äiti ja melukylän lapset - Banneri

Meillä on aika paljon kaikkea tavaraa vielä vauvalle tallella, mutta yksi iso hankinta oli listalla. Meidän vanhan turvakaukalon myin sen jäätyä meille pieneksi yhdelle tutulle ja sitteri on ollut siskolla lainassa.

Vaikka tässä ei vielä olla paljoakaan yli puolivälin, niin en enää malttanut odottaa turvakaukalon hankinnassa. Tiesit tarkalleen millaisen kaukalon meille haluaisin. Siitä olin kuullut kaikkea hyvää joten oikeastaan en edes muita vaihtoehtoja miettinyt. Joten lopulta siinä kävi niin, että laitoin kaukalon tilaukseen.

Tämä iso hankinta on nyt tehty..ainakin osittain

Tilasin nyt alkuun ensin pelkän turvakaukalon. Ajattelin katsoa jos löytäisin telakan siihen käytettynä, kun on vielä hyvin aikaa sellaista etsiä. Mutta jos sitä ei käytettynä löydy niin sitten ajatuksissa ostaa se uutena myös. Katsotaan nyt kuinka käy. Kiirehän ei ole, koska laskettuun on pitkä aika ja turvakaukaloa voi kyllä käyttää myös ilman telakkaa jos niin haluaa.

Olen jo pitkään tykännyt vaaleista väreistä, niinpä tähän kaukaloonkin halusin vaalean värin. Tuo Cozy beige on juuri täydellinen ja täysin sitä värimaailmaa jota rakastan. Tähän hommasin Voksi move x kaukalopussin grape-sävyssä. Ihan täydellinen sävy. Sitä voi sitten pitää kaukalossa ja vaunuissa. (Selvyytenä vielä loppuun, että itse nämä olen ostanut molemmat. Mahdolliset mainokset alkaa aina mainos sanalla). Nyt kun tämä ensimmäinen iso hankinta ”Mytylle” on tehty voi miettiä seuraavaa, hih.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X