Vertaistukea vaikeaan tilanteeseen...

En nyt tähän hätään parempaa otsikkoa keksinyt, sorry...

Kirjoitin tämä tuonne toiseen osastoon hetki sitten, en jaksa muokata tms... Enkä kaipaa sääliä, voivotteluja, moraalisaarnoja siitä kun en voi jäädä lasteni kanssa kotiin tms. turhaa. Olen oman tieni kulkija, eikä mun päätä saa jotkut tuntemattomat foorumilaiset käännettyä. Ja stoori on ylimalkainen, läheskään kaikkea en siinä kerro. Mutta tilanne on umpikujassa. Kaipaan vertaistukea, ymmärrystä tähän yksinäiseen iltaan kun se äijän irvikuva on töissä maksaakseen velkansa ties minne perintätoimistoille tms. Ja hänellä se on ihan oma valinta! Piloille hemmoteltu rikkaan perheen ainoo lapsi menee siitä mistä aita on matalin...




Hei teille!

Siitä on jo aikaa kun olen kirjoitellut. Meidän yliaikavauveli täyttää kohta 5kk, ja eka hammas tuli joulun aikoihin eli nelikuisena. Pari viikkoa sitten ilmantui viereen toinen, eli yöt on jo melko pitkään ollut levottomia, vaikka aluksi poju nukkuikin hyvin...

Töihinpaluu on ollut puheissa, tai sen mahdottomuus. Tilanne on töissä muuttunut niin, ettei mulla ehkä enää olekkaan siellä käyttöä. Jos on niin todella surkealla osa-aikaispalkalla. Ja esikoispojan koulunaloitusta ehkä lykätään vuodella, kun on joulukuussa vasta syntynyt. Kotihoidontuelle ei mun ole mahdollista taloudellisista syistä jäädä, se riittäis just ehkä lainanlyhennykseen, mut muut laskut jäis maksamatta ja nälkään kuoltais. Mies ei suostu edes vapaalla (joka kolmas viikko) lapsia hoitamaan, että osa-aikahoidossa sitten olisivat... Ei käy, vapaudestaan ei voi hän luopua. Eikä muutenkaan kotona ollessaan lapsia hoida. Ei edes laastaria anna jos tarvitaan, vaan käskee tulla minulta kysymään, vaikka h***etin hyvin tietää missä laastarit on!!! Niin ja tuohon työtilanteeseen: jos molemmat lapset ovat hoidossa ensi vuoden, jää MINULLE YKSIN (mies ei maksa!) maksettavaksi molempien hoitomaksut. Miehen tulot kuitenkin otetaan huomioon, eli maksimimäärät molemmista menisi...

Olen tullut miettineeksi tässä asioita. Saattaa olla että paiskaan ton äijän irvikuvan kohta ovesta ulos. Sillä ratkeaa niin taloudelliset, kuin henkisetkin ongelmat. Mutta mieli on maassa, ollu jo pitkään... Ja tänään varsinkin erityisen alhaalla. Kiitos kaikille jotka tämän lukivat, ja ymmärrän niitä jotka eivät lukeneet. Kiitos kun sain edes ympäripyöreästi jonnekkin purkaa itseäni!

- Jennika1983 ja pojat

 

Me ollaan samaa vuosimallia.

Mä haluisin vaan antaa sulle vähän henkistä tukea. Musta sun olis oikeesti parasta hankkiutua miehestä eroon. Puhumattakaan siitä että ei kuulosta hyvältä mieheltä, kuulostaa myös huonolta isältä.

Tsemppiä sulle vaikeaan elämäntilanteeseen!

 

Jos tuo on tilanne, mieti, mitä sinä saat tuollaiselta liitolta. Lapset ainakin saavat jokseenkin omituisen miehen mallin. Sinulle tulee paljon kalliimmaksi jo taloudellisesti tuollaista miestä ylläpitää. Eroa, saat ainakin elatusapua...

 

Luuserin kanssa elän minäkin, lapsia ajattelen koska mies on heille ns. kiltti, tosin pääsääntöisesti se tarkoittaa ettei juuri huomioi. Juoppo jne mitä tyypillinen suomalaismies tarkoittaa. Käy juttelemassa sossussa, tai missä vain että saat voimia. Joko he kannustavat sinua ratkaisemaan ongelmat miehen kanssa yhdessä tai antavat voimia jatkaa yksin. Tsemppiä, olet arvokas ihminen!!

 

Kerrohan millainen lapsuuden koti miehelläsi on. Oliko kenties alkoholia ja / tai väkivaltaa vai jotain muuta, mikä ei sallinut miehesi kasvaa aikuiseksi. Kuulostaisi siltä, että miehesi kasvu on jäänyt kesken.

 

Mä en voi muuta sanoa, kuin että JSSAP. Ja tee se pian.

Mut se laina, onko se talolaina? Mitenhän sen kanssa sitten käy?

 

Jos tuo on tilanne, mieti, mitä sinä saat tuollaiselta liitolta. Lapset ainakin saavat jokseenkin omituisen miehen mallin. Sinulle tulee paljon kalliimmaksi jo taloudellisesti tuollaista miestä ylläpitää. Eroa, saat ainakin elatusapua...

Tässä tulikin jo aikatavalla samaa mitä ajattelin sanoa.

Eli mieti mitä saat liitosta, onko järkevää jatkaa. Tee vaikka sellanen plussat ja miinukset lista mielessäsi. Mieti mitkä asiat ovat sinulle ja lapsille tarkeimpiä ja aloita vastaamalla niihin tarpeisiin.

Helppohan se on ulkopuolisena neuvoa, mutta koita jaksaa, joskus vielä menee paremmin. Minulla on myös menossa heikompi aika avioliitossa, joten vertaistukea löytyy. Me olemme oleet jo yli 10v naimisissa, joten täytyy tässä kuitenkin katsoa tämä tilanne ohi, ei pitkää suhdetta lasten isän kanssa kuitenkaan helpolla nollata.

 

kyllä perheessä kaikilla täytyy olla sama elintaso.. eli en kyllä ymmärrä sun tilannetta, tee nyt nopeasti jotain ratkaisuja.. mies ei selvästikään kovasti perheestään välitä surullinen tilanne..

 

Lapsuudenkoti oli miehelläni sellainen, että isä oli etäinen, mutta osti kaiken mitä poika ikinä keksi pyytää. Äiti hoisi, mutta isän hienot uudet lelut, kännykät, ja autot (!) jotka hän ainoalle pojalleen osti, vei ilmeisesti voiton äidin makaronilaatikosta...

Jotain asiasta kertoo tämä stoori:

Mieheni oli 26-vuotias kun hänen vanhemmat erosivat. Isä osti hänelle lohdutukseksi uuden auton, ettei pikkuisella olisi niin paha mieli...

Ja tuollaisen kanssa minä erehdyin lapsen tekemään |O En tajua kuinka saatoin olla niin tyhmä!!!! :'( Yleensä olen pärjännyt aina, köyhästä duunari-suurperheestä kotoisin, perhearvoja kunnioittava, kovalla työllä elantonsa ja hyödykkeensä ansainnut, rehellinen suomalainen nainen... Häpeän itseäni! :ashamed:

 

Laina on mulla yksin ollut alusta alkaen, ja talo on yksin mun, eli se ei oo ongelma. Mies tosiaan ylläpitää tuloillaan vaan perintätoimistoja, ulosottovirastoa ja pikavippifirmoja...

 

Ei kuullosta kovin fiksulta toi miehesi! Varmaan itse tiedät kuitenkin parhaiten miten kannattaa jatkaa. Tee päätös suuntaan tai toiseen, sillä jankkaaminen kuluttaa voimia tosi paljon. Voimia sulle! Ja lapsille myös...

 

oikeesti, ei tosta teille hyvä jää käteen. miten voi olla mies noin kuspiä ettei anna lapselleen ees laastaria?? :O

uskon että teillä on harmonisempaa kolmestaan, jos ei siit kerta muutenkaan mitään apua niin pärjäätte kyllä!

 

Kyllä mä tavallaan oon jo päätöksen tehny, nyt on vaan mieli sen johdosta niin maassa, että pakko on purkautua jonnekkin. Oon 4 vuotta esikoisen kanssa eläny yksinhuoltajana, ja hyvin meni, eli sekään ei mua pelota. Eroaminen on silti aina vaikeaa. Enkä oo päätöksestäni edes miehelle vielä kertonut... Ja tiedän että se reagoi siihenkin taas omalla "kypsällä" tavallaan ja elämä on seuraavat viikot yhtä helvettiä, sekä mulle että lapsille. Ja mieheni on muuten iältään 43v...

 

Ei kyl kuulosta miltään pitämisen arvoiselta mieheltä. Vaikeaahan se voi olla aluks jättää se, mutta kyllä varmaan pidemmänpäälle ois järkevä ratkasu!

 

Juu, olishan se, ja onkin. Pitää vaan ottaa itee niskasta kiinni ja sanoo et "hei, kaveri, tuol on tommonen ruskee neliskanttinen puurakennelma mis on kahva. Ole hyvä ja käytä sitä..." Ja entisellä mulla olis OIKEESTI ollu munaa sanoo se kirjaimellisesti noin, mut en ymmärrä mitä mul on tapahtunu. Oon kai jollain tavalla alistettu, hitaasti mutta varmasti, salakavalasti alistettu... Ei juma!!!

 

Ulkopuolisten tosiaan on helppo sanoa mitä tehdä. Eroon tai jäämiseen vaikuttaa kuitenkin moni asia ja vaikka tuntuukin naiivilta, on hyvä etsiä joku jonka kanssa jutella, jos ei muuta niin se auttaa selvittämään omia ajatuksia suuntaan tai toiseenkiin.
Hyviäkin loppuja löytyy, oma huume/alkoholiriippuvainen mieheni on 'parantunut', vaikka eihän koskaan tiedä milloin alamäki ehkä koittaa. Mutta itse olen onnellinen että päätimme jäädä yhteen, vaikka neljä vuotta henkistä väkivaltaa ja lievää fyysistäkin ei koskaan unohdu. Elämä vaan ei ole kaikille sitä mitä luvattiin.

 

Ja mieheni on muuten iältään 43v...

Mulle riitti tässä kohtaa tää miehen iän kertominen. Äkkiä se äijä ulos teidän elämästä. Hän kun ei ikinä tule muuttumaan!!!!

 

En mä ulkopuolisilta neuvoa pyytänytkään, vaan tukea. Ja ymmärrän kyllä tuonkin kannan. Noin oon ajatellu jo pitkään, ja monessa asiassa mieheni onkin kehittynyt mielettömästi, esim. lasten tasavertaisuus yms. Mutta en tiedä enää jaksanko itse, kun tuntuu että ollaan liian erilaisia, ja ei hän mun suhteen kehity paskan vertaa. En halua tehdä virhettä puoleen tai toiseen, mutta nyt tuntuu etta mulla loppuu rahkeet. Ei tää oo ihmisen kohtelua mitä se mulle suo. Ja lasten suhteen "kehittyneestä" verraten mun aikasempiin teksteihin voitte kuvitella mitkä lähtökohdat oli. Ja JOO, olin tyhmä kun tommosen kanssa alunperinkin pistin hynttyitä yhteen. Kai olin ollu liian kauan yksin ja oli pakko saada joku. Mutta kunhan tämän saan loppuun hoidettua, niin TAKUULLA olen virheestäni jotain oppinut...

 

:hug: Pistäisit vain menemään, niin minäkin tein ja mukavan elämän sain sen eron jälkeen (jos nyt unohdetaan se, että meillä on yhteinen lapsi, jonka vuoksi joudumme olemaan tekemisissä, onneksi eivät tapaa usein) Harmillisesti en tänään viivy palstalla pidempään, mutta yyllä saa viskata jos siltä tuntuu.

 

Äsken koitin soittaa, mutta ei vastannu... Ehkä ihan hyvä niin, kun oikeestaan mun mielestä tämmöiset asiat hoidetaan naamatusten. Eli mun täytyy odotella viikonloppuun... Paskaa! Haluaisin hoitaa tämän saman tien. Tiedän että sen jälkeen, eli kun kestää noin kuukauden sitä lapsellista kiukuttelua ja kännäämistä ja känniraivoamista aamusta iltaan kunnes se löytää oman huushollin itselleen, alkaa uusi ja parempi elämä...

 

:hug: kyllä tuollaiselle ukolle munkin mielestä kannattaa kertoa missä on ulko-ovi. Heitä se kertalaakista pihalle, niin ei niin helposti tee teidän elämästä helvettiä saisitpahan sen verran taloudellista tukeakin, että elarit sen on pakko maksaa, siis jos ymmärsin oikein ettei nyt osallistu lainkaan lasten kustannuksiin :kieh: jestas, tuli sellainen ole sun tekstistä ettei mies välitä lainkaan lapsestaan :kieh:

 

Ja mieheni on muuten iältään 43v...

Mulle riitti tässä kohtaa tää miehen iän kertominen. Äkkiä se äijä ulos teidän elämästä. Hän kun ei ikinä tule muuttumaan!!!!

Voi elämä mikä tilanne sulla jennika on

kyllä mä ainakin tuossa tilanteessa pistäisin ukon pellolle.

 

Itse en yleensä kannata eroa, mutta sinuna en jäisi enään miettimään. Tuon ikäinen ei tosiaankaan yleensä enään paljon muutu. Mielestäni sinua on todella alistettu ja samoin lapsia.
Ihminen on kummallinen olento kun jaksaa aika pitkälle vaikeuksien kanssa. Voimia sinne päätösten tekoon. toivottavasti aurinko paistaa sinun ja poikien elämään vielä tänä talvena.

 

Eipä se juur välitä. Tosiaan, poika on nyt 5kk. Yhdellä kädellä voi laskea kuinka monta kertaa on vaihtanu vaipat, ja toisella kuinka monta pullollista syöttäny (mulla meni imetys persiilleen kun poika oli 5vko, stressistä kenties johtui...). Nyt kun on ruvennu kiinteitä maistelemaan, on jopa KERRAN syöttäny. No joo-o, onhan se jotain tehny joo... Juu ja rahapuoleen jos mennään, yhteensä 4 pakettia maitojauhetta ja 2 pakettia vaippoja on ostanu, woooou! Ja tosiaan, mä maksan yksin lainan, sähköt, netin, jätehuollon, vakuutukset... Siis asumiskuluja nuo. ÄITIYSPÄIVÄRAHASTA! + ruoka mulle, miehelle, pojille ja miehen tytölle (n. puolet ajasta). Ja lisäks laitan ja tarjoan ko. ruoan... Mies maksaa omat kaljas ja tupakkas ja bensas ja sit lopuilla mitä jää ni pikavippilaskujansa sen verran ku rahaa riittää... Ja tosiaan, jos meen syksyllä töihin, tulee mun maksettavaks viel ne päivähoitomaksut, YKSIN! Ja miehen tulot kun kummiskin otetaan huomioon, on summa 443e/kk niillä ph-maksuilla! Ei tuu kesää tähän taloon jossei tuo mätäpaise lähe v*ttuun täältä!

 

Voi voi...
Miehellä on jo ikää sen verran, että JOS olisi aikuistunut, olisi sen jo tehnyt. Valitettavasti Kaikita ei vaan kasva ikinä vastuulisia vanhempia, eikä kaikki todellakaan ole kykeneviä parisuhteeseen.

Mies ei ole lasten kanssa, ei tue sinua eikä lapsiaan taloudellisesti. Ei siis millään tavalla osallistu perheenne elämään.
Ihan rehellisesti,sinä et tee moisella miehellä yhtään mitään.
Tottakai on raskasta erota, on kauheaa tajuta tehneensä suuren virheen valinnassaan, on pelottavaa jäädä yksin.
Nähdäkseni nyt kuitenkin elätät perhettänne ihan yksin, ja hoidat lapset ja huusohllin samoin yksin. Elmäsi ei siis siltä osin tule muuttumaan. Sinulla on yksi huolenaihe vähemmän, eli miehesi.
Saat lisäksi elatustuen, yh-lisät, asumistukea tarvittaessa (sen saa myös omistusasuntoon), lastenhoitomaksut laskevat...
En ole erojen kannalla, jos erotaan pienistä syistä, mutta mielestäni sinulla ei ole kuin hyviä syitä.
Voimia, ilo se sinunkin elämään vielä pilkistää!