YLI 35-V. KUUMEILIJAT vol 8

Voi Rae34 :hug: , olisin niin mielelläni ottanut sut mukaani tonne toiselle puolelle.
Kaikille tätien riivaamaksi joutuneille ISO :hug:

Itselläni ei vielä oikein muita oireita ole tullut kuin väsymys, iltaisin ei enää kello puoli kymmentä näe, kun uni tulee. Alavatsanippailuja myös ajoittain. Kahdessa ensimmäisessä odotuksessa ei myöskään juuri oireita ollut, närästys alkoi kyllä jo hyvin ajoissa, sitä nyt odotellessa. Kahvin jätin myös pois niin ja hajuaisti on myös todella herkässä, eli onhan mulla oireita nytkun niitä luettelin niin itsekkin huomasin :)
 
Rae :hug:
Lumi-Marja Sulla on jo tosi hyvät viikot kasassa!!

ON: Jos maanantaina aloittais oviksen testailun. Täytyy vaan toivoa, että tulee ajoissa eikä myöhässä, kun to-pe ei olla saman katon alla miehen kanssa.
 
Kiitos teille ajatuksista :hug:
Olo edelleen ankea, mutta kai se siitä taas ovista kohden helpottuu...
Uutta yritystä vaan putkeen, en vaan tiedä miten kauan toivoa riittää.
Pimpula niin mielelläni olisin tuonne odotuspuolelle kanssasi tullut, mutta pysy sinä vaan siellä, liityn sitten seuraan myöhemmin!
 
Rae, parempaa onnea uuteen kiertoon ! :hug:

Omalle äidille olen parhaillaan leipomasssa kakkua. Äitienpäivän vietto ottaa vähän koville... ja mielessä pyörii vaan että tuleeko minusta ikinä äitiä. Toivoisin kovasti, että ensi vuonna saisin itse viettää äitienpäivää. Eilen alkoi nippailla vasemmalta puolelta ja toivon sen tarkoittavan ovista alkuviikolle. Testasin jo eilen, mutta hyvin hailakka viiva lopputuloksena. Tänä aamuna nippailu on ollut voimakkaampaa.
 
Rae, pahoittelut ja onnea uuteen kiertoon.
Emmimaria, plussatuulia tähän kiertoon.

Kaikille äideille hyvää äiteinpäivää ja toivottavasti paljon plussia näin äiteinpäivän kunniaksi.

ON: Greippimehu on kait jotenkin tehnyt tehtävänsä, kun ovis tuntui niin voimakkaalta. Toivo on korkealla loppukierrossa.
 
Barbarella pahoittelut :hug:
Emmimaria sovitaanko niin että me molemmat saadaan viettää myös itse äitienpäivää ensi vuonna! :heart:
Helvi ja tääl taas onnea oviksen bongailuun ja hyödyntämiseen!
 

Sunnuntai 9.5.2010
Barbarella..................................1/27-28...yk 6..................... dpo Rae34.......................................4/26-28.......yk 10..................dpo
Koralli73.....................................8/25-28....yk 4....................dpo
Helvi-10 .....................................9/24-26.....yk19
happihyppy...............................11/28....yk 8 (28)...................dpo
emmimaria..............................12/29-30.....yk3
tääl taas......................................13 /21-26....yk 8
Chilipapu...................................16/27-28..... yk 5
kevät71.......................................25/25.....yk 18
eva71........................................25/26-28...yk 16.....................dpo
Onlydream................................27/26-29...yk?
Onnellinenx5.............................33/25...yk 3. ...........................dpo
Mahdotontako.............................48/30......yk 8.......................dpo


Mukana myös:
ZouZou......................................
Annemaarit..................................
Rosmariini -74..........................
Taikakuu...................................
Tsuba.......................................
Janette74................................
Mansku72...................................
elli72............................................
Sisusalmiakki.................pikaista paranemista :heart:...........
taavi166......................................

:heart: 2010 :heart:
Pimpula..........................................huhtikuu:heart:
Minnihiiri68....................................huhtikuu :heart:
Jääräpää........................................maaliskuu :heart:
Lumi-Marja.....................................maaliskuu:heart:
viivi74..............................................helmikuu :heart:
Poni06............................................tammikuu :heart:
Puskajussi.....................................tammikuu :heart:

:heart: 2009 :heart:

Enkelinäiti.......................................Marraskuu :heart:
SMSM..............................................Marraskuu :heart:
amati .............................................Marraskuu :heart:
Minotchkin......................................Lokakuu :heart: Oliivitar...........................................Lokakuu:heart:
Tiktu...............................................Syyskuu:heart:
Erjamari.........................................Syyskuu:heart:
PK- haaveilija= äiti vm70...............Heinäkuu :heart:
piipiäinen coitus interruptus..........Kesäkuu :heart:
Destiny..........................................Helmikuu yk 4 :heart:



äiti vm70 22.03.2010 tyttö :heart:
Sinderella 17.08. 2009 tyttö :heart:
Mansku72 10.07.2009 tyttö :heart:
Äiti-kengu 1.07.2009 tyttö :heart:
Mantana 30.01.2009 poika :heart:

Edellinen ketju:
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1244983

dpo (days past ovulation)
dpo 0 on ovispäivä
dpo -1 on ovisplussapäivä (ovistestillä saatu plussa)




 

Tänään aamulla ihan haalea plussa viiva... Hädin tuskin näkyi.
Ovulaatiota en jaksanut testata tästä kierrosta, koska oltiin just silloin lomalla.
Huomenna testaan uudestaan. Jos kuukautiset alkaa eka inssi tässä kierrossa.
Jännäksi menee.

Rae :hug:
 
Täältä myös peukut ja varpaat pystyssä Eva71:lle

Ei hyvin alkanu mun Terolut-ura. Lauantaina muistin ottaa ekan pillerin, joo. Otin sen vähän jälkeen kymmenen aamulla. Seuraava pillerihän olisi sitten pitänyt ottaa sunnuntaina samaan aikaan. Muistin vasta siinä viiden aikaan iltapäivällä. :ashamed:

Mä näin viikonloppuna mielenkiintoista unta, joka tuntui ihan todelta. Näin unta, että mun vatsaa väänsi ja kun katsoin vatsaani, vatsanahkan läpi näkyi pieni jalka. :heart: Toivottavasti oli enneuni. Tosi tylsää oli kyllä herätä ja todeta, että se oli vain unta.

Sitä sitten pikkuhiljaa ruvetaan piinailemaan. Vähän epäuskoinen olo on, että oliko liian myöhäistä oviksen kannalta, kun mies tuli työmatkalta. Mä tässä mietin, että Terolutko saa pissan haisemaan ihan kamalalta.
 
Rae, sovitaan näin :)

Eva71:lle viivan vahvistumista!

Chilipapu, mie näin unta että miun mies oli raskaana.... kaikenlaisia unia sitä vauvahaaveet saakin aikaan.... :LOL:

Täällä ovistestejä tehty, mutta hyyyyvin hailakkaa vielä näyttää. Kun en ole ennen ovistestejä tehnyt, niin ei oikein tietoa miten testit käyttäytyy eli vahvistuuko ovista kohti vai kertarysäyksellä tummenee. Nippailuja on ollut lauantaista alkaen.
 
Pahoittelut rae :hug:

:hug: :hug: muillekin tädin yllättämille.. täällä mennään myös jo kp 4 :( kovasti salaa toivoin että olisi äitienpäivän kunniaksi saanut testata plussan mutta ei.. no eikun vaan uutta yritystä kohti.

eva71 toivotaan sinulle viivan vahvistumista :heart:

Happis kerkeisitkö sie vielä päivittää?? kunhan mulla tässä arki tasaantuu päivitten sitten kaverina..
 
Eva kovasti peukkuja sulle, toivotaan että viiva vahvistuu!!!

Onlydream sullekin :hug:

Chilipapu en myöskään tiennyt että Terolutit pitää ottaa samaan aikaan... Mulla myös resepti odottelee. Mietin ottaisinko tähän kiertoon, sen verran tuo kemiallinen kummittelee että tekis mieli jo aloittaa vaikka gyne sanoi että vasta kesäkuussa. Mut toisaalta mulla ovis oletettavasti olis vasta reilun viikon kuluttua, joten menee aika lähelle kesäkuuta :) Mutta tuo samaan aikaan ottaminen on kyllä aika haasteellista.
 
Ja muuten emmimaria mulla ovistestit yleensä vahvistunut pikkuhiljaa, mutta viime kierrossa tuli kyllä melkein kerralla vahva viiva ja se pysyi useamman päivän. Eli saattaa vaihdella kierrosta toiseenkin näköjään.
 

Maanantai 10.5.2010
Barbarella..................................2/27-28...yk 6..................... dpo Onlydream................................4/26-29...yk?
Rae34.......................................4/26-28.......yk 10..................dpo
Koralli73.....................................9/25-28....yk 4....................dpo
Helvi-10 .....................................10/24-26.....yk19
happihyppy...............................12/28....yk 8 (28)...................dpo -1
emmimaria..............................13/29-30.....yk3
tääl taas......................................14 /21-26....yk 8
Chilipapu...................................17/27-28..... yk 5
kevät71.......................................26/25.....yk 18
eva71........................................26/26-28...yk 16.....................dpo
Onnellinenx5.............................34/25...yk 3. ...........................dpo
Mahdotontako.............................49/30......yk 8.......................dpo


Mukana myös:
ZouZou......................................
Annemaarit..................................
Rosmariini -74..........................
Taikakuu...................................
Tsuba.......................................
Janette74................................
Mansku72...................................
elli72............................................
Sisusalmiakki.................pikaista paranemista :heart:...........
taavi166......................................

:heart: 2010 :heart:
Pimpula..........................................huhtikuu:heart:
Minnihiiri68....................................huhtikuu :heart:
Jääräpää........................................maaliskuu :heart:
Lumi-Marja.....................................maaliskuu:heart:
viivi74..............................................helmikuu :heart:
Poni06............................................tammikuu :heart:
Puskajussi.....................................tammikuu :heart:

:heart: 2009 :heart:

Enkelinäiti.......................................Marraskuu :heart:
SMSM..............................................Marraskuu :heart:
amati .............................................Marraskuu :heart:
Minotchkin......................................Lokakuu :heart: Oliivitar...........................................Lokakuu:heart:
Tiktu...............................................Syyskuu:heart:
Erjamari.........................................Syyskuu:heart:
PK- haaveilija= äiti vm70...............Heinäkuu :heart:
piipiäinen coitus interruptus..........Kesäkuu :heart:
Destiny..........................................Helmikuu yk 4 :heart:



äiti vm70 22.03.2010 tyttö :heart:
Sinderella 17.08. 2009 tyttö :heart:
Mansku72 10.07.2009 tyttö :heart:
Äiti-kengu 1.07.2009 tyttö :heart:
Mantana 30.01.2009 poika :heart:

Edellinen ketju:
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1244983

dpo (days past ovulation)
dpo 0 on ovispäivä
dpo -1 on ovisplussapäivä (ovistestillä saatu plussa)




 
Onlydream :hug: . Evalle täälläki sormet ja varpaat pystyssä d =) b

Mulla tänään ovisplussa. Otettiin miehen kanssa varaslähtö jo eilen illalla. Pitäis jaksaa nyt sitte varmistella pari päivää tai sekin olis hyvä jos ees tänä iltana jaksais huhkia. Periaatteessahan niiden eilisten pitäis riittää, mutta kun mieskään ei ole kovin uimataitoinen, niin mites sitten simpat...
 
Voi elämän kevät, tänneki tuli ovisplussa, näin aikasin! :eek: Jos menee vanhaan malliin, niin ovis siis huomeniltana, kp 10... mahtaako siellä ees mikään munasolu olla kerinny kasvaa tarpeeksi tähän mennessä...saati mikään kohdun limakalvo kerinnyt paksuuntua. Kaks päivää sitten oli vielä menkkatuhrujakin.. tympii...jotenkin tuntuu, ettei näin aikanen ovis voi olla hyvä.

Onneksi tuli aamulla touhattua. Me kun yritetään sitä tyttöä niin touhut pitäs olla ennen ovista. Joten siinä oli sit tämän kierron yritykset...yhteen ainoaan kertaan jäi.

onlydream :hug:
 
Heippa taas. Mun oli ihan pakko tulla laittaan tänne tämä löytämäni runo, jonka kirjoitin muutama vuosi sitten, kun pikkuneitiämme kaipailimme. Kirjoitin sen äitienpäivän aikoihin, kun sydän oli tyhjä pitkän yrityksen jälkeen. Haluan omistaa tämän kaikille vauvaa kaipaaville. Se ikävä on joskus niin suuri, että kyyneleet nousee silmiin, vaikka yrittäisi pitää ne poissa. Ei se yrityksen ja pettymyksen tunne häviä minusta, tuskin koskaan. Vaikka pieni mukananai onkin, niin en kykene unohtamaan, mitä on yrittää vuosi tolkulla ja lopulta luovuttaa.

Tämänviikon perjantaina on np-ultra ja pelko ei edes hiivi mieleeni, se hyökkää kimppuun ja repii riekaleiksi. Onko perjantai päivä, jolloin uskallan oikeasti sanoa ääneen, että olen raskaana, vai onko se taas päivä, jolloin pienen matka kirjoitetaan loppuun. Pelottaa.

Äidilleni.

Kuuletko äitini,
kun hiljaa kuiskaan sinulle?
Tunnetko, kun unessa sinua poskesta silitän?
Minä tiedän,
kuinka minua kaipaat,
niin minäkin,
omaa äitiä.
Vielä ei ole ollut aikani tulla,
vielä annan itseäni odottaa.
Minä tulen kyllä,
tulen tuulten läpi,
poikki kukka niittyjen.
Kuljen halki kimmeltävien hankien,
Läpi pimeimmän yön,
kirmaan auringon sätessä.
Jaksathan odottaa,
oma äitini?
Tulen,
kun aikani on tulla,
kun hetki on oikea ja
tähdet kohdillaan.
Anna äiti anteeksi,
jos aikasi on pitkä,
ikäväsi iso kipu rinnassa.
Tulen,
kun vähiten odotat,
tulen,
enkelit minut kotiin ohjaavat.


Teille kaikille parasta mahdollista toivoen, Lumi-Marja ja Nuppunen 11+0
 
Lumi-Marja Olipa koskettava runo. Pidän peukkuja np-ultraan.
Eva Toivotaan parasta!
ON: Onnistuin sössimään Clearbluen ovistestin kanssa. Väitän kyllä, että vika oli testissä. se vilkutti ja vilkutti ja sitten kun olisi tuloksen pitänyt näkyä, niin koko näyttö veti pimeeksi. Tein purkista, joten kokeilin uudella testillä perään ja se toimi, tulos tosin nega. Ei ole ollut vielä tuntemuksia, joten ei yllätys.
 
No illalla se täti tuli. Kp 2. Ehdi jo toivoa...
Mutta nyt meillä on tässä kierrossa eka inseminaatio. Lääkärin mukaan se tuplaa mahdolliuudet meidän tapauksessa. Ainakin annan sille mahdollisuuden.

Lumi-Marjalle voimia jaksaa perjantaihin. Kiitos liikuttavasta ja toivoa antavasta runosta.

Helvi Mulla on myös ollut joskus Clearbluen testi joka ei toiminut. Harmittavaa sähellystä.



 

Yhteistyössä