Yksinäisyys ja äitiys

Moikka! Onko mitään keinoa saada ihmiskontakteja pienen lapsen kanssa kotona ollessa, kun naapureita ei ole tai ainakaan ne ei halua olla tekemisissä. Asun maalla ja sairastin masennuksen lapsen kanssa kotona ollessa. Perhekerhossa kukaan ei keskustellut, joten en käynyt sielläkään ja mökkihöperöidyin. Toiset äitit arvostelivat toisia äitejä kovalla kädellä ja juoruilivat. Kerhoja oli harvoin. Onko muilla yksinäisyyden kokemuksia kotona ja millä sitä voisi lievittää. Nyt olen opiskelija ja haaveilen toisesta lapsesta, mutta en tiedä olisinko yhtä yksinäinen.

 

Samoja tuntemuksia. Tuntuu että kaikilla muilla äideillä on jo ne omat ryhmittymä ja niihin on mahdotonta päästä mukaan. Itse odotan toista lasta ja äitiysloma juuri alkanut. Pelottaa jo valmiiksi miten jaksan kotona ainakin vuoden.

Tiedän että vikaa on myös itsessä koska olen melko hiljainen ja ujo uusien ihmisten kanssa. Yrittänyt olen silti tutustua muihin äiteihin. Tuntuu kuitenkin että kaikki yritykset jää sellaiselle moikkaus asteelle eikä löydy ketään kenen kanssa voisi viettää aikaa.

 

Ap sun on parempi olla yksin koska muut on vaan huonoa seuraa, eivät osaa keskustella, ja juoruilevat ja moittivat muita.

 

Ymmärrän, mulla on sama kokemus esikoisen vauvavuodelta. Seuraavana niitä kavereita onneksi alkoi löytyä, mutta nyt sitten kaikki läheisemmiksi tulleet palaavat töihin/kouluun ja pelkään että edessä on taas yksinäinen vuosi, sekä itsellä että ehkä myös esikoisella kun ei nuo puistot ole arkena 5-vuotiaita täynnä. Onneksi lapsella on kerho. Mä oon päättänyt säännöllisemmin aikaa omille (kaveri)menoille illalla, ja siihen äitiyteen ja arjen jakamiseen voi onneksi löytää netistäkin. Netin kautta olen saanut pari tuttua joiden kanssa tulee tekstailtua lähes päivittäin, sit pärjää vaikka puistossa olisi vain moikka-väleissä

 

Mistä palstalta tuommoisia nettituttuja voisi löytyä? Kiitos vastauksista!

 

Mistä palstalta tuommoisia nettituttuja voisi löytyä? Kiitos vastauksista!

En enää muista mistä ne tekstaritutut aikanaan tuli, mut se oli jonkun "perusvauvapalstan" ketju jossa samaan aikaan vauvan saavat kirjoitteli, tyyliin "kevätvauvat 2017". Sit sieltä jonkun jutut kuulosti oman tyylisiltä ja tuli vaihettua yksityisviestejä ja lopulta puhelinnumeroita. Eiks täälläkin ole sellaisia ketjuja jos on kirjautunut sisään? (Mulla ei ole tunnuksia.)

 

Paikallisista facebookryhmistä
Kannattaa kysrllä samassa elämäntilanteessa olevia, et varmassi ole ainut yksinäinen, ne muutkin yksinäiset vaan kökkii kodeissaan kans.
'Hätäkahvit' ryhmiä on facebookissa tosi monella paikkakunnalla, lisäksi tietysti perus paikkakunta/kaupunginosaryhmissä voi kysellä jos haluaa.

 

Ei se auta muu kuin ryhdistäytyä ja itse tehdä jotain asian eteen. Mene leikkipuistoon ja pyydä sieltä joku samanikäisen lapsen äiti teille kahville. Ei se sen kummempaa ole.

 

Paikallisista facebookryhmistä
Kannattaa kysrllä samassa elämäntilanteessa olevia, et varmassi ole ainut yksinäinen, ne muutkin yksinäiset vaan kökkii kodeissaan kans.
'Hätäkahvit' ryhmiä on facebookissa tosi monella paikkakunnalla, lisäksi tietysti perus paikkakunta/kaupunginosaryhmissä voi kysellä jos haluaa.

Ne on kyl varmaan myös ärsyttäviä ihmisiä ketkä ei osaa keskustella ja haukkuu muita.

 

Niinpä, ei ole yhtään sen helpompaa saada kavereita, vaikka olisi lapsikin. Kun toiset mammat nauravat kummeleita tai kutsuvat lasilliselle, jää siinä väistämättä ulkopuoliseksi kun kummelit olivat jo 90-luvulla vain paskaa ja alkoholi maistuu pahalta. Ja niin siinä sitten myöntelee ja yrittää olla erottumatta joukosta ja toivoo, että puheenaihe vaihtuisi johonkin muuhun josta pysyisi edes jotenkin kärryillä tai miettii, pitäisikö sittenkin lähteä vauvan kanssa kotiin.

 

Haaveilen toisesta lapsesta, mutta taitaa jäädä tekemättä tämän yksinäisyyden tähden..En kestä kotona lapsen kanssa edes vuotta. Ekakin meni päiväkotiin jo pienenä ja minä opiskelemaan. Olen varma että olisin hyvä kotiäiti jos tilanne olisi toinen. Olisi joku kiva naapuri tms.

 

Ymmärrän yksinäisyytesi, ja paikkakunnasta riippuen niitä ystäviä voi olla vaikea löytää. Maaseutu varsinkin voi olla siihen vaikeaa maaperää. Ihmiset siellä ovat usein niin perhe- ja sukukeskeisiä, että se tietty omahyväisyys siitä että lillutaan vuosikymmeniä vaan niiden samojen ihmisten kanssa, suorastaan löyhkää. Niistä piireistä on vaikeaa saada itselleen luotettavaa kaveria, eikä siis vain sellaista, joka haluaa viettää kanssasi aikaa silloin, kun on taas vaihteeksi riidoissa lukuisten sisarustensa, serkkujensa ja kumminkaimojensa kanssa. Tai sellaista josta on hauska kertoa sinun asiasi kaikille eteenpäin ihan hupimielessä, eikä sitä ajatellakaan luottamuksen rikkomisena. Koska tottahan sitä nyt voi siskolle tai äidille tai serkulle kertoa kaiken, nämähän ovat elämässä niitä ykkösihmisiä. Ja olen siis itse tällaiselta paikkakunnalta kotoisin, joten en hauku ketään. Totean vain.

Olen muuttanut paljon, ja elämäntilanteesta riippumatta niiden arkiystävien löytäminen vaatii aina työtä. Se vaan on työtä joka on tehtävä jos haluaa kavereita. Ymmärrän silti jos jonkun voimat ei siihen riitä masennuksen, alhaisen itsetunnon tai sosiaalisten tilanteiden pelon vuoksi. Vaikka siis haluaisi olla toisten kanssa. Kun on riittävän kauan vain kotona, muiden ihmisten kohtaaminen voi olla pelottavaa. Jos siihen vielä lisää masentuneen ihmisen usein armottoman ja negatiivisen tavan kritisoida itseään vuorovaikutustilanteiden jälkeen, niistä voi tulla liian stressaavia.

 

Ap sun on parempi olla yksin koska muut on vaan huonoa seuraa, eivät osaa keskustella, ja juoruilevat ja moittivat muita.

Valitettavasti mun kokemus mammakerhoista sama kun ap:lla. Se äiti, joka ei ollut paikalla, oli kerhon hampaissa arvosteltavana. Ei toki ihan kaikki äitit tähän mukaan lähtenyt, mut kerhon äänekkäimmät ja "vetävät" tyyppit oli justa näitä suoraan sanottuja juoruämmiä. Kai se on niillä, joilla ei ole muuta elämää kuin äitiys, pakko päteä jotenkin....

 

Mä niin tiedän tuon tunteen! Voin todella samaistua tuntemuksiisi.. Itekin oon tosi yksin aina päivät, onneksi äiti käy apuna ja seurana, mutta ei se ole sama asia kuin ystävä.. Halaisin sua jos voisin!

 

Tämä on ainakin yksi syy mun päätökselle olla ebää ikinä jäämättä kotiin. Mitään täysjärkistä seuraa ihan turha kuvitellakaan löytävänsä.

 

Täällä myös ollaan yksinäisiä.. onhan mulla lapset ja mies ja eläimiä.. muttei yhtään ystävää ei kelle kertoa höpöjä, tunteita, ei käydä leffoissa, ei kahvitella, ei illan vietossa, ei mitään. Olen vaan lasten kanssa ja mies maanviljelijä joten töissä useimmiten.
Olen pyytänyt lasten kavereitten äitejä/isejä kahville mutta ei, ei niitä kahvituta sillo just.. turhauttavaa.. ei tietty tollasille hyvän päivän tutuille voi kertoo mitää henk.kohtasii juttuja, ei oo kyllä ikinä ollu sellasta ystävää jolle kertoa mitään.
Ainut mihin pidän yhteyttä ja minunn ottavat yhteyttä on sisarukseni ja äitini.. noloa mutta niin vaan on

 

Kuulin että on olemassa sellainen sovellus kuin Momzie, siinä äidit etsivät toisia äitiystäviä. En ole kokeillut mutta voisi olla testaamisen arvoinen

 

Kuulin että on olemassa sellainen sovellus kuin Momzie, siinä äidit etsivät toisia äitiystäviä. En ole kokeillut mutta voisi olla testaamisen arvoinen

Hyvä idea kiitos!! Elämä lapsen kanssa ei ole sama kuin aikuisen kanssa,,ei voi puhua samalla tavalla "ihan kaikesta" eikä pienestä lapsesta ole juttuseurana välttämättä muutenkaan. Miten yh-äidit pärjää!? Nostan aina vaan enemmän hattua!