äiti ja melukylän lapset - Banneri

Eilen koulun kevätjuhlassa raikasi lopuksi Suvivirsi, niin kuin jokaisena vuonna, jotka vain muistan. Ja joka kerta sen kuullessa palaa itselläkin se tunne mieleen, kun koulusta koitti kesäloma. Se into ja kaikki ne suunnitelmat. Mutta ennen lomille kirmaamista oli edessä aina se jännittävin osuus, nimittäin todistusten jako. Tämä sama oli eilen edessä omien lasteni kohdalla.

Ekaluokkalainen sai nyt elämänsä ensimmäisen todistuksen, sillä jouluna niitä ei jaettu ollenkaan. Jännitys oli käsin kosketeltavissa ja vihdoin kun todistus oli kädessä näytti tyttäreni sen minulle. Heti perään hän kysyi, onko se hyvä? Ja olihan se.

Melkein heti tuli kysymys, mitä saan palkaksi?

Olen koittanut sanoa lapsille, etteivät he tavoittele hyviä numeroita meidän vanhempien vuoksi, vaan itsensä.  Toivon, että he oikeasti sisäistävät sen. Pidän itse ajatuksesta, että lapsi palkitaan vuoden aherruksesta lopuksi jollakin. Meillä on ollut tapana antaa jokaisesta todistuksesta jonkinlainen summa rahaa tai sitten olemme käyneet hakemassa jäätelöt. Molemmat ovat kelvanneet oikein hyvin palkaksi. Tällä kertaa ajoimme juhlasta suoraan kauppaan ostamaan jäätelöt.

Koen, että pieni palkitseminen toimii hyvänä motivaattorina ja samalla kertoo, että riittää kun tekee parhaansa, ei tarvitse olla täydellinen, jotta saisi jotakin palkaksi. Itse en tekisi esimerkiksi rahataulukkoa, josta tietyllä keskiarvolla tienaisi tietyn summan, mutten toki arvostele ketään, joilla tämmöinen käytäntö on käytössä. Meidän vanhempien lisäksi lapset ovat näyttäneet todistuksiaan myös mummuloissa, joista on voinut ansaita itselleen vielä muutaman euron.

Nyt tämä palkitseminen näin on tuntunut hyvältä. Saa nähdä muuttuuko tämä millä tyylillä, kun lapset kasvavat, mutta toistaiseksi ollaan menty nyt tällä. Mites teillä on tehty, keillä on kouluikäisiä lapsia?

Palkitsitko sinä lapsesi hyvästä todistuksesta?

<3 Terhi

Kommentit (10)

Meillä ei ole vielä kouluikäisiä lapsia, mutta ihan pian sekin on vastassa. Aika menee niin nopeasti. Minä en nuorena saanut mitään rahallista palkintoa omasta todistuksestani vaikka se yleensä kyllä oli ihan hyvä. Sen sijaan muistan kyllä, että juhlimme yhdessä perheen kanssa kesäloman alkamista usein ulkona pihalla grillaillen. Siitä on jäänyt hyvät muistot <3

Minulla kaksi tyttöä, 5 lk ja 2 lk. Meillä on ollut tapana kokeista antaa kasista 2e ja ysistä ja kympistä 5e. Jos tulee näitä matalampi numero,niin aina sanotaan että parhaansa tekeminen riittää. Me koemme että tuo toimii kivana kannustimena, ja on kiva tapa ansaita rahaa, koska meillä ei makseta kotitöistä. Ne kuuluvat kaikille ja ovat kaikkien hyväksi. 🙂 myöskään viikko-tai kuukausirahaa meillä ei ole. Ajattelen että koulu on lasten työ ja kun hoitavat sen hyvin niin saavat palkan. On toiminut meillä. Vanhimmalla tyttärellä kolmosluokalla tuli paljon helmi-viestejä, ihan oman äkkipikaisen käytöksen vuoksi. Laitoimme neloselle kannustimen syyslukukaudelle, että jos ei tule helmiviestejä,niin saa jouluna 50e. Viestejä tuli pari syksyn aikana, mutta hienosti hän oli niitä selvittämässä meidän vanhempien ja open kanssa ja tsemppasi tosi hienosti syksyn. Ja sai jouluna 50e. Aina ei tarvitse olla täydellinen, jo todella hyvästä tsempistäkin voi ansaita palkinnon. Ja nelosen kevät ja vitonen menikin käytöksen osalta todella hienosti! Nelosen kevätlukukaudelle laitettiin vielä 50e kannustin, vitonen sujui loistavasti ilmankin.
Meillä on lapset papan kanssa sopineet että hyvästä todistuksesta saa pienen palkkion. Ja aina se todistus on ollut hyvä 😉 Nyt lupasin lapsille spinnerit hyvistä todistuksista palkkioksi, kunhan niitä vain tulisi kauppoihin 🙂

T. Äiti kolmelle

Oli kiva kuulla, kuinka teillä toimitaan. 😀
Me ei olla pahemmin kokista palkittu (joskus muutama euro annettu), eikä makseta kotitöistäkään mitään. Muita pieniä kannustimia ollaan käytetty, kuten hyvästä koenumerosta pääsee jonnekin tai saa kaupasta jotakin. Ne toimiikin hyvänä tsempparina. 😀

En mä palkitse. Koulusta saavat jäätelöt aina todistustenjakopäivänä, kasia ja ysiä molemmilla todistuksissa mutta periaatteesta en palkitse kuten en koetuloksista tai kotitöistäkään jaa rahaa. Voi toki olla että se kannustaisi, mutta toivon että opiskelevat ihan oman itsensä vuoksi eikä palkinnon. Kehua toki muistan jos tulee hyviä numeroita vaikka kokeista tai todistukseen. Ja tuntuisi epäreilulta jos vaikka molemmat koululaiset yrittäisi kovasti ja vain toinen silti saisi hyviä numeroita jos olisi joku palkinto tietystä tuloksesta…

Me ei kokeista myöskään pahemmin palkita, mutta näin koulun päätteeksi koululaiset ovat sitten saaneet jonkin palkinnon, kuten tänä vuonna nuo jäätelöt. 😀

Mä muistan lapsena tienanneeni kympeistä jonkun pienen summan ja se oli tietenkin kivaa.

Itsellä tämä ei vielä ole ajankohtaista äidin roolissa, mutta toisaalta luulen, että alan aikanaan soveltaa palkitsemisen sijaan ”juhlistamista”. Tykkäämme muutenkin ”juhlistaa”, joten kevätjuhlapäivään se sopisi hyvin, juuri esim herkuttelun tai pienen lahjan tai yllärin muodossa. ?

Kuulostaa hyvältä. 😀
Meilläkin nyt herkuteltiin jäätelön muodossa ja olihan se kiva tapa aloittaa loma. 😀

Meillä myös tapana antaa joku pieni palkinto. Yllensö se on ollut tyyliin 10e rahaa jonka he ovat sitten laivalla kesäloma reissulla kuluttaneet!Tykkään tästä tyylistä,toimii meillä. Ja just tuo,että ei mitään taulukkoa jonka mukaan saa rahaa,pitkä kouluvuosi takana,siitä ansaitsee jo itsessään palkinnon!
Ihanaa kesälomaa teidän lapsille♡♡

Kiva tapa teilläkin. 🙂
Ja kiitos, ihanaa kesälomaa myös teidän lapsille.♥

Juhliminen kuulostaa hyvältä. 😀
Ja tuo aika todellakin menee nopeaan, sillä meillä esikoinen menee syksyllä jo kuudennelle, kääk!

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X