kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 10.08.2014

Flow - kolmen päivän taideteos

Teksti
Karoliina Pentikäinen
9 kommenttia

Harvoin on tällaisia muutaman päivän jaksoja, jolloin olotilat voisivat muutella niin radikaalista toistensa kesken.

Mulla oli ensimmäinen työpäivä perjantaina. Ja sehän tarkoittaa, että nuttura oli (ainakin vertauskuvallisesti) aamupäivällä vedetty hyvinkin kireälle ja ajatuksissa pyöri vain sellaiset asiat kuin arki, almanakka ja aikuismainen käytös.

Kun tähän kenttään olin juuri taas oikeanlailla solahtanut, ja muistanut, mitä siellä lomantakaisessa elämässä oikein olikaan, repäistiin mut saman tien uudellenne loman jatkoajalle, Flow`hn ja kesän yhteen makeimmista jutuista. Aikamoista fiilisten vuoristorataa!

Musta on vaikea kirjoittaa varsinaista festaripostausta, koska en mä ole mikään festarikonkari, joka viilettää ohjelmataulun ja esiintyjähaastisten perässä pitkin aluetta. Mutta ehkä mun ei tarvitsekaan olla mikään pro-musadiggari, etten Flow`n sopisi. Itse asiassa – ja hipsterithän mut tästä tietysti kohta naulitsee – mutta musta erityisesti Flow on sellainen tapahtuma, jossa voi aivan hyvin hengata, nauttia ja mennä flown mukana ilman, että tietää kuka mummon vanhoihin kalsareihin pukeutuva synasoittelija lavalla juuri tällä hetkellä oikein onkaan. Riittää, että se kuulostaa hyvälle!

Mulle Flow on kolmepäiväinen tiivistymä kaikesta siitä, mitä mä Helsingissä, kaupunkielämässä, kesässä ja ympäröivissä ihmisissä rakastan. Omanperäisiä, iloisia, kohteliaita ja sivistyneitä tyyppejä. Joka puolella näkyvää kauneutta ja asennetta. Ja sitä, että oman näkemyksensä ja selvästi haaveidenkin eteen on tehty kaikkensa. Koko Flow on nimittäin yhtä kokonaisuutta ruokateltoista siivoajien asujen ja esiintyjien kautta valaistukseen. Miten julmetusti festareiden onkaan tehty sitä työtä, joka ei olisi pakollista. Ja juuri sitä, mikä tekee Flowsta koko Suomen kauneimman tavan viettää kesän viimeistä viikonloppua!

-Karoliina-

P.S. Tyttäremme jatkaa vanhempiensa kanssa samanhenkistä festari-intoilua. Lastensunnuntain parasta antia olivat kuulemma saippuakuplat, DJ Koiran kamun Alinan apinakutitukset ja ystävän, Lähiömutsi-Hannen tyttären, kanssa maassa päättömästi möyriminen.

Kommentit (9)

Pintaliitoa tämä ja kaikki muukin Flowssa, vaikka hyvältä näytättekin. Festarin sisustajien mukaan (radiosta kuultua) joka metri on mietitty justiinsa viimesen päälle, sisältäen myös tuon laiturin keskellä asvalttia. Vaikka hipsteri olenkin, niin eipä ole Gazan lapsilla samanlaista flowta.

Monkin alesta. Taisi olla kympin 🙂

Hei! Mistä on tuo sun musta paita/mekko? Aika hieno meinaan!

[…] jälkeen. Ainakin tästä nykyisestä liruluruletistä on päästävä eroon. Järkytyin, kun näin Flow-kuvissa omat hiukseni. Siis varsinkin nuo, joissa niitä ei ole kiharrettu lastensunnuntaina. Ei hyvä, […]

Se on mahtava tapahtuma! Ensi vuonna todellakin!

<3 Pian taas nähdään!

Voi eii, nyt harmittaa kun ei otettu ja lähdetty Flow-fiilistelemään. Ensivuonna tuo on koettava.

Päättömästi möyriminen on just parasta! Niin ja kauniita kuvia! Mä en ole vielä edes uskaltautunut purkamaan muistikorttia, niin laiska kuvaaja olin. Pus, ootte ihania, nähdään taas pian!

Juuri se musta taas olikin niin mahtavaa, että jokainenhan asia – vaikka vaan teltan köysi – kävi yhteen kaiken muun kanssa.

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X