äiti ja melukylän lapset - Banneri

Odotettiin koko perhe joulua tosi paljon. Odotettiin, että jouluna saataisiin sukulaisia jälleen meille. No se ajatushan mureni jouluviikolla aika nopeasti, mutta viimeistään siinä vaihessa, kun yksi perheestä alkoi oksentaa.

Oli tullut hankittua reilusti ruokaa ja odotettiin kovasti kaikkien herkkujen syömistä. Lopulta aatonaattona yksi oksensi ja hetkessä jouluruoat ei sitten tuntunutkaan yhtään houkuttavilta. Aatonaattona minä hoidin sitten kaiken, kun mies oli pois pelistä. Mutta lopulta kaiken jälkeen sain kinkunkin paistettua leivinuunissa ja loput lahjat pakettiin.

Tauti jota ei toivoisi jouluna tai muutenkaan kenellekään

Jouluaattona oltiin onnekkaita ja saatiin nauttia päivästä jonkin verran. Ruoka ei kovin hyvin maistunut, tai sitä ei uskallettu syödä. Saatiin saunottua ja lahjat avattua. Hetki jopa lekittyäkin niillä, kunnes seuraava alkoi oksentaa ja oksensi koko yön.

Tapaninpäivänä aloitti kolme, seuraavana aamuna yksi ja illasta vielä yksi. Aika hirvittävä tilanne, varsinkin kun nukkunut ei kukaan. On ”saanut” kopata oksennuksia ämpäreihin ja pestä pyykkiä unohtamatta muuta kosketuspintojen ja paikkojen siivoamista. Enää jäljellä olen minä ja taapero. Tosin pieni mahdollisuus on, että taapero sen jo sairasti lievänä ennen joulua.

Nyt vain toivon, että tämä tauti ei muihin enää tulisi ja olen erittäin onnellinen siitä, ettei kukaan tänne ehtinyt tulla ennen joulua ja saanut tätä kammottavaa tautia. On nimittäin ollut aika raju versio. Pysyttiinkö teillä jouluna terveenä?

Kommentit (9)

Söittekö valkopippuria? Oksutauti on ihan kamala!! Saan paniikkikohtauksen tyyliin jo ajatuksesta! Ei oo helppoa olla sairastava perheellinen 💔 Meillä ollu flunssakuume jouluna ja ei myöskään ruuat uponnut

Minä sairastuin sunnuntai maanantai välisenä yönä heräsin kun oli niin hirvee olo että tärisin ja tuntui että olisi tullut ylös niin sitten kävikin niin maanantai ja tiistai meni siinä ja eilen ja keskiviikkona illalla alkoi uudelleen ja sama eilen ja tänään

Meillä kokoonnuttiin 14 hengen porukassa. Aatto iltana pukin käynnin jälkeen se alkoi. 6 sairastui yön aikana. Eka matto meni pyykkiin kun kaaressa tuli okse pienimmältä. Sitten vuorotellen 5 muuta. Itse sairastuin toiseksi viimeisenä ja mies vikana. Vessassa oli ruuhkaa aamuyöstä. Siis hoidin toisia koko yön. Vaihdoin oksesankkoja ja pienimmän käytin 3 kertaa suihkussa. Pesin lattioita ja kannoin mattoja ulos. Joulupäivän pesin pyykkiä puoli kuntoisena. Nyt 29.12 vieläkin vähän heikko olo. Jouluruuat jäi syömättä ja muistan joulun 2023 varmaan kokoikäni. Saa nähdä maistuuko edes ensi jouluna.

Ihan hirveä kokemus teillä 😔 On ihan järjettömän raju tauti ollut. Ei sitä ehtinyt kuin oksennuksia koppaamaan.
Täälläkin jäi jouluruokia syömättä vaikka osa niitä koitti syödä. Saa nähdä miten tosiaan maistuu vuoden päästä. 🙈 Toivottavasti silloin siellä ja täällä saadaan viettää joulu terveenä. 🙏🏼

No aika dramaattinen otsikko😯 Tulee heti mieleen, että joku on kuollut.

Apua, se ei kyllä ollut tarkoitus. Itse olen todella oksennuskammoinen, joten mulle tää on kamala juttu. Kun pelkäät monta päivää jonkun tukehtuvani oksennukseen tai pelkään koska se tulee itselle, kun pelkäät tukehtuvani siihen itse. 😔

Mä söin, mutta ei ollut vaikutusta nyt tähän tautiin. Tai ehkä se vähän lyhensi taudin kestoa. 🤷🏼‍♀️
No sanos muuta. Tää tauti on yks painajainen kun tulee.😩
Tosi kurja, että siellä sairastettiin myös. Pikaisia paranemisia sinne ja iloa uuteen vuoteen.✨

Kiitos! Jospa seuraavan loman sais viettää terveenä🙏🏼

Toivotaan niin 🙏🏼

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X