Naisen paikka on pyykin ja hellan välissä. Myös vuonna 2015.
Kirjoitin elämäni ensimmäisen kolumnitekstin joulukuussa 2010 Kaksplus-lehteen. Se käsitteli sitä, kuinka vasta raskaana ollessani tajusin, ettei nainen – ainakaan synnyttänyt sellainen – ole koskaan tasa-arvoisessa asemassa miesten kanssa. Tällä en tarkoittanut sitä fyysistä raskaus-synnytys-imetys –osa-aluetta, vaan sitä, että äitiyden myötä meihin naisiin, vielä 2000-luvun Suomessakin, ladataan sellaisia satoja vuosia vanhoja naisen perinteiseen rooliin kuuluvia odotuksia, joita en tiennyt enää olevan olemassakaan.
Tarkoitan väitteelläni sitä, että vaikka nykypäivänä päällisin puolin korostetaankin sitä, että äidit voivat luoda uraa, huolehtia itsestään ja jatkaa lapsen jälkeenkin osin omaa vanhaa elämäänsä, eivät asiat todellisuudessa ole näin edistyksellisesti. Naiselle ja äidille kyllä annetaan mahdollisuus tähän kaikkeen edellä mainittuun, mutta – ainakaan yhteiskunnan silmissä – se ei vapauta tätä kuitenkaan yhdestäkään äitiduunista, joka on sukupuolellemme annettu jo ammoisina aikoina. Tyyliin ” Kyllä se sopii, että teet uraa. Mutta huolehditko ensin lapsesi täysimetyksen, perhepedin, sylipedagogiikan, luomu-ruuan, kotoilun ja puhtaiden vaatteiden kautta maailmalle ”. Mikäs tasa-arvo ja edistysaskel se sellainen on, jossa hommia annetaan lisää, mutta mistään entisestä ei silti olla valmiita luopumaan? Tai antamaan ainakin osaa niistä miehille ja isille?
Loistava esimerkki aiheesta on esimerkiksi se, että aina kun olen käyttänyt F:n yksin neuvolassa, ei ole kertaakaan kysytty, miksi isä ei ole mukana. Kun Esko – yhden ainoan kerran – käytti minun työaikojeni vuoksi F:n yksin neuvolassa, oli asia otettu puheeksi käynnin aikana useasti. Koomista, että sama instituutio korostaa isien osallistumista ja yhteistä arka, kun taustalla jyllää kuitenkin vanhakantaiset aatokset. (Plus samat iänikuiset roolit tunkivat myös omaan mieleeni, kun koin kauheaa syyllisyyttä, etten ollut paikalla).
Ok. Monissa perheissähän vastuuta toki jaetaan. Lattepapat jäävät kotiin, faijat tekevät ruokaa ja siivoavat kotia. Mutta silti, silti uskallan väittää, ettei muutos parsin sadan vuoden takaiseen ja 2015-luvun äitirooliin ole niin suuri. Edelleenkin äitejä, jotka menevät ennen isää töihin pidetään yleisessä mielipiteessä erikoistapauksena, kun taas koti-isiä sankareina. Kyllä se niin on, että varmasti suurimmassa osassa suomalaiskodeista äideillä on päävastuu lapsista ja kodista. Siltikin, vaikka nämä kävisivät töissä yhtälailla kuin isätkin!
Olen kuullut sanottavan, että kaikenmaailman naisten kirjoittamat ja naisille suunnatut sisustus- , perhe- , ruokablogit pitäisi kieltää feminismin nimissä, koska niiden katsotaan olevan tasa-arvon kannalta takapakkiin yllyttäviä mainoksia. Niissä kun usein annetaan – ainakin joidenkin mielestä – se kuva, että naisen tärkein tehtävä on etsiä sohvaan mätsääviä koristetyynyjä, budjetiin sopivia ruokareseptejä ja lapsille ekologisia ulkotamineita. Voi toki olla, että joillekin näiden blogien lukeminen luo paineita olla ”täydellinen” äiti tai nainen, mutta en näkisi asiaa niin yksiselitteiseksi. Monille blogi on ilmaisukeino, niin kuin myös koti, ruoka ja vaatteetkin. Niin tai joku – esimerkiksi minä – nyt vain rakastaa kaikkea kaunista ja hyvälle maistuvaa. Ilman sen suurempaa symboliikkaa! Ei näillä asioilla välttämättä ole mitään tekemistä tasa-arvon tai sen puuteen kanssa.
Arvostelussa piilee kuitenkin mielestäni se totuuden jyvänen, että täydellisen naiseuden ja äitiyden katsotaan edelleenkin usein liittyvän siihen arkiseen, kotiin ja sen hoitoon liittyvään nippelitietoon, jolla ei ole minkäänlaista tekemistä edistyksellisyyden kanssa. Itse ainakin myönnän, että saatan ennemmin vaikka kokea alemmuutta siitä, ettei F:n vaatteet tai kodin kunto ole naistenlehtikunnossa, ja unohdan vaikka sen, että omalla esimerkilläni opetan tyttärelleni koko ajan tasa-arvon ja naiseksi kasvamisen nimissä jotain paljon tärkeämpää. Vaikkapa nyt sitä, että naisella saa olla älliä, koulutus, mielipiteet, ura ja unelmia. Luulisi sen merkkaavan enemmän, kuin jokapäiväinen sisustuslehtielämä.
Hyvää naistenpäivää siis kaikki naiset ja äidit! Sisustakaa kotianne ja meikatkaa sydämenne kyllyydestä, jos siltä tuntuu. Mutta älkää sen takia, että niin odotetaan teiltä, koska olette naisia. Kiitetään ja arvostetaan toisiamme. Ei ryhdytä mutsien sotaan. Muistetaan älyn, koulutuksen ja oman arvon voima. Niin ja se, että vaikka on tärkeää kannustaa puolisoa ja olla kiva miehelleen (ilkeys ei ole feminismiä!), muistetaan, että tasa-arvo ei synny sillä, että kotia ja lastaan hoitavia isiä nostetaan koko ajan sankariasemaan. Tasa-arvo on sitä, että kummankin vanhemman osallistuminen on luonnollista, ei uroteko.
-Karoliina-
P.S. Ai mikä näiden postauskuvien funktio on? No vaikkapa näyttää se, että naisenakin – tai ehkäpä juuri naisena ja tyttönä – joskus parasta on heittää muotilehdet, meikit, tyyliopit ja sievistely sikseen, ja yksinkertaisesti pitää hauskaa. Ja maalata vaikka seinä. Tai heittää kärrynpyörä. Ja olla ottamatta itseään niin vakavasti.
Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.
Kommentit (31)
Kiitos! Olipa hyvä postaus.
Minkä ikäisiä sinä ja esko olette`:)
Kyllä, kyllä ja kyllä!
No näin juuri! Tämän anoppi-viikonlopun jäljiltä taas mietin, että juuri minun äitinä kuuluu tietää miksi vauva itkee tai mitä hän haluaa ja useimmiten toki tiedänkin miestäni paremmin. Juuri minun naisen vastuulla oli se miten siisti koti on ja miten maistuvat tarjoilut on laitettu. Kukaan ei ole sanonut, että hommat kuuluisi pelkästään minulle, mutta jotenkin tunnen tai luulen, että näitä odotetaan.
Olen kahden ihanan neitokaisen äitipuoli. Tytöt oli kaks ja kolme, kun heidän isänsä kanssa muutimme yhteen. Nyt yhteistä taivalta on takana kolme vuotta. Huomaan että kolmen vuoden aikana olen ottanut enemmän ja enemmän ’perinteisen naisen’ roolia perheessämme. Mistä lie johtuukaan..
Tunnen huonoa omatuntoa jos lapset laitetaan päiväkotiin nuhjuisissa vaatteissa, tai jos en ole laittamassa ruokaa kun lapset tulevat päiväkodist..
Lapset ovat joka toinen viikko meillä ja joka toinen viikko äidiltään. Ja tunnen ’sisäisesti’ että kun lapset ovat meillä, minun kuuluu ’hoitaa äidin rooli’.
Vaikka huomaan itsekin muovautuvani ’perinteiseen
äidin rooliin’, vaikken oikeasti äiti olekkaan. Niin suututtaa ihan kamalasti kun mieheni isyyttä ’arvostellaan’. Olemme sopineet että kukin hoitaa oman viikkonsa. Tietenkin tehdään yhteistyötä, mutta neuvolaan menee äiti tai isä jonka viikolle neuvoilla sattuu. Tai jos lapsi sairastuu, hoidetaan hoitaja ensisijaisesti siitä kodista kummassa lapsi kyseisenä aikana on.. Suututtaa hirveesti että esim työkaverini ovat sitä mieltä että isän ei kuulu käyttää lapsia neuvolassa tai jäädä sairasta lasta hoitamaan, koska se on ’äitien juttu’. En voi käsittää miten nykyaika voi vielä olla ’äiten’ ja ’isien’ juttuja. Eikö ole tärkeintä että lapsella on rakastava perhe joka hänestä huolehtii?!
Tietenkin mielipiteeni on ’vain äitipuolen’ mielipide.. Mutta kyllä meillä on tärkeintä että lapset ovat onnellisia ja heistä huolehditaan. Mitä väliä sillä on joka lapset vie päiväkotiin, käyttää neuvolassa, hoitaa kipeänä tai ostaa vaatteet? Eikö tärkeintä ole että lapsella on ympärillä tukiverkosto jossa hänen on hyvä ja turvallinen kasvaa?! Eletäänhän nyt jo vuotta 2015!
Nimimerkillä:
Mutta helpoahan se on sanoa, kun ei ole ’omia lapsia’.
Jes, kiitos Karoliina tästä postauksesta! Kiva että joku näin naistenpäivänä jakaa sitä ihan kunnon asiaa, eikä vaan kivoja kuvia tulppaaneista!
Myös parisuhteessa lapsen tulo muutti tasapainon, kuten varmaan monesti käy niin huomaan olevani pääasiallisesti vastuussa lähes kaikessa perheeseen liittyvässä. Mies huolehtii omat juttunsa ja kyllä ”auttelee”, sankarin viitta liehuu kun hän vie lapset puistoon kerran tai pari viikossa tai hakee kaupasta random päivänä yleensä pyynnöstä ruokatarpeita. Mutta minä teen nuo kaikkina muina päivinä. Samoin vaatehuollot, tarhapaikat, matkapakkailut, synttäreiden järjestel jne. tuntuvat lankeavan automaattisesti minulle.
Minusta se on kylläkin huijausta ja vaan miehistä laiskuutta että teeskennellään että ”en mä kato tajua noita asioita” ja sillä verukkeella luistellaan niistä ikävistä velvollisuuksista. Kyllähän jokainen aikuinen ihminen nyt tajuaa että lapsille pitää olla ruokaa joka päivä, ei vaan mee läpi että miespuolinen ihminen ei ikinä geneettisistä syistä johtuen hoksaa itse tyhjän jääkaapin nähdessään että tarttis ehkä miettiä mitä syödään ja käydä kaupassa..
Mä oon kyllä aika pettynyt ja suiviintunut tästä, en olis ikinä osannu aavistaa että tää menee näin. Koen jotenkin tulleeni huijatuksi ja tässähän ollaan nalkissa siellä pyykkikasan ja hellan välissä 🙂
Ei ole kiva lukea tekstiä missä bongaa jatkuvasti puuttuvia sanoja ja kirjaimia :/ Muuten bloginne on ihana ja aiheet mielenkiintoisia, mutta jos saisi vielä snat sanoiksi 🙂
Samaa mieltä olen kanssasi siitä, että kyllä nykynaisen ”suorituslistalta” saisi jotain ottaa poiskin, kun on maailma sinne tuonut vaikka mitä vaatimuksia lisääkin.
Onnistua ei millään voi kaikessa!
Mutta, mutta.
Itse en lähtisi automaattisesti karsimaan vaatimustasoa sieltä kotipesästä, jakamaan lastenhoitoa ja pyykinpesua. Monelle naiselle olisi henkinen helpotus, jos saisi luvan kanssa jäädä kotiin lasten kanssa, hoitaa vain sen tonttinsa, eikä murehtia uraa ja sitä, millaisena muut minut sitten näkee. Itse sain kotona ollessani ainakin valtavasti palautetta siitä, kuinka en ole yhteiskunnassa tuottamassa, kuinka olen liian kauan kotona ja eikö noita lapsia nyt vaan vois jo viedä hoitoon…
Ja kuitenkin parasta, mitä meidän lapsille on tapahtunut, on ollut nuo vuodet kotona, omassa rauhassa.
Minä taas olen täyttänyt yhteiskunnan vaatimustason, luon uraa taas ja tuotan, mutta elämä on käynyt puolihuolimattomaksi säntäilyksi aamusta iltaan. Koko ajan mahdollisuus epäonnistua vain kasvaa, kun tekemistä on päivän jokaiselle tunnille ja niin sadassa eri paikassa.
Nyt on ihan pakko kommentoida! Aivan loistava postaus ja täyttä asiaa. Opiskelen itse yliopistossa sivuaineena sukupuolen tutkimusta, jossa käydään paljon läpi sukupuolirooleja. Meillä on ollut pitkiä keskusteluja siitä, kuinka edelleen on olemassa miesten ja naisten roolit ja kuinka yleensä odotetaan naisten olevan vastuussa perheestä, kodista ja näiden toimiviidesta, kun taas miesten koityöt luetaan naisten ”auttamiseksi” ja unohdetaan että vastuu on molemmilla. Vaikka minulla ei lapsia olekkaan huomaan tämän omasta parisuhteesta: vaikka teemme yhdessä tasapuolisesti kaikkia kotitöitä, huomaan olevani se, joka suunnittelee mikä päivä on pyykkiäpäivä tai vastaavasti kauppareissun aika ja toinen puolisko tekee vain kiltisti tarkkojen ohjeideni mukaan… mutta onhan näissä tasa-arvo asioissa tapahtunut paljon kehitystä, se vain on vielä kesken 🙂
Jes! Kiva saada naistenpäivään postauksia muustakin kuin brunssista tai jotain yleistä naisten hehkutusta!
Omalla tontillani pohdin, miten naisille suunnatut tv-ohjelmat, blogit ja lehdet, siis sellaiset, joissa on nimenomaan sellainen NAISTENlehden tms. profiloituminen, karttelevat usein ns. asiajuttuja esim. politiikasta, historiasta, feminismistä, you name it, you don’t have it.
Oletetaanko, että naisia pitää jotenkin suojella pahalta maailmalta sisustustyynyillä, kuppikakuilla ja kampausohjeilla vai mistä kiikastaa? Vai pukkaavatko ne sukupuoliroolit taas esiin ihan sieltä lehtiä/blogeja/tv-ohjelmia tekevien naisten (ja miesten) päistä…
http://www.lily.fi/blogit/ilman-sinua-olen-lyijya/naistenpaivan-pahkina-…
Kiitos 🙂
Esko on ikäloppu ja minä alle 30 😀
🙂 🙂 ja 🙂
NiinPÄ!
Kiva, jos tuntui, että aihe oli tärkeä 🙂
Hmm! Olet kyllä asian ytimessä ja et varmasti ajatustesi kanssa yksin. Hyvin kirjoitettu!!
Kiitos palautteestasi!
Niin siis pointtini on se, että JOSTAIN on karsittava. Kauhee, kun kotona olevaa äitiä ei arvosteta. Mikä sen parasta ”tuotosta”, kun onnelliset lapset!!
Olet oikeassa. Paljon on jo tapahtunut. Mutta matkaa vielä toki on!
Niinpä! Tässäpä muuten pohdittavaa!!
Meillä sama juttu. Koen kyllä, että suurin osa hommista kuuluu minulle nyt kun olen kotona. Mutta olen välillä ollut töissäkin ja ihan samalla tavalla silloinkin huolehdin kaikesta. Ja kyllä mun kokemuksen mukaan päiväkodin henkilökunta asioi minun kanssa, vaikka mies kuljetti yhtä paljon lasta kuin minä.
Itse olen 20-vuotias parisuhteesaa oleva nainen. Käyn töissä viitenä päivänä viikosta. Mieheni on tällä hetkellä työtön. Olen moittinut häntä siitä, ettei hän pyykkää ja pidä kotia siistinä, vaikka hänellä siihen olisi aikaa. Itse tulen illalla töistä, alan pyykille ja tiskaamaan. Välillä vapaapäiväni menee siivoukseen, eikä muuhun mukavaan, koska mieheni ei vain viitsi. Tämä on mielestäni erittäin surullista. Ei tasa-arvoista lainkaan!
Hyvä postaus jälleen kerran.
Kuvat aivan mahtavia!!
Välillä ällöttää joidenkin blogien sliipatut ,viimeistellyt kuvat.
( Jopa lasten leikkikuvissa lelut ovat selvästi aseteltu yms. )
Näissä kuvissa on eloa ja iloa.
Aurinkoista viikkoa koko perheelle.
Joo ja sitten surullista on se mitä tämä tekee sille parisuhteelle. En minä oikein voi kunnioittaa ihmistä joka sälyttää vastuun kokonaan minulle, koen itseni lähinnä hyväksikäytetyksi.
Meillä kaari on mennyt näin: ensin yritin olla ajattelematta asiaa, sitten kuorma kasvoi suuremmaksi kun tuli toinen lapsi ja asia alkoi vaivata, sitten ärsyttää, sitten vituttaa todella. Käytökseni miestä kohtaan muuttui samalla kaavalla normaalista kumppanuudesta nalkutuksen kautta hijaiseen halveksuntaan. Tosi jees 🙁
Ehkä kannattais miestenkin vähän miettiä isompaa kuvaa kuin vain sitä oman mukavuuden maksimointia sillä hetkellä. Lapset kasvaa nopeasti ja tulee hetki kun ehkä se vaimo saattaa todeta että pidä kakkus kun et auttanut silloin kun apua ois tarvinnut.
Kiva, kun nostit esiin tuon jaetun vanhemmuuden ja avustavan isyyden eron. Se on aihe, josta voisin jauhaa loputtomiin. On jännää, että perinteisiä sukupuolidiskursseja ylläpitävät paljolti naiset itse: sekä naistenlehdissä että kahvipöytäkeskusteluissa. Onko niin, että moni tasa-arvoa toivova nainen kuitenkin haluaa – usein ehkä alitajuisesti – pitää kiinni valta-asemastaan kodissa, koska miehillä on valtaa kotien ulkopuolella edelleen enemmän? Ja monesti sitä saattaa naisena sortua (ainakin minä, tunnustan!) siihen, että oma tapa tehdä kotitöitä on justiin se oikea ja toisen tavassa on jotain korjattavaa. Tosin, meillä esim. imuroinnin ja tiskaamisen yleensä hoitaa mies. Ja kyllä on muuten ärsyttävää, että sitä joskus hämmästellään ja ihastellaan. En oikein usko, että kukaan sanoo miehelleni minusta ihailevaan sävyyn, että ”Ai, kokkaako se? Ja siivoaakin vielä?!”. Heh, en nyt tarinoi tämän enempää, ettei mene ihan vaahtoamiseksi, mutta niin, tosi kiva postaus! 🙂
Löysin yhden kirjoitusvirheen. Onhan se tietysti vakava juttu…. maailmantilaakin ajatellen…
Tää oli hyvä! Tosin itse olen pohtinut sitä, että kyllähän naisten rakkaus kauniiseen ja söpöstelyyn on myös vähän siitäkin kiinni, että olemme vaavista asti eläneet maailmassa, jossa naisten odotetaan kiinnittävän huomiota moisiin asioihin. Itsekin kyllä olen kaunosielu, mutta silti olen miettinyt, että josko ihailisin vaikka ärjyvää moottoripyörää, jos olisin roolimallien kautta omaksunut sen naisellisuuden normiksi 🙂
Löysin blogisi Iholla sarjan aikana ja pakko sanoa että tykkään kovasti aidosta ja rehellisestä kirjoitustyylistäsi ja Eskon postaukset tuovat mukavaa vaihtelua blogiin! 🙂
Teen tutkimusta blogien lukijoiden mielipiteistä liittyn blogeissa julkaistuihin tuote-esittelyihin. Olisin erittäin kiitollinen jos te blogein seuraajat kävisitte vastaamassa kyselyyni! Se vie vain muutaman minuutin ja kaikki vastaukset ovat anonyymeja.
Kiitos jo etukäteen!
https://elomake.uef.fi/lomakkeet/11054/lomake.html
Aivan napakymppi kirjotus, kiitos <3 tää kyllä pitäis antaa niin monille miehille luettavaksi!
Olipa todella hyvä, että otit uusperheen näkökulman myös tähän keskusteluun. Kiitos!!