Wuhuu, ehkä voi vähän hehkuttaa sitä, kun vauva on vihdoin alkanut nukkua päivisin ja tuntuu että vihdoin pitkät päiväunet on löytäneet meidät.
Vaikka tämä tilanne voi tässä nyt vaihtua vielä kuinka moneen kertaan ja olla vain hetkellinen juttu tuntuu ihan uskomattomalta kuinka hän nukkuu ulkona putkeen kolmekin tuntia. Eihän meillä ole kuin pari kertaa nukuttu tämmöisiä unia.
Meillä nukutaan yhdet unet ulkona vaunuissa. Kotona ollessa on käytetty ihan vain vaunukoppaa ja sitten muualle mennessä on ollut sitten ratasosa. Hän ei kopassa ole kääntyillyt ja yksin ei jää ulos nukkumaan, joten siksi ollut turvallista häntä siinä vielä nukuttaa. Ennen vaunujen piti olla liikkeessä että vauva nukkui. Nyt hän nukkuu vaikkei vaunut liikkuisi mihinkään, mikä on ihan huikea juttu. Nyt on tarvinnut vain muutamana kertana käydä keinuttamassa uudestaan unille.
Pitkät päiväunet tuli ja kolmet päiväunet väheni kahteen
Vielä hetki sitten vauva nukkui kolmet päikkärit, joista jokaiset oli aika lyhyet ja katkonaiset. Hetken jo tuntui ettei se määrä unta voi riittää noin pienelle millään. Nyt kun yhdet unista on pitkät, on sen myötä kolmannet päikkärit tippunut lähes vallan pois. Joskus harvoin saattaa ne vielä nukkua mutta yleensä kahdet riittää oikein hyvin.
Vauvasta on tullut tyytyväisempi ja selvästi unen määrä on lisääntynyt vaikka yhdet päikkäreistä jäikin pois. Huomaa tämän tuovan paremmin rytmiäkin arkeen. Myös meidän illat on helpottanut, kun enää ei nukuta unia joskus seitsemän ja kahdeksan välillän. Nämä pitkät päiväunet on kyllä todella tervetulleet.
Kommentit (2)
Oi ihanaa! Onnea pitkistä unista! Meilläkin oli vaihe kun päiväunia oli enää selvästi kahdet, sitten ne vaihtui että Kirppu nukkui yhdet pitkät unet 10 jälkeen ja torkut sitten illalla kuuden jälkeen just että niiden jälkeen jaksoi isompien iltapalalla itsekin jotain syödä. Nyt taas kevät ollaan menty pääasiassa yksillä 4h unilla. Ihan vakio että klo 11-15 hän nukkuu vaunuissa ja nyt nää lämmöt on tehny sen että hyvä jos nukkuu 2tuntia ja sitten kiukuttaa kaikkia 😅 mä en ollut vielä valmis luopumaan 4h pätkästä 😂 toivottavasti saatte nauttia tästä unirytmistä mahdollisimman pitkään! 🥰
https://www.sangynalla.fi
Vau, tosi huippu tuollainen neljän tunnin pätkä 😊 Ymmärrän hyvin, ettei sellaisista mielellään luopuisi. 😁