Vapauttakaa mut syyllisyydestä (#huonoäiti)

Aion istuttaa kaksivuotiaan loppuillaksi lastenohjelmien ääreen. Aiemmin olen näyttänyt pätkittäin tabletilta ohjelmia, max 1 h päivässä, mutta nyt ei riitä enää kymmenen minuuttia.

Pikkuveljen ristiäiset ylihuomenna. Mies menee menojaan ja käy vain yön nukkumassa. Siivosin eilen, mutta imetyksen aikana ja kaikkea touhutessa, isosisko on kerennyt hajottaa lelut ja vaikka mitkä ympäri taloa (esim. löytämänsä teippirullan).

Nyt pitää saada järjesteltyä tämä sotku, pestyksi pyykkiä, koottava yhteen paikkaan juhlajutut (vaatteet, kynttilät jne.), laitettava tiskejä ja tehtävä ruokaa sekä tietysti hoidettava vauvaa. Olen yrittäny pitää isoa sisarusta touhussa mukana, mutta saa koko ajan raivareita kun ei saakaan leikkiä jollain (esim. pesukoneen nappuloilla) tai pyykin yhdessä laittelu on sitä, että hän heittelee märät vaatteet lattialle yms. Tekee energialla ja innolla, mutta oikeasti on enemmän tiellä kuin auttaa. Koko ajan pitäisi ohjata omiin leikkeihin tekemään ns. samoja juttuja, mutta ei onnistu ilman jatkuvaa kehottamista.

Ottaa tosissaan päähän tämä lapsiperhe-elämä, kun on stressiä tulevista juhlista, vaikka toki mennään helpoimman kaavan kautta. Ja miestä ei viitsi tänne pyytää auttamaan, koska vain murjottaa, jos joutuu olemaan kotona, ja rupeaa sitten ärhentelemään lapselle. Kun pyydän tekemään jotain lapsen kanssa, niin laittaa vain television ääreen istumaan.

Näissä mietteissä tässä imettäessä. Kun vauva on syönyt, istutan tuon tuholaisen lastenohjelmien ääreen. (Huomasin just, että tämän imetyksen aikana oli löytänyt joulukortit ja taitellut ne tuusannuuskaksi. Luulin hänen tutkivan roskiin meneviä pahvijuttuja. Ei kai tässä voi muuta kuin nauraa, heh )

 

Ei päivää minkä ukon kanssa olet lapset mennyt tekemään ja vielä ihan äskettäin. Olet ilmeisesti miehesi äiti etkä puoliso.

 

Ihana mies sulla

Ja joo, senkun istutat vaikka koko illan. Ei se yksi päivä haittaa, jos ei tavaksi ota. Meillä on joskus oksutaudissa maattu koko päivä telkkarin edessä, eivätkä kenenkään silmät jääneet kieroon

 

Et sä mikään huonoäiti oo jos yksin siellä yrität järjestää kaiken ja mies vaan mököttää ja menee menojaan kuin mikäkin vapaa teinipoika..miehelläsi sensijaan tuntuu olevan asenteessa vikaa, joten hänen siellä pitäis hävetä käytöstään.

 

Eikö jo ekan lapsen kohdalla tullut esille miehen idioottimaisimmista. Piti vielä toinenkin lapsi tehdä.

 

Juuh, siellä isosisko istuu ja tapittaa Pikku Kakkosta (kiitos Yle, että teidän näyttämien lastenohjelmien voi luottaa olevan kunnollisia). Onhan tuollainen kaksivuotias aika hylätyn näköinen yksin ison näytön eressä kököttäessä, mutta en anna sen nyt häiritä. Pikkuveli nukkuu tutti suussa syönnin päätteeksi. <3

Olen niin onnellinen, että lapsilla on toisensa aina. He voivat tukea toisiaan aina, he jakavat saman kasvuympäristön ja perheen. Vaikka heidän vanhempansa eroaisivat.

On lähteminen mielessä käynyt, koska vaatii tosi paljon työtä, että arki sujuu täällä ja pää kestää. Oma sukuni on muualla, täällä on lähellä vain miehen suku. He tukevat miestä kaikessa (että ei ole kotona, vaan töissä ja milloin missäkin) ja minua mitätöivät, kun pyydän miestä auttamaan ("Miksi valitat, kun sullahan on aikaa? Eihän sun tarvitse tehdä muuta kuin hoitaa lapsia. Miten teillä ei ole siistimpää, vaikka olet kaiket päivät kotona? Miten sulla ei ole aikaa tehdä alusta asti ruokaa itse, vaikka olet kaikki päivät kotona? Koko ajanko sen miehen pitäisi olla siellä sua auttamassa ja palvelemassa?")

Vastaus viimeisimpään kysymykseen on:ei miehen tarvitse kotona olla koko ajan, vaan ihan normaalisti. On siinä eroa, tuleeko mies kotiin neljän vai yhdeksän jälkeen.

En lähde, koska pelottaa, että joutuisin lähettämään pienet lapset yksin käymään tällaisen miehen ja suvun luona. Miten heidän päänsä kestäisi matkata 300 km joka toinen viikonloppu? Sillä sanomattakin selvää on, että palaisin takaisin lähelle omia sukulaisiani. Me olemme muuttaneet tänne vain miehen takia.