Chilli sunnuntai
Maanantaita,
vähänkö viikko alkaa hyvin, kun sunnuntai on mennyt rennoissa viikonlopputunnelmissa. Joskushan sunnuntai, ainakin meillä, enteilee jo lopun alkuja, ja mielessä pyörii jo seuraavan viikon velvoitteet. Eilen kuitenkin suuntasimme Helsinkiin. Käytiin Makian kevätsiivouksessa ja Espalle kevään ajaksi pystytetyssä taidekahvila Cafe Köketissä.
Makian myynnit oli muuten ehkä paras erikoismyynti, jossa olen vähään aikaan käynyt. Ainakin, jos hintoja katsotaan. Itse ostin kaksi mekkoa ja t-paidan yhteishintaan 25e, ja Eepi sai 70 eurolla kaksi kauluspaitaa, kaksi t-paitaa ja kaksi puuvillahuivia. Siis kaikki nuo siihen hintaa, johon ei normaalisti saa edes yhtä kyseisen merkin ruutupaitaa!
Reippaasti menneen myyntirupeaman jälkeen vetäistiin Köketin croisut ja kaakaot. Oli muuten lämpimälle juomalle tarvetta, hyytävä tuuli puhalsi lähellä merta!
Ihanaa viikkoa, ihmiset! Vappuhan on jo huomenna 🙂 Mitä meinaatte tehdä? Perhevappu, vaiko vanhempien omat pirskeet? Helsinkiin on meillä suunta. Taas. Ja varmasti vieläpä näille samoille kulmille. Yöpaikkaa tosin on vielä arvonnan alla.
Terkuin:Karkki
Kuvat:Karkki, iPhone 4s & Eepi iPhone 4
Neidin asu: Jeggarit, Name it.
Tennarit, Nike (Stadium).
Huppari, Makia (ystävämyynneistä -11),
Tekonahkatakki, H&M.
Huivi ja pipo, Aarrekid (saatu blogin kautta).
Pony-rattaat, Brio (saatu blogin kautta).
Jaa oma kokemuksesi