Meidän perheen häpeäpilkku: Yhteensä 14 hammasreikää! #aamuinilloin
Meidän perheessä hammasasiat ovat olleet erityisen pinnalla nyt vuoden verran. Ensin viime kesänä Esko paikkautti suustaan 12(!!) reikää, ja tänä talvena minä sain puolestani hampaani kuntoon valkaisun merkeissä samalla, kun minulta paikattiin kaksi kolosta. Uskokaa tai älkää, arkitoimenpiteinä harjauksen lisäksi me molemmat käytämme hammaslankaa ja suuvettä päivittäin. Mutta joskus myös näinkin, vaikka perusasiat olisivat kunnosssa!
F:n hammasrutiinit ovat menneet siinä, missä ne nyt varmasti nykypäivänä monessa perheessä menevät. Harjaus aamuin illoin, purkkaa ja xylitoli-pastillia silloin tällöin. Hammaspeikkopelottelu on ollut myös ilmeisen tehokasta. Jos vanhemmat eivät muista pesuja, muistaa F ne varmasti. Lastenklinikallekin mennessä suurin itku tuli siitä, ettei oma hammasharjaa ollut matkassa. ”Mä en halua samanlaisia torahampaita kun isillä”.
Jotta F tai kukaan muukaan lapsi ei kokisi jatkossa yhtä karmeita hammaskokemuksia kuin vaikkapa Esko reikineen (hän itki koko automatkan kotiin viime kesänä, kun hammas, jossa oli kolme reikää, jouduttiin repimään kokonaan irti), tässä muutama vinkki (lasten) hampaidenhoitoon:
- Älä syötä lasta lusikalla, joka on ollut omassa suussasi. Karies tarttuu!
- Hampaat tulee harjata aivan ensimmäisestä hampaasta lähtien aamuin illoin.
- Lapsi on kykenevä harjaamaan hampaat vasta siinä vaiheessa, kun hienomotoriikka on kehittynyt tarpeeksi. Yleensä siinä vaiheessa, kun käsialakirjoituksin onnistuu hyvin.
- Napostelua tulee välttää, jottei happohyökkäyksiä tule liian usein.
- Ruokailujen jälkeen xylitol-purkka tai -pastilli ovat poikaa.
- Ja Eskon oma vinkki erityisesti teineille: EI energiajuomia!
Kuinka teidän perheessä on keskitytty hampaiden hoitoon? Entä ovatko lapsenne hampaidenhoitomyönteisiä? Entä kuka muu on kokenut vastaavaa kuin Esko?
Tänään perjantaina vietetään kansainvälistä hampaidenharjauspäivää, jossa Pepsodent on pääsponsori. Pepsodent aloittaa tänään myös #aamuinilloin –kampajansa, joka kannustaa ihmisiä kiinnittämään huomiota säännölliseen hampaidenharjaukseen. Sinäkin voit olla mukana hyvän mielen hammaskeijuna, kun jaat oman hammaskuvasi Instagramiin tai Twitteriin tunnisteilla #aamuinilloin, #brushbrush ja #ad. #aamuinilloin –kuvat voi käydä katsomassa täältä.
Lopuksi vielä F:n kuvaama hampaidenpesuvideo 🙂
https://youtu.be/ElmIrgQnito
-Karoliina-
Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.
Kommentit (34)
Sähköhammasharja!
”Jos kaikki käyttäisivät hammasharjaa, loppuisi meiltä työt.” Sanoi eräs hammaslääkäri. Ja totta on, että eron huomaa jos mökkiviikonlopun manuaalilla harjailee. Aparaateissakin on jopa huomattavia eroja, joten satsaa enemmän kuin parikymppiä. Ehdottomasti, lämpimästi ja voimakkaasti suosittelen vaihtoa sähköiseen versioon. Lupaan ja takaan, että eron huomaat!
Heippa! Joo, kyllä tuo kaksi minuuttia aamukiiressä on pitkä aika. Täytynee kyllä hankkia ihan uusi kalusto kotiin…:) Kivaa päivää ja onnea opiskeluihin!!
Heippa!! Oikein hyviä pointteja, kiiiitos!! Kivaa lauantaita!
Heippa! Nik-ki. Semmoinen löytyy, täytyy vaihtaa rutiinit. Kiitos viestistä ja kivaa päivää!!
Huomenta Satu! Meiltä löytyy kyllä sähköhammasharjakin, mutta jostain syystä jäänyt vähemmälle käytölle täytyy siis aktivoitua ja ehkä jopa hankkia uusi.
Mukavaa lauantaita!!
Moni on suositellut sähköhammasharjaa ja onhan se ihan ok, suurin etu verrattuna manuaaliharjaan on se, että hampaita tulee todella harjattua se 2 min ja jokaista ”lohkoa”(siis alhaalta oikealta, alhaalta vasemmalta jne.) yhta kauan. Manuaaliharjalla jos harjaat ja otat aikaa, niin se 2 min tuntuu tosi pitkältä ajalta(suosittelen oikeasti koittamaan kello kädessä harjausta edes kerran, niin sen ajan tajuaa).
Mutta mä tykkään manuaaliharjasta enemmän kun se on pehmeämpi(mulla on hammaseroosiota), mutta sen kanssa tosiaan täytyy olla tarkka, että se vaadittu aika tulee täyteen.
Suuvedet ei oo pakollisia. Ja jos te aikuiset käytätte, niin ei sellaista, joissa on alkoholia(kuivattaa+ ehkä voi olla yhteys suusyöpään>luin jostain, en ole lääkäri). Jostain luin, että saman vaikutuksen kuin käyttäisi suuvettä saa sillä, että harjaa hampaita vaikka vielä sen perus kaksi minuuttisen jälkeen vaikka minuutin verran.
Niin ja tosiaan kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että ei paina liikaa hammasharjalla. Koska hammaseroosio. No, suurin sen aiheuttaja on makuvedet(kannattaa tsekata, että ei olisisi sitruunahappoa), energiajuomat, kolajuomat yms.(no toki krooninen närästys yms). Lisätietoa saa kun googlettaa.
Käytössä olen todennut parhaaksi hammaslangaksi:http://www.jordan.fi/Suunhoito/Jordan-hammaslangat/Jordan-MultiAction-ha…
Tuo on mun oma subjektiivinen mielipide. Ja just tuo lanka on muuten suht. kallista, harmi. Monet käyttää lankaimia, tosin jostain luin, että ne ei olisi yhtä hyviä kuin tav. lanka(kun se lankaimem lanka on niin kireällä)mutta onhan lainkain parempi kuin ei lankaa lainkaan.
Niin ja ainakin aikuisen kannattaa vain sylkäistä hammastahna pois(ei tarv. huuhtoa), niin se jää vaikuttaan suuhun ja fluori suojaa vielä. Tosin jos on arat limakalvot, niin ei sitten tietysti, jos ärsytystä tulee.
Tuossa jotain, sanoisin, että tuo hammaseroosio kannattaa googlata, se on inha vaiva, kun ei voi mitenkään korjata(vähän kuin ruostuminen, se vaan sitten etenee).
Hammashoitaja täälläkin hoooi 🙂
Ei se sähköhammasharja itsestään sitä plakkia poista, tekniikka haltuun niin puhdasta tulee, myös sillä ihan tavallisella harjalla 🙂
Moni ei tunnu ottavan tosissaan kehotusta välttää esim. samoja ruokailuvälineitä lapsen kanssa, tutin putsaamista omassa suussa jne.. Kariesbakteeri ihan oikeasti tarttuu! Usein tunnutaan lasten kohdalla myös ajateltavan, että saahan ne hampaat paikattua ja tuleehan sieltä uudet. Kun alusta asti opettaa lapselle aamu- ja iltaharjauksen, napostelut pois, karkkipäivän 1xvko, xylitolit ja vesi janojuomaksi niin pitkälle pääsee. Pienestä asti, niin ei mee taisteluks sitten myöhemminkään 😉 Pienimmät lapset pystyy helposti syömään esim. Herra Hakkarais-pastilleja 🙂 Perintötekijöillä ei hampaiden kunnon kanssa ole juurikaan mitään tekemistä..
Olen töissä hammaslääkärin vastaanoton toimistossa ja oppinut siellä paljon suun hoidosta. Aivan ehdottomasti kannattaa koko perheen vaihtaa sähköhammasharjaan. Se poistaa jopa 100% enemmän plakkia kuin käsikäyttöinen, ja suu tuntuu niin paljon puhtaammalta, ettei sen jälkeen enää voisi edes kuvitella harjaavansa perinteisellä vaihtoehdolla. Plakkihan niitä reikiä aiheuttaa, joten etu on huomattava. Sähköharjoja löytyy joka lähtöön, lapsille on omia pienempiä sähköharjamalleja. Hinnat vaihtelevat 20-250 euron välillä, neljällä kympillä saa jo ihan hyvän perusmallin. Oral-B:llä on mun mielestä parhaat harjat, niitä ammattilaisetkin suosittelee. Paras tahna aikuisille on Oral-B:n Pro Expert jota saa ainakin apteekeista, siinä on kaikki mitä suu tarvitsee. Hampaita ei kannata huuhdella voimakkaasti pesun jälkeen, koska se heikentää tahnan tehoa. Sähköharjaan kannattaa investoida, koska sen avulla saa terveemmän ja puhtaamman suun, mikä taas pienentää hammaslääkärikustannuksia! Niihin löytyy harjaspäitäkin joka lähtöön. Toivottavasti vältytte jatkossa isommilta paikkauksilta ja hampaiden poistoilta!
Mutta eikö tee mieli pestää aamullakin jo ihan hengityksen takia? Purkkahan vaan peittää sen :-/
Entinen hammashoitaja tässä 🙂
Reikiintyminen on osaltaan siitä kiinni, jos napostelee päivän mittaan. Hampaat kestää normaalisti n. 5-6 happohyökkäystä päivässä muistaakseni. Eli jos napostelet esim. pastilleja pitkin päivää tai hörpyn limsaa pitkin päivää, on suussa koko ajan happohyökkäys. Muista syödä xylitol-purkkaa aina ruokailun jälkeen!
Itse olen aina harjannut hampaat vain iltaisin, mutta syön purkkaa ahkerasti. Hammaslääkäri nauroi, kun sanoin, että en käytä hammaslankaa ja harjaan hampaat vain iltaisin, että työn puolesta hänen täytyy kuitenkin valistaa sinua 🙂 yleensä eron huomaa lääkärit, käyttääkö sähköhammasharjaa, mutta minulla on kuulemma tosi puhtaat hampaat, vaikka en käytä.
Saan kiittää tästä kaikesta äitiäni, joka 70-luvulla hoiti minun ja siskoni hampaat tosi hyvin ja opetti iltaharjaamisen tärkeyden.
Samoin mä liputan sähköhammasharjan puolesta ja niiden eri tarkoitukseen olevien päiden, yks mm. valkaisuun. Ja ne todella toimii! Sain joululahjaksi vähän arvokkaamman harjan, jossa oli tuo kellohomma ja siitä on kyllä apua, kun ei vaan pysty jättää kolmen tähden (1,5min) pesua siihen näytölle.
Mä en itse jostain syystä tykkää sähköhammasharjasta vaikka tiedän että on tosi hyvä vempain. Mutta hammaslääkärini kehuu aina miten puhtaat ja hyvinhoideut hampaat mulla on (vaikken käytä lankaa ees päivitäin) joten mun tyyli selkeesti toimii 🙂 Joten jos tykkää tavallisesta harjasta niin sekin on ok, kunhan muistaa pestä kunnolla ja tarpeeksi kauan!
Ensimmäisen kommentoijan kanssa samoilla ajatuksilla. En pärjää enää edes mökillä perusharjalla, jos viikon käytän normiharjaa enkä sähköhammasharjaa, niin ientulehdus tulee samantien. Ja reikiä paikattu kaksi tähän 28 vuoden ikään mennessä. Eka hammasharja saatu 14-vuotiaana, ja eron harjatessa todella huomaa, erityisesti takahampaissa.
Suosittelisin hankkimaan sähköhammasharjan 🙂 uusimmissa malleissa on kello, josta kätevästi näkee 2min ajan, joka harjaukseen tulisi käyttää! Usein kiireessä aika jää paljon lyhyemmäksi. Sähköharjalla myös plakin poisto tapahtuu tehokkaammin. T. Hammaslääkäriopiskelija
Oman kokemuksen kautta lisäisin tuohon muistilistaan vielä, että 1 vuotiaasta eteenpäin käyttäkää tahnaa. Tahnan nieleminen ei ole pahasta (ja taitaa jossakin olla ihan jopa suosituksena tahnan nieleminen), kunhan käyttää niitä lapsille tarkoitettuja tahnoja. Toinen lisättävä asia voisi olla säännölliset tarkastukset/paikkaukset.
Meillä esikoisen hampaita on hoidettu/harjattu neuvolan/suuhygienistin ohjeiden mukaan. Tosin aluksi ilman sitä tahnaa, kun luulin, ettei sitä saa niellä eikä sylkeminen vielä silloin onnistunut. Näin jälkikäteen ajateltuna se harjaus oli enemmän harjaan tutustumista kuin varsinaista harjausta, mutta vähän tähän suuntaa ne ohjeistukset neuvoo. No, esikoisen ensimmäinen reikä löytyi 2,5 vuotiaana. Minua ei vain uskottu. Ei voi olla reikiä, jos ei vaivaa mitenkään. Vaatimalla vaadin hammaslääkärikäynnin ja nukutuspaikkauksen. Reikiä olikin tullut paljon lisää ja yksi hammas (se ensimmäinen reikä) jouduttiin poistamaan. No parempi kai myöhään kuin ei silloinkaan. Nyt sentään saamme käydä puolivuosittain tarkastuksessa eikä uusia ole tullut ;).
Ja jotta en tarpeeksi olisi jo syyttänyt itseäni tahnattomuudesta ja harjalla leikkimisestä tehopesun sijasta, niin sain syytökset imetyksestä. Odotin kuopusta siihen aikaan ja onneksi tätä ikää on jo kertynyt ja tietoa löytyy valtavasti. Nuorempi minä tuskin olisi uskaltanut imettää, kun se kerran aiheuttaa reikiä. Ja siis tämähän ei pidä paikkaansa (http://www.imetys.fi/itu/hampaat.php).
Tuosta linkistä olen saanut paljon lohtua. Myös perintötekijät vaikuttaa. Ja omalla maalaisjärjellä yksi reikä= bakteerit aiheuttivat lisää reikiä suussa mellastaessaan. Ja meillä reikiintyminen näyttäisi katkeenneen kaikkien reikien paikkaukseen.
Oletteko miettineet sähköhammasharjan ostoa? 🙂 Itse en enään vaihtaisi tavan harjaan takaisin.
Jankuti jankuti… sähköhammasharja! 😀
Meillä 4-veenkin hampaat harjataan sähköisellä. Nuoremman kanssa on vähän hankalaa, ei anna muiden harjata hampaitaan. Mutta luotan siihen, että menee pian ohi ja päästään kunnolla hoitamaan niitäkin naskaleita. Ja tämä pirpana syyllistyy naposteluunkin. Meillä ei niin korkeita kaappeja tai hyllyjä olekaan, minne ei mokoma pääsisi kiipeämään ja kaapin ovetkin osaa avata vaikka mitä tekisi. Saaliina kaikenlaista pähkinöistä muovailuvahaan 😀
Nyt mäkin kyllä ryhdistäydyn! On toi hampaidenhoito ollut itellä aika heikkoa, kun se ajankohta on iltaisin siellä 23 aikaan. Ei paljon jaksa lankailla tai harjatakaan sitä 2min. Mutta nyt tsemppaan, kiitos teidän!
Moikka!
Pisti silmään tuo hammastahnatuubi, joka näkyy kuvassa. Suuhygienistinä suosittelen ehdottomasti tahnaa, joka ei ole valkaiseva, sillä sellaiset tahnat kuluttavat tehokkaasti hammaskiillettä hankaavan vaikutuksen takia. Ja kiillettähän ei saa takaisin, edes hammaslääkärikäynnillä. 🙂 tsemppiä jatkoon, hammashoito muuttuu rutiiniksi äkkiä! 🙂
Pepsodent-tahnat ei mun mielestä ole niin tehokkaita kuin Colgate!
Siis huomasin ihan kokeilemalla. Muutaman vkon harjasin Pepsodentilla,ja ihmettelin, miksi näyttää hampaat keltaisemmilta kuin ennen. Yleensä kun aina käytän Colgaten tahnoja. Tuntuivat hampaat muutenkin puhtaammilta kun palasin vanhaan tuttuun merkkiin =)
Säihkyvää kevättä teidän perheelle!!
Purkka sopii vallan hyvin kun tarpeeksi jauhaa 🙂
Oi, kiitos Jenni!!! Palautteesi saa hyvälle tuulelle…Kivaa päivää!!
Kiitos vinkistäsi!! Oikein kivaa sunnuntaita…:)
Voi että tämä teidän blogi aina saa niiiin hyvälle tuulelle, kiitos siitä! Huippu video! 😀 ootte kyllä super kolmikko!
Meillä on 3,5-vuotiaalla sellainen (ruma) Disney-kuosinen sähköhammasharja, oisko Oral-B, ja hän on aivan liekeissä siitä, sillä se soittaa musaakin. 😀 Suosittelen ehdottomasti sellaista F:lle, vaikkei se ehkä ulkonäöllisesti vanhempien silmää miellytä. 🙂
No, ei ole paljon reikiä ollut. Hyvä niin. Kiitos viestistä ja kivaa päivää!!
Hammashoitajana myös minä suosittelisin sähköhammasharjaa. Ihan ehdoton on, vaikka perusharjallakin saa hampaat puhtaaksi. Molemmissa tekniikka on a ja o. Joten jos tuntuu, että hampaat eivät tunnu puhdistuvan, niin kannattaa käydä suuhygienistin pakeilla ja pyytää harjausopetusta. Myös suuhygienistillä sopivin väliajoin suun putsauttaminen on järkevää. Hän näkee myös jos muutoksia on päässyt tulemaan ja ohjaa eteenpäin.
Tosiaan harjata täytyy vähintään 2 minuuttia, jotta harja ehtisi käymään jokaisen hampaan pinnan läpi ja että fluori ehtisi vaikuttamaan. Itse tulee harjattua yleensä 4 minuuttia, silloin hampaat ovat varmasti puhtaat.
Suun kyllä saa kuntoon, jos vain tahtoa riittää. Omalla miehelläni oli hammaslääkäripelko ja hampaat huonossa kunnossa sen takia. Hän meni nukutushammashoitoon, koko suu hoidettiin kerralla kuntoon lukuunottamatta yhtä juurihoitoa, jonka hän kävi myöhemmin hoidattamassa ilman nukutusta. Näin hän sai pelon pois. Pidin hänelle harjausopetusta ja niin vain kävi, että hänellä ei ole ollut yhtään reikää kolmeen vuoteen. Myös epämääräiset kuumeilut ovat loppuneet. Suun kunto siis vaikuttaa terveydentilaan.
Vielä vinkkinä: juustot ja pähkinät katkaisevat myös happohyökkäyksen!
Kiitos viestistäsi ja vinkeistäsi!! Kivaa päivää!!
…onneksi perintötekijät ei vaikuta…ainakin tässä tapauksessa oikein hyvä asia. Kiitos viestistä ja kivaa päivää!!
Kyllä, järkevä investointi. Nimim. Viime kesänä meni hieman rahaa 10 hammaslläkärikäyntiin…:) Kivaa päivää!!
Hyvä!! HYVÄ!!!!…:)
Olen kova napostelija, myönnetään…:) Itse harjaan aamuin ja illoin. Nyt viime kesän katastrofin jälkeen vielä hieman huolellisemmin…
Tuo kellohomma kuulostaa kyllä kätevältä. Täytyykin varmaan sijoittaa, koska sijoittaminen hammaslääkäriin on huomattavasti kalliimpaa…:) Mukavaa päivää!!
Tuo hammaspesuaika ainakin itsellä tuppaa jäädä vähän lyhyeksi. Kiitos viestistä ja mukavaa päivää!!
Heippa! Viime kesästä viisastuneena tulen käymään kerran vuodessa hammastarkastuksessa. 10 vuoden tauko on auttamatta liikaa…:) Kiitos viestistäsi ja kivaa päivää!!