Itsestä täytyy pitää huolta ja varmasti aina on jotain mihin ei ole tyytyväinen, kuten itselläkin vielä paljon tehtävää kroppani kanssa, mutta lopulta muut eivät niitä sinussa näe. Itse sitä on itselleen se pahin arvostelija ja itseään mollaamalla oma itsetunto saattaa laskea. Eivät lapset näe sinulla sinun näkemiä vatsamakkaroita, ”roikkuvaa” peppua, liian suuria pohkeita tai silmänurkkiin piirtyviä ryppyjä. He näkevät äidin, äidin joka on hyvä juuri sellaisenaan.
Vartaloni on muuttunut paljon viimeisten kymmenen vuoden aikana. Välillä muutokset ovat häirinneet minua paljonkin ja eräässä vaiheessa ryvin aika syvällä, sillä itsetuntoni laski paljon muuttuneen vartaloni myötä. Tällaisia vaiheita on ollut kaksi, toinen oli Lumin syntymän jälkeen ja toinen Matiaksen. En kestänyt miltä vartaloni näytti vielä vuosi synnytyksen jälkeen, inhosin pullottavia poskiani ja vatsan löysää nahkaa, vatsamakkaroita sekä sitä vararengasta jota kannoin mukanani. Palauduin esikoisen syntymästä niin hetkessä, että otti todella koville kun seuraavien kahden jälkeen näytinkin aivan kaamealta. Tiedä sitten mitä ajattelin.. että tuosta noin vain pullautan vauvan pihalle ja tadaa olen samoissa mitoissa, heh.
Muistan ne kerrat kun seisoin peilin edessä ja sätin itseäni. Inhosin peilikuvaani todella paljon ja siinä samalla mollasin itseäni aika kovaankin ääneen. Havahduin Matiaksen syntymän jälkeen tekeväni tuota ja en huomannut kun Iida seisoi vieressäni. Hän oli juuri edellisenä päivänä kehunut kuinka kaunis äiti olen. Mitä minä viestin tuolla käytökselläni hänelle? No en ainakaan mitään hyvää. Tuon jälkeen päätin etten enää voisi jatkaa, sillä en haluaisi koskaan löytää tytärtäni sättimästä itseään peilin edessä.
Kesti kauan saada itsensä lopettamaan liian kriittinen kyttääminen ja sättiminen. Kerran kun Iida kysyi, että ”Äiti miksi sinä meikkaat?” Niin jouduin todella miettimään mitä vastaan, etten lauo suustani jotakin typerää kuten ”etten olisi näin kaamean näköinen”. Muistaakseni sanoin jotain että tämä on naisten tapa ja ihan kivaa puuhaa. Taisimme hieman tupsuttaa myös puuteria tytön nenään. Kun hiljalleen jätti sättimästä itseään, alkoi olla itselleen armollisempi. Sitä kiinnitti enemmän huomiota niihin hyviin puoliin. Ja kun ajan kuluessa palautui raskautta edeltäviin mittoihin oli itsetunnon rippeet kerätty kasaan. Ainon ja Hugon syntymien jälkeen huomasin kuinka tyytyväinen olin kroppaani. Kuinka näytinkään heti omaan silmään niin kovin pieneltä. Todellisuudessa en sitä ollut, mutta koska olin oppinut pitämään itsestäni ja itsetuntoni oli korkea oli lopputulos heti positiivisempi. Oma ulkomuoto ei synnytyksen jälkeen ahdistanut.
Nykyään peilistä katsoo itseensä paljon tyytyväisempi nainen. Nainen jonka itsetunto on nyt hyvä. Parempi kuin koskaan ennen. Tämä nainen joka ennen ei kestänyt olla kuvattavana, koska piti itseään hölmön näköisenä, on nykyään ihan mielellään kameran edessä. Tahdon että lapset voivat isompana katsoa kuvia joissa näkyy myös äiti. Etenkin niin ettei kasvoja ole peitetty. Omaa kroppaa kohtaan oppii olemaan tyytyväisempi. Ja kun on armollisempi omaa kroppaansa tai ulkonäköä kohtaan nousee myös itsetunto. Helppoa se ei ole, mutta ajan myötä helpottuu (näin ainakin omalla kohdalla kävi). Hyvä itsetunto huokuu ulospäin ja välittyy lapsille, mistä toivon heidän ottavan oppia.
Kommentit (22)
Sama aihe on pyörinyt mulla luonnoksissa 🙂 Olin myös aikoinaan aika itsekriittinen mutta onneksi korvien välissä tapahtui jotain mikä vaikutti myös ulkoiseen olemukseen. Kun opin hyväksymään itseni virheineni, loppui myös jojo-laihdutus ja kaiken maailman dieetit. Jotenkin opin elämään, liikkumaan ja syömään mulle hyvällä tavalla 😀 tai miten sen nyt sanoisi 🙂
Kiitos Janni.♥
Tulen lukemaan ja pitäisi keretä myös kommentoimaan sinun tekstejä, mutta nyt ollut arki sen verran kiireistä, että kommentointi jäänyt aika minimiin. :/
Tätä asiaa pohtineena kirjoitan tästä jotain pian itsekin. Hyviä ajatuksia, ja ihana postaus. Ja sinä se olet yhtä kaunis minkä kokoisena tahansa <3
Minä olen aina ollut hoikka ja tarkka painostani, joten raskausajat ovat olleet melko rankkoja sen takia. Kaikissa kolmessa raskaudessa painoa on tullut 9 kiloa. Kahdessa ekassa kilot jäi synnärille, mutta kolmannen synnytyksen jälkeen mulla on vielä 4 kiloa jäljellä. Ja se ahdistaa! Tuntuu tyhmältä murehtia noin pienestä painomäärästä, mikä ei edes näy ulkonäössä. Nyt olen yrittänyt lopettaa murehtimisen kiloista ja keskittyä vaan tähän ihanaan vauva-arkeen 🙂 En halua näyttää kolmelle tytölleni huonoa esimerkkiä! Ja olet muuten kaunis 🙂 -miljama
Olet kyllä saanut maltillisesti painoa odotuksissa. 🙂 Mulla tullut Hugosta vähiten ja taisi tulla yhteensä joku 14 kiloa.
Hyvä jos pystyt välilä olla murehtimatta noista muutamasta kilosta, pian ne siitä tippuu. 🙂 Nyt vain nautit ihanasta vauva-arjesta.♥ Murehditaan niitä kiloja sitten myöhemmin.
Ja kiitos ihanista sanoista.♥
Ihana postaus! Ihana ja upea sinä! <3
Minäkin olen huomannut itsetuntoni nousseen äitiyden myötä. Silti en ole sinut kroppani kanssa. Synnytyksen jälkeen laihduin paljon ja nopeasti, noh nyt kilot ovat tullet takaisin. Sitä tulee sätittyä itseään, miksi annoin sen tapahtua. En ole koskaan pitänyt kropastani, mutta kun katson jälkeenpäin jotain valokuvia nään itseni ihan kauniina. Miksi en näe tässä hetkessä? Onko se jokin ihme päähänpinttymä ettei voi nyt pitää itsestään vaan haikailee vanhaan tai toivoo tavoittamatonta. Olenkin nyt pyrkinyt löytämään itsestäny ja kropastani niitä hyviä ja kauniita puolia, sen sijaan että murehtisin ja ahdistuisin niistä vähemmän mielyttävistä puolista. Ei ne omat mahamakkarat kauniilta näytä, mutta onhan sitä kropassa muutakin kuin ne mahamakkarat. Ja jännäjuttu, näen monet pyöreämmät naiset todella kauniina ihmisinä, miksi en siis myös itseäni sitä en tiedä.
Minäkin koitan olla haukkumatta vartaloani lasten kuullen. Kehun heidän hyviä puoliaan ja saatampa kehua itseänikin heidän kuullen. Toivon lapsille vahvaa itsetuntoa ja mielikuvaa äidistä joka pitää itseään kauniina eikä vastenmielisenä.
Kiitos ihana.♥
Ihanaa että siellä itsetunto noussut, se on jo hyvä lähtökohta. Luulen ettei sitä koskaan ole itseensä tyytyväinen ja aina haikailee vanhojen aikojen perään, muta sitä voi oppia hyväksymään itsensä. 🙂 Itsensä kehuminen on kyllä hyvä tapa, niin sitä oppii keskittymään myös niihin hyviin puoliin.
Minusta sinä olet oikein kaunis nainen.♥
Mäkin oon jotenkin tässä vuosien vieriessä ruvennut hyväksymään itteni. Tai ainakin oon ruvennut enemmän ajattelemaan,että en halua vanhana kiikkustuolissa miettiä,että koko elämä meni siihen,että tiputti niitä kuuluisia viimeisiä viittä kiloa. Elämän täytyy olla muutakin kuin sitä ikuista laihduttmista, eikös?!
Oon myös tosi tarkka miten puhun itsestä lasten edessä/kuullessa. Meillä esim Rasmus saattaa kysyä,että miks äiti sä käyt lenkillä (aika ennen tätä jättimasua:) )Oon sitten perustellut sen sillä, että äit haluaa olla hyvässä kunnossa ja jaksaa touhuta lasten kanssa. En siis sillä,että äiti haluaa olla hoikempi.
Sä oot kyllä ihan täydellinen näky, ihana ihminen ulkoa ja sisältä <3 jos näin voi sanoa ilman livenä näkemistä:)
Juurikin näin. 😀 En itsekään halua olla sellainen joka kuluttaa liikaa aikaa näitä pohtien. Ja sitä todella pitää miettiä mitä lapsille vastaa kun he kysyvät. Meilläkin Iida 10v pian nappaa itselleen todella huonon esimerkin, jos äiti vain haukkuisi itseään.
Voi kiitos Ulla.♥ Tässähän ihan punastuu noin kauniista sanoista. 🙂 Myös sinä vaikutat niin upealta ihmiseltä. Olisi joskus kiva vaikka ihan nähdäkin. 🙂
Tämä oli just se kirjoitus mitä itse ehkä kaipaan. Olen kova sättimään itseäni, aina löytyy joku makkara tai katkennut verisuoni jostain joka on hirveän ruma ja ällöttävä, todellisuudessa niillä ei ole mitään väliä.
Sä olet kyllä niin upea tyyppi <3
Kiitos Nea.♥
Sinä olet kyllä niin upea ilmestys, että älä turhaan säti itseäsi.♥ Se menee varmaan aina niin, että toiset ei näe tai kiinnitä huomiota niihin asioihin, joihin aina ensimmäisenä itse itsessään kiinnittää huomiota.
Hyvä kirjoitus! Mä olen kamppaillut peilikuvani kanssa suurimman osan elämästäni ja voi kuinka onkaan helpottavaa hetkittäin huomata hyväksyvänsä itsensä sellaisena kuin on.
Kiitos Nanna.♡
Mahtava kuulla. Se on upea tunne kun huomaa että hyväksyy itsensä, edes hetkittäin. 🙂
Sä olet täydellinen juuri sellaisena kuin olet! <3 Jos näyttäisin edes puoliksi niin hyvältä kuin sä niin olisin tyytyväinen.
Itse olen jo ajat sitten lopettanut edes yrittämään tykkäämään itsestään. Turha toivo.. Hipun kasvaessa täytyy muistaa puristella vatsamakkaroita ja mollata itseään siellä suljetun oven takana.. 😉
Kiitos ihana ♡♡ ja samat sanat sinne.
Aina se itsensä hyväksyminen ei onnistu. 🙁 Minusta näytät kuitenkin niin upeata tällä hetkellä.♡
Ihana kirjoitus <3 Luulen, että monet kamppailevat samanlaisten tuntemusten kanssa juuri synnyttäneenä ja tietysti myös sen jälkeen. Samalla kun itsekin olen käynyt samoja tuntemuksia läpi olen jossain vaiheessa päättänyt olla armollisempi itselleni. Olenhan sentään synnyttänyt kaksi lasta. Vaikka se ei ole syy olla huolehtimatta itsestään se on kuitenkin jotain mitä voi kantaa ylpeydellä!! <3 PS. Olet kaunis!! <3
Kiitos Såfin.♡♡
Uskon että jokainen kamppailee näiden ajatusten kanssa jossain vaiheessa elämäänsä. Synnytyksen jälkeen kropalle pitäisi antaa aikaa palautua. Ei tarvitse näyttää ei synnyttäneeltä vain muutama kuukausi synnytyksen jälkeen. 😀
Nuo lapsen suusta tulleet kommentit on kyllä tosi pysäyttäviä. En itsekään haluaisi näyttää mallia äidistä, joka sättii itseään peilin edessä (ja siihenhän aina välillä syyllistyn), tai sanoo meikkaavansa ettei olisi niin räjähtäneen ja väsyneen näköinen (niin kuin myös sanon 😀 ). Oikeasti pitäisi päästä tällaisista puheista nyt kun lapsi ei vielä ymmärrä. Ajatuksia herättävä teksti oli tämä! 🙂
Kiitos Terhi.♡
Ne on. Lapset ottavat esimerkkiä meistä vanhemmista ja olisi ihanaa jos heistä kasvaisi hyvän itsetunnon omaavia nuoria. 🙂
Helppoa ei ole päästä eroon vanhoita tavoista, mutta hiljalleen se onnistuu ja lopulta on mahtava huomata kun alkaa hyväksyä itsensä sellaisena kun on. 🙂
Äitiys on kyllä nostanut itsetuntoa♡ Itseasiassa meikkaan nykyään todella vähän enkä värjäile hiuksia yms. Ei siksi etten äitinä välittäisi ulkonäöstäni vaan siksi että olen tyytyväinen peilikuvaani sellaisena kuin olen. Pidän kyllä liikunnalla huolta kehostani ja yritän syödä terveellisemmin mutta niin että herkuttelullekin jää sijaa 🙂 Ollaan äidit ja naiset ylpeitä itsestämme sellaisena kuin olemme!
On mahtava kyllä kun on tyytyväinen itseensä. 🙂 Ei tarvitse olla täydellinen, kunhan itsellä on hyvä olla. Ja se on se joka huokuu ulospäin. 🙂
Ihanaa että siellä ollaan tyytyväisiä omaan peilikuvaan.♡
Se onkin parasta kun hyväksyy itsensä virheineen, niin helpottuu kummasti. 🙂 Ihana kuulla että siellä on näin käynyt.♡