kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 10.12.2014

Neiti-F on neljä ja vähän päälle

Teksti
Karoliina Pentikäinen
13 kommenttia

Hän on neljä ja vähän päälle.

Häntä juhli sunnuntaina iso joukko rakkaita.

Hänen äitinsä oli synttäriaamuna niin kovassa kuumeessa, että lopulta tarjoilun, raivaamisen ja kaiken muunkin hoitivat melkeinpä kokonaan hänen isänsä, mummonsa, tätinsä ja tädin mies.

Tarjolla oli croisuja, leipää, juustoa, vihanneksia, hedelmiä, jogua, lihapullia, munia, nakkeja, kahvia, mehua ja ihana yksisarviskakku. Ensi vuonna päätettiin järjestää juhla samalla kaavalla. Leipää, jogua ja hedelmiä vaan vähemmän, tilalle vielä enemmän lihapullia ja croisuja. Niin ja ehkä karjalanpiirakoita.

Hän on neljä ja vähän päälle. Hän on jo niin iso ja omatoiminen, että välillä sitä on mahdoton uskoa. Missä se pieni kahden ja puolen kilon paketti rääkyvää ihmislasta? Se on enää vain kuvissa ja muistoissa.

-Karoliina-

Mekko, sukkikset ja panta, Polarn O. Pyret (saatu) // Neuletakki, Billieblush // Tossut, H&M

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (13)

Ihana neiti-F. Isot onnittelut!
Aika kiitää ihan liian nopeasti, kummipoikani täyttää pian vuoden ja tuntuu että vastahan sitä piteli sitä kahden päivän ikäistä pötkylää sylissään 🙂

Mä olen nyt itse kolmatta viikkoa sairaana. Tänään loppui antibioottikuuri, eikä se tunnu auttaneen yhtään 🙁

Kiitos 🙂

Todellakin 😉

No joo..vähäsen! Tässä arvon, aloittaisinko syksyn kolmannen lääkekuurin!

Olet ihan oikeassa : Vaikka tietää tämän todella olevan elämän parasta aikaa, välillä tuntuu, että arjen kiireessä se nauttiminen unohtuu. Mutta yritän muistuttaa itseäni siitä kyllä joka päivä 🙂

Niin on <3

!Aika kuluu siivillä” on niin klisee! Ja niin totta! Oi voi!

Vielä onnittelut jo niin isolle pikkuiselle!
Ehkäpä tuo sinun sairastuminen oli joku universumin tapa muistuttaa Eskoa siitä että todellakin viime vuonna sovitte että sinä saisit ottaa hieman rennommin näillä seuraavilla synttäreillä..? 😉

Paljon onnea neiti F:lle vielä näin myöhässä 🙂

Voi että, olit sitten sairaana. Onneksi sulla on ihana mies ja ihanat sukulaiset apuna. Voitko jo paremmin?

Aika rientää ihan mahdottoman nopeeta. Muista tuon ajan kuin eilisen ja tyttäreni,ihana ainokaiseni,täytti syyskuussa jo 27 v. Että kun hoetaan,nauttikaa lapsista,kun he ovat pieniä,on kyllä hyvä hokema vaikka joskus ruuhkavuosina ajatus on välillä kaukana nauttimisesta…
Ei silti,hieno vaihe tämäkin. Kun tytär on ystävä,luotettu ja välillä hoitajakin reumaa sairastavalle äidilleen….
Ja tietty näen ne kaikki hyvät ja huonot puolet itsestäni hänessä ja toki paljon sitä omaa upeaa luonnetta ja persoonaa.

Ja hän on ihanista ihanin.

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X