Vielä ehtii ennen kolmenkympin kriisiä..!

Miehen kanssa ollaan kuusi vuotta oltu nyt avioliitossa, molemmilla kaksi lasta edellisistä liitoista. Yhteisen lapsen suhteen ollaan oltu juupas-eipäs koko yhdessäolon ajan, aina on harkittu mutta sitten jompi kumpi perääntynyt.

Olen kuitenkin aina sanonut että jos sen lapsen vielä teen , se on sitten ennen kolmeakymmentä. Todella nuorena kun olen ensimmäiseni tehnyt, haluaisin että tässä "vanhoilla päivillä" saisi vähän hengähtää.. No nyt siihen on sitten vajaa vuosi aikaa kun 30 tulee mittariin ja ollaan yhteistuumin viime aikoina oltu sitä mieltä että kyllä tässä vielä "iltatähti" hankitaan...

Sitähän ei voi koskaan tietää kuinka kauan tässä menee ennen kuin tärppää, mutta ajateltiin kuitenkin yrittää. Ja jos ei vuoden sisällä tärppää, sitten lopetetaan se yrittäminen ja tyydytään olemaan ilman yhteistä.

No mutta nähtäväksi tässä nyt jää kuinka käy.. Edelliseni ovat saaneet alkunsa ihan tuosta vain, ei tarvinnut miettiä tärppääkö vaiko ei. Ikinä en ole perehtynyt mihinkään kiertoon perustuviin "tärppipäiviin", kuinkahan tarkkaa se niiden kanssa on..?

 
Onnea iltatähden yritykseen :flower:

kyselit noitsa tärppipäivistä, ja niinhän se pääsääntöisesti menee että ei niitä sellaisia päiviä ole kuin muutama kuukaudessa, elikkä ovulaation aikoihin, kierron puolivälin paikkeilla.

mene tuonne vauvakuume osastoon niin varmasti löydät lisää tietoa asiasta ja samassa tilanteessa olevia jännäilijöitä! :)
 

Yhteistyössä