Väestönvaihto - suomalaisten on aika lisääntyä!

vierailija
"Saamelaiset ovat tuman DNA:n valossa geneettisesti vähemmän kaukana suomalaisista kuin muista eurooppalaisista. Tämä osoittaa saamelaisten ja suomalaisten polveutuvan suhteellisen lyhyt aika sitten eläneistä yhteisistä kantavanhemmista" Saamelainen ensyklopedia

"- Vielä 50 vuotta sitten kuviteltiin, että suomalaiset ovat tulleet idästä yli Vironlahden noin kaksi tuhatta vuotta sitten. Siihen ei enää nykyisin kukaan usko. Nyt tiedämme, että täällä on oltu siitä asti kun jääkausi antoi myöten eli noin kymmenen tuhatta vuotta. Siihen, miten ja mistä olemme tulleet, ei välttämättä geenitutkimuksen perusteella pystytä vastaamaan, mutta se tiedetään, että me muistutamme varsin suuresti muita eurooppalaisia kansoja, kertoo Norio." Yle
 

Yhteistyössä