voi herrajumala tuota linnanmäen toimitusjohtajaa!

  • Viestiketjun aloittaja hui kamala
  • Ensimmäinen viesti
pimpulim
Toimari oli ikävän oloinen tyyppi mutta ei kai hän sille itse mitään voi. Kuitenkin kun miettii niin onhan se selvä että säännöt on työpaikoissa ja niitä on pakko noudattaa ilman sovelluksia. Ja vessatauot, noh, vaikea sanoa kun en tiedä mutat eiköhän tuollakin ole asiansa saanut hoidetuksia niin kuin muuallakin työpaikoissa.

Pistää muuten oikeasti pohdituttamaan te jotka tarvitsette vessan koko ajaksi vierelle että oletteko harkinneet lääkäriä? Kun eihän se oikeasti ole normaalia että ei pysty paria tuntia pitempään rajoittamaan pissaamista. Kun esimerkiksi oma 7v:kin selviää yönkin yli eli sen 8-10h tuntia pissaamatta.
 
Olihan tuo vähän kumma tyyppi ja tuo ei mene mun jakeluun,että pitää kesken haastattelun lähteä kävelemään. Eikö se osoita,että silloin on epäkohta siinä asiassa mistä ei suostu keskustelemaan.
Ja selväähän on,että tuollaiselle porukalle pitääolla säännöt,mutta pitääkö ne olla noin tiukat ja en kuitenkaan usko,että työntekijät ihan potaskaa puhuu.
No hieman meni maku kyllä siihen laitokseen jo ihan vain sen takia,että Linnanmäellä ja Lasten säätiöllä on vain yhdet kasvot ja ääni. Voisi olla edullisempaa jos olisi useammatkin :)
 
"alma"
Olen esimiehenä yrityksessä, johon otetaan jonkin verran harjotteluihin ja kesätöihin 16-20 -vuotiaita. Emmekä ota ketä tahansa, vaan haastattelemalla valitsemme ne "fiksuimmat". ja ihan oikeasti, kyllä niitten sääntöjen pitää olla selkeät ja tiukat. Moni näistä nuorista ei ymmärrä, että töihin pitää tulla ajoissa, taukoja ei voi pitää silloin kun huvittaa, kännykkään ei voi lätistä työaikana ja työvuorojaan ei voi itse päättää.
Vaikka käymme pelisäännöt läpi, silti näistä asioista joutuu vääntämään. Esim. se, että sarauspoissaoloista vaaditaan lääkärintodistus, ei mene kaikille jakeluun. Pahimmassa tapauksessa ilmoitus tulee tekstarina tunti vuoron alkamisen jälkeen, ja sitten vielä äiti soittelee perään, että kyllä se meidän barbiejessica oli oikeasti kipee.
Ymmärrän siis oikein hyvin lintsin tiukat säännöt, vaikkakin tuon toimarin ulosanti oli kyllä ala-arvoista.
 
"vieras"
Pistää muuten oikeasti pohdituttamaan te jotka tarvitsette vessan koko ajaksi vierelle että oletteko harkinneet lääkäriä? Kun eihän se oikeasti ole normaalia että ei pysty paria tuntia pitempään rajoittamaan pissaamista. Kun esimerkiksi oma 7v:kin selviää yönkin yli eli sen 8-10h tuntia pissaamatta.
Miksi minä nyt lääkäriin menisin kun tiedän miksi tarvitsen vessaa usein? Ja silloin vasta tarvitsekin jos juon paljon vettä lisäksi.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle;24095075:
Aiemmin olen ollut matkatoimistossa, jossa loma-aikana olin useita päiviä ihan yksin. Eli en voinut laittaa lappua luukulle vessataukojen ajaksi ja eväätkin söin oven raosta luikkien. Päivätkin venyivät tuolloin yli 8-tuntisiksi.
Hölmö! Minä olin kiskalla töissä jossa kävi paljon asiakkaita ja ihan tasan tarkkaan kävin kusella jos kusetti.
 
"qwer"
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle;24091458:
No kyllä se nyt aika monessa työpaikassa niin menee. Miten se hätä tulee sitten heti sen pidetyn tauon jälkeen, että pitää oikein tuntitolkulla kärvistellä? Miten tällaiset ihmiset voivat edes nukkua yöllä, jos ei 3-4 tuntia pysty olemaan käymättä vessassa?

Ja vielä lisään, että sitä vartenhan ne tauot ovatkin, että voi käydä siellä vessassa. Miksi heti tauon jälkeen pitäisi päästä vessaan?
No tuossa jutussa kyllä sanottiin, että työpäivän pituus voi olla jopa 12h, jona aikana on yksi puolen tunnin tauko ja yksi 15 minuutin tauko. Tulee siihen väistämättä vähintään 4h, jos työpäivä on tasan jaettu osiin. Helteellä on juotava paljon, ja kaikki ei välttämättä haihdu hikoilemalla.
 
[QUOTE="qwer";24098009]No tuossa jutussa kyllä sanottiin, että työpäivän pituus voi olla jopa 12h, jona aikana on yksi puolen tunnin tauko ja yksi 15 minuutin tauko. Tulee siihen väistämättä vähintään 4h, jos työpäivä on tasan jaettu osiin. Helteellä on juotava paljon, ja kaikki ei välttämättä haihdu hikoilemalla.[/QUOTE]

Niin ja se neljä tuntia ei ole mielestäni pitkä vessassakäyntiväli. Siis jos on hätä, niin silloin tuo neljä tuntia on tietysti pitkä väli, mutta jos on juuri käynyt vessassa, niin eihän se hätä heti tule.

Mutta joo, nyt tämä palsta tosiaan avasi minun silmäni. On tosiaan joillekin mahdottomuus olla 4 tuntia pissaamatta. En ole ihan oikeasti koskaan tiennyt tällaista asiaa. Anteeksi kaikille.
 
[QUOTE="vieras";24096584]Hölmö! Minä olin kiskalla töissä jossa kävi paljon asiakkaita ja ihan tasan tarkkaan kävin kusella jos kusetti.[/QUOTE]

Saitko laitettua kioskin oven kiinni, vai jätitkö ovet auki vessassakäyntisi ajaksi? Ja käskitkö jonossa olevia asiakkaita poistumaan siksi ajaksi?

Ehkä minä olin hölmö, mutta ei tuo ollut minulle mikään ongelma.
 
"aapee"
ihmisillä on erilaiset aineenvaihdunnat, toisten ei tarvitse käydä vessassa tuntikausiin kun taas toisten pitää tunnin välein viimeistään käydä. ( ovat juoneet saman määrän esim. vettä).

toivottavasti tästä saadaan kunnon selvitys ja työntekijöille oikeuksia. Kyllähän sen tyhmäkin tajuaa että sääntöjä tarvitaan ja niitä pitää noudattaa, mutta ihmisiä me kaikki olemme. Emme voi painaa napista "nyt en kuse viiteen tuntiin vaikka juon sata litraa vettä,koska on pakko", vaikka kuinka haluaisimme.. Emme voi sanoa kehollemme,että nyt sitten seuraavan kerran pääsen huomenna syömään, mutta ei pyörrytä silti..
 
¨
[QUOTE="pekka";24109040]todella puistattavan oloinen mies.. muuhun en kommentoi, tapelkoot akat keskenään[/QUOTE]

Kaverihan on mokannut hommansa täydellisesti.

Ainostastaan ilmeisesti lintsillä tuollaistakin mokauksista pääsee kuin koira veräjästä.

Tosiaankin hakee vertaistaan lintsin ainoana "äänenä ja kasvona"

:D

:D

Nuorilta kyllä odotetaan tiukkaa sääntäjen noudattamista, mutta toimari saa kulkea ympäriinsä kuseksien miten huvittaa, eikä kukaan vedä mitään rajaa.

Toivotavasti yleisö vähitellen alkaa vetää edes jonkinlaista linjaa ja rajaa
 

Yhteistyössä