Voisitko jättää 3,5kk:n ikäisen vauvan 2-3 vrk:ksi hoitoon

  • Viestiketjun aloittaja Ritva Rintala
  • Ensimmäinen viesti
"Neiti"
Pari kuukautta vanhemman jouduin jättämään isänsä kanssa, kun minut vietiin keskellä yötä sairaalaan ambulanssilla ja pikaiseen leikkaukseen sairastuttuani. Oli aivan kamalaa, itkin silmät päästäni sairaalassa. Osasto oli sellainen, ettei pienen vauvan ollut hyvä olla bakteerien keskellä, muuten olisin vaatinut lapsen mukaani... Rintaruokinnassa olevat kai useimmiten saakin ottaa sairaalaan mukaan.

Itselle jäi kyllä traumat tapahtuneesta, en mielellään jätä lasta yöksi hoitoon mihinkään.
 
"vieras"
[QUOTE="Neiti";27343146]Pari kuukautta vanhemman jouduin jättämään isänsä kanssa, kun minut vietiin keskellä yötä sairaalaan ambulanssilla ja pikaiseen leikkaukseen sairastuttuani. Oli aivan kamalaa, itkin silmät päästäni sairaalassa. Osasto oli sellainen, ettei pienen vauvan ollut hyvä olla bakteerien keskellä, muuten olisin vaatinut lapsen mukaani... Rintaruokinnassa olevat kai useimmiten saakin ottaa sairaalaan mukaan.

Itselle jäi kyllä traumat tapahtuneesta, en mielellään jätä lasta yöksi hoitoon mihinkään.[/QUOTE]

Näen punaista näiden mammojen kirjoituksia lukiessani, joiden mielestä vauva on HOIDOSSA kun se on ISÄNSÄ kanssa keskenään. Voi voi, oikeen silmät päästäsi olet itkenyt... :O onpa hienoa, kun noin arvostat puolisoasi ettet pidä häntä soveliaana huolehtimaan yksin lapsestanne.
 
"Neiti"
[QUOTE="vieras";27343331]Näen punaista näiden mammojen kirjoituksia lukiessani, joiden mielestä vauva on HOIDOSSA kun se on ISÄNSÄ kanssa keskenään. Voi voi, oikeen silmät päästäsi olet itkenyt... :O onpa hienoa, kun noin arvostat puolisoasi ettet pidä häntä soveliaana huolehtimaan yksin lapsestanne.[/QUOTE]


Ikävä kyllä isä ei voi imettää, vaikka muuten olemmekin tasa-arvoiset vanhemmat. Lapsi oli ollut pelkästään rintaruokinnalla koko ikänsä, joten olihan siinä ihmettelemistä. Isä hoiti asian oikein mallikkaasti, kysyi neuvolasta ohjeita maitomääristä ja haki minulta sairaalasta pumpattua maitoa. Ja lisäksi tilasi sairaalan ohjeiden mukaan kotiin kodinhoitajan, kun pääsin sairaalasta.

Lisäksi minä olin vielä äitiyslomalla, ikävä kyllä taitaa olla niin, että äidin on pidettävä tietty määrä vapaata, jota käsittääkseni ei voi siirtää isälle. Lapsen isä joutui siis olemaan töistä pois (saako jostain työpaikasta "sairaan vaimon hoitamislomaa??"), onneksi sai palkallista, kun työpaikalla ymmärrettiin pakkotilanne.

Olin ollut siihen asti vain muutaman tunnin lapsesta erossa, joten oletettavasti otti koville, vaikka lapsi olikin isänsä kanssa. Tuskin kukaan imettävä äiti kovin mieluusti haluaa olla erossa lapsestaan öitä, varsinkaan muutaman kuukauden ikäisestä.

Kiitos siis huolesta, mieheni on oikein pystyvä isä ja oli myös hoitovapaalla minun palattuani töihin. Monenko teidän mies on sen tehnyt? Ilman selityksiä raha-asioista tms. nehän palstan mukaan hoituu kyllä.
 
Lex
[QUOTE="Neiti";27343146]Pari kuukautta vanhemman jouduin jättämään isänsä kanssa, kun minut vietiin keskellä yötä sairaalaan ambulanssilla ja pikaiseen leikkaukseen sairastuttuani. Oli aivan kamalaa, itkin silmät päästäni sairaalassa. Osasto oli sellainen, ettei pienen vauvan ollut hyvä olla bakteerien keskellä, muuten olisin vaatinut lapsen mukaani... Rintaruokinnassa olevat kai useimmiten saakin ottaa sairaalaan mukaan.

Itselle jäi kyllä traumat tapahtuneesta, en mielellään jätä lasta yöksi hoitoon mihinkään.[/QUOTE]

Onko miehesi tietoinen suhtautumisestasi hänen vanhemmuuteensa, ja jos on niin millaiset traumat hänelle on jäänyt?

Ei ihme, että olet vielä "Neiti" :D
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
"vieras"
En niin idiootti, että tekisin lapsia sellaisen ihmisen kanssa että minua itkettäisi jättää lapseni kahden hänen kanssaan....:LOL:
Mun mielestä nainen on hyvin kylmä ja tunteeton, jos ero pienestä lapsesta ei aiheuta minkäänlaisia tunteita.

Kyse, ei ole siinä KENEN kanssa lapsi on, vaan siitä, että itse on lapsesta erossa..

Ei tämä pitäs niin hankala asia olla, mutta edelleen ja ainavaan se joillekkin tuntuu olevan.
 
"Neiti"
[QUOTE="vieras";27343479]Mun mielestä nainen on hyvin kylmä ja tunteeton, jos ero pienestä lapsesta ei aiheuta minkäänlaisia tunteita.

Kyse, ei ole siinä KENEN kanssa lapsi on, vaan siitä, että itse on lapsesta erossa..

Ei tämä pitäs niin hankala asia olla, mutta edelleen ja ainavaan se joillekkin tuntuu olevan.[/QUOTE]

Nimenomaan. Mutta tällä palstalla pitää vääntää aina jostain rautalankaa paksummasta, jotta kaikki ymmärtäisivät asian. Juu ja ihan naimisissa ollaan, ihan vaan yritän teitä hämätä nimimerkillä ;)
 
Lex
[QUOTE="vieras";27343479]Mun mielestä nainen on hyvin kylmä ja tunteeton, jos ero pienestä lapsesta ei aiheuta minkäänlaisia tunteita.

Kyse, ei ole siinä KENEN kanssa lapsi on, vaan siitä, että itse on lapsesta erossa..

Ei tämä pitäs niin hankala asia olla, mutta edelleen ja ainavaan se joillekkin tuntuu olevan.[/QUOTE]

Sori, ajattelin asiaa lapsen enkä itseni kannalta.

Mutta kyllä minusta tuntuisi tosi-tosi pahalta, jos lasteni isä kertoisi itkeneensä silmät päästään jouduttuaan jättämään lapsemme minun kanssani keskenään.
 
joop
Mä en ymmärrä tota "isälle hoitoon". Isä on vanhempi siinä missä äitikin. Mutta vastaus kysymykseen, yhdeksi yöksi voisin, mutta kaksi tuntuu liian paljolta. Oma poikani oli 6kk ekaa kertaa yökylässä, niin että itse laitoin hänet nukkumaan ja missasin aamulla hänen hereilläolo ajastaan n.2 tuntia. Tietysti se rippuu lapsesta, mutta jos ei imetä ja lapsi nukkuu yöt läpeensä, niin miksi ei.
 
"vieras"
[QUOTE="Neiti";27343502]Nimenomaan. Mutta tällä palstalla pitää vääntää aina jostain rautalankaa paksummasta, jotta kaikki ymmärtäisivät asian. Juu ja ihan naimisissa ollaan, ihan vaan yritän teitä hämätä nimimerkillä ;)[/QUOTE]

Joo, mutta kun ei nää tajua. :)
 
En voisi jättää. En ole vielä valmis jättämään pian 8 kuukauden ikäistäkään edes yhdeksi yöksi hoitoon.

Eri asia tietenkin, jos pakko olisi jättää eli itse joutuisi äkillisesti sairaalaan tms. Mutta eiköhän silloinkin asiat saataisi järjestettyä niin, että lapsi olisi isänsä kanssa kotona ainakin suurimman osan ajasta.
 
Lex
[QUOTE="vieras";27343528]No mut ap kysyi, et pystyisitkö SINÄ?

Ei, pystyisikö LAPSI jättämään sua... Siinä kun on vissi ero..[/QUOTE]

Vastasin jo että pystyisin, mutta päätökseni riippuisi syistä ja olosuhteista.
Huvikseni en jättäisi, mutta monista asioista riippuen voisin kuitenkin niin tehdä.
Mieluiten kuitenkin lapsi jäisi kotiin, eikä menisi hoitoon isovanhemmille.
 
"mie"
[QUOTE="vieras";27343331]Näen punaista näiden mammojen kirjoituksia lukiessani, joiden mielestä vauva on HOIDOSSA kun se on ISÄNSÄ kanssa keskenään. Voi voi, oikeen silmät päästäsi olet itkenyt... :O onpa hienoa, kun noin arvostat puolisoasi ettet pidä häntä soveliaana huolehtimaan yksin lapsestanne.[/QUOTE]

NIIIIN peesaan! voi ku ihan kamalan isin kans joutuu oleen.... Mua kans ärsyttää ku lähti joskus ite käymään jossain ni kysyttiin, että jäikö vauva isälle hoitoon? Ei ole ihme että isät tuntevat usein olonsa vähän mitättömiksi...
 
En. Enkä tytärtäni antanu hoitoon ollenkaan kellekkään kun, oli 3,5kk. Oli ekan kerran yötä mummulassa 10kk ja sen jälkeen on ollu hyvin harvoin missään yötä. Tytär nyt 2v6kk ja en raaski antaa, kun joutuu arkisin kuitenkin olee joka päivä hoidossa sen 6-8 tuntia päivässä. Sitten voi olla, jos on pidempi loma. Toki tytär pyytelee kovasti koska voi mennä mummulle yöks ja on mummua ikävä, mutta silti tuntuu jotenkin kurjalta eka arjet hoidossa ja sitten olis siihen perään viikonloppuna yön pois kotoo :/.
 

Yhteistyössä