Vertaistukea vaikeaan tilanteeseen...

Laita mies vaan lätkimään.

Ehkä jos hommaat sille paikan mihin voi mennä niin pääset helpommalla. Ei ole kiusaamassa teitä siellä sanottuasi erosta.

 

Ei mulla ole rahaa hommata sille paikkaa, ja on niin pintaliitäjää ettei edes suostuis siinä tilanteessa vastaanottaa sitä paikka jonka mä hänelle osoitan. Semmosta olen miettinyt, että sanon hälle määräajan, koska pitää olla luut hilattuna pois, ja muutan itse poikien kanssa siksi aikaa vanhempieni luokse. He asuvat kilometrin päässä meiltä... Vaikka toisaalta tuntuu sekin typerältä kun talo on kerran minun eikä mieheni... Mutta lasten edun ja oman mielenterveyteni nimissä luulen että se olisi kuitenkin paras ratkaisu.

 

en kyl uskaltas antaa taloa miehen käyttöön...

 

:hug: kannattaisiko käydä esim.sossussa puhumassa asiasta et olet eroamassa,ehkä sieltä saisivat tuolle ukonkuvatukselle asunnon hankittua ja saattaisi paremmin uskoakin kun tulisi tavallaan viralliselta taholta...

 

en kyl uskaltas antaa taloa miehen käyttöön...

En minäkään. Pyytäisin mieluummin sukulaisen turvaksi siksi aikaa, että mies saa hilattua ittensä muualle. Voimia sulle, kauhea tilanne!

 

Kyllä mä tavallaan oon jo päätöksen tehny, nyt on vaan mieli sen johdosta niin maassa, että pakko on purkautua jonnekkin. Oon 4 vuotta esikoisen kanssa eläny yksinhuoltajana, ja hyvin meni, eli sekään ei mua pelota. Eroaminen on silti aina vaikeaa. Enkä oo päätöksestäni edes miehelle vielä kertonut... Ja tiedän että se reagoi siihenkin taas omalla "kypsällä" tavallaan ja elämä on seuraavat viikot yhtä helvettiä, sekä mulle että lapsille. Ja mieheni on muuten iältään 43v...

sun pitää tehdä ratkasu itseäsi ja lapsiasi ajatellen! ku sä olet rauhas, onnellinen ja iloinen vaikuttaa se myös lapsiin ja itseesi tietenkin!

rankkaa tulee oleen kummin vaan, eli voimia, koita jaksaa.. :hug:

 

Siitä vasta se riemastuiskin... Helvetti kun olisin nauhottanu sen kiekumisia millon mistäkin asioista ja voisin laittaa ne tänne teijän kuultavaksi Toisaalta jos virassiselta taholta tulis kirjallinen käsky ja tarvittaessa akat/ukot kantamaan se täältä ulos ni se oliskin jo jotain. Mutta kun tuo kieroileva mato on niin saatanan hyvä puhumaan... Se puhuis ittes siitäkin irti...

 

Ulos se pitää saada, ei tuossa MIKÄÄN muu auta.
Mihin se palkkansa laittaa, miksei osallistu rahallisesti mihinkään?
Mä en kattelis tollasta tietentahtoen siivelläeläjää enää hetkeäkään.
|O |O |O

 

up

 

Tietääkö sukusi tai miehen suku, teidän ystävät, kukaan tuota tilannettanne??

Nyt reippaasti härkää sarvista, ja annat totuuden torven soida.

Sitten pyydät vanhempasi, parhaat ystäväsi, tms asumaan teille niin pitkäksi aikaa, kun mies on lähtenyt.

 

Vaihdata lukot kun on seuraavan kerran poissa kotoa. Ja kerrot sitten että tähän taloon ei ole enää asiaa, talo on sinun ja jos hän sinne yrittää, soitat poliisit.

Huoltajuusasiat jne. sovitaan sossussa kuten varmaan tiedätkin mutta tee se myös hänelle selväksi.

 

Äijälle on nyt annettu lähtöpassit, ja kuukausi aikaa hankkia kämppä itellensä... Eli ensikuun loppuun pitää tota vielä kattella. Kestän kuin mies Se yrittää nyt olla niin kiva ja sitä rataa, hoitaa lapsiakin vaikka siitä en mitään oo maininnut ääneen. Kyllä mä tiedän että jos nyt leppyisin niin 2vrk kuluis ja sama paska jatkuis. Kokemusta on! Tällä kertaa se on tässä! Haaveilen paljonkin ajasta jolloin se on poissa... Elämästämme poikien kanssa tulee oikeasti onnellista ja tasapainoista, niinkuin se oli esikoisen kanssa aikanaan 4-vuoden ajan... Ja nyk/ex miehen ex-muijaan (ihan ok tyyppi) jossain vaiheessa otan yhteyttä, ja neuvottelen siitä, miten voisi siinä merkeissä pitää yhteyttä että miehen tyttö ja poju voisivat saada edes jonkinlaisen sisarus-suhteen...

On hyvä olla kun asiat on selvät viimeinkin... Siis henkisesellä tasolla, ja käytännön asiatkin kyllä selviää ajan kanssa. Tästä se elämä pikkuhiljaa alkaa... =)

 

Kaikkea hyvää teille ja onnellista tulevaisuutta :hug:

 

Hienoa että teit tuon ratkaisevan siirron etkä jäänyt tuohon paskaan. :flower: Ja hyvä että vanhempasi asuvat lähelläsi, voivat myös tukea sua! Niin usein lukee täältä sellasien kirjoituksia joilla ei ole mitään tukiverkostoa lähellään.

 

Onnea hyvälle ratkaisulle ja nauttikaa poikien kanssa mukavasta elämästä!!!

 

Niin, tiedän että se on onni että asuvat lähellä. Ja tiedän olevani siinä mielessä onnekas... Myös ystäväni kaikki asuvat n. 20km säteellä täältä, suurin osa melkein naapurissa... Miehelläni taas ei ole ketään missään joka välittäisi (no kuka tuommoisesta välittäis!? On kuulemma kaveri-kandidaateille ollu kautta aikojen yhtä mulkku, kuulin... :kieh: ) Ei mulla ja pojilla ole hätää =) Kun vaan kestäis tän yhden vaivaisen kuukauden elämästämme...

 

Ja kestänhän mä! Palkka on niin tavoittelemisen arvoinen =)

 

Tää on niin kuin Survivor, mutta arkielämässä

 

no kuukausi on onneksi suhteessa lyhyt aika vaikka eläessä se saattaa pahuksen pitkälle tuntuakin. nyt kun on ero ilmoitettu miehelle niin ainoa suunta on vain ylöspäin vaikka valitettavasti ensin onkin se iso notkahdus alas ennenkuin tuosta turjakkeesta eroon pääsee.

hatunnosto muuten jos tulevan ex:säsi ex-muijaan otat yhteyttä ja kyselet tuosta sisaruuden elossa pitämisestä. tuosta tulevat varmasti molemmat lapset olemaan ajan kuluessa enemmän kuin kiitollisia :flower:

toivottavasti päivä paistaa pian risukasaan :hug:

 

:hug: Onnea uudelle elämälle =) musta on hienoa että aiot pitää yhteyttä myös miehen exään että lapset saavat kuitenkin tavata oppia tuntemaan toisensa =)

 

Mulla on ittellä 8 sisarusta, ja niistä vain 1 on ns. täysiveli. Noin puoleen on hyvä suhde vaikka ikäero on 2,5-22vuotta, puoleen ei, ja se on surku Miehen tytöllä ja ja meidän yht. pojalla ei ole kuin 10v. ikäeroa (tyttö 10v ja poika 5kk), joten se on meistä vanhemmista kiinni, saavatko he kunnollisen sisarussuhteen. Tuleva exäni ei ole tarpeeksi kypsä pitämään tuommoisista asioista huolta, ja siksi aion pitää yhteyttä tytön äitiin. toki annan miehelle mahdollisuuden asian hoitaa, mutta jos/kun asia ei onnistu, niin sitten hoidamme tytön äidin kanssa asiaa.

 

Tai siis toivoisin että voisimme tytön äidin kanssa sitten asiaa hoitaa, mutta uskon että kyllä se onnistuu joillain keinoin. Hänellä on kuitenkin itselläänkin sisaruksia, joten uskon että jotenkin asia hoituu hänenkin puolesta... Tosiaan hän on ihan ok ihminen.

 

No niin, nyt on äijä löytänyt kämpän. Mutta menee vielä jonkun aikaa että pääsee muuttamaan. Se on hyvä asia se...

Oltiin jopa ihmeellisen sovussa tän eron suhteen pitkän aikaa, mutta nyt on viime päivinä ilmennyt uusia asioita. Se tekee nyt ihan kaikkensa jotta pahoittais mun mielen ja pilais mun elämän. Se järjestää asioita niin että mulla olis mahdollisimman vaikeeta, ja toivoo että menettäisin talon. En jaksa tilittää tästä sen enempää yksityiskohtia, oon niin tajuttoman väsynyt kaikkeen tähän... Ja pisteenä iin päälle, yrittää epätoivon vimmalla iskeä muita naisia, ja tarkoituksella niin että varmasti saan siitä tietää. Kun tietää että mulle on just nuo asiat todella kipeitä aikaisempien kokemusten vuoksi. Ei sillä että sillä oikeastaan enää olisi väliä, mutta kyllä sen varmaan voi arvata miltä se tuntuu minusta. Oon niin väsynyt tähän ettei voi sanoin kuvata...

Ainoa onni ja ilo on pojat. Esikoinen läpäisi testit ja pääsee syksyllä kouluun. Hän on asiasta innoissaan, ja niin on äippäkin, vaikka ei sillä olisi väliä ollut vaikkei vielä olisi mennytkään kouluun. Itsekkin olen vuotta myöhemmin kouluun mennyt kun loppuvuodesta olen syntynyt. Pikkupoika on siinä hilkulla että oppii ryömimään, ja muutenkin iloinen ja aurinkoinen, perustyytyväinen ja aivan ihana poika. Kaikki soseet porkkanasta liha-perunasoseen kautta omena-päärynäsoseeseen menee yhtä iloisesti alas, ei nirsoile ollenkaan. Eipä nirsoile esikoinenkaan... Tuommoisille pojille on ilo laittaa ruokaa pienemmälläkin budjetilla =) (teen siis pikkupojankin ruoat pääasiassa itse, maidonkorviketta lukuunottamatta tietenkin)

Ja toinen ilo on ajatus ajasta kun tuo mulkero on poissa täältä, ja saan jatkaa elämääni rauhassa ja tasapainossa poikieni kanssa. Vaikka luulen että se kyllä meinaa tehdä mun elämääni niin hankalaksi kun mahdollista tuon pikkupojan tapaamisten ja elatusmaksujen kautta. Mutta niissä asioissa vissiin sossu auttaa... Eli en siitäkään ole niin huolissani, ainakaan vielä.