Muunsukupuolinen Veera ajatteli pitkään, ettei kestäisi olla raskaana – sitten hän ymmärsi itsestään jotakin uutta
Veera pelkäsi raskauden muuttavan identiteettiään. Vaikka hän odottaa lasta, hän ei ole äiti.
Yhdenvertaisuuskouluttaja ja personal trainer Veera Mertsola on viimeisillään raskaana. Hän tuntee olonsa rauhalliseksi ja kiittää kehoaan voituaan liikkua läpi odotusajan. Muutenkin Veera on ilahtunut siitä, miten positiivisesti raskaus on päässyt yllättämään.
Vielä vuoden alussa hän oli varautunut yhdeksän kuukauden ahdinkoon.
– Tein vasta alkuvuonna päätöksen siitä, että voisin olla raskaana. Pidin raskautta ennen äärimmäisen naisellisena tilana, mikä tuntui epämukavalta ajatukselta. Siksi olin ollut vahvasti sitä mieltä, ettei raskaus olisi luonnollinen asia sukupuoli-identiteetilleni tai -kokemukselleni, muunsukupuolinen Veera kuvailee.
Perheen pian 2-vuotiaan esikoisen synnytti hänen vaimonsa.
”Huonoina päivinä itkin, etten ole enää minä”
Oman kehon ja identiteetin voi kokea monella tavalla. Veeralle tietynlainen keho on aina vahvistanut niin urheilu- kuin sukupuoli-identiteettiä.
– Olen kokenut oloni hyväksi urheilullisessa kehossa, missä ei ole pyöreyttä esimerkiksi rinnoissa tai lantiossa, mitä pidetään edelleen naiselle ominaisina piirteinä.
Yksi raskaudessa erityisen vaikealta tuntunut asia olikin nimenomaan ajatus muutoksista omassa vartalossa.
– Pelkäsin miltä raskauden myötä muuttuva keho tuntuu. Huonoina päivinä itkinkin sitä, etten ole enää minä. Ajattelin, että olen heittänyt hukkaan kaiken identiteettini eteen tekemäni työn.
Ennen ennen raskaaksi tulemista Veeraa pelotti myös se, miten hänet nähtäisiin yhteiskunnassa. Hän ei ole äiti vaan vanhempi, joten raskauden tuoma muutos identiteettiin muiden silmissä mietitytti.
– Aloin tutustua identiteettiini kunnolla tiedon ja terapian avulla. Se auttoi ymmärtämään, että kovinkaan moni meistä ei sovi yhteiskunnan tarjoamiin määritelmiin – jos edes kukaan.
Itsensä hyväksyminen ja omien ajatusten selvittäminen olivat Veeralle isoja askeleita.
– Ymmärsin, että voin olla minä, vaikka olisin raskaana. Kliseisesti minua ei enää haitannut, mitä muut ajattelevat minusta, kun hyväksyin itseni.
Synnytyksen jälkeinen masennus herätti huomioimaan oman hyvinvoinnin
Esikoisensa vauvavuonna Veera sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Siihen johti moni asia, mutta vahvimpana syynä oli kamppailu vanhemmuuden identiteetistä.
– Koin itseni näkymättömäksi, kun minua ei pidetty tai validoitu vanhempana.
Pohjakosketus kuitenkin pakotti näkemään itsensä tarkasti.
– Synnytyksen jälkeinen masennus oli viimeinen herätys siihen, että aloin huomioida oman henkisen hyvinvointini.
Ennen omaa raskauttaan Veera pelkäsi masentuvansa uudestaan. Alkuraskaus kehon muutoksineen olikin Veeralle vaikeaa aikaa. Eniten häntä haastoi kova väsymys, jonka takia liikunta kävi lähes mahdottomaksi.
Vaikeuksien ansiosta kokonaisvaltainen hyvinvointi kuitenkin sai Veeran elämässä täysin uudenlaisen roolin.
Urheilijana hän on tottunut huoltamaan itseään fyysisesti, mutta raskausaikana Veera on muistanut myös henkisen puolen. Ennen hän nautti fysioterapiassa ja hieronnassa kunnon runnomisesta, mutta tällä hetkellä hän pitää erityisesti hermostoon keskittyvästä, vyöhyketerapeuttisesta ja hellästä kosketuksesta. Taaperon vanhempana myöskään levon merkitystä ei voi liikaa korostaa.
– Olen kiitollinen raskaudelle siitä, että olen oppinut keskittymään tasapainoon ja mielenlaatuun. Huomaan paremmin rajojen ylityksen, ja olen herkempi suojelemaan itseäni ja sisälläni kasvavaa lasta. Enää minua ei yhtään haittaa valita tietyissä tilanteissa itseäni.
Kehon ja liikkumistottumusten muutoksia
Veera on pystynyt katsomaan kehoaan raskaana ihaillen ja empaattisesti – odotusaika ei ole ollut missään nimessä niin vaikeaa kuin hänen pahimmissa peloissaan. Veera on ymmärtänyt, ettei kehon visuaalisuus muuta hänen identiteettiään.
– On ollut uskomattoman hyvä olo, vaikka raskaus on tuonut ison vatsan ja rinnat sekä nestettä ja rasvaa paikkoihin, joihin en niitä haluaisi. Tämä ei liity lainkaan kauneusihanteisiin vaan siihen, että kaikki naisellisuus on aiemmin herättänyt minussa dysforiaa ja ahdistusta.
Veera huomauttaa puhuvansa vain omista kokemuksistaan, sillä trans-ihmisyyden alla on monenlaista identifioitumista, ja toisilla on erilainen tarve esimerkiksi muokata kehoaan.
Hän toivoo, ettei kukaan vertaisi itseään muihin raskaana oleviin esimerkiksi liikunnan suhteen. Vaikka Veera itse liikkuu viimeisen raskauskolmanneksen lopulla paljon, on hänkin joutunut muuttamaan tottumuksiaan paljon.
– Minun on pitänyt hyväksyä raskausaikana luonteeni muuttuminen ja se, etten treenaa nyt samoin kuin ennen. Crossfitissä sekä voima- ja kestävyysharjoittelussa hakeuduin aina epämukavuuden piiriin, mutta nyt näen hyödyt erilaisessa liikkumisessa. Kuuntelen kehoani ja pyrin pysähtymään taaperoarjessa aina, kun voin, Veera selventää.
Kehorauhaakin Veera haluaisi kaikille. Hän tietää, kuinka paljon vapaammin kehoja kommentoidaan raskaana. Veera on itse saanut kuulla kommentteja vatsansa pienestä koosta, mikä ehkä tarkoitetaan kohteliaisuudeksi, mutta on tuntunut epämukavalta.
– Esikoisemme syntyi keskosena vain raskausviikolla 32, joten nyt kommentit minun vatsani pienestä koosta aiheuttivat alussa huolta. Jännitin kasvukäyriä alkuun joka neuvolakäynnillä.
”Puolisonkin rooli on vaikea”
Lähestyvään synnytykseen Veera valmistautuu erilaisin mielikuvaharjoituksin ja vaimon sekä doulan avulla. Veera kertoo aviopuolisonsa jännittävän synnytystä nyt häntä enemmän, aivan kuten roolit olivat viimeksikin – toisen synnytys on jännittänyt omaa enemmän.
– Minä kellun tällaisessa odottavaisessa euforiassa ja vaimoni jännittää, miten voi olla mahdollisimman hyvin tukena. Puolisonkin rooli on vaikea, koska on ikävä nähdä rakkaansa epämukavassa ja ehkä tosi kivuliaassakin tilassa ilman, että pystyy tarjoamaan ratkaisuja, Veera kertoo.
Raskaus on herättänyt Veeran näkemään vanhemmuuden moninaisuuden entistäkin laajemmin. Oman kokemuksensa ansiosta hän ymmärtää myös ei-synnyttäneitä vanhempia, ja haluaa osoittaa heille tukensa.
– Vanhemmuuden määritelmä on edelleen kapea, vaikka yksilöllisyyden ymmärtäminen on onneksi pidemmällä. Tuntuu, että niin isien kuin esimerkiksi miesparien, itsellisten ja polyamoristen vanhempien tai adoptioperheiden äänet ovat tosi hiljaisia, vaikka niin moni poikkeaa vanhemmuuden kapeasta määritelmästä, Veera harmittelee.
Yhteiskunnan rakenteet eivät ole vielä vanhemmuuden moninaisuuden tasolla
Muunsukupuolisena Veera on kokenut raskauden ikävänä puolena yhteiskunnan tasolla sen, että odotuksen myötä hänet on alettu näkemään vahvemmin äitinä eikä vanhempana. Vaikka tilanteet ovat aiheuttaneet epämukavuutta, on Veera halunnut puuttua niihin.
– Minulla ei ole tarvetta suuttua tai loukkaantua vääristä termeistä, jos niillä ei tarkoiteta pahaa. Ohjaan lempeästi siihen, että äidin sijaan voi käyttää esimerkiksi sanaa raskaana oleva tai synnyttävä vanhempi. Me kaikki oletamme jotain, mutta se ratkaisee, miten kohtelemme muita.
Herättyään vertaistuen vähäiseen määrään, päätti Veera ryhtyä toimeen. Hän päätti yhdessä tuttavansa kanssa luoda vanhemmuuden moninaisuuden tunnistavan ja tukevan yhteisön Huomisen huoltajat. Keskusteluryhmä on Telegram-viestintäsovelluksessa, ja siihen pääsee liittymään pyytämällä viestillä linkin Veeran Instagramista.
Moni vähemmistön edustaja valitsee hiljaa olemisen, koska ei halua tai jaksa taistella ennakkoluuloja, huonoa kohtelua tai vihaa vastaan. Veera haluaa kuitenkin vaikuttaa maailman yhdenvertaistamiseen erityisesti lasten takia.
– Olen päättänyt kertoa avoimesti tilanteestani tarjotakseni muille sen representaation ja vertaistuen, jota itselläni ei ollut nuorena.
Jaa oma kokemuksesi