äiti ja melukylän lapset - Banneri

Ei enää aikaakaan, kun meidän parivuotiaasta tulee isosisko ihan ensimmäistä kertaa. Hän on ollut meidän perheen vauva jo lähemmäs kolme vuotta, joten muutos tulee olemaan pienen elämässä valtava, kun vauva tulee. Saa nähdä kuinkan tuleva isosisko siihen reagoi, kun ei olekaan enää se perheen pienin.

Muistan kuinka edellisenkin kohdalla tätä pohdin paljon ja lopulta kaikki meni hyvin. Niin varmasti tälläkin kertaa, mutta kyllä se silti mietityttää ja ihan hyvä siihen on myös varautua, että mustasukkaisuutta voi olla luvassa joko paljon tai vähemmän. Koskaan kun ei tiedä miten pieni tähän reagoi kun on vallan uusi tilanne.

Hänestä tulee varmasti hyvä isosisko

Uskon, että vauvaa kohtaan tuleva isosisko tulee olemaan lempeä, mutta saattaa sitten hyvin tehokkaasti osoittaa mieltänsä meille vanhemmille. Tai näin vähän osaisin aavistella hänen luonteensa perusteella. Sitä kun on itse synnytyksen jälkeen aika tunteellinen ollut aina, niin varmasti se nostattaa tunteet itselläkin pintaan jos näkee pienen ottavan raskaaksi pikkusisaruksen tulon.

Helpottaa kuitenkin se, että välttämättä tuollainen vaihe ei tule kauan kestämään jos sellainen tulee. Kunhan pieni saa huomiota normaaliin malliin, niin varmasti hänellä säilyy hyvä fiilis, ettei hän sisaruksen syntymän myötä joudu vähemmälle huomiolle. Näin meillä toimittiin silloin kun meidän parivuotias syntyi. Isosisko oli kainalossa ja luin kirjaa, kun imetin ja sai olla monessa mukana.

Hiljalleen minun vatsan kasvettua parivuotias on alkanut ymmärtää, että siellä on vauva. Mies kysyi häneltä eräs päivä ”Miksiköhän äidille on kasvanut noin iso masu” johon parivuotias vastasi ”Siellä on vauva”. Hän myös monesti taputtelee vatsaa ja sanoo vauva. Niin ihana. Hän monesti myös kiipeää varovasti syliini, ettei vain painaisi vauvaa mitenkään. Ihanaa kuinka noin pieni osaa myös ottaa tuollaisen huomioon. Toki välillä se unohtuu vallan.

Pianhan se sitten jo nähdään miten tuleva isosisko tulee pikkuveljen ottamaan vastaan ja mitä mieltä hän koko tilanteesta tulee olemaan. Onneksi hänellä on päivisin täällä isosisko jonka kanssa puuhastella ja auttaa sitten halutessaan vauvan hoitamisessa.
Voit seurata myös instagramissa.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X