Ymmärrän yksinäisyytesi, ja paikkakunnasta riippuen niitä ystäviä voi olla vaikea löytää. Maaseutu varsinkin voi olla siihen vaikeaa maaperää. Ihmiset siellä ovat usein niin perhe- ja sukukeskeisiä, että se tietty omahyväisyys siitä että lillutaan vuosikymmeniä vaan niiden samojen ihmisten kanssa, suorastaan löyhkää. Niistä piireistä on vaikeaa saada itselleen luotettavaa kaveria, eikä siis vain sellaista, joka haluaa viettää kanssasi aikaa silloin, kun on taas vaihteeksi riidoissa lukuisten sisarustensa, serkkujensa ja kumminkaimojensa kanssa. Tai sellaista josta on hauska kertoa sinun asiasi kaikille eteenpäin ihan hupimielessä, eikä sitä ajatellakaan luottamuksen rikkomisena. Koska tottahan sitä nyt voi siskolle tai äidille tai serkulle kertoa kaiken, nämähän ovat elämässä niitä ykkösihmisiä. Ja olen siis itse tällaiselta paikkakunnalta kotoisin, joten en hauku ketään. Totean vain.
Olen muuttanut paljon, ja elämäntilanteesta riippumatta niiden arkiystävien löytäminen vaatii aina työtä. Se vaan on työtä joka on tehtävä jos haluaa kavereita. Ymmärrän silti jos jonkun voimat ei siihen riitä masennuksen, alhaisen itsetunnon tai sosiaalisten tilanteiden pelon vuoksi. Vaikka siis haluaisi olla toisten kanssa. Kun on riittävän kauan vain kotona, muiden ihmisten kohtaaminen voi olla pelottavaa. Jos siihen vielä lisää masentuneen ihmisen usein armottoman ja negatiivisen tavan kritisoida itseään vuorovaikutustilanteiden jälkeen, niistä voi tulla liian stressaavia.