Oikeasti vauvavuotena minua ei pahemmin kiinnostanut panostaa suhteeseen. Iltaisin oli kiva saada ihan vain sitä omaa aikaa, kun koko päivän myöhälle iltaa vauva oli minun sylissä tai rinnalla. Ei siinä enää muuta kaivannut kuin omaa tilaa ja sitä kun kukaan ei tarvitse hetkeen mitään. Tuntui että olin päivän aikana antanut itsestäni jo 110% lapsille, etten jaksanut enää panostaa muuhun. Äiti on kuitenkin vauvassa niin paljon kiinni ja vielä kun pitää riittää myös muille lapsille, niin silloin se parisuhde jää helposti taka-alalle. Siinä todella mitataan se, kuinka hyvin suhde sen kestää.
Äiti kävelee pitkin asuntoa itkevä vauva sylissä, hiukset takkuisella nutturalla ja paita täynnä maito -ja puklutahroja. Ei kovin hehkeä näky. Illalla sohvalle lysähtää väsynyt äiti, joka kaipaa eniten vain sitä omaa aikaa, sitä kun kukaan ei kaipaa tai vaadi mitään. Sitä kun voi vaan olla. Nyt kun olisi aikaa puolisolle, se ei kiinnostakkaan. Mies saa pärjätä nyt ihan omillaan. Ai mikä parisuhde, kuulostaako tutulta? Vauvavuosi koettelee parisuhdetta, mutta samalla se voi tehdä siitä entistä vahvemman.
Mies voi tuntea jäävänsä kakkoseksi. Meillä suhde onneksi on kestänyt, vaikka vauvavuosia on ollut nyt monta peräkkäin. Ja kun totta puhutaan, niin eihän se parisuhde kukoistanut, vaan oli jotain ihan muuta, kuin oikein kuoppaista hiekkatietä. Ihan kuin yhtäkkiä sitä olisi ”unohtanut” toisen. Ei nyt kokonaan, mutta kuitenkin pikkuisen. Ehkä se, että meillä ei muutenkaan ole paljoa sitä kahdenkeskeistä aikaa, on helpottanut kestämään sen, että minä olen pelkkää vauvaa koko ensimmäisen vuoden. Toki Hugo oli aika vaativa vauva, joten senkin puolesta panostus suhteeseen jäi. Lisäksi lapsille on välillä vaikea löytää hoitajaa, että oltaisiin voitu lähteä yöksi vaikka hotelliin. Sinnekin olisin kyllä ottanut Hugon mukaan koska… imetys.
Olin todella kiinni Hugossa, osittain imetyksen vuoksi, ja elin vaaleansiniset lasit päässä reilun vuoden ja vasta nyt hiljattain olen ne riisunut pois. Vasta sitten tajusin sen, että hei ehkä meillä on joku parisuhdekkin tässä. Ehkä nyt olisi aika alkaa panostaa siihen, varsinkin kun imetyskin loppui kokonaan, joten se ei rajoittaisi esimerkiksi sitä hotelliin kaksin lähtemistä. Mutta Hugolla on menossa vierastuskausi ja kaikki hyvät hoitajaehdokkaat ei nyt kelpaakkaan pojalle. Joten, hmmm ehkä ei siis vielä ole aika panostaa suhteeseen näin paljon. Nyt on ihan kiva katsoa telkkarista hömppää ollen samalla toisen kainalossa.
Nyt tästä hiljalleen keräillään taas kaikki kadonneet parisuhteen palaset kokoon ja minä voin olla jälleen se vaimo joka panostaa suhteeseen. Vaaleansiniset lasit on nyt pakattu yöpöydän laatikkoon, sinne muiden lasien joukkoon. Ja voin taputtaa itseäni ja miestäni olkapäille. Me selvittiin tästä taas, vaikka tie ei ollutkaan helppo. Tästä on hyvä jatkaa yhteistä taivalta, jota on takana jo huimat neljätoista vuotta. Tulevaisuus vaikuttaa oikein hyvältä.
Kommentit (12)
Allekirjoitan tämän täysin! Ennen lasta ei olisi voinut kuvitellakaan, kuinka paljon voimia se vie, kun koko päivän 24/7 antaa itsestänsä vauvalle! Raskasta aikaa, mutta onneksi se kestää vain vähän aikaa! Pidemmän päälle, ei varmaan parisuhde kestäisikään, jos aina olisi vauva(siis itselläni, muista en tiedä)!
Amen! Tämä vauvavuosi on kyllä rankka kaikille, onneksi huono huumori auttaa, ja tieto siitä, että kyllä tämä taas loppuu. Välillä istutaan illalla hetki sohvalla ja haaveillaan, että mitä tehtäisiin jos saataisiin edes pari tuntia lapsivapaata (ei vielä,mutta vaikka alkuvuodesta). 😀
Tsemppiä teille!
Kyllä se on rankkaa aikaa, mutta olen silti nauttinut siitä suunnattomasti. 🙂 Mekin usein mietitään, että minne mentäis ja koska..sitten tullaan siihen tulokseen, että ehkä joskus. 🙂
Tsemppiä sinne myös.♥
On niin tuttua. En millään muotoa, en koskaan tietoisesti halunnut laiminlyödä puolisoa. Mutta se jokailtainen hetki: olet juuri saanut lapset nukkumaan, ja mies istuu viereesi sohvalle, ehkä kysyy mitä kuuluu tai koskettaa hartioita. Miten reagoit?
Siihen hetkeen kiteytyy se, kuinka paljon lapset ottavat.
Kaislakerttu
Täälläkään ei tahallisesti ole laiminlyöty. On se oma-aika vauvavuotena vaan ollut itselle tärkeää. Sitä kun antaa itsestään niin paljon lapsille, niin ei enää jaksanut millään panostaa suhteeseen.
Täytyy kyllä nostaa teille hattua, kun olette jo monesta vauvavuodesta selvinneet yhdessä. Itse huomasin, että vaikka Venla oli Lottaa "helpompi" vauva, niin silti Venlan vauvavuosi oli parisuhteelle kovempi paikka. Nyt kun meilläkin on imetys vähentynyt huomattavasti, alkaa minuakin taas kiinnostaa miehenkin kanssa vietetty aika ja läheisyys, vauvavuoden aikana kun se oli juuri niin että kun lapset nukkuivat niin halusin olla vain omassa rauhassa. Ehkä voisin itsekin kirjoittaa aiheesta. 🙂
Kyllä se koettelee ja tosiaan näitä on ollut tässä nyt aika tiuhaan. 😀 Ja imetyksen lopettaminen vaikuttaa kyllä paljon sekä tietty se kun lapsi kasvaa. Hei kirjoita ihmeessä, tulen sitten lukemaan. 🙂
Vaikka meillä on jo isommat lapset tai siis nuorinkin on jo kolme, niin kahdenkeskistä aikaa ei juuri ole. Lauantaina oli ensimmäinen kerta tänä syksynä, kun oltiin kahdestaan. Isovanhemmat asuvat kaukana ja illat täyttyvät menoista. Toisaalta pian matkustamme Espanjaan, jossa on miehen vanhemmat ja minun äitini miehensä kanssa, joten luvassa myös parisuhdeaikaa! Muutamia vuosia sitten kävimme usean vuoden ajan säännöllisesti erilaisilla parisuhdekursseilla. Ne olivat hyviä kokemuksia. Oli aikaa pysähtyä ja jutella. Joillain kursseilla oli lastenhoitokin varattu.
Ei sitä kahdenkeskeistä aikaa varmasti kovin äkkiä ole täällä tiedossa, mutta edes ne pienet hetket tekee jo hyvää. 🙂 Ihanaa että teillä oli yhteistä aikaa ja pääsette nyt reissuun. Nauttikaa!♥
Kuulostaa tosi tutulta! <3 Olen iloinen siitä, että meillä on ollut isovanhempia jotka suorastaan ovat patistaneet meitä kaupungille aina silloin tällöin ja näin olemmekin viettäneet paljon kahdenkeskeistä aikaa myös nyt kun lapset ovat olleet pieniä. Kaikista tärkein hetki on kuitenkin meille ollut se kun istumme sohvalla noin tunnin verran lasten nukahdettua ja katsotaan jotain sarjaa tai jutellaan… tai vaan ollaan hiljaa. Tätä olemme tehneet melkein joka ilta viimeisen vuoden! <3<3<3
Ihanaa, että olette saaneet kahdenkeskeistä aikaa.♥
Meillä toistaiseksi riittää nyt tuo sohvalla television katsominen. Ehkä sitten kun pienin kasvaa ja saadaan joku katsomaan lapsia, päästään viettämään sitä kahdenkeskeistä aikaa. 🙂
Kyllä se yllättää, kuinka kiinni pienessä onkaan ja kuinka itsestään antaa niin paljon. Onhan se raskasta, mutta samalla niin ihanaa.♥
Hih, välillä ihmettelen, kuinka suhde on kestänyt, jo neljä perättäistä vauvavuotta, ja molemmat ollaan vielä suht järjissään ja yhdessä. 😀