kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 15.02.2013

Kuumetta ja kaappi-inventaario

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Moikkista,

ollaan oltu Neidin kanssa torstaista lähtien taas vaihteeksi sairauslomalla. Neiti-F:lle iski korkea kuume torstaita edeltävänä yönä, ja pian sen perään tulivat yskä, vuotava nenä ja aristava korva. Mehiläiseen täytyisi ilmeisesti siis tänään raahautua. Taas vaihteeksi. Neiti-F puhuu Mehiläisen lääkäreistä jo etunimillä, joten paikka on kyllä jo aika tuttu koko pumpulle.

Keskiviikkoiltana, ennen kuin Neiti oli (kait) vielä kuumeessa, sain hetkellisen hulluuspuuskan. Olin pari päivää aikaisemmin huomannut, että Neidin kaapin vaatteista enää vain murto-osa mahtuu hänen päälleen, ja pienet vaattet ovat kaapissa vain tiellä. Niinpä tein inventaarion. Sillä seuraamuksella, että kaapista lähti viisi muovipussillista pieniä vaatteita taas varastoon (lue:rappusten alle pölyttymään).

IMG_1340 IMG_1338

Olin huomannut, että Neiti oli venähtänyt vuodenvaihteessa roimasti, mutta vähän silti yllätti, että vasta syyslomalla reiluina ostetut vaatteet eivät mene nyt enää laisinkaan päälle. Ja synttärikengät joulukuulta eivät nekään enää mahdu. Hurja vauhti! Noinkohan etukäteisostokset talven aleista (Zaran farkutakki, H&M:n tekonahkarode ja karvaliivi) mahtuvat enää toukokuussa niskaan. Jaiks!

IMG_1343

Tämä taitaa tietää siis vain yhtä asiaa: Tarjoushaukka joutuu luopumaan linjastaan, jottei tytär joudu lähtemään nakuna kylille. Varastosta ei nimittäin löydy ainuttakaan tarpeeksi isoa vaatetta enää tähän tilanteeseen. Onneksi osasin uumoilin tilannetta jo vähän viime viikolla, jottei aivan karmaiseva hätä iske. Tajusin nimittäin tilata (tai Eskohan sen tilauksen oikeasti teki) Makian alesta Neidille jo muutaman pusakan, ja Lindexinkin nettikaupasta tarttui mukaan pari paitaa.

IMG_1368

Niin ja teettihän se pyörähdys Trion Polarn O Pyretissäkin taas pari merkkia kantiskorttiin. Tarkoitus oli oikeasti säästellä näitä kuvan vaatteita ekaan hoitopäivään, mutta en raaskinut käännyttä pientä potilasta takaisin vaatekaapille, kun hän innoissaan kiikutti sieltä toisiinsa niin ihanasti yhteen käyvää asukokoniasuutta. On se kumma, miten kaksivuotiasta kiinnostaa, mitä on päällä…

IMG_1341

Tänään jatkamme Risto Räppääjän apaattista tuijottamista (osaan kaikki vuorosanat ja biisit jo ulkoa,apua!!), palapelien tekemistä, mehun litkimistä, Buranan ja Panadolin ottamisen lahjonta ja pölähtäneinä pörräämistä. Toivotaan, että viikonloppu on jo parempi!

-Karkki-

Kuva:

iPhone 3 (vanha romu, jonka tilalle tuleva uusi 4S odottelee jo paketista uuden liittymän avautumista)

Neiti-F:n asu:

Tunika, leggarit ja sukat, Polarn o Pyret

Aluspaita ja röyhelöhame, Lindex

Kruunu, H&M

 

 

 

 

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X