kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 24.10.2014

Mistä löytyisi taas liikuntaintoa?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
49 kommenttia

  Niin hyvin kun se mun liikuntainto alkoikin viime kevättalvella, ja kesti jopa muuten löysäilevän kesän ajan, niin hyvinhän siihen lötköilyn makuun on syksyllä tullut päästyä.

Ensin elokuussa tuntui, että koko energia meni päivärytmin – työn ja uuden blogiportaalin kanssa – touhuamiseen, ja sitten alkoikin sairastelukierre. Koko syksyn olen ollut käytännössä kipeä tai toipilas, eikä liikunta ole ollut mahdollista.

Nyt kun tunnelin päässä (kop,kop) taitaa näkyä valoa, ja lenkille tai salille lähtö on mahdollista pienin askelin, iskee angsti.

Kyllähän mä tiedän, kuinka hyvä fiilis liikunnasta tulee. Ja kuinka hyvää se tekeekään. Mutta silti. Tuntuu aivan todella ärsyttävälle aloitta ikään kuin koko juttu alusta, koska taudit ovat varmasti verottaneet mun kuntoa kauheasti.

Niin ja sitten se ruoka. Plaah. Olen kyllä koko syksyn syönyt hyviä juttuja. Hyvä rasvoja, kasviksia, marjoja, hedelmiä, lähi- ja luomuruokaa. Mutta ihan törkeän määrän niiden päälle myös kaikkea turhaa. Suklaata, pitsaa, limua jne. Niistäkin pitäisi päästä eroon. Ainakin arkipäiviksi. Herkkuhetket ovat erikseen.

Mistä mä nyt intoa tähän touhuun revin, kun lokakuu huutelee mua vaan palaamaan peiton alle mussuttamaan herkkuja?

Onko muita samassa laiskuusveneessä röhnöttäviä?

Olisiko aika hommata pt, ryhmäliikuntakortti tai juoksukoulupaikka? Ja jos, niin mistä? Mitä näitä nyt nykysin edes on: Elixia, Sats, Forever, LadyLine…?

Plaaaaaah.

-Karoliina-

* treeniasu saatu. Stadium/SOC & Puma

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (49)

Samassa jamassa oleva kuittaa täältä! Plääh. Tytön syntymän jälkeen (7kk sitten) intoa urheiluun ja hyvään ruokailuun oli, mutta nyt?! Hävinnyt. Ei jaksais! et ole siis todellakaan yksin. Mä hankin salikortin fressiin ja suosittelen! Tosi hyvä blogi teillä!!

Olet oikeassa. Kun vauhtiin pääsee, sitten homma taas rullaa. Ihanaa viikonloppua!

Ihanaa tsemppiä! Kiitos Mönkkeli!

Kiitos 🙂

Tiia: Taidat olla ihan oikessa! Tilanne oli kyllä todella koominen…näin vuoden päästä katsottuna!

Voih! Et ole ensimmäinen, joka on tällä viikolla sotkenut minun ja Majn kuvat keskenään. Hassua 🙂

Daneilla! Juuri oikeaa puuhaa sulla <3

Juuri näin!

Totta. Ei pitäisi tosiaan ahnehtia, mutta olen huono tekemään asioita puoliteholla. Pitäisi opetella!

Ihanaa syksyä teillekin, Milla! Ja voi kyllä: F:llä myös tuota luonnetta on ollut ihan alusta asti!

No niinpä, Petra! Mistä?

Aivainsanaksi tuosta tekstistäsi pomppasi minulle tuo ”varmasti”. Eli olettamus kunnon totaaliromahtamisesta. Toki sairastelut ja liikkumattomuus vaikuttavat, mutta jos jonkinlainen pohja liikkumiseen on ollut, on sille palaaminenkin nopeampaa kuin nollatasolta lähtiessä. Olettamuksilla on liian helppo suggestoida itseään pois hyvistä jutuista ja painaa itseään alas. Et voi tietää mihin pystyisit, joten kokeilemaan vaa 🙂
Mulla työ on sellainen, että välillä tulee omasta mielestäni pitkiä taukoja liikunnasta (mulle 6 päivää on ikuisuus) ja sen jälkeen eka kerta vaatii vähän ekstratsemppiä, mutta aina se on kannattanut. Positiivisia tsemppejä, tarvittaessa myös pientä itsepetosta liikunnan ihanuutta itselleen hokien. Kannattaa myös kokeilla uusia lajeja, mielekäs urheilumuoto motivoi hyvin.
Tsemppiä ja valoa syksyyn!

Tää voi ehkä masentaa tää mun kommentti, mutta siis luin pari vuotta sit liikunnasta artikkelin. Siinä sanottiin, että kroppa tarttee kolme viikkoa säännöllistä liikuntaa, jotta kroppa itte rupee kaipaamaan liikuntaa.
Oon huomannut, että se on totta. Kolme viikkoa, voi tehä lenkille ja salille lähtö tiukkaa, mut sit ku jaksaa vaa sen kolmisen viikkoa painaa säännöllisesti, nii sitä vaan sit lähtee ku kroppaa oikein huutaa, et lenkille laiskimus. 😀
Nyt, kun olen syysflunssassa nii oikein harmittaa ku ei pääse treenailee.
Kirjotan, myös treenit ylös kalenteriin. Se voi auttaa myös, et on etukäteen suunnitellut mitä tekee..
Kyl se siitä taas lähtee, vaikka aluks voiki tehä tiukkaa!
Mukavaa viikonloppua!

Itse tuon täysin saman kuin sinä, sairastelukierre joka kesti hei mulla vuoden!!! (siinä oli tasutalla kai hometta talossa 8 antibiottikuuria säin vuoden sisällä ja nyt vasta on vastustuskyky kuten normaali ihmisellä 2 vuoden jälkeen), kokeneena neuvon että otat pieniä askelia. Mulla auttoi päätös salille liittymisestä ja kun opiskelijana sen lainarahalla maksaa, niin siellä myös tulee käytyä. Joku nakki on hyvä aina olla, tavoite johon pyrit. Itselläni tuli laihtumisen myötä selväksi, että selässä on jotain vikaa ja sitä nyt aletaan liikunnan avulla kuntouttamaan :). 8 leukaa vuoden sisällä! Katso mikä sopii sinulle parhaiten, sali, ryhmäliikunta, vai kenties joku porukka jossa saat treenata, HIPKO on loistava jos haluat täysin uuden lajin (brasialian jiujitsua ja muuta mukavaa, F:n ja Eskon voit ottaa monesti mukaan myös 😉 ) ja koska teet paljon töitä koneella, niin suosittelen lämpimästi myös kuntonyrkkeilyyn tutustumista (toisia siinä ei mätkitä, ainoastaan säkkiä 😉 )

Toivottavasti näistä oli jotain apua? Jos tarvit vielä apua sen flunssa, poskiontelo kierteen kanssa niin siinäkin voin mahdollisesti auttaa 🙂

suosittelen vauhtisammakoiden juoksukoulua, sieltä olen monen kuullut saavan inspiraatiota urheiluun 🙂 uusia ryhmiä on tulossa varmaankin kesällä
http://www.vauhtisammakko.com/juoksukoulut.php

Nyt on pakko lähettää Eskolle sympatiapostia! 😀
Jos itse olisin kahden lapsen äitinä (tottunut siis ravaamaan kaupassa, järjestämään juhli jne) saanut puhelimeen vastaavan ostoslistan, olisi ehkä puolet tullut kotiin. 😀 Ensinnäkin, puhelimesta seuraaminen on yhtä tuskaa ainakin meikäläiselle ja muutenkin olisin tarvinnut kaikista tutuimman kaupan jotta etsimiseen ei menisi aikaa. Taisi olla vielä perjantai ja kaupat hullunmyllyä. Hyvä Esko kun edes yritit!! Mun mies olisi varmaan soittanut ja sanonut että meillä on ne Ronald juhlat. 😀

Itsellä sama homma, fiilis hukassa. Kesällä aloitin juoksun, matkat piteni, kunto kohosi ja tykkäsinkin siitä kovasti. No syksyä kohden lenkkien määrä on vähentynyt oman ja lapsen sairastelun myötä. Jalankin onnistuin jotenkin satuttaan, että sillä ei kestänyt juuri kävellä saati sitten juosta. Nyt jalka alkaa oleen ok ja flunssat selätetty, mutta toi keli!!!! Kauhee tuuli ollut jo päiviä ja nyt tulee luntaki vaakassa tuulen lisäksi. Mutta sitä piti sanoa, että aloin lukeen postausta ja ajattelin, että jaa Magicpocksin maj on vaihtanu blogin ulkoasua. Vasta tuossa kohdassa kellot soi kun puhuit uudesta blogiportaalista! 😀

Mä lähtisin vähän samalle linjalle, mitä ehkä ajattelit noiden ryhmäliikuntajuttujen ja pt:n kautta. Eli nyt jotain uutta! Joko uusi laji (ryhmäliikuntatunnit), se tsemppari (pt), kaveri lenkille/salille, uusi saliohjelma, uusia selkeitä tavoitteita esim. lenkkivauhtiin, -pituuteen, -kestoon, salipainoihin, whatever. Pääasia, että uudistat sitä harrastusta hiukan, ei välttämättä tarvi paljoa, mutta joku pieni jippo tai porkkana, että syntyy taas kipinä. Jos jonkun tavoitteen asetat, on ehkä hyvä valita suht lyhyen aikavälin tavoite, että ei into heti lopahda uudestaan. Ja muista venytellä (oon ite maailman surkein)! Yhellä mun kaverilla oli tähän hyvä konsti, hän otti tavoitteeksi spagaatin, jotta motivoitui päivittäiseen venyttelyyn 🙂

Terveisin äiti, joka syö parastaikaa juustokakkua pienemmän lapsen nukkuessa ja isomman uppouduttua pelien maailmaan 😉

Ei todellakaan huolta! Juuri tuossa vaiheessahan se väsy iskeekin, hormonit tasoittuu ja mahdolliset valvomiset yms. alkaa ottaa veronsa. Kyllä se siitä lähtee taas, kun elo tasoittuu!

Ei kannata stressata siitä, otat maltillisen tavotteen, vaikka liikkua ainakin 2 kertaa viikossa. Helposti käy huonosti jos ahhnehtii liikaa kerralla, kokemusta on! Mulla liikuntainto ja hyvin syöminen kulkee käsikädessä, jos toisessa lepsuilee, niin toinen seuraa perässä, ikävä kyllä. Nyt syksyn tavote onkin mulla ollut tehdä yks hyvä asia kerralla, ja oon nyt ensin lisännyt liikuntaa, mut en tehnyt mitään hirveen radikaalia muutosta ruokavaliossa. Jos kiellän iteltäni kaikki herkut, niitä tekee vaan enemmän mieli! Liikunnasta vielä, mitä jos kokeilisit jotain uutta? Mä oon nyt löytänyt noi tanssilliset tunnit, ne on ihania!

Tämä ei liity aiheeseen mitenkään, mutta pakko oli tulla kommentoimaan. Olen Iholla-sarjan myötä löytänyt blogisi, ja nyt innokkaana lueskellut postauksia erityisesti neiti F:stä! Esikoiseni on vajaa 3kk ja häneltä tuntuu tuota temperamenttia jo nyt löytyvän, joten osaan nähdä typynne käytöksessä palan tulevaisuuttamme. F on kyllä ihan mahtava persoona, ja hänen juttunsa ja topakka käytös pistää aina naurattamaan! Innolla aina odotan F:n juttuja! Mukavaa loppuvuotta teidän perheelle!

xoxo

Lenkkeily on ihan parasta, vaikka lenkkeilykuntoon pääseminen on ainakin itselleni ihan tuskaa. Siinä vaiheessa kun jaksaa hölkötellä kymmenen kilsan lenkin rasittumatta ihan totaalisesti, tietää että se on sen arvoista. Lenkkeily ei maksa mitään, treenehin siirtymiseen ei kulu aikaa ja juostessa voi kuunnella rauhassa just sitä musiikkia joka sillä hetkellä sattuu miellyttämään.

Mutta mistä se motivaatio aloittamiseen?

Hei kiitos! Ja ei nyt vielä SULLA huolta. Itse aloitin liikunnan 3 vuotta F:n syntymän jälkeen 😉

Kirjoitusvirheesi tässä postauksessa:
– ”aloitta” => pitäiis olla ”aloittaa”
– ”Hyvä rasvoja” => pitäisi olla ”hyviä rasvoja”

Ja vielä maanantaina! Hyvä startti viikkoon!

Sama täällä! Housut kiristää ja väsyttää ja tiedän että näin ei olisi jos vain pääsisi liikkeelle, mutta…
Teillä on ihana koti!

Kiito vinkistä! Vaikuttapa muuten hyvälle 🙂

Ja kiitos!!

Kiitos vinkeistä 🙂 Mä suuntaan salille…heti tänään 🙂

Hei!
Jos yhtään tykkäät joogasta ym. kehonhuoltotyyppisistä lajeista (niin ja kahvakuulasta), niin suosittelen Joogaiaa: https://fi.yoogaia.com/#home
Kokeilin ite hetki sitten ekaa kertaa ja oon nyt koukussa!
Sopii täydellisesti varsinkin niihin hetkiin, kun laiskottaa eikä jaksa raahautua edes lähisalille/lenkkeilysää on surkea/ei saa lapsenvahtia, mutta haluais silti treenata jotenkin. Tuolla on vaativampiakin tunteja, joilla kyllä saa hien, mutta myös lempeämpiä rauhottumis- ja venyttelyjuttuja. Plussana myös edullisuus.

Ps. Ootta supersymppis perhe, jatkakaa samaan malliin! (Telkkarin ja blogin perusteella 🙂

Play kaupasta löytyi WodBook ja WodBox mutta en kyllä itse pitänyt kummastakaan.
Olen pinterestistä kirjoittanut viisi vai kuusi sarjaa ylös ja teen niitä AMRAP (as many rounds as possible) 20-30min ajan joka toinen päivä. Netistä löytyy aika hyvin erilaisia Wodeja eli noita sarjoja.

Onneksi kukaan ei pakota katsomaan jos niin kovin ärsyttää 😉
Ihailen Kaaroliina tyyneyttäsi tiettyjä kommentoijia kohtaan..

Nyt on hieman vaikeaa enää vaikuttaa tuohon tv-sarjaan ja näkyvyyteeni siinä. Ehkä et tiennyt, että sarjaa ei kuvata livenä, vaan setti on vuosi sitten kuvattua.

Onneksi minulla on sinulle kuitenkin myös ilouutisia: Iholla kestää enää viikon, jonka jälkeen sinun ei tarvitse kiristellä enää hermoja takiani. Pahoitteluni kuitenkin, jos näin on käynyt. Se on luonnollisestikin ikävää 🙁

Joka tapauksessa: Kiitos vielä rakentavasta palautteestasi! Oikein ihanaa ja aurinkoista syksyä 🙂

Olet ihan oikeassa! Maanantaina on pakko aloittaa. Kiitos näistä ihanista tsempeistä!

Saakohan crossfitin johonkin kännykän appiin? Sitä lajia kaikki kyllä hehkuttavat! Todellakin nyt pitäisi saada laji, joka oikeasti tuntuu lihaksissa. Taidan nimittäin vähän laiskotella salilla, kun missään ei tunnu…

Huh! Onpas sulla supernaisen ohjelma! En tajua, miten te vuorotyöläiset pystytte tuohon. Waude!

Kiitos ja mahtavaa, että blogi kolahtaa. P.S: Niin taitaa ollakin 🙂

Kielipoliisi. Kiitos, että jaksat postauksesta toiseen lukea tekstini niin tarkasti ja huolellisesti, että löydät kaikki virheeni. Arvostan huolellisuuttasi!

Kuten jo aikaisemmin olen sinulle sanonut, olen todella pahoillani, jos virheet häiritsevät sinua. Ja kuten jo aikaisemminkin sanoin, on minun lähes mahdotonta olla tarkka kirjoittaja, kun päätyöni ohella – joka on juurikin kielipoliisin työtä – kirjoitan yli 50 kommenttia päivässä + 30 postausta kuussa. Tai no. Ei se mahdotonta ole, mutta näen tekstieni sisällön ja tiheän postaustahdin olevan kuitenkin tärkeämpi asia kuin täydellinen kirjoitusasu.

Jos kuitenkin asia häiritsee sinua, toivon, että käännyt jonkin laadukkaamman blogin ja bloggaajan lukijakuntaan. Minä en valitettavasti voi nyt tarjota tätä parempaa settiä.

Mukavaa ja aurinkoista syksyä sinulle!

P.S. Voisin toki mainita kommenttien oikeinkirjoitusmuodosta, mutta en tee sitä, koska tapanani ei ole kiusata netissä tai muutenkaan tahallisesti olla ilkeä. Huojentavaa kuitenkin on, että virheitä sattuu näköjään paremmissakin piireissä.

Annikki: Vähän sama mulla! Periaatteessahan ohjatuilla tunneilla on usein kivaa. Jotenkin vain stressaan kuitenkin siitä, jos liikkua pitää aikataulun mukaan. Siksi kai lenkki ja sali ovat ne mulle sopivat jutut. Kiitos tsempistä ja samoin liikuntaintoa myös sinne 🙂

Oot ihan kauhean ärsyttävä nainen! Sun ääni saa hermotkireelle! Voitko pysyä kameran puolta poissa… Iniset kaikesta

Mulla on ollut saliharjoittelu tauolla nyt muutaman viikon ja sen kyllä tuntee: selkä ja olkapäät on ihan järkyttävän kipeät. Mulla tuohon liikuntaan ajaa se, että sitä on van pakko harrastaa tai muuten on paikat kipeänä. Ei muuta kuin hammasta purren ja hiljaa kiroillen liikkumaan. Kyllä se ilo ja palo sieltä taas löytyy 🙂

Niimpä 😀 Nauratti just sama. Jollakin / jollain on liikaa aikaa…

Hahahah! Kielipoliisi on kielipoliisi. Älä ressaa siitä hei 🙂

Täällä kanssa yksi suklaalla kuorrutettu sohvaperuna.
Salille minusta vaan ei ole, ei tule lähdettyä. Ainoa laji mistä olen nyt hullaantunut täysin, on crossfit. Ja tiedän, sitä pitäisi varmasti tehdä ammattilaisen opastuksessa mutta ainakaan vielä en ole saanut rikottua itseäni pahemmin. Kotona saa hyvin tehtyä, meillä vaan leuanvetotanko ja muutama kahvakuula. Ja ohjeet mistäpä muualta kuin pinterestistä 😀
Ensimmäiseen viikkoon ei ehkä pysty kävellä mutta kunto nousee vauhdilla, ja sen rääkin jälkeinen voittajafiilis-euforia on jotain aivan upeaa. Ja se kesto, puoli tuntia on ihan maksimi per kerta tällä hetkellä, joten ihan parasta kiireisen työssäkäyvän äidin arkeen.

Uusin lukijanne,ihana blogi!!! Löysin teidät Iholla-sarjan myötä 🙂 mulla kaksi pientä lasta,avomies,kolmivuorotyö ja uudelleen aloitettu ruokavalioremppa ja liikuntaharrastus 🙂 siinäpä haastetta kerrakseen 😀 olen myös kiinnostunut sisustukseen liittyvistä jutuista.ihan loistavaa,jatka samaan malliin,saat musta uuden lukijan ♡ p.s sulla on ihana mies ja tytär! 😉

Siis ihan tottako joku vahtii bloggaajan tekemiä kirjoitusvirheitä??? By the way…näkyi olevan kirjoitusvirhe myös Kielipoliisin vastauksessa… 🙂

Täällä myös yksi ketä ei jaksa kiinnostaa salille meno / lenkkeily tällä hetkellä yhtään!
Oon varannut tällä viikolla jumpan jo 2 kertaa ja peruttany ihan viime hetkellä vedoten johonkin hupaisaan tekosyyhyn. (Esim. Liian kylmään ilmaan tai ”kiireisyyteeni”). Jotenkin tuntuu kun on pitänyt vähän pidempää taukoa et voiko sinne salille tai jumppaan enää lähteä? Jaksaako enää siellä tehä mitään? Nyt vaan pitäis saada jostain motivaatio kohdalleen.
Käyn itse Elixia/Satsissa mistä on kyl pakko kehasta et hyvät jumpat, toimiva sali (ei tarvitse jonotella), ja hyvät saunat ym. Ns. Erikoisuudet 🙂
Kiitos ihanasta blogista!

Karoliina, alkajaisiksi Kiitos piristävästä, elämänmakuisesta blogistasi! 🙂
Täällä myöskin matkustaja laiskuusveneestä… Jokavuotinen [kuviteltu(ko?)] syysväsy katkaissut alkuvuoden hyvän tsempin liikkumisen suhteen, ja tämä pistää mieltä matalaksi. Itse koittanut nyt fiiliksen mukaan herätellä sisäistä liikkujaani, kelien salliessa lenkkeillyt ja sateen sattuessa pyöritellyt kahvakuulaa ihan kotosalla, pikkuhiljaa suunnaksi taas kuntosalikin. Ohjatut tunnit tuntuvat minulle jollainlailla ”pakotetulta” – liikkuminen parhaimmillaan on sitä, kun sen saa suunnitella ja ajoittaa päivän rytmiin kuten itse haluaa. Lähipiirissäni on viime ajoilta todella hyviä kokemuksia personal trainereistä, varmasti sekään ei olisi hullumpi ajatus, jos oikein kaipaa liikkeellepotkaisua. Supertsempit syksyyn!

Hei miten olisi tanssiesitys Bäkkäreiden tahtiin? Siinä alussa voisi olla vaikka kääntyvät tuolit 😉

Ei street-tanssi innostaisi enää? 😉 Välillä haaveilen baletista tai jopa tankotanssista. Tanssi on mulle aivojumppaa (olen SURKEA muistamaan koreografioita) jossa tulee huomaamatta hiki.

Meidänkin vieressä olisi kyseinen pulju…Tosin taloyhtiössä on kuntosali, tietysti paljon vaatimattomampi, eikä ehkä viitsisi siksi maksaa saleilusta. Ehkä! Yritetään porukalla saada persuuksemme ylös sohvalta 😀 Kiitos ja ihanaa syksyä!

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X