Uusperhekuvioissa väite, että rakastaa toisen lasta kuin omaansa on valetta!!!!!!!!!!!

no kyllä kait se riippuu myös siitä minkä iläinen alpsi on kun isä/äitipuoli astuu mukaan kuvioihin, ja millaista se elämä on, eli onko lapsi paikalla 24/7 vai 4vrk/kk

mun mies ei ole ikinä lapsista pitänyt tai edes niitä halunnut, mutat silti tuo poika on sen synämmen vienyt, touhuavat yhdessä ja mies osallistuu hoitamiseen ja kasvatukseen 100%
vaikka pojan isä on mukana kuvioissa... ja jos ajattelen että erottais 10v päästä, niin kyllä mies varmasti haluais poikaa tavata, ja haluais vaikka erottais aiemminkin..

 

Jos uusioperheeseen tulee isompia, murrosikäisiä lapsia, niin tuskin kukaan kykeneekään rakastamaan heitä kuin omiaan. Olisi aika paljon vaadittu. Turhaa esittämistä, jos pyrkii olemaan äiti/isä vieraille murrosikäisille.

 

Mä en voi sanoa, kuinka paljon tai vähän meidän äitipuoli meitä rakastaa verrattuna omaan lapseensa, enhän mä sen pään sisälle pääse. Mutta kyllä mä rakastan äitipuolta ihan hirmusti ja näkisin häntä aivan satavarmasti vaikka mun isästä eroaisikin.

 

Sitähän minä olen koko ajan yrittänyt ihmisille sanoa, kun ovat suinpäin sännänneet eron jälkeen uuteen suhteeseen ja tekemään yhteistä lasta. Paras esimerkki jonka tiedän on perhe, jossa on 6 lasta, joilla on kolme äitiä ja kaksi isää kolmella eri paikkakunnalla. (+ niiden kahden äidin uudet miehet ja lapset omilla tahoillaan.) Joka toinen viikonloppu heillä on kaikki kotona, joka toinen viikonloppu vain yksi lapsi ja arkisin yleensä kolme. No, heillä ei mene nyt erityisen hyvin, että kohta varmaan ero taas koittaa. MUTTA erityisen rakastettuja perheessä ei ole kuin se yksi ainoa yhteinen kuopus, muut ovat aina ainakin jommalle kummalle vain taakka ja rasite. Aina sama valitusvirsi, miten kuljettaminen on hankalaa ja jokainen ex vittumainen kun kynii vielä elatusmaksujakin... Ja kukahan se olikaan joka kuviossa kärsii? Ei ainakaan lapset?

 

En jaksa edes sanoa mitään.Näki et ap:lle ei ehkä oel kokemusta mm yhtään mistään.
Yhtä sanan helinää tuo kaikki.

 

Uskon, että adoptoitua lasta voi rakastaa kuin omaansa, koska silloin ei yleensä edes ole omaa vertailukohteena.

Mutta uusiokuvioissa tuo on vaan sanahelinää, käytännössä se menee juurikin niin, että omat on omia, vieraitten lapset voivat olla mukavia, mutta omia heistä ei tule....

Poikkeuksia voi olla joku 1% ihmisistä, jotka pystyvät rakastamaan miehen/vaimon lapsia kuin omiaan.

Esim. kuinka moni tapaisi näitä uusioperheiden helmiä eli puolison lapsia uusperheen eronkin jälkeen???

Vastapallo: rakastatko kaikkia omia lapsiasi täsmälleen samalla lailla ja saman verran?

 

Kyllä minä ainakin tunnen rakkautta kaikki maailman lapsia kohtaan.

 

Oma kokemukseni on, että en rakasta lapsipuoliani kuten omiani, toisesta pidän, toista siedän ja tilanne ollut näin yli 10 vuotta! Vastapainona mieheni ei myöskään rakasta mun lasta kuten omiaan, mutta hänen kohdallaan tuo 10 vuotta on luonut paremman siteen, kun ollaan aina yhdessä. Mieheni lapsia näen aika vähän. Omia rakastan yli kaiken, jopa mielestäni jokaista yhtä paljon.

 

Ihmiset ovat äärimmäisen taitavia huijaamaan itseään, huomaahan sen jo täällä palstallakin. :xmas:

 

Meillä uusioperheessä on mun 13 v poikaa, ja yhteiset pojat 7 ja 5 v. Mies on ollut tuon vanhimman elämässä siitä, kun poika oli 3 v.

Vanhimpana ja myös pikku vanhana hän on ollut miehelleni harjoituskappale, ei siis ole osannut ajatella, mitä minkäkin ikäiset lapset osaavat ja on vaatinut tältä huomattavasti enemmän kuin omilta lapsiltaan. Silti väitän, että rakastaa myös tuota minun lastani, mutta en osaa kyllä sanoa tapaisiko tätä, jos eroaisimme. Esikko kun käy myös bioisänsä luona, eli tapaamismahdollisuuksia olisi kovin vähän. Mutta pojalleni tuo isäpuoli on kyllä tärkeämpi kuin oma isä, kun on tämän elämässä ollut nyt koko ajan läsnä.

 

Siis sähän kirjotat juttsu ihan ristiin rastiin aj ympäri.Ei tossa ollu päätä eikä häntää.
Jokainen juttusi veti tosielta jutulta pohjan pois.

 

Uskon, että adoptoitua lasta voi rakastaa kuin omaansa, koska silloin ei yleensä edes ole omaa vertailukohteena.

Mutta uusiokuvioissa tuo on vaan sanahelinää, käytännössä se menee juurikin niin, että omat on omia, vieraitten lapset voivat olla mukavia, mutta omia heistä ei tule....

Poikkeuksia voi olla joku 1% ihmisistä, jotka pystyvät rakastamaan miehen/vaimon lapsia kuin omiaan.

Esim. kuinka moni tapaisi näitä uusioperheiden helmiä eli puolison lapsia uusperheen eronkin jälkeen???

Kyllä mä pidän yhteyttä exän lapseen vaikka erosta on jo kohta neljä vuotta.

 

miksi pitäisikään, eihän se niiden äiti tai isä ole. Kohdella voi silti kuin omiaan.

 

En jaksa edes sanoa mitään.Näki et ap:lle ei ehkä oel kokemusta mm yhtään mistään.
Yhtä sanan helinää tuo kaikki.

Ei kun minulla nimenomaan on vuosien kokemus aiheesta ja voin sanoa, ettei puolisoiden välinen rakkaus edes asiaa auta - se arki uusperheessä on niin rankkaa kaikella tavalla, ettei meillä ainakaan ollut mitään mahdollisuuksia.
Totta kai vikaa oli erityisesti aikuisissa, mutta silti.

 

Kyllä minä omalta kohdaltani väitteen allekirjoitan.

 

Mä olisin muuttanut omien lasteni kanssa pikkukaupunkiin eron jälkeen saadakseni tavata eksäni lapsia säännöllisesti , mutta sillä oli jo uusi suhde, joten en sopinut mitenkään lasten elämään enää
Lapset tapaavat biologista isäänsä ja asuvat uuden isäpuolen ja äidin kanssa , äidin entiselle tyttöystävälle ei ole olemassa tapaamisoikeuksia.
Ikävä kyllä.

 

Kyllä ap. on oikeassa. Omiaan rakastaa, toisen lapsia voi sietää.

 

Noh näkyy tuo ex ainakin nyxänsä lapsia rakastavan enempi ku omiaa... :/

 

Mä tiedän ,että mun mies ei rakasta MUN lapsia. Välittää heistä kylläkin. Mun mielestä se on ihan ymmärrettävää.

 

En tiedä kuulutaanko me sitten siihen yhteen prosenttiin, mutta meidän perheessämme kyllä rakastetaan myös sitä ei-biologista ihan siinä missä niitä biologisiakin. Tosin me emme ajattele, että tämä lapsi on yhteinen ja tämä on miehen/vaimon vaan kyllä nämä kaikki lapset ovat meidän. Yhteisiä.

Olemme käyneet läpi perheen sisäisen adoption, mutta ei adoptio ole syy rakkauteen lasta kohtaan, vaan sen rakkauden seuraus.

Ja ihan varmasti mahdollisen eron kohdatessa myös tämä adoptoitu lapsi tapaisi etävanhempaansa ihan siinä missä biologisesti yhteisetkin lapset häntä tapaisi. Näin olisi myös siinä tilanteessa, että emme olisi adoptioprosessia läpi käyneet. Meille kun nämä kaikki lapset ovat yhteisiä nyt ja aina.

 

Ymmärtäisin jso ap olisi puhunut vain uusperheistä,mutta miksi vetää juttuun adoptio mukaan?

 

Mä olen sitä mieltä, että uskon vakaasti jotta minun esikoiseni on myös aviomiehelleni tärkeä vaikkei olekaan hänen biologinen lapsensa. Mutta on myös tilanteita joissa koen, että mieheni on ankarempi esikoiselleni kuin esim ensimmäiselle yhteiselle lapsellemme eli vaatii mielestäni liikaa. Toki minun pitää osata suhteuttaa asioita sillä lapsilla on iso ikäero. Ja ehkäpä minä myös ajattelen että minun kuuluu jotenkin "suojella" esikoista enemmän koska hänellä on ns vain minut kotona eli olen hänen tuki ja turva.
Tämä on sinällään hassua koska niin mieheni kuin hänen vanhempansa kohtelevat poikaani hyvin, mutta silti välillä konflikti-tilanteissa asetun helposti esikoiseni puolelle.