kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 10.01.2015

Mitä jos saisit lompakon kännykkääsi?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
17 kommenttia

Tiedättehän sen tunteen, kun asioidessasi kaupassa tai ruokapaikassa maksun hetkellä mieleen muistuu se alekuponki tai alennuskortti, josta saisi tuotteen halvemmalla hinnalla, mutta joka on taas kerran unohtunut kotiin, ja tästä syystä sinun on pulitettava koko summa.

Useinhan nuo alennukset eivät tietenkään mitään megasummia ole, mutta kyllä se silti vaan pistää suututtamaan, kun mahdollisuus olisi säästöön. Sentti on miljoonan alku, vai miten se nyt menikään.

Syy, minkä takia minulta usein puuttuu kanta-asiakaskortti tai vaikkapa Hesen alekuponki johtuu yksinkertaisesti siitä syystä, että en vain kertakaikkiaan voi kantaa jokaista lappua, lippua ja muovilätkää lompakossani. Nykyisinhän jokaisella liikkeellä on omat korttinsa, eikä mistään löydy rahapussia, jonne ne kaikki mahtuisivat.

Kun sain ennen joulua testattavakseni Pivon, mobiililompakon, tutustui aluksi oikeastaan vain erilaisiin maksuliikennekäppyröihin, joita järjestelmä piirsi sen mukaan, kuinka pankkikorttiani vinguttelin.

Nyt tammikuussa olen puolestani tarkastellut Pivon käyttöä Pins-kortin kautta. Pinshän on mm. Siwojen, Valintatalojen, Matkahuollon ja Synsamin yhteinen etukortti, jossa ostoista kertyy pinssejä, joilla voi sitten puolestaan lunastaa erilaisia palkintoja riippuen pinssien määrästä.

Pinsin ja Pivon yhteistyö on aika yksinkertainen. Pins-edut löytyvät kännykässäni toimivasta Pivosta, jolloin voin tarkistaa tarjoukset kätevästi mobiilisti. Pins-korttia ei tarvitse myöskään roudata mukana jo muutenkin etukorteista pursuilevassa lompakossa, vaan kännykän Pivossa olevaa Pinsiä vilauttamalla saan Pinsiin liittyvät edut kaupoissa. Pins-pisteiden näkeminen käy myös Pivon kautta. Kirjaudun vain Pivo tunnuksillani sisään, ja selaan Pins-pisteideni kertymän.

Pinsin ja Pivon yhteistyö on kyllä kätevä juttu. Jotta Pivo olisi kuitenkin ei vain hyvä, vaan erinomainen mobiilipalvelu, toivoisin, että sieltä löytyisi monen muunkin firman ja kaupparyhmän etukortit. Että ihan vain vinkiksi pivolaisille 🙂

Yhteenvetona voin sanoa, että Pivon taulukot rahankäyttövirroista on erinomainen. Ei enää ruutupaperirustaamista tai rahavirtapimennossa shoppailua! Maksukorttiasioissa voisi kuitenkin olla vielä toivomisen varaa. Mitä enemmän Pinsin kaltaisia kortteja löytyisi Pivosta, sitä siistimpänä todellinen lompakko säilyisi ja sitä enemmän Pivo-palvelua haluaisin käyttää.

Kuka muu haluaisi etukortit, alet ja alekupongit kännykkään yhden palvelun alle? Entä oletteko Pins-Pivo-asiakkaita?

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (17)

Tämä Pivon kampanja on kyllä ilmeisen tehokas, kun siihen törmää niin monessa blogissa. Näissä yhteistyöpostauksissa olisi hyvä tuoda selkeästi esille, minkä pankin asiakkaille (OP:n?) palvelu on tarkoitettu. Innostuin aiheesta jo aikaisemmin toisen blogipostauksen perusteella, mutta ei Pivo toimi kunnolla minulla kun olen Nordean asiakas.

Onko nimesi sittenkin siis Kaisu-Maija eikä Karoliina? 🙂

Totta. Mun moka. Olisi ehdottomasti pitänyt tähänkin postaukseen tuo OP-juttu mainita. Ensimmäisessä postauksessa siitä kirjoitin, mutta toki en voi olettaa, että kaikki ovat sitä lukeneet. Kiitos, kun otit asian puheeksi 🙂

On kyllä Karoliina 🙂

Hei, sitä jäin miettimään, että kuinka ne pinssit sitten sulla kertyy, jos sulla ei sitä itse korttia ole kuin jossain puhelimen uumenissa? Kun mun käsittääkseni se kortti pitää kuitenkin vetää siitä masiinasta läpi, että niitä pinssejä kertyy..? Vai onks multa mennyt taas jotain oleellista ohi 🙂

Miksi tuossa kelakortissa kuitenkin luki Etunimen kohdalla Kaisu-Maija (ennenkuin nimi myöhemmin peitettiin)?

Oli pakko peittää 🙂 Tuo henkkarin näkymiminen ei ollut varmasti hirveän hyvä juttu. Mutta kyllä, edelleen. Karoliina on mun kutsumanimi ja virallisten papereiden nimi. Toki järjestys, jossa nimet kirjoitetaan, voi olla hieman erikoinen 😉

Jepulis. Eli Pinsit saa toki kortin kautta, mutta myös vilauttamalla puhelimen Pivo-Pinsiä. Ja sieltä mobiilisti ne kertymät voi myös nähdä.

Etunimiä voi olla kolme(vaikka niistä muista puhutaan toisina ja kolmansina niminä) ja niistä mikä tahansa voi olla kutsumanimi. Maksimissaan etunimiä voi siis olla kuusi, jos ne on yhdistetty väliviivoin: Kaisu-Maija Peppi-Lotta Helmi-Inkeri Suomalainen, jota kutsutaan Lotta-nimellä. 🙂

Sama mietityttää myös täällä vaikka siwassa oon töissä 😀 Eli miten ne sinne sun puhelimeen hyppää? 🙂

Juuri näin 🙂

Hei kollega! Mä en kehdannu tätä siwaduunia tuohon ensimmäiseen kommenttiini laittaa, etten paljastaisi mahdollista tyhmyyttäni 😀

Moikka siwalaiset! Voitte siis näpytellä mobiili-Pivossa näkyvän koodin käsin kassaanne, ja näin pisteet kertyy 🙂

Eli vilauttaminen hivenen liioiteltua 😉

Hei
Mulla on kyllä Pivossa etuja käytössä vaikka en OP:n asiakas olekkaan. Muuten tosi kiva blogi sulla <2

Joo oli pakko kysyä kun ei ollut omalle kohdalle osunut 🙂
T. Siwalainen 😀

Siis miten ne kertyy sinne puhelimen pins-kortille jäi epäselväksi? Tarjousten saamisen tuolla tavalla kyllä ymmärrän, mutta miten ne itse pins-pisteet sinne puhelimeen hyppää?

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X