kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 17.04.2015

UV-asut, arskat, rasvat ja hellehatut : Lapsen suojaaminen kevätauringolta

Teksti
Karoliina Pentikäinen
50 kommenttia

Muistan edelleen viime kesältä tilanteen, jossa tunsin kauheaa syyllisyyttä. Olin koko kesän rasvannut F:n ihoa aurinkovoiteella, pakottanut hänet käyttämään hattua auringonpistoksen varalta ja pelastanut aina hukkumaan joutuvia aurinkolaseja milloin mistäkin. Sitten koitti se ilta, kun huomasin F:n korvanlehtien punoittavan. Ei voi olla totta! Olin aamulla suojannut koko tytön auringonsäteiltä…olin vaan unohtanut korvien rasvaamisen.

Omassa lapsuudessa ihoa ei taidettu koskaan auringolta suojata. Silloin viiletettiin papuina koko kesä. Aurinko ja tietoisuus sen vaaroista ovat kuitenkin 80-luvulta muuttuneet. Nyt pitää todellakin pohtia, miten suojaa lapsensa parhaiten.

Kuten kerroin, meillä on suojattu F koko kolmikolla: rasvalla, aurinkolaseilla ja hatulla. Mutta olen alkanut pohtia, olenko liiankin varovainen. Varsinkin tuon hatun käyttö. Onko se tarpeen muulloin kuin 30 asteen helteillä? Eihän ulkomaillakaan lapsilla ole KOSKAAN hellehattuja.

Sen lisäksi pohdin, mitkä rasvat lasten iholle ovat parhaita. Jos niitä lotrataan 1/3 vuodesta joka päivä, on niiden laadulla varmasti väliä. Mitä aurinkorasvoja teillä käytetään? Miksi? Ja milloin rasvaukset aloitatte? Nythän kevätaurinko porottaa jo kasvoille.

Ja vielä yksi minua mietytyttänyt aihe. Kun aurinkolaseja katoaa sellaiset viidet kesässä, ei mitenkään voi ostaa aivan oikeita Reiskoja. Suojaakohan nuo H&M:n ja muiden halpisketjujen lasit oikeasti kunnolla silmiä?

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (50)

Itse kävin vähän aikaa sitten paikallisen syöpäjärjestön hoitajalla tarkastuksessa ja samalla sain häneltä esitteitä kuinka auringossa tulisi suojautua. Ja koska mukana oli silloin pari viikkoinen pikkuisemme saimme myös ohjevihkosia siitä, kuinka lapsia tulisi suojata. Puhuimme paljon siitä, kuinka lapsia tulisi suojata lähinnä vaatteiden ja varjon avulla, aurinkorasvoja ei suositella edes aivan pikkuisille.

Sori kirjoitusvirhe! Siis aurinkolaseissa 😀

Meillä name itissä aurinkolaiseissa täys uv suoja ja hinta silti vaan 6,95€! 🙂

Polarisaatio linsseissä estää vain tietyssä kulmassa tulevan valon eli esimerkiksi veden häikäisyyn polarisaatio auttaa. UV-suoja on aivan eri asia, toki eu säätelee markkinoita niin, että Suomessa myynnissä ei pitäisi olla uv-suojattomia laseja. Eroa halpislasien ja optikkoliikkeiden laseihin on optiikan laatu ja kehysten laatu ja kestävyys sekä lasien sovittaminen juuri sinun kasvoillesi.

Mekin käytetään aina hattua ja optikolta ostettuja ( n 30 €) arskoja, eikä niitä ole kertakaan kadonnut. Mun mielestä hinta ei ole paha kunnon silmien suojauksesta. Ja noi babiatorsit on kans hyviä, jos vaan malliltaan sopii lapsen päähän. Meilläkin on istuvuuden kanssa ollut ongelmia. Rasvaa laitetaan oukeastaan vain kunnon porotuksella ja rannalla.

Jännä, kun meille taas optikko sanoi, että markettilasit on ihan yhtä hyvät, jos muuten suojaavat silmiä (myös sivuilta) ja on ne UV-merkinnät.

Just toi ACOn rasva on meilläkin, en vain millään muistanut merkkiä 🙂

Joo ei ne lasit valitettavasti suojaa ellei niissä oo sitä merkintää siitä 🙁 harvemmin juurikin hennesin laseissa on. Itse ostin just törkeen hienot lasit mut kotona tajusin että uv-suojalappu puuttuu.

Me tehtiin sankoihin päähän pienet reijät ja ostettiin optikolta sellanen remmi! Hyvin on pysyny tällä virityksellä päässä 🙂

Lapset viilettää menemään hurjaa kyytiä. Jos jalat saavat rusketusta siitä syystä, se ei kyllä haittaa. Saapas hyvän annoksen d3:sta.ja jalat harvemmin palaa. Mä ite en rasvaa ollenkaan. Laitan syvän hatun päähän, arskat silmille ja sortsit jalkaa. Kertaakaan ei ole lapsi palanut ja aurinko ei tosiaan ole vaarallista, mut jos polttaa ittensä ni joo. 🙂

Meillä on taaperolla käytössä Babiatorsin aurinkolasit. Mikäli teksteihin on luottamista, niin ovat laadukkaat ja suojaavat silmiä. Vaikka ovatkin hintavia niin pidin isona plussana sitä, että niiden rikkoutuessa/hävitessä voi saada uudet, kunhan ne on rekisteröinyt (eli tehnyt muutaman klikkauksen). Lisäksi ovat todella taipuisat, joten ihan heti niitä ei rikki saa. Ainut miinus niissä on se, että minkäänlaista takahihnaa niissä ei ole. Siksi pohdinkin minkälaisen viritelmän keksisin, jotta lasit pysyisivät jotenkin pyöräretkillä päässä, jos taapero päättää ne kesken kaiken ottaa pois päästään..
Mielenkiinnolla odotan, jos vastauksista/kokemuksista jonkinlaisen postauksen 🙂

Paha, paha äiti, mutta tunnustan, ettei meillä ole suomen kesässä lapsia juuri koskaan rasvattu. Etelänlomilla kyllä, mutta täällä joskus harvoin rannalle mennessä.

Heippa!

Aivan ihania noi neiti F:n hatut! Mistä olet ostanut? Alkaa jo hattujen ostointo puskea talven jäljiltä. 🙂

mä oon kuullut tästä samasta ja sen jälkeen lapset on käyttäny pelkkiä rumia vauvamotoristiarskoja 😀

Kyllä ehdomasti pitäisin lapsella huivia tai hattua aina auringon paistaessa. Auringonpistos kun ei ole kiva kokemus, etenkään pienelle lapselle.

Halppis-lasit on usein lähinnä asusteita, eivät suojaa tarpeeksi ja voivat oikeastaan pahentaa asiaa.. Mutta kuten koruissakin, kalliimmat lasit pysyvät tallessa paljon paremmin kuin halvat

Mun eteläeurooppalainen kaverini teki havainnon täällä Suomessa vieraillessaan: täällä on kaikilla lapsilla hatut, miksi? En ollut aiemmin edes ajatellut asiaa, se vaan on ihan normi että suomalaisella lapsella on aina jonkun sortin lippis tai lätsä aurinkoisilla keleillä päässä. Itse ainakin perustelin asiaa sillä että ollaan tosi vaaleita.

Kyllä omien, tosi vaaleiden poikien posket olisi kärvähtäneet jo monta kertaa jos ei olis ollut hattua. Toisaalta kun ne pitää lippiksiä niin se ei suoaakaan korvalehtiä eikä niskaa, eikä niska ole ikinä palanut (toki laitetaan rasvaa) mutta olisko siellä jotenkin paksumpi iho…? Hatun käytön puolesta puhuu mun mielestä myös mahdollinen auringonpistos, ei pelkkä ihon suojaaminen. Myös silmät saavat paremmin hatulla varjoa.

Aurinkolaseihin en ole panostanut kuin ihan vauvana, meidän lapset kun ei suostu niitä käyttämään :/ Ihan vauvana en laittanut rasvaa vaan tietty pidin lapsen varjossa, ja sitten taaperoikäisenä ostin apteekista fyysisen (ei kemikaalisen) suojan sisältäviä voiteita mahdollisimman korkealla suojakertoimella. Nyt viime vuosina kun lapset on isompia on kyllä tullut turvauduttua ihan markettirasvoihin.

Joku jo kertoikin halpislasien hämärtävästä mutta suojaamattomasta vaikutuksesta. Itse kävin hakemassa itselleni polaroidut rayban-kopiot optikkoliikkeestä 25 eurolla. Polaroimattomiahan saa kai 5-15 euron hintaan, joten minusta tuo 25 e polaroiduista laseista ei ole paha. Lapsille varmaan on halvempiakin, toki se riippuu ihan merkistä ja mallista.

Heips, ei kyllä pidä paikkaansa etteikö ulkomailla lapsia suojattaisi auringolta. Australiassa lapsilla on aina hatut ja runsaasti +50 rasvaa. Rannalla on usein ”kokovartalouikkareita”, sellaisia siis missä on pitkät tai 3/4 puntit ja hihat ja selässä vetskari. Pojilla ja tytöillä molemmilla tietysti. Uimahatut sellasia lippiksiä, joissa on kangasta niin että korvat ja niskakin peittyvät. Hirmuisan tärkeitä juttuja, kannattaa ottaa uv:t vakavasti! Kivaa viikonloppua! 🙂

Anteeksi, tuli sama viesti kahteen kertaan kun luulin, että ei ekalla kerralla tullut perille.

Me käytetään aurinkorasvana apteekista saatavaa Eucerin 50 + kids sun sprayta. Muistan jostain kuulleeni, että markettien aurinkorasvat eivät olisi yhtä tehokkaita, suojakertoimen suuruudesta huolimatta.
Tässä linkki aurinkolasipulmaan:
http://yle.fi/uutiset/halvatkin_aurinkolasit_suojaavat_haitalliselta_uv-

Aurinkoista kevättä 8)

Me käytetään Eucerin 50 + kids sun spayta aurinkorasvana, sitä saa apteekista. Muistan joskus kuulleeni, että markettien rasvat eivät olisi tarpeeksi tehokkaita, vaikka olisikin korkea suojakerroin.
Tässä linkki aurinkolasipulmaan. http://yle.fi/uutiset/halvatkin_aurinkolasit_suojaavat_haitalliselta_uv-
Aurinkoista kevättä 8)

Voi kun se vaatteilla suojaaminen on niin vaikeaa, kun ensimmäisten auringonsäteiden pilkahdettua F haluaa vetää shortsit jalkaan :/

Noista aurinkolaseista olen lukenut, että ne halpikset voi itseasiassa pahentaa tilannetta. Pupilli laajenee aina hämärässä, että se päästäis enemmän valoa sisään. Ne kyllä hämärtää, jolloin pupilli laajenee ja päästää enemmän valoa sisään. Jos ei ole kunnon UV-suojaa, sisään pääsee nimenomaan enemmän UV-säteilyä. Tämän jälkeen kävelin optikkoliikkeeseen ostamaan itselleni kunnon lasit.

Aurinkorasvaa me käytetään lapselle ainoastaan sellaista, jossa on vain fysikaalinen, ei kemiallista suojaa. Sellainen löytyi mm. apteekista ACOlta. Ei kuitenkaan vielä, vaan vasta kun aurinko on polttavimpiin. Hellehattua käytetään aina kuumalla, en mitään rajaa osaa sanoa. Käytän itsellenäkin, muuten tulee kyllä paha oli.

Ei suositella ei, mutta koska meillä kuitenkin juostaan kesät t-paitasillaan, on meillä myös käytetty rasvoja. Vauvat on pääasiassa suojattu vaatteilla, satunnaisia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Taaperot ovat olleet eri juttu. Me ollaan käytetty apteekista ostettavaa rasvaa, jossa on fysikaalinen suoja. Ihan hiton syvältä sellanen käyttömukavuudeltaan, mutta sillä on menty. Ja myönnettäköön, kesän edetessä se rasvailukin tuppaa vähetä.

Keskipäivällä ei oikeastaan ulkoilla ollenkaan. Viime kesänä joutu tässäkin tehdä poikkeuksen, koska pienimmän päiväunet menivät juuri niin, että keskipäivällä oli hereillä. Tänä kesänä päikkärit onneksi on 12-14.

Totta kai itsekin syöpää sairastaneena haluan pitää huolta auringolta suojautumisessa, mutta koska kaikki tässä maailmassa tappaa, en aio menettää yöuniani tai piestä itseäni siitä, että joskus se rasvailu vain unohtuu.

Meillä käytetään aina kesällä ulkona lippistä huivia tmv. mutta rasvoja todella vähän. Paras suoja palamista vastaan on ruskettunut iho. Yleensä lapset ovat ulkona liikkeessä ja siksi harvoin palavat. Olen myös huomannut että helpoiten ihonsa polttaa juuri vaatteiden rajakohdasta, esim. hihaton mutta leveä olkaiminen toppi ->olkapäät palaa, paidat ->niska palaa ym. Eli heti kun kelit sallii meillä tytöt viilettää bikineillä ja pojat uikkareilla. Jos käytetään t-paitaa tmv. laitetaan rasvaa ja jos mennään esim. johonkin tapahtumaan missä joutuu olemaan kauemmin paikoillaan niin rasvataan. Alkukesästä tosin laitetaan rasvaa, mutta ei mitään korkeita kertoimia. Mitään käryä ei ole teenkö oikein vai väärin, mutta vanhin lapsi nyt 11 vuotias ja kerran polttanut nenänsä ja posket kun oli tosi kuumana päivänä melkein koko päivän uimassa ja rannalla.

En oo kyllä koskaan kunnolla perehtynyt noihin kunnon laseihin enkä oo tähän mennessä raaskinut sellaisia hankkia. Varmaan pitäis, mutta kyllä harmittaa sit ku ne tippuu tai menee rikki. Viime kesänä kreikan matkalla ostin halppis lasit ja ne jäi bussiin penkille heti ekana iltana… 😀

Hyvä kuin luin tämän. Pitää alkaa miettimään tätä kun tyttö tulee 11kk ja ulkonaoloajat ovat nyt jo reiluja pätkiä! Niin mitä kaikkia rasvoja onkaan olemassa…? Isin kanssa ainakin tulee varmasti samisteltua kalastajalatsän kanssa! 🙂

Pitääpä googlata!

Juuri tätä itse pohdin! Onko vaaraksi, jos ei pala?

Oho! Aikamoinen löytö!!

Täytyypä varmaan marssia siis optikolle meidänkin!

Olipa tosiaan hyvä vinkki!

Oho! He eivät ole vissiin palavaa sorttia?

Farkkuhattu Polarn O.Pyret, sydän Punainen Norsu ja olkihattu H&M!

Kiitos vinkistä! 🙂

No ei varmasti!

Pysyvätkö? Ei mulla 🙂

F taas rakastaa laseja. Pitäisi niitä sisälläkin 🙂

Hop ja nimetön: On muuten jännää, että aurinkolasisuosituksia on niin erilaisia. Jopa ammattilaiset saattavat puhua ihan erilaisia asioita!

Eikös Australia olekin sellainen uv-alue? Vaikka Espanjassa harvoin näkee paikallisilla lapsilla hattuja..

Ei huolta 🙂

Kiitos, Jensku! Samoin 🙂

Selvitin tätä aurinkolasiasiaa mun siskolta, joka on töissä Silmäasemalla. Palaan asiaan ensi tai siten seuraavalla!!

Totta puhut! Varovainen kannattaa olla, kunhan homma ei mene varovaisuudessaan yli!

Onkohan muuten noin? Eli jos ei polta, on ok. Itse olen luullut, että D-vitamiinia lukuunottamatta arska on pahaksi, vaikkei kärventyisikään.

Babiatorsit,ihan parhautta+

Mä oon jotenkin aina ajatellut, ettei siinä auringossa ole ”pahaa” pelkästään se palaminen eli että iholle se on joka tapauksessa haitallista vaikkei iho palaisikaan..? Saisi siis joku sivistää onko tämä totta vai tarua?

Omat lapset olen kyllä pyrkinyt suojaamaan hyvin eli rannalla uv-puku (3/4 hihat ja lahkeet), ulkoillessa uv-suojahattu (PoPin jossa leveät lierit, suojaa niskaa/silmiä) ja uv-arskat. Ulkoillessa sitten kevyillä vaatteilla suojaa ja fysikaalisella Eucerinin voiteella lisäsuojaa. Ja eipä olla pihoilla kuumimmilla keleillä keskipäivisin oltu. En tiedä onko liioittelua vai sopivaa, mutta en ole näitä vaivalloiseksi kokenut 🙂

Kuulostaa maalaisjärkisille vinkeille 🙂

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X