kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 20.01.2015

Bloggaamisen karmeus ja ihanuus. Postaussarja: Bloggaaminen. Osa 3.

Teksti
Karoliina Pentikäinen
31 kommenttia

Olen blogannut kohta neljä vuotta. Ja postaus per päivä –tahdilla kohta puolisen vuotta.

On aika vaikeaa muistaa enää aikaa ennen blogia. Millaista se olikaan, kun ei hoitanut näin aikaa vievää harrastusta päivittäin? Miltä tuntui, kun postausideoita ei tulvahdellut mieleen kesken bussimatkan tai kauppareissun? Tai toisaalta: Millaista oli aika, jolloin ei tarvinnut keksiä jotain sanottavaa, kuvattavaa tai kerrottavaa joka päivä?

Mulle bloggaaminen on rakas harrastus, jota ilman olisi nyt kummallista olla. Pitäisi tapahtua aika suuria, että lopettaisin touhun kokonaan. Mutta kyllä homma silti välillä nyppii. Vaikka 90% hommasta onkin kivaa.

Listasin tähän bloggaamisen hyvät ja huonot puolet. Kommentoikaa lukijanäkökulmasta blogien lukemiseen, noin niin kuin yleisestikin, liittyvät ihastukset ja vihastukset. Niin ja jos itse bloggaat, kerro toki omat mietteesi aiheesta!

Bloggaamisessa ihanaa:

  1. Mahdollisuus tutustua moniin sellaisiin ihmisiin, elämyksiin ja tuotteisiin, joihin en normaalielämässäni törmäisi.
  2. Ryhdin tuominen elämään. Kun tietää, että joka ilta työtöiden jälkeen jatkuu toinen unelmaduuni, on aamusta iltaa mielekästä ja aivoja virittelevää toimintaa.
  3. Ihmiset! Miten moneen mahtavaan bloggaajaan ja viisaaseen lukijaani en olisikaan tutustunut, jos olisin jäänyt tämän maailman ulkopuolelle.
  4. Mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja tuoda omasta mielestään tärkeitä asioita esille. Vaikka en tietoisesti kaikkein syvällisimpiin aiheisiinpuutukaan, on minusta kiva luoda dialogia vaikkapa vanhemmuudesta. Ja toisaalta: Joskus on ihanaa tuoda joitain hyvän mielen asioita esille. Tukea vaikkapa jotain pienyrittäjää.
  5. Vaikkei blogitekstit olekaan hiottuja taidonnäytteitä kirjoitustaidoistani, estää jokapäiväinen kirjoittaminen valkean paperin kammoa. Kaikkeen kirjoittamiseen on helpompi ryhtyä, kun tekstien tuottaminen on tuttua.
  6. Kommenttien lukeminen ja niihin vastaaminen. Homman suola ja idea!

 

Bloggaamisessa kurjaa:

  1. Aina ei voi tehdä niin huolellista jälkeä, kun haluaisi. Tahti on liian kova viimeistelyyn. Kirjoitusvirheitä ja rumia kuvia vilahtelee viikoittain.
  2. Saan suhteessa aika vähän kurjia kommentteja, ja niihinkin olen jo oikeastaan tottunut. Eniten kuitenkin surettaa ne kommentit, joissa epäillään, onkohan tuotetta kehuttu vain siksi, että se olisi saatu esimerkiksi ilmaiseksi. Haluaisin, että jokainen lukijani tietää minun merkitsevän saadut testituotteet aina avoimesti, ja kylläpä tuolla kehulistalla on ihan hirveä määrä tuotteita ja palveluita, jotka ovat ihan omasta pussista maksettuja.
  3. Showroomit ja pressit. Niissä pitäisi käydä paljon enemmän, jos haluaisi olla mukana kuumimmissa jutuissa. Ja vaikka niissä onkin poikkeuksetta ihanaa väkeä töissä, en silti nauti sellaisesta touhusta. Pari kertaa vuodessa on toki ihanaa kilistellä kollegoiden kanssa jonkin tärkeän tuotteen äärellä ja maistaa hetki sitä kuuluisaa blogiglamouria 😉
  4. Pakolliset sometukset. Älkää ymmärtäkö väärin. Rakastan esimerkiksi Instagram-vuorovaikutusta. Kuitenkin se jokailtaisen postauksen jakaminen Instaan ja Faceen tuntuu joskus tylsälle. Onkohan näihinkin keksitty jotain ajastuspalvelua, jolloin postausilmoituksen voisi pistää valmiiksi samaan aikaan kuin itse teksin?
  5. Kuvissa töröttäminen. Piinaahan se on. Edelleen.

Tämmöisillä aatteilla tänään!

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (31)

Kivaa hommaa 98% , mutta insta vie liikaa aikaa ja elämää .. Yritän rajoittaa.. Kivaa viikko!

Sä jaksat postata niin usein. Mä kun pidän enemmän tuollaista diy blogia, niin en mitenkään aina keksi juttuja sinne. Välillä postaaminen joka toinenkin päivä tuottaa tuskaa.
Mä pelkään negatiivisia kommentteja, onneksi en ole niitä usein saanut 🙂
Blogin pitäminen on haastavaa ja hauskaa ja niin kauan kun on kivaa, aion sitä jatkaa 🙂

Heippa,

Tykkään lukea blogiasi ja pääsääntöisesti tykkään siitä ja monesta muustakin. Kuitenkin tällaisten portaalien alla olevat ovat välillä siitä tylsiä, kun kaikki blogit mainostavat samaa tuotetta yleensä viikon aikana vuorotellen. Myöskin ihan selkeästi portaalien alla bloggaavien omalla rahalla ostettujen tuotteiden tai palveluiden suositus on kyllä aika vähäistä.

Itse olen sitä mieltä, että tuotteen tai palvelun hinta on osa kokemusta, siksi mielestäni aiemmin esittämäni kysymys koskien yksityistä hammaslääkäriä oli ihan asiallinen. (ihmettelin, kun siitä loukkaannuit?) Minä ja varmasti moni muukin valitsisi varmasti mielellään yksityisen hammaslääkärin, mutta raha on tässä erittäin merkittävä oikeastaan ratkaiseva tekijä. Minusta on ihan luonnollista, että jos saa jotain ilmaiseksi, niin silloin tuotteesta/palvelusta saa helpommin positiivisemman kuvan.

Toivon, että jatkat positiivisuuden tiellä, on ilo seurata teidän kolmen koplaa, koska meilläkin ihanan tyttären kanssa kolmistaan tiiviisti puuhataan ja meuskataan (ja mietitään että jäisikö perhe luku tähän). Kuitenkin me lukijat välillä haluamme haastaa ja kyseenalaistaa eikä niistä tarvitse itseensä ottaa 🙂

Tuohon sometusongelmaan kannattaa kokeilla palvelua nimeltä Hootsuite! Siellä voi ajastaa somepostauksia ja hallita kaikkia sometilejä yhdestä osoitteesta 🙂

Ja sun blogihan on kaikin puolin ihan mahtava! Olen seuraillut sinun (teidän) touhuja tässä jonkun aikaa ja vaikka itse olen aivan täysin eri elämäntilanteessa, on mukava seurata postauksiasi!

Oi, miten ihanat kasvonpiirteet sulla <3 pidä hiukset useammin noin, on kyllä tyylikkäät 🙂

Hei, tykkaan blogistanne , paljonkin! Vaikka nykyaikana kaikki tuo mainonta kuulunee blogin pitamiseen, on se jollain muotoa aika tylsaa ja lapinakyvaa. Mutta kunhan se ei mene pelkaksi mainostukseksi, naita blogeja on mukava lukea. (anteeksi kirjoitustapa) Anna Italiasta

Julkisuus
– kumpaan listaan menee? Hyviin vai huonoihin puoliin?

” Myöskin ihan selkeästi portaalien alla bloggaavien omalla rahalla ostettujen tuotteiden tai palveluiden suositus on kyllä aika vähäistä” Oon tästä ihan samaa mieltä! Kaikkea ei voi, saa eikä tarvi saada ilmaiseksi tai se on epäuskottavaa. Toinen puoli mihin me bloggaajat olemme itsemme ajaneet on, ettei itse maksettua juttua uskota itse maksetuksi 😀

Rehellisellä suositteluilla ja suosittelumarkkinoinnilla on vissi ero, sen kanssa täällä portaalin puolellakin (duunissani) taistellaan kun jostain yritetään repiä se kuukausittainen bloggaajakorvaus. Ei sillä, etteikö bloggaajan mielipide olisi aito, vaan tuntuuko se aidolta jos KAIKKI on saatu? Sitäkin mietin, että tekeekö korvauksen saaminen blogista jotenkin epäaidomman samoin kuin tuo ilmaisten tavaroiden saaminen. Tosin etenkin kk-palkkio on omalta osaltani auttanut paljon siihen, et juttuja tulee vuodessa se n. 350 kpl, vaikka kirjoitan blogia yksin. Se yksi päivä pois päiväduunista vaan helpottaa tiivistä kirjoitustahtia.

Että just thinking, lähinnä tähän kommenttiin liittyen enkä postaukseen niinkään 🙂

Minä taas pidän itsestään selvänä että bloggaajien tulee saada korvaus työstään, hehän käyttävät tähän ihan hirveästi aikaa meidän kaikkien iloksi!

Jos se tarkoittaa mainospostauksia silloin tällöin niin mitä sitten, kai nyt jokainen osaa jättää nämä postaukset lukematta kun ne on selkeästi merkitty (toivottavasti mainostajat ei lue tätä että tulovirrat ei mee :))

Musta on ihan ärsyttävää että kitistään tällaisista asioista ja sit kumminkin saadaan esim. itse lukea kirjoituksia joka päivä. Ja myös toi että ”no sä nyt haluut vaan julkisuutta” no mitä sitten jos toisen mielestä on kiva kertoa itsestään julkisesti omalla nimellä ja naamalla. Oikeesti, Mitä Sitten ja mitä se muka kertoo ihmisestä muuta kuin et tykkää olla esillä! Sellaisiakin ihmisiä tarvitaan meidän muiden viihdykkeeksi.

Eli kiitos että pidät tätä kivaa blogia josta näkee että sitä tehdään sydämellä!

Minä vasta tutustun tähän blogiin ja yleensä blogeihin. Nämä eivät ole olleet minun juttujani. Iholla-sarja minut toi tähän (ainoaan) blogiin.
Sitä minä ihmettelen että mistä teillä se aika riittää tähän. Oletan, että olette työssä käyviä ja perhettä on, joten kotitöitäkin riittää.
Nyt yritän etsiä, mikä tämän blogin anti on, jatkossakin???!!! Miksi tämä on teille tekijöille tärkeä?

Tälleen lukijan näkökulmasta positiivisia juttuja on muiden kokemuksista saadut vertaistuki ja vinkit. Vähän uteliaana(lue kyylän alkuna) on kivs saada kurkistuksia muiden elämään:) Ja tuleepahan luettua edes jotakin tässä elämäntilanteessa (vauva 6kk), kun kirjojen lukeminen tuntuu vaikealta. Ja sulla on kuitenkin tosi hyvin kirjoitettuja ja vähävirheisiä tekstejä, joita kaipaan oman kirjoitustaidon ylläpitoon..
Minua myös vähän noi mainostukset harmittaa, mutta skippaan niistä osan suosiolla. Välillä myös blogimaailma vaikuttaa niin siloitellulta, että oma elämä tuntuu ”surkealta” sen rinnalla. Toisaalta joitakin blogeja luen suorastaan pahoittaakseni mieleni, että on jotain puhuttavaa ruokapöydässä. Ja aika, sitä menee myös blogien lukemiseen vähän liikaakin, näihinkin voi koukuttua!

Olipa kiva postaus, jälleen 🙂

Lukijana mukavaa on tasainen blogin päivittäminen. Itse en kyllä millään jaksaisi päivittää blogia joka päivä, joten nostan kyllä tuosta hattua! ”Silottelemattomat” ja ei-niin-hiotut postaukset eivät minua haittaa, sillä niistä välittyy usein aidompi ja välittömämpi kuva kuin sana sanalta mietitystä taidonnäytteestä. Myöskään mainostaminen ei minua hirveästi haittaa, sillä voin jättää postauksen lukematta jos ei kiinnosta. Minusta on ihan luonnollista, että bloggaajat saavat tarjouksia tai ilmaisiakin tuotteita, joista he blogissa kertovat. Kurjia ovat tosin sellaiset mainospostaukset, joihin on lätkäisty vain jokin kollaasi tai muu hutaistu maininta jostain tuotteesta tai kaupasta. Sellaisista tulee olo, että mitään muuta päivitettävää ei ole keksitty. Sellaiseen en tosin ole koskaan törmännyt tässä blogissa 🙂

Blogin kirjoittajana yksi parhaista jutuista ovat lukijat ja kommentit. Ne ovat koko homman suola, kuten kirjoititkin 🙂 Pelottaa kyllä vähän se, milloin ensimmäinen ikävä kommentti tulee…
Tuota postaustahtia olen myös miettinyt, mutta koska pidän käsityöblogia, en pidä tiheää tahtia niin tärkeänä. Koetan pitää tahdin jollain lailla tasaisena, mutten tahdo stressata pitkääkään postaustaukoa. Tämä on kuitenkin minun harrastukseni, jota en tahdo suorittaa 🙂

Kiitti samoin 🙂

Juuri näin: Niin kauan kun se on hauskaa, voi bloggaamista jatkaa!

Anne: Piti käydä ihan lukemasa nuo hammaskommentit, kun en yhtään muistanut, että olisin ”ottanut itseeni”. Ja enpä kyllä ollutkaan 🙂 Ehkä en ollut kirjoittanut sitten vaan niin selkeästi, jos välittyi sellainen kuva. Pahoittelut.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että voin myös puollustaa omia kantojani. Kuten esimerkiksi tosiaan sitä, ettei ”ilmaisuus” ole minulle mikään syy kehua. (Se ilmaisuudenkin määritelmä on blogitouhuissa niin monimutkainen, että vaatisi jo oman postauksensa…)

Olen halunnut, että täällä tosiaan jutellaan kivoista jutuista. Ja jos jonkin merkin tai tapahtuman mainitsen – kampanjan tai ei – teen sen positiivisessa sävyssä. Toki monista asioista ajattelen negatiivisestikin, mutta niiden ruotiminen ei kuulu minusta tänne. Olen sitä mieltä, että jos voin tehdä palvelun hyvillä mielin ja vilpittömästi jollekin yritykselle, teen sen mielelläni. Mutta haukkumaan en lähde. Hallaa en halua tehdä kenellekään.

Haastaminen ja keskustelut ovat tämän homman suola 🙂

Kiitos Aino! Ja kiitos myös vinkistä, jes!

Kiitti 🙂 Itse asiassa mulla onkin nykyisin todella usein hiukset näin!

Juuri näin!

Vaikka blogiin pääsee kuka vain katsomaan, ja toki moni ihminen päivittäin käykin, ”julkisuus” tuntuu vähän liian isolle sanalle.

Kai se näkyvyys on kuitenkin hyvä: On kiva kirjoittaa, kun tietää, että luetaan!

Kiitos <3 Olet kyllä oikeassa. Mainoskamppikset on bloggaajan palkkaa, ja jos meinaa saadaa ammattimaista tai edes laadukasta blogia luettavaksi, täytyy tottua siihen, että bloggaaja tekee joskus myös tämmöistä työtä palkkansa eteen.

Ja eikä siinä: Mä olen varmaan hassu, mutta musta kamppiksia on kiva tehdä!! Niissä saa aina kokeilla jotain uutta ja vinkata jostain mukavasta!

Siksi, että tätä on kiva tehdä. En osaa parempaa selitystä kyllä antaa 🙂

Käypä kurkkaamassa oksennustautipostaus ja kuvia kolmistaan-instagramissa. Niistä on glamour kaukana 😉

Onko niissä kuvissa pakko sitten törröttää? Kumminkin tykkäät. Sun kirjotusasu on niin hyvä että sekin riittäisi!

Voiko tähänKIN kehittyä riippuvuus?

Pidin kovasti tästä bloggausta käsittelevästä jutusta! Luin bloginne tuoreimpia postauksia ja kirjoitin niistä osana mammablogeja käsittelevää viimeisintä blogikirjoitustani.

Onko hyvinkin tavallista, että sellainen, joka ei tunne blogianne, tekee Kolmistaan-nimen perusteella ihan vääränlaiset johtopäätökset?

Se on aivan totta, että kässäblogit ja ruokablogit eivät todellakaan voi pitää jokapäiväistä postaustahtia. Eikä tarvitsekaan! Kivempi saada ihania vinkkejä harvakseltan kuin huonoja usein 🙂

No en kyllä tykkää 🙂 Mutta jokaisessa työssä on omat ei-niin-kivat juttunsa, jotka on vaan kestettävä!

Ai bloggaamiseen? Ihan varmasti voi 🙂

Hah 😀 Yhden kerran näin on käynyt. Kun kuvasin viime Ilosaaressa festarimiehiä, eräät pojat luulivat, että kyseessä on aivan jokin muu paikka kun perheblogi 😉

Hienoa , että löytyy vielä itsenäisi, asiansa osaavia , uudiStuvia ja innovatiivivia nuotia tälle saitille. Hyvää kesää kaikille 🙂

Niin ja Elsa: No niinpä! Tuo, ettei uskota, onko tuote oikeasti itse maksettu vai ei, on kyllä jotenkin turhauttavaa. Melkein tekee mieli kirjoittaa postauksen loppuun: ”Ihan ite ostin” 🙂

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X