihinnat keinotekoisesti korkeina. Eihän viisivuotta vanha käyttöesine oikeasti voi olla 100e arvoinen, eihän? Hintoja laskee massatuotannon lisäksi se, että mukeja keräillään ja säilytetään tarroineen vitriineissä eli niitä ei oikein poistu markkinoilta.
 
me
Olen ihan haltioissani! Siis kolme uutta mukia! Ja haluaisin kyllä ne kaikki!!!
Itse keräilen näitä, tosin vasta muutaman vuoden, mutta keräilen käyttöä varten eli en ostele sadoilla euroilla huuto.netistä.
Ihania!!!
 
Hattivattinen
Itsekin keräilen ihan käyttöesineiksi. Tällähetkellä on sillälaikka mukava tilanne, että voin pitää kesämukeja käytössä vapusta eteenpäin ja talveksi otan käyttöön talvimukit :) Kyttäilen huutonetistä vain sellaisia myyjiä, joista näkee etteivät keinottele hintavarauksilla enkä suostu maksamaan mukista yli 40 e.
 
Muumimukihullu
Minulla on kaksosille molemmille täydellinen sarja lukuunottamatta uusimpia. Äsken tilasin Iltapurjehdukset verkkokaupasta. Nuo Fazer-mukit ja Muumipeikko unelmoi ne vasta maksoivatkin.
 
Hattivattinen
Kävin juuri huvikseni Oulun Stokkalla kuikuilemassa ja siellähän sitä oli Iltapurjehdusmukia pari pöydällistä. Nätisti sain sellofaaneihin omani. Täällä sitä nyt hypistelen kuin Niisku ikään.
 
muumifani
Alkuperäinen kirjoittaja nih:
Nätti. Taidan pitkästä aikaa ostaa uuden muumimukin. Mulla on tuolla kaapissa niitä ensimmäisiä, 90-luvun mukeja. Keräily innostus lopahti kun näistä tuli massakamaa. Monesti oon miettiny että laittasin mukit huutikseen, saisin varmaan muutaman tonnin noista yhteensä.
Ilmoitappas täällä jos huutikseen laitat niin voisin huudella sulta niitä =) Tai tietysti voin ostaa suoraankin mut huutiskin käyn =)
 
Hattivattinen
Alkuperäinen kirjoittaja Satu:
Joko oulun stockmannilla myynnissä purjehdus mukeja? tahtoo heti! hosuli ja ruusumuki ilmeisesti tulee prismaankin?
Siellä niitä oli ja ostinkin yhden itselleni. Oli mukava yllätys sunnuntaiostosten lisäksi, kun luulin, että niitä ei vielä saisi kuin Helsingistä ja verkkokaupasta :) Vielä on Stokka kuuteen auki!
 
Nipsu-fani
Iittala Outlet:istä kävin tänään hakemassa pari noita Iltapurjehdus-mukeja. Mielestäni tosi ihania, samoin kuin nuo pari tulossa olevaa. Onko kellään tietoa milloin ilmestyy uudet Muumi matalat lautaset tai onko niistä jo jossakin kuvia? Maaliskuulla pitäisi huhujen mukaan tulla myyntiin...
 
hattivattinen
Arabian kotisivuilta muumituotteista löytyy uusista lautasista kuvat. Pidän ainakin tällä haavaa enemmän noista vanhoista, mutta katsotaan, miten käy. kun näen nuo uudet ihan livenä
 
Nipsu-fani
Siellähän ne kuvat tosiaankin oli. Aika "tylsiltä" näyttivät vanhoihin verrattuna :(
Tässä vielä linkki, jos joku tahtoo katsoa: http://www.arabia.fi/web/Arabiawww.nsf/fi/astiasarjat_muumi-valikoima_osat_ja_varit_lautaset
 
Hattivattinen
Alkuperäinen kirjoittaja Nipsu-fani:
Siellähän ne kuvat tosiaankin oli. Aika "tylsiltä" näyttivät vanhoihin verrattuna :(
Ne näyttävät vanhanaikaisilta vanhoihin verrattuna. Tulee väreistä ja sommittelusta mieleen kahdeksankymmentäluvun nuhjuisempi puoli.

 
Nipsu-fani
Alkuperäinen kirjoittaja Hattivattinen:
Alkuperäinen kirjoittaja Nipsu-fani:
Siellähän ne kuvat tosiaankin oli. Aika "tylsiltä" näyttivät vanhoihin verrattuna :(
Ne näyttävät vanhanaikaisilta vanhoihin verrattuna. Tulee väreistä ja sommittelusta mieleen kahdeksankymmentäluvun nuhjuisempi puoli.
Olen ihan sama mieltä! Outlet:issä sanottiin, että noita lautasia voi yhdistellä useampien mukien kanssa... Yhtäkkiä vaikea ajatella, että monikaan muki sopisi noiden lautasten kanssa...
 
Muumihulluus
Hetken keräilyvillityksestä ei kyllä ole kyse, sen puolesta puhuu jo sekin, kuinka kauan Muumituotteita on ollu tarjolla, ja jo ensimetreiltä niiden myynti oli lähtenyt yllättävän hyvin liikkeelle, ja koko ajan niitä kerätään aina vain enemmän!
 
muumifanittaja
Huh, tosiaan on mukilla hintaa.....mutta myös minäkin mukien keräilijänä "jouduin" lunastamaan tuon mukin itselleni :) Niin, me keräilijät maksetaan ihan mitä vaan, kun sopiva keräilykohde on löytynyt :) Mutta olen myös sitä mieltä, että hinnat kohosi pilviin eurojen myötä :(( Näin ollen itse en enää kerää kaikkia seitsemää kappaletta (lapset + käyttömukit), ei yksinkertaisesti ole enää varaa :((
 

Yhteistyössä